23.6.2018

Ja sitten tippuivat hanskat

Keskiviikkona töistä kotiin tullessani olo oli vähintään hämmentynyt. Ei se varmaan ole jäänyt täällä blogin puolellakaan huomaamatta, että olen ollut viimeiset kuukaudet kiireinen. Kun on painanut 10-12 tuntisia työpäiviä reilut puoli vuotta, tuntuu se hetki, kun näin ei enää ole, jopa hieman epätodelliselta. Itseasiassa hyvinkin epätodelliselta. Jopa pelottavalta.


Pelottavalta ehkä siksi, että olen jo hetken toivonut näin olevan. Ensin mietin sitä omassa päässäni ja pikkuhiljaa uskalsin sanoa sen ääneen. Ja kun sanoin sen ääneen, alkoi tapahtua. Niin paljon kuin rakastan työntekemistä ja juurikin sitä, mitä juuri nyt teen, olen alkanut kuitenkin pikkuhiljaa tehdä tilaa unelmille, jotka ovat jääneet viime aikoina kiireen ja muun työn alle.

Olen harmitellut sitä, kuinka kiire syö luovuutta ja nautin nyt siitä, kun huomaan sen palaavan yllättävänkin nopeasti takaisin. Kuinka mieli kirjoittelee jo lauseita, uusia ideoita pulpahtelee pintaan ja huomaan googlettelevani tietoa erilaisista luontokohteista.


Mutta muutos vaatii myös veronsa. Kiireen loputtua mieli kiirehtisi jo seuraavaan, mutta kroppa laahaa perässä. Torstaina aamulla vain tunsin, kuinka hanskat tippuivat kädestä. Kuinka kaikki takkusi. Ylimääräiset kahvikupilliset eivät auttaneet, pihatöistä ei tullut yhtään mitään ja päivän suurin ponnistus oli käydä lasten kanssa kaupassa ostamassa jäätelöä. Sohvannurkka kuulosti ja tuntui mitä parhaimmalta idealta.


Nyt parin päivän höntsäilyn ja kunnon yöunien jälkeen maailma alkaa olla taas kevyempi ja kunhan näitä tällaisia yöunia saa taakseen vielä muutamat, niin eiköhän tästäkin tule taas normi olotila. Aika ihanaa.

Nautitaan juhannuksesta!

Ja peeäs. Ihan vinkkinä, jos haluat tehdä juhannuspöytään aivan superhelpon jutun, niin kokeileppa tätä raparperihilloketta. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti