Sivut

31.3.2019

Kesäaikaan

Miten päivä voi tuntua niin paljon lyhyemmältä, vaikka kelloja siirrettiin vain yhdellä tunnilla eteenpäin? Koko päivän tunsin hieman laahaavani jäljessä, vaikka mitään kummempia aikatauluja minulla ei ollutkaan. Silti tämän tästä kelloon katsoessani totesin, että ai kamala, noin paljon.



Mutta illalla oli kieltämättä mukavaa, kun aurinko laskikin vasta muutamaa minuuttia vaille kahdeksan, eikä seitsemän ja iltalenkille koiran lisäksi sain nuoremman neidinkin, kun ei tarvinnut ihan pimeässä kävellä. Ja kiva ajatus on myös se, että illalla töistä kotiin ajellessa kahdeksan jälkeen, on vielä hämärää, eikä aina ihan pimeää.





Kesäajan lisäksi huomenna vaihtuu kuukausikin ja tässä illalla laittelin jo eväitä valmiiksi huomista varten. Toimistotyöt vähenevät kevään edetessä ja tilalle tulee vähän istumatyötä fyysisempää hommaa, joka on oikein mukavaa vaihtelua tähän omaan arkeen.

Näiden iltalenkillä otettujen kuvien myötä toivottelen oikein mukavaa alkanutta kesäaikaa, vaikka kellojen kääntäminen paljon mielipiteitä jakaakin. Niin ja alkavaa viikkoa ja huhtikuuta, joka on jo ihan virallinen kevätkuukausi!



29.3.2019

Viikonloppufiiliksissä

Tänä aamuna tuntui kuin pienen lottovoiton olisi saanut, kun heräsin siihen tunteeseen, että selkäkipu alkaa oikeasti hellittämään. Selän jumituksesta saadut pikku bonarit niska- ja päänsäryn muodossa eivät latistaneet sitä fiilistä, kun tunsi taas olevansa lähempänä sitä normiminää.

Päivällä oli ihan pakko päästä pienelle kävelylle, koska sisällä oli tullut vietettyä aivan liikaa aikaa (lue: koko ajan) tällä viikolla. Aurinko paistoi, lämpötila oli kohonnut yli kymmenen asteen ja kevät tuntuu tulevan ihan hurjalla vauhdilla. Toppatakin ja pipon sai jo jättää kaappiin, koska kevyempikin vaatetus riitti. Jotenkin odotan kesää jo niin paljon.



Kevät itsessään on kyllä ihanaa aikaa, kun saa seurailla luonnon heräämistä ja tehdä havaintoja paluumuuttaneista linnuista, bongata ensimmäisen perhosen, odottaa lehtien puhkeamista puihin... Vaikka lunta on paikka paikoin vielä aika paljonkin, pilkistää lumen alta jo ripaus alkavaa kasvukautta.

Kevään myötä omakin arkeni saa taas muutoksia. Ryhmäliikuntatunnit jäävät taas toukokuun alusta tauolle ja siirryn sisätöistä puutarha-alan maailmaan. Nautin siitä, että työn luonne vaihtuu säännöllisin väliajoin ja arkikin saa aina uusia värisävyjä. Muutos vie toki aikaa niin henkiselle kuin fyysiselle minälle sopeutua, mutta pikkuhiljaa tässä on oppinut ennakoimaan tulevaa ja tehnyt tilaa tulevalle. Olen aika huono arvioimaan uuden edessä omia voimavarojani ja monesti lopulta vain pusken asiat loppuun ja jälkikäteen totean, että vähempikin olisi riittänyt. Katsotaan, josko tänä kesänä olisin taas fiksumpi.




Viikonlopulta odotan mukavaa hengailua, vähän töitä ja mahdollisesti ulkoilua. Annan kevään ja valon tulla sisälle, mutta maltan vielä pitää näppini pois pihan kevättöistä. Antaa lumien vielä sulaa hiukan, ehtiihän sitä myöhemminkin.

Mitäs sun viikonloppuun kuuluu?



28.3.2019

Elämän arvokkuudesta

Sanotaan, että henkiset paineet kasautuvat usein selkään ja oirehtivat selkäkipuina, erityisesti alaselässä. Noh. Itse sain kunnon "henkiset paineet" yhdellä rysäyksellä, kun maanantai-iltana alaselkä kramppasi oikein kunnolla. Onneksi tällä kertaa ei tarvinnut ensiapuun kuitenkaan lähteä, vaan krampit tasoittuivat yön aikana jumahtaneeksi lihaskivuksi.



Tänä aamuna huokailin miehelleni, että onpa rankkaa, kun on joutunut jo näin monta päivää tämän kivun kanssa elämään. Mies katsoi kulmiensa alta ja totesi, että niin, kaksi päivää. Nauratti oma dramaattisuuteni, mutta kieltämättä nämä kaksi päivää ovat tuntuneet kivun kanssa eläessä paljon pidemmältä jaksolta. Ehkä rankinta oli taas se pysähtyminen. Kun kaikki menee kivasti, ei vain malttaisi pysähtyä. Juuri kun tuntui, että oli taas syksyn väsymysten jälkeen päässyt hyvään vauhtiin, niin tällainen äkillinen pakkopysähtyminen pääsikin vähän yllättämään. Sama, kun toteaa flunssan saapuneen ja mielessä käy se "eieiei, ei nyt". Ihan kuin tällaisille olisi koskaan sitä oikeaa aikaa tai ylipäätään mahdollisuutta valita että juu, ensi viikolla olisi aikaa sairastaa vaikka toi tiistai ja perjantai. Hah hah.

No mutta. Mitä nopeammin sitä joutuu sohvan pohjalle, sitä syvemmälle tulee sukellettua sinne ns. syvään päähän omien ajatustensa kanssa ja usein se tekee oikein hyvää. Jos ei päästä sitä draamaminää liikaa kehiin.

Mietin, kuinka paljon vahvempi tunne tulee siitä, kun tapahtuu jotain negatiivista. Kun äkkiarvaamatta joutuu sohvannurkkaan hetkeksi huilaamaan, kokee tällaisen negatiivisen tunteen huomattavasti voimakkaampana, kuin jos vastaavasti minulle olisi tapahtunut jotain positiivista. Negatiivinen tunne tuntuu epäoikeudenmukaiselta, kun taas vastaava positiivinen asia siltä, että se kuuluukin minulle ja olen täysin oikeutettu saamaan sen. Myönnän, että en läheskään aina välttämättä osaa ottaa positiivisia asioita samalla kiitollisuudella vastaan, kuin mitä vastaavassa tilanteessa tulee otettua niitä negatiivisia asioita epäkiitollisuudella vastaan.




Näiden ajatusten siivittämänä pääsin kuitenkin pikkuhiljaa sinne todellisen totuuden äärelle ja mietin, kuinka arvokas elämä oikeasti on. Tottakai sinne kuuluu ne negatiiviset jutut ja positiiviset jutut. Joskus ne ovat hyvinkin ennakoitavissa, kun taas välillä elämä on arvaamatonta, niin hyvässä kuin pahassa. Mutta se elämän arvokkuus. Se on siellä ihan joka päivä. Se, että välillä sataa kuraa ja välillä paistaa aurinko, on vain niin inhimillistä ja pientä siihen arvokkuuteen nähden, mikä meille jokaiselle on annettu, koska elämme ja olemme.




Vaikka tämä on tietyllä tapaa aika itsestään selvää ja ihan jokaisen meistä kuuluisi tuntea sitä arvokkuutta joka päivä, niin tunnemmeko? Kohtellemmeko itseämme arvokkaina? Teemmekö itsemme vuoksi asioita, koska olemme arvokkaita? Mieti jos saat jotain, minkä koet arvokkaana. Etkö kohtelekin sitä huolella ja hyvin? Tai jos tämä sinulle arvokas menee rikki, niin ethän heitä sitä pois, vaan haluat korjata sen.

Meillä jokaisella on kuitenkin juuri tällä hetkellä vain tämä yksi elämä elettävänä ja vaikka se monesti tuntuukin aika itsestäänselvältä, niin sitähän se ei ole. Elämä on arvaamatonta ja juuri siksi niin arvokasta. Ihan joka päivä.

 

26.3.2019

Näkyvätkö ilmastoteot sinun ruokalautasellasi?


Tänään luin WWF:n sivuilta heidän suosituksiaan, mitä ilmastoystävällinen ruokavalio pitää sisällään ja se pisti miettimään omia päivittäisiä ruokatottumuksiani.



WWF:n suosittelema ilmastoystävällinen ruokavalio sisältää:
    pääasiassa kasviksia
    kotimaista kestävästi pyydettyä kalaa
    korkeintaan lasi maitoa tai muutama siivu juustoa päivässä
    broileria muutaman kerran viikossa
    korkeintaan kerran viikossa punaista lihaa
    korkeintaan kuusi kananmunaa kuukaudessa



Kasvikset. Kasviksia, hedelmiä ja marjoja olen lisännyt ruokailuihini niin, että lihan kulutus on vähentynyt.

Kala. Tässä olisi parantamisen varaa. Silloin kun syön kalaa, on se usein joko lohta tai tonnikalaa. Olen joskus jopa miettinyt, että lähtisin itse kalaan ja kaikki kala, mitä söisin, olisi itsepyydettyä. Suurimmaksi ongelmaksi on muodostunut se, että en henno laittaa edes matoa koukkuun saati ottaa kalaa pois koukusta tai tappaa sitä. Tässä olisi yksi oikein hyvä syy olla syömättä kalaa ollenkaan. Omat eettiset arvoni sanoisivat, että jos en pysty sitä tappamaan, niin ei minun sitä tarvitse syödäkään. Toistaiseksi elän vielä tämän ristiriidan kanssa.



Maitotuotteet. Päivässä syön purkillisen rahkaa joko maitorahkana tai soijarahkana. Sen lisäksi pyöräyttelen illalla herajauheesta ja marjoista itselleni smoothien. Eli yli suositusten menee. Kahvin kanssa käytän kauramaitoa ja muuten en maitotuotteita käytäkään.

Broileri. Kanaa syön, jos en päivittäin, niin useamman kerran viikossa. Jossain vaiheessa en syönyt lihaa ollenkaan, mutta nyt se on pikkuhiljaa hiipinyt kanan ja kalan muodossa takaisin lautaselleni. Kyse on vain omasta laiskuudestani ja siitä, että koen kasvisproteiinit aika haastellisiksi (suolistolleni).

Punainen liha. En käytä ollenkaan.

Kananmunat. Tätä piti oikein miettiä. Paistan ehkä keskimäärin 1-2 kananmunaa viikossa leivän päälle, joten se pysynee aika hyvin näissä rajoissa.


 
Jos näitä suosituksia katsoo, niin en taida olla ihan lost case ja se tuntuu kieltämättä ihan mukavalta. Aina on ihan varmasti parantamisen varaa, mutta minusta on hyvä, että tällaisia suosituksia annetaan, jotta näitä asioita tulisi edes mietittyä. Ehkä ne jäävät jonain pienenä siemenenä kytemään aivojen sopukoihin ja aiheuttavan jonain päivänä niitä parempia valintoja.

Syötkö sinä näiden suositusten mukaisesti vai olisiko jossain parannettavaa?

25.3.2019

Väsyttääkö vai laiskottaako - ja mistä löytää motivaatio liikkumiseen?

Aina ei ole helppo erottaa väsymystä ja laiskotusta toisistaan. Eikä rehellisyyden nimissä aina edes tarvitsekaan. Joskus on vain ihan ok jäädä kotiin sohvannurkkaan ihan vaikka vain laiskuuttaan. Mutta jos tarkoituksena kuitenkin olisi lähteä liikkumaan, mutta motivaatiota ei vain tunnu juuri siihen hetkeen löytyvän, kannattaa oikeasti miettiä, kumpaa versiota sitä kantaa harteillaan. Koska jos kyseessä on vain laiskotus, on liikkeelle lähteminen ja treenaaminen siihen ihan parasta lääkettä. Harvoin jälkeenpäin tulee kaduttua treeniä, varsinkin jos on oikeasti joutunut vähän potkaisemaan itseensä vauhtia.




Väsymys on aika helppo loppupeleissä kartoittaa edellisten päivien toiminnasta. Jos takana on huonoja yöunia, syöty ruuan määrä vähäisempi tai edellisinä päivinä on tullut treenattua, eikä kroppa ole vielä ehtinyt palautumaan, on kyseessä aika suurella todennäköisyydellä väsymys, jolloin kannattaakin ehkä jäädä kotiin, antaa kropan palautua tai tehdä pieni ryhtiliike syömisissä ja levon määrässä.

Itse kyseenalaistan nykyään sen, miksi väsyneenä pitäisi treenata. Kyse on tällöin mitä suuremmalla todennäköisyydellä egon huutelua, kun kroppa taas yrittää huutaa, että huilaa. Jo valmiiksi väsynyt kroppa ei ota treeniä vastaan ihan samalla tavalla, kuin huilannut ja palautumisaikakin vain pitenee. Treenitehot tuskin yltävät ihan niihin tasoihin, mihin levännyt kroppa pystyy ja treenin päätteeksi olo voi olla ärtynyt. Tai vaihtoehtona sellainen hymisevä tyytyväisyys, jos on taipumusta siihen egon kuunteluun, että jes, eipä ollut ihan paras treeni, mutta tulipa tehtyä, kun oli kalenteriinkin merkattu treenit tälle päivälle. Viimeisestä lauseesta tunnistan entisen minäni aika hyvin.

Nykyään tunnistan hetkittäisen väsymyksen siitä tunteesta, että mielessäni suunnittelen jo treenejä, mutta kropan ollessa väsynyt, siirrän ne suosiolla seuraavalle päivälle. Ja jopa odotan jo sitä hetkeä, että pääsen taas treenaamaan.

Pidempiaikainen väsymys on taas vaikeammin tunnistettavissa. Siinä eroa oikeaan väsymykseen ja laiskuuteen on vaikea vetää. Kun on tottunut treenaamaan tietyn määrän treenejä viikossa ja väsymys jatkuu useamman viikon, alkaa pääkoppa mennä hieman error-tilaan ja pistän syyn helposti laiskuuden, enkä väsymyksen piikkiin.




Laiskuuden erotan siitä, että keksin mielessäni kaikkia tekosyitä, miksi en lähde treenaamaan ja kun olen keksinyt jotain, johon uskon itsekin, olen tyytyväinen siitä, että minulla on syy olla treenaamatta. Huomaan myös laiskuuden iskiessä venyttäväni ja venyttäväni treenaamaan lähtemistä, kunnes onkin jo liian myöhä lähteä. Kunpa näissä tilanteissa vain aina muistaisi sen olon, jonka liikkelle lähtemisestä saa. Jo se, että lorvikatarrin iskiessä nappaakin salikassin sen potkimisen sijaan ja saapuu salille, tuo aikamoisen voittajafiiliksen. Ja monesti hieman nahkeasti alkanut treeni onkin yksi niistä ihan parhaista ja treenin mukana virkistyy myös pääkoppakin.

Jos motivaatiota ei meinaa löytyä ja laiskuus aiheuttaa vain salikassin potkimista syrjään tai päivästä toiseen tulee kyyditettyä treenikamoja auton takapenkillä, voisi miettiä, mikä voisi auttaa saamaan edes sen verran kipinää aikaiseksi, että saisi itsensä liikkeelle. Itse olen huomannut, että joskus ne keinot ovat todella pinnallisia, yksinkertaisia ja jopa turhamaisia, mutta mitäpä sen väliä, jos se saa liikkeelle.



Tietyt treenipäivät. Treeneistä tulee helpommin lipsuttua, jos viikolle asetetut treenit ovat liian suuripiirteisesti suunniteltuja, kuten tällä viikolla pitäisi ehtiä 3 kertaa salille vs. salipäivät ovat maanantai, keskiviikko ja lauantai, koska silloin ei ole iltaisin töiden jälkeen muuta.

Säännöllisyys. Säännöllinen treenaaminen ruokkii itse itseään. Kun väliin ei tule viikkojen treenitaukoja, on treenaamaan lähteminen helpompaa ja kroppakin kehittyy harrastettavassa lajissa. Kun taidot/voimat  lajiin kasvavat, kasvaa myös nälkä syödessä.

Pyydä apua. Joskus sitä vain sokeutuu omalle tekemiselleen tai tuntuu, että junnaa vain paikoillaan. Tällöin ainakin itse monesti pyydän apua ulkopuolelta. Hyvänä esimerkkinä tästä, kun tuntui, että olin jäänyt vähän jumiin nyrkkeilytreenieni kanssa ja pyysin ystävääni sparrailemaan kanssani ja katsomaan tekniikoitani. Näistä yksittäisistäkin kerroista saa niin paljon motivaatiota omaan treeniin ja tekniikoiden kehittämiseen.

Vaatteet. Tiedän, tämä kuuluu niihin pinnallisiin juttuihin, mutta kunnon treenivaatteet ja niiden päivittäminen aika ajoin voi auttaa paljonkin motivaation ylläpitämisessä. Uudet juoksukengät saavat minut taatusti helpommin lenkkipolulle ja täydelliset joogapöksyt ilmestymään joogamatolle. Ja älkää ymmärtäkö väärin, en tarkoita, että viikottain pitäisi ostaa uusia vaatteita, mutta kyllä ainakin itse huomaan eron jo linttaan juostujen lenkkareiden ja uusien välillä.

Olo. Aika harva asia tuntuu paremmalta, kuin hyvien treenien jälkeinen olotila. Se motivoi jo itsessään ja saa muistamaan seuraavalla kerralla, miksi kannatti lähteä. Sännöllinen treenaminen tuo myös ryhtiä ja energiaa muuhunkin arkeen, syömisiin ja takaa monesti paremmat yöunet.

Kaveri. Jos oma motivaatio ei aina riitä, niin kaverin kanssa voi sopia treenitreffit, jolloin tulee varmemmin lähdettyä.

Treenipäiväkirja. Kaikille excel- ja taulukkoihmisille yllättävänkin motivoiva keino. Treenien jälkeen tuntuu aina yhtä hyvältä merkata treeni taulukkoihinsa tehdyksi.

Suunnittele treenit vastaamaan totuutta. Motivaatiota on helpompi ylläpitää, kun treenien määrä tai niiden kovuus on realistiset omaan kuntoon ja tavoitteisiin sekä käytettävään aikaan nähden. Mikään ei syö motivaatiota nopeammin, kuin epärealistiset tavoitteet ja se, kun turhautuminen iskee suunnitelmien kariutuessa.

Mikä sinua motivoi?



24.3.2019

Energisempänä kohti kesää, viikko 3/15

En tiedä, pitäisikö sanoa jo vai vasta kolmas viikko taputeltu. Niin moni asia on vain sujahtanut omiin uomiinsa, että tällä hetkellä ei tunnu edes siltä, että minun tarvitsisi edes sen kummemmin miettiä koko tätä 15 viikon projektia.

Liikuntaa, lähinnä niitä omia treenejä olen vakiinnuttanut omille päivilleen ja tiedän, että muutaman viikon totuttelun jälkeen kroppa alkaa tottua hieman lisääntyneeseen treenimäärään. Ja jos ei, niin mietitään tilannetta sitten uudestaan. Täytyy kyllä sanoa, että on niin ihanaa, kun kroppa tuntuu taas niin omalta itseltä ja toimii, kuten pitääkin. Kun uskaltaa luottaa siihen, että kroppa palautuu, kuten pitääkin ja yöunet ovat laadultaan vähintään kohtuulliset ja tunnistan omat väsymyksen merkit.



Tällä viikolla en ehtinyt tehdä omaa nyrkkeilytreeniä, jonka olen vakiinnuttanut alkuviikkoon. Keskiviikkoisin minulla on kyllä kuntonyrkkeilyohjaus, mutta en laske sitä treenaamiseksi, koska kyse on enemmän valmentamisesta. On ihana tunne, kun tekemättä jäänyt treeni jää vähän harmittamaan. Viime syksynä palautellessani itseäni sen vuoden väsymyksistä, motivaatio treenaamiseen oli aika nolla ja tuntui, että mikä tahansa syy oli tarpeeksi hyvä, ettei "tarvinnut" lähteä treenaamaan. Nyt motivaatiota taas riittää ja kynnys treenaamiselle on matala.

Loppuviikosta alkoi tuntua, että akut olivat aika käytetty ja se kokonaisvaltainen väsymys sai olon aika vetämättömäksi, päätä särki ja kroppa oli tosi nesteinen ja turvonnut. Siinä olotilassa kieltämättä kävi mielessä, että "nyt kun koko viikon olen syönyt niin siististi, niin kyllä tähän väsymykseen voisi vaikka irtokarkkeja ostaa." Kuinka helppoa on selitellä, varsinkin vähän väsyneenä itselleen, että on ansainnut jotain. Onneksi en tällä kertaa lähtenyt tähän mukaan, vaan tyydyin vain huilaamaan sohvannurkassa elokuvia katsellen - ilman niitä herkkuja. Eikä se oikeastaan tuntunut pahalta ollenkaan.



Viikon liikunnat:
3 x Yogafunc -ohjaus
2 x Pilatesfunc -ohjaus
2 x Kuntosali
1 x Budofunc
1 x Yogafunc


Viikon syömiset:
Syöminen oli säännöllistä
Koko viikon herkuttelusaldo oli 1 pieni suklaapatukka ja kolme irtokarkkia.




Viikon fiilikset:
Loppuviikosta meinasi energiat loppua tyystin, mutta onneksi lauantai oli vapaa ja pidin aika totaalisen huilipäivän, kaikesta.

Miten sinun viikkosi meni?


 
Kuvat: Hanna Väisälä

22.3.2019

Tuulista perjantaita

Huhhei, mikä viikko takana. Viikonloppu on enemmän kuin tervetullut katkaisemaan tämän viikon väsyneen menon. Väsyneenä oma ulosantini on ollut vähintään kyseenalaista ja asiakkaiden kanssa olemme saaneet monet naurut näistä latelemistani sammakoista, joissa ei kovin kummoista mielikuvitusta tarvinnut, että ne sai kuulostamaan aika kaksimielisiltä "ja sitten painat vain kovasti sisään ja ulos ylös ja alas" "aktivoi sun reiät reidet". No, aina ei vain onnistu. Onneksi nämä ovat näitä ihan normielämään kuuluvia juttuja, kun välillä vain virtaa on vain enemmän ja välillä vähemmän.

Mukavaa vaihtelua viikkoon toi ystäväni Annan vierailu meillä. Emme ole nähneet ainakaan puoleen vuoteen ja keskustelut, joissa tipahdetaan saman tien sinne ns. syvään päätyyn, olivat enemmän kuin tervetulleita. On niin mutkatonta, kun kylässä on ihminen, joka ymmärtää sinun arkesi ja nappaa koiran ja tenavan kävelylle, pelailee lasten kanssa Unoa tai pitää itsestään selvänä sitä, että mm. ruokaa tehdään yhdessä. Vaikka paljon toki aikaa käytimme ihan vain jutusteluun, ei arkea tarvinnut katkaista sen vuoksi, että meille tuli "vieras" kylään.


Tässä kirjoitellessani kuuntelen, kun tuuli puhaltaa oikein keuhkojensa kyllyydestä, siemailen ehkä sadatta kuppia kahvia tälle päivälle (ihan kuin siitä olisi mitään hyötyä) ja suunnittelen vetäväni kohta jumppavaatetta niskaani ja suuntaavani auton nokan kohti Helsinkiä. Tiedossa on mukava tapaaminen jumppailun merkeissä.

Aurinkoista viikonloppua!

Mitä suunnitelmia sinulla on viikonlopulle?


21.3.2019

Helppo ja nopea kastike kauden kasviksista

Luonnossa ruoka maistuu aina paremmalta, mutta tätä ruokaa on tullut tehtyä useammin kuin kerran ihan kotonakin. Salaisuus on sen helppoudessa. Itselleni ihan parasta ruokaa ovat mahdollisimman pelkistetyt maut, joista ei tarvitse arvailla mitä suuhunsa pistää.




Tämä ruoka toimii monella eri versiolla, eikä tässä mitään pyörää uudestaan keksitty ollakaan. Kunhan haluan muistutella tällaisen ihan perusruuan perään, joka on varioitavissa kauden kasvisten mukaan.



Tätä ruokaa teimme muutama viikko sitten Repoveden reissullamme. Ruokatarpeet tuli napattua matkalla Repovedelle ilman sen suurempaa suunnitelmaa, mutta maut osuivat kyllä kivasti kohdilleen.


Kauden kasvikset-kastike

1 sipuli leikattuna suikaleiksi
2-3 porkkanaa leikattuna ohuiksi tikuiksi
lehtikaalta revittynä 
keräkaalta ohuiksi suikaleiksi leikattuna
Kanaa/ mifua/ tofua
Planti kaurakermaa (Onion)
Mausteiksi suolaa ja pippuria
Öljyä paistamiseen

Paista kypsäksi kana/mifu/tofu ja lisää sen jälkeen kasvikset. Kuulota ja pyöritteöe kasviksia pannulla pari minuuttia, lisää kerma ja mausteet. Hauduta noin 5 min. Tarjoile pastan/riisin/perunan sekä tomaattien/muiden kasvisten kanssa.

20.3.2019

Tasan yöt, tasan päivät, tasan kaksi jalkaistani


 "Kevätpäiväntasaus eli kevättasaus on se hetki, jolloin Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle, eli ylittää taivaanekvaattorin etelästä pohjoiseen." 



Näin määrittelee Wikipedia kevätpäiväntasauksen. Kuulostaa hienolta, mutta itselleni se on kaikessa yksinkertaisuudessaan sen merkki, että ihan oikeasti voi alkaa odottamaan kevään saapumista. Hieman nuo kelit ehkä häiritsevät tätä suoritusta ja eivät varsinaisesti nosta tunnelmaa keväästä, mutta kyllä se sieltä tulee. Keikkuen, jos ei muuten. 




Minusta on mielenkiintoista seurata, mitä tuolla taivaalla tapahtuu ja mitä uskomuksia liittyy mihinkin päiviin. Kevätpäiväntasauksesta mm. ennustettiin tulevia säitä, silloin kerrottiin lintujen paluumuuton alkavan sekä sen olevan metsälintujen soidinaikaa. Kurkikin kuulemma tokaisi kevätpäivänseisauksena tuon otsikon sanonnan, juuri ennen kuin lähti etelästä tänne pohjoiseen. 





Tämä innostukseni näihin luonnonilmiöihin ei ole jäänyt huomaamatta ystäviltänikään. Joululahjaksi sain mm. yliopiston almanakan, jota tiirailen lähes päivittäin ja olen hyvin tietoinen kuun asennosta ja missä kohtaa mikäkin planeetta näkyy yötaivaallamme. Tai kun vierailulla olevan ystävän kanssa saamme kulumaan tovin, jos toisenkin ihan vain höpisten päivän pituuksista ja muista luonnon ilmiöistä.

Minua tämä tietoisuus, "mitä tuolla ulkona tapahtuu", tuo hieman lähemmäs luontoa ja koen, että tarkkailemalla näitä luonnonilmiöitä ja ymmärtämällä mikä liittyy mihinkin, saan juurrutettua omia juuriani koko ajan lähemmäs luontoa ja sitä, mikä on oikeasti tärkeää.

Aika mukavaa ja mielenkiintoista lukemista on myös Kustaa Vilkunan Vuotuinen ajantieto, jossa käydään kuukausi kerrallaan erilaisia vanhoja merkkipäiviä, niiden merkityksiä sekä ennustetaan vanhan kansan perimän mukaan säätä. 

Ote kirjasta kevätpäiväntasauksesta:

"Nykyisinkin tästä päivästä otetaan muutamia enteitä. Esim. iltarusko ennen sitä ennustaa pakkasta, jälkeen lämmintä, kirkas täysikuu ennen kaunista ilmaa, jälkeen yöhallaa.

Ottavat uistimet ja onget tehdään kevätpäiväntasauksena. Päivää pidetään vuoden kuivimpana. Siksi pajun, lepän ja lutikoiden hävittämisen pitäisi tapahtua kevätpäiväntasauksena."