Sivut

28.3.2020

Terveisiä kuplasta

Kymmenen päivää tällaista poikkeustilaa takana. Yhtä monta päivää aikaa sopeutua. En vain voi lopettaa pohtimasta tätä kaikkea ja tämän kaiken vaikutusta arkeen. Tiedän, että monilla tilanne on toinen ja aika on kulunut enemmän ihan perusarjen pyöritykseen, ei niinkään pohdiskeluun. Kiitän "onneani", että lapset ovat jo noin isoja ja hyvin itseohjautuvia. Muistan tottakai ajan, kun meillä oli kaksi alle kouluikäistä ja lähetän kaiken sympatian niille perheille, jotka tekevät töitä kotoa pikkulasten kanssa.

Vaikka epävarmuus tulevasta on läsnä meidänkin taloudessa, olen koittanut työntää sitä mahdollisimman tehokkaasti sivuun. Tottakai olen tehnyt Plan B:n ja varmuuden vuoksi C:nkin. Mutta näiden asioiden liika pyörittely, joita ei voi vielä varmasti tietää, on tässä hetkessä aika turhaa ja kuluttavaa. Olen keskittynyt enemmän havainnoimaan muutoksen tuomia reaktioita niin itsessäni kuin ympäristössäni.

Tällaisessa tilanteessa huomaa kuplaantuvansa todella nopeasti. Oma todellisuus on hyvin pienessä ympyrässä ja asioita katsoo vieläkin enemmän omista lähtökohdistaan. Kotoa poistuessa huomaan tiettyjen ääri-ilmiöiden lisääntyneen. Huomaan itsekin hieman ärsyyntyväni siitä, kuinka osa ei toimi nykytilanteen annettujen ohjeiden mukaan, mutta oma rajani kulkee kuitenkin siinä, että en lähde neuvomaan muita tai kytistelemään muiden tekemisiä. Vaikka pitäisi ehkä vain antaa olla vaikuttamatta, niin kyllä eilenkin teki mieli vähintään muljattaa silmiä, kun kauppaan mennessä vanhempi rouva jäi odottamaan ja katsomaan, että mekin desinfioimme kärrimme kahvat ja kätemme kaupan eteisaulassa.

Tässä omassa kuplassani olen ehtinyt havannoida omaa tapaani suhtautua muutokseen ja eksynyt aika ajoin jopa pelottavankin rehellisten ajatusten pariin. Niiden, jotka ovat vain odottaneet tällaista hetkeä pulpahtaakseen pintaan. On ollut mielenkiintoista huomata omien ihan arkipäiväisten asioiden jopa täysi valheellisuus, löytää oma äänensä ja rehellinen oma minä. On asioita, joita haluaisin olla ja on asioita, joita oikeasti olen. Ja ne eivät aina kohtaa. Autenttisuus on vaikea laji.


Onneksi on myös paljon puuhailtavaa. Tuntuu, että vaikka tällainen tilanne kestäisi kuinka kauan, ei tylsyys pääsisi ainakaan hetkeen jos toiseenkaan iskemään. Energiaa ja aikaa tuntuu olevan nyt tarpeeksi ja kesken jääneiden projektien loppuunsaattaminen on motivoivaa.

Vasta nyt ymmärtää ihan oikeasti, kuinka kuluttavaa ja kiireistä oma arki onkaan ollut. Ei sillä, että sitä ei olisi ymmärtänyt jo sitä arkea pyörittäessäkin, mutta nyt se on konkretisoitunut ihan kunnolla. Se, että haluanko palata sinne takaisin ja missä muodossa, onkin sitten oma pohdintansa.


Mutta tällaisia ajatuksia tähän aamuun ja muutama kuva kukkaterapiaa tältä viikolta. Miten havaintoja sinä olet tehnyt siellä omassa kuplassasi?

25.3.2020

Miksi muutos on niin vaikeaa?

Uutisia tai oikeastaan mitä tahansa somekanavaa seuraillessa ei ole voinut välttyä siltä ilmiöltä, kuinka nyt kirjoitellaan siitä, miten osa ihmisistä ei noudata suosituksia, kuinka tällaisena aikana tulisi liikkua vain se välttämättömin. Ulkomaan loman karahtaessa koronan vuoksi, lähdetään lomalle Lappiin, viikonloppuisin suunnataan baariin, eivätkä ne yli 70-vuotiaatkaan meinaa noudattaa niitä suosituksiksi annettuja rajoituksia.

En ota kantaa siihen, mikä on oikein tai mikä väärin, mutta ilmiönä tämä on mielenkiintoinen. Onko kyse oikeasti vain välinpitämättömyydestä, oman navan tuijottelusta? Vai onko taustalla tiedostettu tai tiedostamaton muutoksen hyväksyminen, sen aiheuttama muutosvastarinta vai liittyykö siihen se, että motivaatio tuli ulkoa? Onko kyse siitä, että kielletään ongelma sen hyväksymisen sijaan?

Sama ilmiöhän syntyy niin monessa ihan arkipäiväisessäkin muutostilanteessa. Itse olen vuosia auttanut ihmisiä PT-työni puolesta parempiin ruokailutottumuksiin, järkevään liikkumiseen ja ylipäätään hyvinvoinnin lisäämiseen. Huomannut nämä samat muutoksen tuomat kieltämiset, hyväksymiset, turhautumisen, onnistumisen. Kuinka mieli alkaa kiertää annettuja neuvoja, koska muutoksen hyväksyminen on vaikeaa. Kuinka helppoa on selitellä itselle asioita ja hyväksyä ne, uskoa niihin. Ja sama koskee tietenkin myös itseäni; kuinka muutoksen edessä hakeudun mielellään sen mukavimman ja nopeimmin lohtua/hyvää mieltä tuovan asian pariin ja unohdan sen, että valitsemalla järkevämpiä ratkaisuja, muutos olisi kestävämpi.

Muutoksessa monesti turvaudutaan nopeaan mielihyvään näkemättä kauskantoisempia, kestäviä ratkaisuja. Vanhoista, totutuista tavoista on vaikea päästää irti, koska ne tuovat turvan, hyvää mieltä, ne koetaan omaksi oikeudeksi.

Muutoksen edessä kyse on kuitenkin sen hyväksymisestä. Sen vastaanottamisesta ja ymmärtämisestä, että muutos vaatii myös epämukavuutta. Silti oltaisiin valmiita näkemään ja luottamaan myös siihen, että muutos tuo ajan kanssa kestävämpiä, parempia ratkaisuja, kuin nopean mielihyvän tavoittelu. Kun hyväksymme muutoksen, tulemme samalla myös tietoisiksi todellisuudesta.

Loppupeleissä emme pysty muuttamaan muita kuin itseämme. Ohjeet ja työkalut muutokseen voimme saada muualta, mutta varsinainen muutos on tehtävä itse. Kohtaamalla muutoksen tuomat hyvät asiat, haasteet, todellisuuden sellaisena kuin se on, on tärkeä osa onnistunutta muutosta.


Tällaisessa tilanteessa kieltäminen on kuitenkin niin paljon helpompaa, koska muutos on tuotu ulkoa päin. Sisäinen motivaatiomme ei ole samaa mieltä ulkoisen muutoksen tuomista paineista ja helpoin sekä nopein tapa on kieltää asia. Syyttää muita. Emme halua reagoida asiaan hyväksymällä, koska se tuntuu antautumiselta, epäreilulta. Silti toivon, että alun kieltämisen jälkeen mahdollisimman monilla heräisi tunne siitä, että hyväksymisellä pääsisimme paremmin eteenpäin. Loisimme jokainen oman tapamme hyväksyä muutos, mutta se tapahtuisi hyväksymisen, ei kieltämisen kautta.


19.3.2020

Kun onkin enemmän aikaa

Arkeen tuli hieman muutoksia, kun lapset jäivät kotiin. Nuo ovat onneksi jo molemmat niin isoja, että opiskelu sujuu aika mutkattomasti itsekin. Tehtävät toki tarkastamme ja tarvittaessa opastamme uusissa asioissa, mutta varsinaiseen kotikouluun tuskin tässä on tarvetta. Teini-ikäisille vain tuo asennoituminen siihen, että koulupäivä on koulupäivä, vaikka kotona ollaankin, on varmasti hieman haastavampaa, kuin pienemmille koululaisille. Muulle perheelle tämä ei tuonut kovin suurta muutosta työkuvioiden suhteen. Itseltäni on tauolla toki ryhmäliikuntatunnit ja PT-työt, mutta etätyön tekeminen kotoa on muuten meille hyvin arkipäiväistä. 

Olen päättänyt ottaa tämän lisääntyneen kotoiluajan positiivisuudella vastaan ja kerännyt itselleni listaa tekemättömistä asioista ja projekteista. Nyt niille on hieman paremmin aikaa ja huomaan, että aina kun saa yhden tekemättömän, aikanaan ajanpuutteen vuoksi roikkumaan jääneen jutun tehtyä, tulee siitä hyvä ja voimaantunut olo.

Valokuvien järjestely. Aina ei todellakaan tule poistettua kuvaamisen jälkeen turhia kuvia koneelta. Nyt, kun kuvia on kertynyt useiden vuosien ajalta, alkaa kaaos olla valmis. Ja tietokoneen muisti äärirajoilla. Tämän puuhan parissa saakin kulumaan tovin jos toisenkin, mutta puuhana se on mukavaa. Samalla tulee käytyä monta mukavaa hetkeä muistoissa läpi.

Kodin pienet rempat ja maalaukset. Nyt jos koskaan on hyvää aikaa listata kaikki pienemmätkin kodin rempat. Se yksi laittamatta jäänyt lista, kylpyhuoneen silikonien uusiminen, muutaman seinän maalaus.

Neulominen. Nyt otan työn alle ensin kaikki ne viimeistelyä vaativat neulomukset, jotka ovat jääneet niinkin loppumetreille, kuin lankojen päättelyyn. Lisäksi olen roikottanut padin välilehdellä villapaidan ohjetta, johon vihdoin ostin langat ja loin eilen ensimmäiset silmukat.

Reseptien testaus. Kuinkahan monta lehdestä revittyä tai kuvattua ohjetta minulla on odottamassa toteutustaan. Olisikohan nyt vihdoin hyvää aikaa testata näitäkin.

Puutarhatyöt. Kevät tekee jo tuloaan ja jos nyt olisi kerrankin ajoissa liikenteessä ja ottaisi puutarhasakset käteen ja kävisi leikkaamassa puut ja pensaat valmiiksi kesää varten. Ja siistisi koko puutarhan talven jäljiltä. Siivoilisi kasvihuonetta ja suunnittelisi kesän istutuksia.

Kaappien ja laatikoiden siivous. Mistäköhän aloittaisi....

Autotallin siivous. Kuka sitäkin aina sotkee?

Ikkunoiden pesu. Tämä saa odottaa jotain kaunista, aurinkoista kevätpäivää, koska silloin sekin puuha on jopa ihan mukavaa.

Luontokohteiden läpikäynti. Ulkona voi onneksi liikkua vielä aika huoletta ja ehkä nyt voisikin olla aika lähteä tutkimaan niitä kohteita, joissa ei ole vielä käynyt, mutta joita ainakin itselläni on aika pitkä lista odottamassa. 

Onko sinulla paljon tällaisia tekemättömiä juttuja odottamassa sitä vähän parempaa aikaa ja hetkeä?


17.3.2020

Aurinko nousi tänäkin aamuna

Herään ennen kellonsoittoa. Auringonsäteet kurkkivat ikkunasta sisään ja tuntuu ihan keväältä. Kello on niin vähän, että olisin voinut nukkua vielä tovin, mutta ei nukuta. Pieni levottomuus jäytää sisälläni, vaikka se ei ulospäin näykään.

Astelen raput alas keittiöön. Aamun valoisuus kohtaa minut uudelleen. Mietin, kuinka kaikki on kuin ennenkin, mutta jotain on muuttunut. Tarkistan uutisista, onko yön tai aamun aikana tullut jotain uutta. Uutisia tunnutaan kirjoittavan jatkuvalla syötöllä, mutta olen enemmän kiinnostunut ihan vain informatiivisesta faktasta. Aiheen ympärillä pyörivä uutisointi alkaa jo vähän ärsyttää.

Viime päivinä olen tiedostanut tiedostamattoman. Korona-virus pyörii alitajunnassani lähes jatkuvalla syötöllä. Herään näihin hetkiin aina jälkikäteen. Katselimme jälkikasvun kanssa elokuvan ja vasta jälkikäteen tajusin, että hei, nyt en ole miettinyt aihetta pariin tuntiin. Se on hiipinyt mieleeni pikkuhiljaa, aiheuttanut levottomuutta ja epävarmuutta. Ne tunteet saavat olla siellä, enkä lähde peittelemään niitä turhalla huumorilla saati panikoinnilla tai hysterialla. Vastaantaistelu ei ole ehkä nyt se paras tie. Annan olla ja sopeudun. Tilanne on mikä se on. Minun mielipiteelläni ei ole väliä.

Annan mieleni kääntyä hieman enemmän sisään ja tutkailen. Kaikki on hyvin. Epävarmuus on varmasti jokaisen mielessä; kenellä se on uhka omasta terveydestä, kenellä taloudellisesta toimeentulosta tai ehkä jostain ihan muusta.

Mielenkiinnolla seuraan, mitä tämä tuo mukanaan. Toivon sen tuovan myös hyvää. Ymmärrettäisiin pikkuhiljaa myös luonnon merkitys ja voima, ei yritettäisi hallita niin paljon. Järjestys on hyvästä, mutta kaaostakin tarvitaan. Keskityttäisiin perusasioiden ääreen, eikä aina haluttaisi lisää lisää lisää. Ei jäädä toimettomiksi, mutta keskityttäisiin arvostamaan sitä mitä on. Vahvistettaisiin juuriamme ja annettaisiin kerrankin aikaa. Ehkä ei olisikaan heti kiire täyttämään niitä tyhjiä aukkoja, mitä tämä uusi arki toikin tullessaan. Mietittäisiin, mikä on oikeasti tärkeää ja olisiko aika jo ehkä luopuakin jostain.

Tällainen uusi tilanne meille kaikille aiheuttaa muutoksia; töissä, kouluissa, monissa arjen pienissä ja isommissakin jutuissa. Haluan uskoa yhteisön voimaan ja yhteiseen hyvään. Käännän katseeni pois omasta navastani ja totean, että olemme tässä kaikki yhdessä.




14.3.2020

10 randomasiaa kaikesta ja vähän sen ulkopuolelta


Sain viime viikonloppuna joogaopettajan opinnot päätökseen. Kaiken sen tenttiin pänttäämisen jälkeen olo on vapautunut ja jopa hieman helpottunut. Samalla hieman tyhjä. Alun perin lähdin koulutukseen syventääkseni joogatietämystäni ja koen, että sain sen ja paljon enemmänkin. Lämmin suositus Villa Mandalan koulutukselle. Harvemmin tapaa näin omalle työlleen omistautuneita ihmisiä. Koulutusta on ollut vaikea laittaa sanoiksi, koska koen, että suurimmat rattaat alkavat pyöriä vasta nyt. Samanlainen tunne oli aikanaan, kun olimme palanneet Camino de Santiagolta. Varsinainen matka alkoi vasta reissun jälkeen ja kantoi hyvinkin pitkälle.



Ajan vapautuminen on myös yksi asia, joka tuntuu ihan konkreettisesti valmistumisen jälkeen. Kun mielessä ei pyöri koko ajan ”pitäisi lukea tenttiin”, vaan aikaa onkin vaikka katsoa elokuva Netflixistä ihan hyvällä omallatunnolla tai olla tekemättä mitään. Ja senkin voi tehdä ilman ”lueluelue” -korvamatoa.

Palautuminen ei tapahtunutkaan yhtä nopeasti, kuin olin ajatellut. Maanantaina mietin, että uusi viikko, uudet treenit, mutta jo ensimmäisissä treeneissä totesin, että ehkä kuitenkin olisi järkevää pitää muutama lepopäivä. Rehellisesti voin sanoa, että viime viikkojen stressi ja vauhdikkaampi meno vei mehut niin, että vasta tänään tuntui, että oikeasti olin palautunut.

Vaikka taisin ihan ääneen sanoa, että nyt en hetkeen lähde opiskelemaan mitään, otin kuitenkin työn alle Repoveden opas -opinnot. Tämä on onneksi lyhyt kurssi, eikä vaadi esimerkiksi sanskriitinkielisten nimien pänttäämistä.

Korona-virus mietityttää. Itse katson tätä kaikkea siitä näkökulmasta, että olemme vain osa luontoa ja tämä on yksi luonnon tapa tasapainottaa elämää täällä maapallolla. Ymmärrän, että tämä on monelle jo ihan fyysinenkin uhka, taloudellisesta puhumattakaan. Yritän sopeutua vallitseviin olosuhteisiin ja toivon, että virus saataisiin meidän kaikkien teoilla tai tekemättä jättämisillä kuriin. Silti luen mielelläni uutisia puhdistuneesta ilmasta; lentoliikenteen vähentämisestä, tehtaiden sulkemisesta. Hidastaminen voi tehdä monelle hyvää, vaikka siihen sopeutuminen saattaa vaikeaa ollakin. Itse nautin tästä piirin pienenemisestä ja enemmän aikaa kotona-tunteesta, vaikka jossain kohtaa taloudellisesti se tulee kirpaisemaan minuakin. Pienellä ennakoinnilla ja säästäväisyydellä uskoisin tästäkin selviävän. 

Blogin kirjoittaminen jäi taas muiden kiireiden alle. Kirjoittaisin mielelläni tänne vaikka päivittäin, koska nautin kirjoittamisesta niin paljon. Tämä vie kuitenkin aikaa, joka tuntuu aika ajoin olevan sen verran kortilla, että jostain on vain nipistettävä. Olisiko sinulla jotain aiheita, mistä haluaisit kuulla?



Oletko kuullut Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjasta tutuista aamusivuista? Tarkoituksena on kirjoittaa joka aamu kolme sivua tekstiä, ihan mistä vaan. Aloitin tämän vuoden alusta ja nyt ei tulisi mieleenkään lopettaa. Ihan joka aamu en kolmea sivua saa täyteen, mutta on myös aamuja, kun tekstiä virtaisi vaikka sen kymmenen sivua. Suosittelen lämpimästi.

Tekisi mieli jo aloittaa puuhastelu puutarhassa. Käydä läpi puita ja pensaita, siivoilla puutarhaa talven jäljiltä, vähän haravoida ja kuopsutella. En tiedä, mikä minua estää tekemästä sitä, mutta jotenkin maaliskuu tuntuu vain vielä aikaiselta. Autotallissa talvehtivat kasvit ovat jo kovasti sitä mieltä, että kevät on jo toooosi pitkällä. En tiedä, onko jutusteluni japaninvaahteroille ja oliivipuulle auttanut niitä yhtään hillitsemään kasvuaan.


Pidentynyt päivä ja aurinkoiset ilmat suorastaan huutavat ulkoilemaan. Olen etsinyt uusia polkuja ja reittejä, joihin tutustua. Nauttinut siitä ajatuksesta, että päivä sen kuin pitenee ja pikkuhiljaa myös lämpenee. Kaukaiselta tuntuvat ne päivät, kun aurinko oli vain hetken ilo ja päivä ehti laskea kuin varkain.

Tällä viikolla olen kaivellut kirjoja lukuun. Viime aikoina olen vuorannut itseni vain jooga-aiheisella kirjallisuudella ja vaikka ei siinä toki mitään pahaa ole ja lukeminen on ollut ihan mielenkiintoista, on vaihteeksi kiva lueskella jotain ihan muuta.


 Kuvat: Villa Mandala/Mikko