21.6.2018

Sosiaalinen erakko

En varmaan koskaan kyllästyisi tähän kesän värien runsauteen, vaikka tämä näky olisi päivittäistä vuoden jokaisena päivänä. Aamuisin töiihn ajellessani ihastelen peltojen vehreyttä ja teiden varsilla kukkivia sinisen, vaaleanpunaisen, valkoisen ja keltaisen eri sävyjä. Tämä aika juuri ennen keskikesää on vain niin kaunis.

Pikkuhiljaa olen tullut ulos puutarhailukuplastani ja maailmassa alkaa näyttää taas olevan muutakin kuin työt ja puutarhanhoito. Silti huomaan, että nykyään kaipaan vähemmän ja vähemmän. Jos vielä muutama vuosi sitten tällainen erakoituminen olisi ollut jopa ahdistavaa, huomaan nykyään nauttivani hiljaisuudesta ja siitä, että saan vain olla omissa oloissani. En tiedä, voisiko tämänkin pistää keski-ikäisyyden syyksi vai onko arjessa jo muutenkin niin paljon sosiaalisuutta, että siksi omalla ajallani vetäydyn omaan henkiseen luolaani.


Itse kutsuisin tätä tilaa sosiaaliseksi erakoitumiseksi. En voisi elää ilman toisia ihmisiä ja nautin myös siitä sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta aste asteelta huomaan myös tarvitsevani enemmän ja enemmän tilaa, jossa voin olla vain yksin omien ajatusteni kanssa.

On jotenkin hauska katsoa sivusta, kun nuorempi tenava viilettää päivät pitkät ystävien kanssa. Ovi käy vähän väliä ja sieltä kuuluu joko saapuva tai lähtevä "Moi!". Elämää on ympärillä koko  hereilläoloajan. Hän nauttii täysillä sosiaalisuudesta, kavereiden seurasta ja siitä, ettei ole tylsää. Itse vain pyörittelen henkisesti päätäni että huh huh. Ja pistän saappaat jalkaan ja sukellan yksin puutarhaani. Ja haaveilen ajasta, kun ehtisin taas kunnon reissulle metsään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti