Sivut

31.1.2020

Kohtaamisia luontopolulla

Sen lisäksi, että luonto tarjoaa paikan rauhoittumiselle ja irtiotolle, saattaa se antaa myös ajateltavaa pitkäksi aikaa eteenpäin. Tällaisia hetkiä ovat yleensä ne, kun tapaa aivan sattumalta ihmisiä, joiden kanssa tulee jakaneeksi elämästä pienen siivun. Ja yleensä aiheesta, joka ei ole välttämättä se itselleen tutuin.








Tässä joku aika sitten kävimme kävelemässä Lappeenrannassa Pappilannimen luontopolun ympäri ja olimme jo lähes takaisin parkkipaikalla, kun vastaamme tuli vanhempi pariskunta kantaen mukanaan linnunruokaa. Ja kuten yleensäkin metsässä kävellessä, niin tälläkin kertaa tuli tervehdittyä näitä vastaantulevia ihmisiä. Tällä kertaa tuli vaihdettua muutama sananen ja ystävällisinä ihmisinä tämä pariskunta vielä huikkasi peräämme, että lähtekääs katsomaan tuota lähellä olevaa linnunruokintapaikkaa.



Kukapa nyt moisesta kieltäytyisi ja onneksi ei kieltäydytty. Saimme kuulla sen kymmenminuuttisen aikana mielenkiintoisen tarinan paikasta sekä palan pariskunnan historiaa. Nostan hattua joka kerta, kun saan kuulla jonkun eläneen juuri sitä omannäköistä elämää. Tämäkin pariskunta kävi (toki kaiken muun ohella) ruokkimassa säännöllisesti lintuja ja oravia, samalla niitä kuvaillen. Ja millä pieteetillä nämä ihmiset omistautuvat harrastuksilleen.


En tiedä, voiko tämän yleistää jokaiseen harrastukseen ja mielenkiinnon kohteeseen, mutta nämä kohtaamiset luonnossa ovat vain niin ainutkertaisia ja jäävät pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Kuinka jokainen keskustelu ja tarina lujittaa omaa yhteyttä luontoon kerta kerralta vahvemmiin. Se tietynlainen yksinkertaisuus ja ihan perusasioiden ympärillä pyöriminen viehättää. Kuinka paljon laajemmaksi oma maailma tällaisten pienten, lyhyiden tapaamisten jälkeen tuleekaan. Ymmärtävätköhän nämä ihmiset, kuinka lähtemättömän vaikutuksen he tällaisella hetken keskustelulla tekevät? Tuskinpa.

Olen salaa haaveillut, että jos joskus voittaisin lotossa (pitäisi ehkä ensin lotota) tai minulla olisi siihen muuten mahdollisuus, lähtisin kiertämään Suomen luonnonpuistoja ja kuuntelemaan ihmisten tarinoita, miksi he ovat lähteneet metsään. Eikö olisikin mielenkiintoista?


30.1.2020

Retkieväillä on väliä

Lyhyemmille ja tietenkin pidemmille metsäretkille tulee otettua usein eväät mukaan. Lyhyemmillä päiväretkillä pärjäisi varmasti ilmankin, mutta kyllähän kahvi vain maistuu paremmalta ulkoilmassa kauniissa maisemissa. Ja kahvin kanssa pitää tietenkin olla jotain pientä syömistä.

Jo luonto-ohjaajakoulussa ystäväni totesi, että retkellä pitää olla aina mukana pullaa. Siitä ollaan pidetty kiinni tiukasti ja jos nyt ei aina ihan pullaa ole, niin ainakin jotain pullahtavaa.



Tein tässä joku aika sitten juustokierteitä ja niistä tulikin niin hyviä, että nappasin vielä viimeiset pari mukaan ystävän kanssa tehdylle kuvausretkelle Kyykosken maisemiin. Pari tuntia vierähti maisemia katsellessa ja kuvaillessa ja ennen kotiinlähtöä istahdettiin vielä alas juomaan kahvit ja syömään vehnäset.

Juustokierteet maistuvat ihan superhyviltä kylmänäkin, mutta voin vain kuvitella, miltä ne maistuisivat, jos olisi tehty tulet ja lämmitelty niitä hetki siinä.



Juustokierteet

12 kpl

4 dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ dl öljyä
2 dl kermaviiliä

Täyte:
1 muna
1 dl juustoraastetta
1 rkl pizzamaustetta

Voiteluun:
1 muna

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää öljy sekä kermaviili. Kauli taikina noin 25x35 cm levyksi. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä taikinalevyn päälle. Rullaa levy ja leikkaa viipaleiksi. Nosta viipaleet leivinpaperille pellille ja vitele munalla. Paista 225 asteessa noin 10-15 minuuttia. 

Ohje on mukailtu Koti ja keittiö-lehden kirjasta Parhaat leivonnaiset.

Kuvat minusta: Anna-Karoliina Pelto

29.1.2020

Money, money, money, must be funny, in the rich man's world


Itse en koskaan lapsena kokenut, että rahaa olisi ollut liian vähän. Silloin ainoana lapsena sain varmasti kaiken tarvitsemani, ja ehkä jopa enemmän. Raha ei kuitenkaan lapsuudessani ns. puussa kasvanut, vaan kaikki mitä ansaittiin, meni varmasti elämiseen. Leveää elämä ei ollut, mutta jos rahan kautta asiaa ajatellaan, se oli turvallista. Asuimme kerrostalossa omistusasunnossa, kesät sain viettää isovanhempieni mökillä ja lapsena kävimme äitini kanssa kerran vuoteen ulkomailla. Lisäksi kesäisin teimme pienempiä retkiä kotimaassa.

Yläasteikäisenä olin kesätöissä ja ansaitsin itse rahat mm. kevytmoottoripyörään, jonka myymisestä sain pesämunan myös ensimmäiseen autooni. Lukioikäisenä kävin arki-iltaisin siivoamassa ansaitakseni käyttörahaa. Kukaan ei minua töihin patistanut, vaan se oli täysin oma valintani. Lähes koko opiskeluaikani olin jossain töissä niin kesät kuin talvetkin. Tämän lisäksi sain tarvittaessa rahaa myös kotoa.

Opiskelujen jälkeen täysin omille muutettuani olen tehnyt aina töitä. Valitsemani ala ei ole koskaan taannut kovin suuria tuloja ja raha on aina aika pitkälle mennyt sitä mukaa kuin sitä on tullut. Suuria säästöjä ei ole päässyt kertymään.

Itselleni rahan käyttö ja sen määrä on ollut aika pitkälle omia valintoja. Säästöön olisi jäänyt, jos olisin oikeasti halunnut. Tarkoitus ei ole tänä päivänäkään elää leveästi ja ostaa materiaa tullakseen onnelliseksi. Tätä olen halunnut opettaa myös lapsilleni; rahalla on tietty arvo ja itse valitsemalla voi päättää, mitä se itselleen merkitsee.

Materian määrän sijaan raha merkitsee minulle eniten vapautta. Minä en kadehdi ihmisiä, jotka ostavat kalliita merkkilaukkuja, hienoja autoja tai ylipäätään mitään tavaraa, missä roikkuu suuri hintalappu. Toki minullakin on rahalla ostettavia haaveita, jotka oikeasti vaativat säästämistä, mutta ne eivät välttämättä liity itse ostettavaan materiaan vaan sillä välillisesti saatavaan elämykseen ja vapauden tunteeseen. Siihen, että minulla olisi tilaa hengittää.

Sanotaan, että raha ei tuo onnea, mutta uskoisin, että jos joku aamu heräisin siihen, että minun ei tarvitsisikaan loppuelämässäni miettiä, onko rahaa riittävästi vai ei, uskoisin rahan tuovan minulle vapauden. Silloin minun ei tarvitsisi jatkuvasti miettiä, riittävätkö rahani laskuihin, niihin yllättäviin tilanteisiin, joihin ei olekaan yhtäkkiä laittaa niin paljon rahaa kuin tilanne vaatisi (hajonnut auto, pesukone jne.) ja voisin ehkä huolettomammin miettiä, mitä yrittäjänä tekisin. Vapauden myötä voisin toteuttaa kenties helpommin unelmiani, kun taloudellista painetta ei olisi. Voisin ottaa helpommin riskejä, kun voisin luottaa siihen, että vaikka homma ei menisikään ihan puikkoihin, ei se kaataisi talouttamme.


Tällaisia tulin pohdiskelleeksi tuossa vuodenvaihteessa, kun tein päätöksen siitä, että vähennän hieman töitä. Samalla täytyi tietenkin miettiä, onko se taloudellisesti mahdollista ja pitääkö jostain karsia. Otin suurennuslasin alle perheemme kulutustottumukset ja laskin, kuinka paljon rahaa kului viime vuonna mihinkin kohteeseen. Oli kohteita, joissa kokonaiskulutus per vuosi oli erittäin maltillista ja sitten niitä, jotka suoraan sanoen järkyttivät. Jos emme olisi vuodenvaihteessa ottaneet käyttöön kiroilupurkkia (lähinnä teini-ikäisten lasten v-sanojen hillitsemiseksi), olisin aika huolettomasti ladellut vähintään haikun kirosanoin. Onneksi saman pystyi tekemään mielessään.

Mutta siis. Pahimmasta järkytyksestä toivuttuani kaivelin exceltaulukot ja istuin muutaman illan budjetoiden, karsien ja laskien. Nyt suunnitelma näyttää hyvältä ja vaikka aikaa hetki meneekin, että tämä kaikki alkaa näkyä, olen jo nyt tyytyväinen. Jotenkin huvittavinta, tai ehkä jopa surullisinta tässä oli se, että olen ajatellut, että emme käytä mihinkään turhaan rahaa. Ja totta on se, että esimerkiksi vaatteisiin tai vaikka aikakauslehtiin rahaa tulee käytettyä erittäin vähän. Mutta niin tässä vain oli käynyt, että kun kumartelee yhteen suuntaan, tulee pyllisteltyä toiseen. Suurennuslasin alle joutuivat mm. turhat kauppareissut ja ihan laiskuuttaan kilpailuttamatta jätetyt vakuutukset ja puhelinliittymät. Ja moni muu asia.

Siinä pelkkiä exceleitä pyöritellessäni koin jo pienen häivähdyksen sitä mielihyvää, jota olin ajatellut taloudellisen vakauden tuovan ja totesin, että en varmaankaan ole ihan väärällä polulla, jos päätän aloittaa uuden harrastuksen. Säästämisen. Nyt.

 

Harrastatko sinä säästämistä? Mistä sinä säästät?

Kuvat on otettu päiväkävelyltä Alakylän lenkkireitillä. 



15.1.2020

Antaa iän näkyä

Minulla on ollut aina hieman ristiriitainen suhde kuvattavana olemiseen. Aloittaessani blogin kirjoittamisen, päätin julkaista siellä myös omia kuviani ja vain sopeutua siihen, että en voi aina olla kameran takana. Blogin pitämisen varrella oma ajatus siitä, missä kuvia otetaan ja minkälaisia, on vahvistunut.




Tässä vuosien myötä oma tapa olla kameran edessä on saanut luontevampia muotoja ja huomaan usein pyytäväni ystäviäni nappamaan muutaman kuvan, jos ympäristö tuntuu minusta luontevalta. Kamera kulkee mukanani lähes joka paikkaan ja välillä tulee tehtyä ihan varta vasten sellaisia retkiä valokuvausta harrastavien ystävien kanssa, jossa retkikohteiden kuvaamisen lisäksi saan muutaman kuvan itsestäni tätä blogiakin varten. Itseäni varten en näin paljon kuvia itsestäni ehkä tarvitsisi.

Se ei poista kuitenkaan mielestäni autenttisuutta tai anna mielikuvaa, että kirjoittaisin tai laittaisin tänne kuvia, jotka ovat jotenkin epäaitoja. Suurimmat ns. lavastukset ovat olleet muutamat juoksukuvat, joita olen tarvinnut juoksuaiheisiin kirjoituksiin ja joita ei ole otettu varsinaisen lenkkini aikana.



Itselleni nousee aika ajoin aina hetkittäinen ikäkriisi, varsinkin, kun katselen näitä omia kuviani. Kuvia, joissa on kuvanottohetkellä 45-vuotias nainen, ja jonka kasvoilla näkyy elettyä elämää. Joka omassa mielessään näkee itsensä vielä alle kolmikymppisenä ja unohtaa syntyneet juonteet, saati että näkisi vaivaa tehdä niille mitään. Silti ne aika ajoin kirpaisevat, ainakin kun ikää pyrähtää tässä vuodenalussa mittariin aina vuosi lisää. Ikääntyminen. Maailman luonnollisin asia. Onneksi nämä ovat vain hetkittäisiä tuntemuksia, koska ihan rehellisesti en vain jaksa nähdä vaivaa "siloitteluun".

Muistan aikanaan markkinoinninopettajani sanat siitä, kuinka yli kolmekymppisen tulisi laittaa meikkiä edes kohteliaisuudesta muita kohtaan (työympäristössä). Onneksi olen alalla, jossa myös työkaverini voivat olla epäkohteliaita tuon normituksen mukaan. Suhtaudun hieman ristiriitaisesti tuohon ajatukseen, miksi ylipäätään pitäisi mahtua johonkin kapeaan normiin, miltä kuuluisi näyttää. Eikö sen pitäisi lähteä täysin itsestä, haluaako panostaa meikkaamiseen vai ei. Tuntuu oikeasti ihan hullulta tehdä tällaisia asioita muiden vuoksi tai siksi, että se on ulkoa luotu "oikea tapa". Silti huomaan siloittelevani ulkonäköäni, kun tietty tilanne sen vaatii. Sen verran, kuin on ns. pakko. Ja tottakai on kiva, kun peilistä katsoo arkinaamaa hieman freesimpi minä.



Mitä ajatuksia sinussa herättää ikääntyminen? 



9.1.2020

Takuuvarmat ruokien kestosuosikit x 7

Itse palaan monesti etsimään täältä blogista omia ruoka- ja herkkuohjeita. Osa resepteistä on sellaisia, että niitä tulee tehtyä muutaman kerran ja osa taas niitä, jotka ovat tulleet jäädäkseen. Tässä muutama sellainen (linkattuna), joita kannattaa kokeilla. Hyviksi todettuja, monen monta kertaa.

1. Lusikoitava proteiinismoothie

Tämä on kestosuosikkien listalla varmasti ikuisesti ykkössijalla. Varioida voi eri marjoilla loputtomiin ja tätä syö myös jälkikasvu. Olen tässä vuosien mittaan aiheuttanut heille ehkä jonkun pienimuotoisen trauman, koska kokeileva keittiöni on ollut jossain vaiheessa hyvinkin tuottelias, eivätkä kaikki testileivonnaiset todellakaan menneet aina maaliin asti, mutta silti halusin aina raadin mielipiteen. Nykyään kuulen aina jotain uutta leipoessani, että "onko nää jotain sun terveysjuttuja vai ihan tavallisia".


2. Hummus

Itse tehty hummus on aina parasta, vaikka kieltämättä joskus laiskuuttaan tulee ostettua myös Lidlin hummusta, joka on mielestäni se paras valmishummus ikinä. Itse tehdyn hummuksen vei aikanaan seuraavalle tasolle maapähkinävoin (ei sokeroitu) lisääminen tahinin kaveriksi, kun jälkimmäistä ei ollutkaan kaapissa tarpeeksi.


3. Omenahyve

En tiedä, onko nimi täysin tätä herkkua kuvaava, mutta tämä peruspohja toimii joko omenilla tai muilla hedelmillä sekä marjoilla (kuten alla olevassa kuvassa mustaherukoilla) loistavasti myslin tai granolan sijaan mm. rahkan tai puuron päällä.  Ja saman linkin takaa löytyy banaanijäätelön ohje, jota jossain vaiheessa tehtiin enemmänkin meidän perheessä vähän sellaisena terveellisempänä herkkuna. Täytyy testata, josko menisi vieläkin tuolle meidän nuorisolle.


4. Proteiiniletut

Tämä ohje toimii myös muilla jauhoilla, eikä kurpitsansiemenjauhoa kannata erikseen yhden ruokalusikallisen takia lähteä ostamaan. Itsestäni tuo kurpitsansiemenjauho on vain niin hyvänmakuinen, että sitä tulee lisäiltyä moniin leipomuksiin, vaikka sitä ei siellä lukisikaan. Proteiinijauheena käytän pääasiassa Foodinin heraproteiinia, joko vaniljanmakuisena tai ihan neutraalina. Samalla ohjeella taipuu myös vohvelit.



5. Intialainen leipäjuustokastike

Tähän ohjeeseen palaan aina säännöllisin väliajoin, kun tekee mieli jotain muuta, kuin ihan tavallista arkiruokaa. Tällä ohjeella ei ole mitään tekemistä kokeilevan keittiön kanssa, vaan ohje on ystävältäni. Mutta hyvää, kuin mikä.




6. Siemennäkkäri

Tätä tuli joskus tehtyä paljonkin, mutta en edes muista, koska olisin tehnyt tätä viimeksi. Tämä on siitä petollinen ohje, koska näkkäri on niin hyvää, että sen syömistä ei malta jättää kohtuuteen. Täytynee taas pian tehdä tätä.





7. Puolukka-mansikkaraakakakku

Tämä raakakakku oli oikea klassikko jo syntyessään. Tämä jalostui moneen muotoon eri marjoja vaihdellen ja hieman raaka-aineiden suhteita muutellen. Mutta tämä perusresepti on käytössä vieläkin.

8.1.2020

Jos oman energian käyttäisikin oikeasti itselle tärkeisiin asioihin?

Miltä oma päivä ja viikko näyttäisi, jos energian voisi jakaa aidosti itselle tärkeisiin asioihin?

Itse huomaan monesti käyttäväni liian pitkään energiaa sellaisiin asioihin, joita en oikeastaan enää edes tarvitse, mutta joita olen vain tottunut tekemään. Sellaisia asioita, jotka pitävät minut helposti mukavuusalueella, mutta eivät oikeastaan anna enää niin paljoa, kuin ne ovat joskus antaneet.


Elämällä on tapana mennä eteenpäin ja monet asiat vain luonnollisesti muuttuvat matkan varrella. Se on ihan tervettä muutosta, että osalle asioista voi sanoa aika aikaansa. Vuorokauteen mahtuu vain tietty määrä tunteja ja ainakin itse koen, että aikaa ei aina ole riittävästi. Tästä lähtökohdasta olen viime vuoden aikana karsinut kaikkia aikasyöppöjä, keskittynyt niihin asioihin, jotka koen itselle tärkeiksi ja välillä jopa "kellottanut", mikä on realistista ja mikä ei.


Itse nautin tämän kaiken elämän ja kiireiden keskellä loppujen lopuksi aika yksinkertaisista asioista. Rutiinit pitävät minut kasassa ja säännöllisyys tyytyväisenä. Silti monesti tuntuu, että aika ja energia eivät vain riitä itselle tärkeisiin asioihin, vaan tulee helposti sinkoiltua sinne tänne. Varsinkin, jos tekeminen on mukavaa, tulee kaiken tekemisen keskellä usein hukattua se tosiasia, että ne kivatkin asiat vievät aikaa ja energiaa. Ja vaikka ne ovat kivoja, ovatko ne oikeasti tärkeitä?




Jos ihan vain ajatuksen tasolla järjestelisi oman arjen sellaiseksi, johon kuuluisi vain itselle tärkeitä asioita, millainen oma päivä olisi? Käyttäisinkö näin paljon aikaa juuri niihin asioihin, mihin se nyt tulee käytettyä? Voisinko tehdä asioille jotain, jotta olisin ainakin lähempänä niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä?



Monesti suurin este tälle kaikelle on minä itse. Muutoksen edessä tulee helposti ensimmäiseksi ajateltua ei. Ei se ole mahdollista koska "jotain". Tuo "jotain" voi olla ihan todellisen tuntuinen, mutta onko se oikeasti totta vai vain syy olla tekemättä. Itse törmään näihin oman mieleni kiemuroihin aika useinkin. Olen järkeillyt jonkun asian olevan tietyllä tavalla ja se "jotain" estää asian muuttumisen.



Kun näihin "jotain" -seiniin käyttää vähän enemmän aikaa ja pyörittelee niitä ja niiden todellisuutta tähän päivään, saattaa huomata, että monet joskus ihan todellisetkin syyt eivät olekaan enää ajankohtaisia. Silti tuon saman syyn taakse on vain jäänyt piiloon. Tällainen kyseenalaistaminen ja omiena ajatusten päivittäminen silloin tällöin tuo yllättävän paljon tilaa ja mahdollisuuksia oman energian uudelleen kanavoimiselle.