Sivut

23.8.2019

Se oikeastaan ihan tavallinen arkipäivä

Ihan tavallisena arkiaamuna istun aamukahvilla ja selailen padia; sääennuste, sähköposti, muutama uutinen, Facebook, Instagram. Avaan Netflixin ja aloitan sadannen kerran Eat Pray Loven. Se pyörii taustalla hörppiessäni kahvia ja täytellessäni sudokua. Katson kelloa ja totean, että aikaa voisi olla vaikka blogin kirjoittamiseen. Kesän kirjoitustauon jälkeen aluksi tuntui tahmealta aloittaa, mutta päästyäni alkuun tuntuu, että voisin istua näppäimistön ääressä aamusta iltaan. Jos vain olisi aikaa.



Kirjoittelen metsässä kävelyn tärkeydestä. Ihan arkisesta, itsestäänselvästä, mutta niin tärkeästä asiasta, jonka tulisi kuulua meidän jokaisen arkeen. Mietin samalla tulevaa syksyä ja asioita, joille on taas kohta aikaa; pidempiä metsälenkkejä, käsitöitä, leipomista, joogaa. Oikeastaan aika arkisia asioita nekin. Tulossa ei ole mitään suurta tai maata mullistavaa (ainakaan tietääkseni). Aivan kuin elämäni olisi juuri nyt rauhallisessa poukamassa, jossa käy silloin tällöin vain pieni tuulenvire ja satunnaisia sadekuuroja.



Ennen töitä poikkean Korian sillan alle ihailemaan Kymijokea ja totean, että sillan viereen on rakennettu pöytä ja penkit sekä luontopolulle vievät raput ja siellä olevat pikkusillat on tehty uudestaan. Olikohan vieressä olleilla asuntomessuilla osuutta asiaan vai olikohan vain juuri nyt oikea aika tehdä pieniä uudistuksia tänne. Hyvä juttu joka tapauksessa. Lisäsin tuon luontopolun to do-listalleni lähitulevaisuuteen.

Töihin ajellessani mietin orastavaa päänsärkyä, mutta en anna sille sen enempää ajatusta. Paitsi että se aika nopeasti laajeni koko pään kattavaksi kivuksi ja koko kropan hytinäksi. Jupisen mielessäni ja olisin enemmän kuin kiitollinen, jos tällaiset lenssut voisivat viikkoa ennen laittaa viestiä tulostaan vaikka sähköpostiini. "Teille on tulossa lähetys". Mutta ei, ne tulevat täysin ilmoittamatta ja suoraan puskista.



Oma kynnykseni jäädä pois töistä on savupiipun korkeudella ja pitkin hampain laitan viestiä illan jumppien tuurailutarpeista. Töistä kotiin tultuani piilouduin patjan ja peiton väliin. Mieli teki nopeasti tepposet ja uhriutumiseen meni alle kymmenen minuuttia. Miksi on niin helppo sanoa muille, että malta nyt sairastaa, mutta omalle kohdalle osuessaan se tuntuu vähintään epäoikeudenmukaiselta. Peiton alla ehdi miettiä kuinka epäreilua on olla flunssassa ja yrittäjä. Tästä olikin ovi auki mielen highwaylle ja pohdittua tuli yrittäjän verotus, kaikki vähänkään ikävät viime aikoina tapahtuneet asiat ja mitä näitä nyt on.

Huvittavaa sinänsä, koska kaikki kontrolli, mikä tapahtuu pääkopan ulkopuolella on jatkuvasti treenin alla. Organisointi, arjen pyörittäminen, tilanteiden muuttuminen, rajojen asettaminen. Mutta kun kyse on oman mielen kontrollista, ei tarvita kovinkaan kummoisia, kun homma lähtee helposti syöksyyn. Omien ajatusten hallinta yllättävissä tilanteissa on haasteellista, oli kyse sitten isosta tai pienestä muuttujasta. Mielessä kävi joogan määritelmä mielen liikkeiden pysäyttämisestä ja ajattelin, kuinka kaukana olen vielä tuosta maailmasta. Ehkä tämä pieni lenssu oli taas hyvä muistutus siitä, että harjoitus tekee mestarin tässäkin ja mielen hallinta vaatii vielä paljon treeniä.



21.8.2019

Harvoin metsäkävelyt hukkaan menevät

Oma puutarha, kuorikatteen sekä kivien kantelu pitkin pihaa on vienyt aikaa sen verran, että en ole malttanut edes metsäretkille lähteä. Pienen poikkeuksen tein kuitenkin eilen aamulla, kun nappasin kameran mukaan ja kävin tekemässä pienen, puolen tunnin kävelyn Mustila Arboretumissa ennen töitä.

Vaikka tiedänkin metsässä liikkumisen laskevan stressitasoja ja nostavan mielialaa, niin silti se vain painuu hieman taka-alalle muiden asioiden kiilatessa väliin. Ei sillä, että puutarhanhoito olisi jotenkin stressiä lisäävää, päinvastoin, mutta kyllä metsällä ja siellä liikkumisella on kuitenkin aivan oma paikkansa palautumisessa ja sykkeiden laskussa.



Jopa tällaiset puolen tunnin kävelyt piristävät mieltä kummasti. Vaikka metsässä viihtyisi useammankin tunnin ihan helposti, niin aina se ei ole vain ajankäytöllisesti mahdollista. Ja ehkä tällaiset usein tehdyt pikkulenkit voisivatkin olla pitkällä aikavälillä jopa tehokkaampia, kuin silloin tällöin tehdyt pidemmät lenkit.




Metsässä huomaa syksyn tulemisen jo selvästi. Sateen jäljiltä kosteat metsäpolut painuvat mukavasti kengän alla ja metsän raikas tuoksu tulee vastaan jo heti metsään mentäessä. Ensimmäiset lehdet puissa alkavat saada jo ruskan sävyjä ja ainakin oma mieleni vaeltaa jo sienikauteen. Ehkä näiden sateiden mukana nousevat viimeistään nyt kanttarellit ja sitten joskus syyskuulla suppilovahverot.



Pitäisikö ottaa omalle to do -listalle opetella vaikka yksi uusi syötävä sieni vuodessa? Toki tunnen muutaman muunkin syötävän sienen noiden kahden mainitsemani lisäksi, mutta veikkaan, että monen hyvän sienen ohi olen kulkenut nokka pystyssä.



Metsässä kävellessäni huomaan myös ajatusten sekä laukkaavan että jäsentyvän kuin itsestään omille paikoilleen. Uusia ideoita pulpahtelee mieleen ja ne vanhat, hieman sekaisin siellä olevat saavat omat paikkansa, kuin palapelissä. Metsäkävelyn jälkeen arkikin tuntuu aavistuksen helpommalta.




19.8.2019

Sen huomaa muuttuneena energian määränä

Kolmisen kuukautta sitten hengittelin kesän alkua ja mietin, ehdinkö elää kesää kunnolla ollenkaan. Tarkoituksena oli tehdä koko kesä töitä ilman lomaa ja vietellä hieman kevennetyllä aikataululla sitten myöhemmin syksyllä. Hieman pelkäsin, tulisiko omat rajat jaksamisessa vastaan, kuten ne tulivat viime vuonna näihin aikoihin. Muistan, kuinka olo alkoi olla ärsyyntynyt, aamuisin tuntui, että ei ollut ehtinyt palautua ja laskin päiviä siihen, että työtaakka kesän päätyttyä kevenisi. Jo silloin päätin, että teen seuraavana vuonna jotain toisin.

Hassuinta tässä on se, että todellakin tein monia asioita toisin, mutta silti tuntuu, että en luopunut mistään. Keväällä ennakoin jo hyvissä ajoin työn määrän alkavalle kesälle ja laskin niin työtunneissa kuin ihan taloudenkin puolesta, mikä on järkevä ja sopiva määrä töitä. Ja mikä tärkeintä, pidin tästä kiinni. Olen vähän huono sanomaan ei töille, jotka ovat kivoja, mutta silti kuormittavia.




Kesällä koen olevani energisempi ja tuntuu, että silloin pitäisi elää vähän enemmän. On mukava viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa erilaisia asioita touhuillen ja mennen; iltoja mökillä ja metsässä, laiturilla istuskelua ja extempore-reissuja, pitkiä viikonloppuja reissaten, lomaviikkoja ulkomailla. Viime kesänä tämä kombo pitkine työpäivineen oli kuitenkin liikaa ja vaikka kaikki oli kivaa, vei se silti energiat aika nolliin.

Tänä kesänä päätin suunnitella mahdollisimman vähän. Vapaapäivät olivat pääasiassa täynnä tyhjää ja suunnittelematonta. Vietin paljon aikaa puutarhassa ja omissa oloissani. En ole koskaan ajatellut, että tarvitsisin niin paljon yksinolemista, kuin mitä itse asiassa tarvitsen. En tiedä, onko tämä joku iän tuoma juttu, vai enkö vain ole tajunnut tätä aiemmin.






Nyt kolme kuukautta kesän alusta myöhemmin huomaan auringon paistavan jo eri tavalla, ilman olevan erilainen. En ole ihan varma, ehdinkö elää kesää ihan niin paljon, kuin mieli olisi halunnut, mutta huomaan energiaa olevan tasaisemmin jäljellä. Ehkä tämä on kuitenkin sopiva kompromissi siitä, mitä haluaisin ja mitä oikeasti jaksan.

Vaikka kesää olisi ihana pitää vielä pidempääkin, nauttia pitkistä illoista, kun aurinko ei laske ja illat pysyisivät lämpiminä, antaisi kesän energian vain jatkua ja jatkua. Huomaan kuitenkin itsessäni ne ensimmäiset kesän loppumisen merkit venyneinä aamuina, kun en herääkään enää pirteänä ennen kuutta, vaan mietin, josko kellon voisi laittaa herättämään vähän myöhemmin. Illalla puutarhassa puuhastellessani katselen, kun aurinko lähtee laskemaan ilta illalta hieman aikaisemmin ja huomaan tuovani puutarhahanskat sisälle jo tuntia aiemmin, kuin vielä kuukausi sitten. Se ei ole onneksi kuitenkaan väsymystä, vaan ensimmäinen merkki alkavasta syksystä ja siitä, että menon kuuluukin vähän rauhoittua. Energiat alkavat tasaantua kesän jäljiltä ja suuntautua kohti syksyn pimeneviä iltoja. Hetkiä, kun huomaa lehtien kellastuvan ja luonnonkin rauhoittuvan. 



Kuvat on otettu kesäiseltä yhden yön retkeltä ystäväni kanssa, kun vain otimme auton alle, etsimme suojaisan rannan ja nautimme. Kesämuistoja parhaimmillaan.




11.8.2019

Juuri sellainen sunnuntai, kuin sen kuuluikin olla

Tänä aamuna herätessäni mietin hetken, missä olen ja paljonkohan kello mahtaa olla. Kotona ja puoli yhdeksän. Sisäänrakennettu kello kuuden herääminen oli ottanut onneksi sunnuntaivapaan. Eilen illalla palasimme 24 tunnin babyshowerkuplasta ystäväni Annan luota Kiteeltä ja kieltämättä aamulla olo oli niin epätodellinen, että piti hetki miettiä, olenko kotona vai vielä reissun päällä.

Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja ystävä sai varmasti juuri omannäköiset yllätysjuhlat. Pienien ohjelmanumeroiden lisäksi pääpaino juhlissa oli yhdessäolemisella, pitkällä aamiaisella, rennolla hengailulla laiturilla auringonpaisteessa ja ihan vain joutilaisuudesta nauttimisella.



Vielä näin kotonakin olen pyöritellyt mielessäni viikonloppua ja sitä läsnäolon määrää, tapaamiani uusia ihmisiä ja sitä, miten ihmeellistä on, että juuri minä olen löytänyt ne ystävät ympärilleni, jotka ovat ihan parhaita. Mieli teki laittaa tänään kaikille ystävilleni viesti, "kiitos, että olette". Ehkä se tuli nyt tässä. 

Huomaan, että tällaisten intensiivisten ihmisten kanssa vietettyjen hetkien jälkeen kaipaan yksinoloa ja aamupalan jälkeen lähdin ennen sateiden alkamista pihalle puutarhatöihin. Tähän loppukesään on tullut haalittua ehkä vähän turhan suuria projekteja, mutta toivoa sopii, että syksy on pitkä ja lämmin, jotta ehdin saada kaiken tehtyä.




Sadepisaroiden ripsiessä hieman tiuhempaan tahtiin toin oksasakset sisälle ja pistin hanskat kuivumaan. Olen viime aikoina tehnyt melkoisia maratonpäiviä puutarhan kimpussa ja vaikka sade onkin enemmän kuin tervetullutta tähän pitkään jatkuneeseen kuivuuteen, toi se kieltämättä pienen tyhjiön tekemiseen.

Sunnuntait ovat onneksi niitä päiviä, joissa on aina sellainen hieman leppoisampi sävy. Vaikka imuri huutelisi kaapissa ja pyykkikori ratkeaisi liitoksistaan, kuuluu sunnuntaina tehdä jotain ihan muuta. Kuten kaivella Yle Areenalta Hercule Poirotin uusin jakso ja kaivautua peiton alle sitä katselemaan. Ja harvinaista kyllä, perjantailta oli säästynyt suklaapähkinöitä ja niitä valkosuklaisia kookospaloja. Minä niin toivon, että Herculet eivät lopu kesään, vaan jaksoja tulisi kerta viikkoon vielä talvellakin.



Jakson ja pienten päikkäreiden jälkeen satoi edelleen ja luovuin ajatuksesta, että palaisin vielä pihatöihin. Ehkä hyvä niin, koska koneella on sen tuhat jos toinenkin kuvaa käsiteltävänä ja käytävänä läpi. Ja huomenna alkavat taas ryhmäliikuntatunnit, joka tietää suunnittelua, ohjelmien opettelua ja musiikkien etsimistä.

Pientä haikeutta koen myös siitä, että kesä alkaa olla pikkuhiljaa ohi. Lapsilla koulu alkoi jo torstaina ja nyt kun omaankin arkeen tulee pieniä muutoksia, tuntuu, että jotain täytyy taas jättää taakseen. Kesän huolettomuus ja rennompi aikataulu muuttuu taas järjestelmällisemäksi menemiseksi, omien ja muiden aikataulujen yhteensovittelemiseksi.

Mutta ei se mitään, tämä sunnuntai teki kyllä tehtävänsä ja viikko saa taas pyörähtää käyntiin. Oikeastaan se on aika kivaa taas.



7.8.2019

Heinäkuinen Joogaretki Repovedelle

Kun ilma ulkona aaltoilee jo aamusta 20 asteen tietämissä, tarkoittaa se aika varmasti lämmintä päivää. Olimme katselleet säätiedoituksesta jo alkuviikosta, että ihan oikeasti, onko todellakin viikonlopuksi luvattu yli 30 astetta lämpöä. Ja olihan sitä.

Tervajärven parkkipaikalla ryhmää odotellessamme teki ajoittain jo mieli istua varjossa ja mielessä kävi, että onhan kaikilla varmasti tarpeeksi juomista matkalle. Lojukosken kodan vieressä on onneksi kaivo, joten vedestä ei kodalla tule olemaan puutetta.

Reitti Tervajärveltä Lojukoskelle on merkittyä polkua pitkin aika hidas kulkea mäkien vuoksi, joten suosiolla tällaisella ilmalla valitsimme menomatkalle hieman helpompikulkuisemman reitin, jota mm. pyöräilijät käyttävät. Silti muutama ylimääräinen pysähdys oli tarpeen, eikä kuumuudelta välttynyt kukaan.




Perillä ei tarvinnut kahta kertaa ehdottaa pientä päiväuintia. Allekirjoittanutkin tuli heittäneeksi talviturkkinsa. Mikä siinä onkin, että nykyään kynnys mennä avantouinnille on pienempi, kuin kesällä talviturkin heitto.




Pienen uintireissun, joogan ja ruuan jälkeen jätimme rinkat kodalle ja lähdimme tutustumaan ympäristöön. Lojukoskelta Kirnukankaalle on vajaan kahden kilometrin matka ja reitin varrella on mitä kauniimpia maisemia. Ylhäällä Hauklamminvuorella voi ihastella maisemaa silmänkantamattomiin ja rappusia alas laskeuduttaessa Kirnuhuokoon sammalen vehreys ottaa vallan. Kirnuhuoko on muuten ollut aikanaan kyläläisten vanha pontikankeittopaikka. Me emme jääneet pontikkapaikkoja etsimään, mutta matkan varrelle sattui sopivasti pari geokätköä, jotka löytyivät helposti.











Kävelyretken jälkeen maistui taas pieni iltauinti ennen iltapalaa ja meditaatiota. Osa meistä oli viritellyt riippukeinut yöpymispaikakseen ja kieltämättä aamulla auringon ensisäteiden noustessa puiden takaa kävi mielessä, että miksi ihmeessä tätä ei tule tehtyä enemmän. Lämmin kesäyö ja hyttysverkko takasivat sen, että yöpymisfasiliteetit olivat kohdallaan ja aamulla riippukeinusta herätessään mieli oli levollinen.

Aamupalan, pranayama- ja joogaharjoituksen jälkeen oli aika pakata tavarat takaisin rinkkoihin ja lähteä takaisin kohti kuplan reunaa. Rinkkojen kevennyttyä ruokalastin painosta ja ilman ollessa hieman edeltäjäänsä viileämpi, valitsimme kapeamman, mutta maisemiltaan vaihtelevamman polun mäkineen ja kuoppineen. Istuimme tovin jos toisenkin kalliolla lepuuttamassa jalkojamme, ihastelimme aitoa suomalaista järvimaisemaa ja kertailimme hieman fiiliksiä reissusta. Uskoisin, että stressitasot laskivat reissun aikana ainakin hiukan itse kullakin.




Mutta onneksi nämä reissut eivät ole vielä tältä kesältä tässä, vaan jatkoa seuraa syyskuussa, kun suuntaamme Repovedelle Mustavuoren kodan maisemiin 14.-15.9.2019. Virallinen mainos on vielä työn alla, mutta ilmoittautumisia otetaan vastaan joogaretki@gmail.com. Tulossa on joogaharjoituksia, pranayamaa sekä illalla rauhoittava yoga nidra. Hinta tulee olemaan 95 €.