5.7.2018

Mitä sinusta muistetaan?

Tapasin tässä joku aika sitten ihmisen, joka tervehdittyään kysäisi minulta että "Mites se sinun jalka jaksaa?" Kysymys oli siinä mielessä aiheellinen ja kohteliaskin, kun ottaa huomioon, että edellisellä tapaamiskerralla loukkasin jalkani ja tämä tietty jäi hänen mieleensä.

Tämä kysymys jäi kuitenkin pyörimään jonnekin aivojeni sopukoihin ja tänä aamuna se pompsahti aamulla joogatessani mieleen, että kuinka eri tavalla me muistamme eri ihmisiä. Tietenkin eri yhteyksissä painotamme eri asioita, mutta noin yleisellä tasolla.

Mitä minä kysyn ihmisiltä tavatessani heitä? Onko se aina se yleismaailmallinen "Mitä kuuluu?", vai onko jollain aina joku juttu, josta voin tehdä sen lisäkysymyksen. Onko se aina se sama? Odotatko tietyiltä ihmisiltä aina tietynlaisia vastauksia? Ihan jokainen meistä varmasti tuntee ihmisiä, jotka tavatessamme vaikka kauppareissulla kertovat ihan varmasti vaivat ja kolotukset, valittavat töistä/säästä/elämästä, kertovat aina sen saman tarinan.

Itse mietin, että mitkä on ne asiat, joista haluan ihmisten minut muistavan tavatessamme. Mietin, että annanko aina saman vastauksen ja osaavatko ihmiset jo etukäteen odottaa minulta samoja "virsiä" ja tiettyjä aiheita. Onko minulla aina esimerkiksi "kiirettä"? Vaikka nämä olisivat jokapäiväisiä asioita, miksi haluan tuoda ne esiin? Onhan maailmani paljon muutakin kuin vaikka sitä iänikuista kiirettä. Koenko kertoessani kiireisestä elämästäni itseni jotenkin tärkeäksi vai haenko empatiaa, huomiota vai mitä? Ja haluanko minä oikeasti, että minut muistetaan sitä, että olen aina (muka) kiireinen? Oikeasti? Tuskin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti