12.11.2017

Isänpäivänä

Isänpäivänä sosiaalinen media täyttyy kuvista iseistä. Kuvista, jotka ovat omasta lapsuudesta tai kuvista, joissa omat lapset ovat isiensä kanssa. Oma isäni ei ollut läsnä lapsuudessani, joten minulla on tarjota vain näitä jälkimmäisiä. Muistan, kuinka nuorena päätin, että jos koskaan lapsia hankin, on niillä sitten isä, joka on läsnä lasteni arjessa.

Ja niinhän se meni, vaikka näin 13 vuotta mieheni tapaamisen jälkeen voin vain miettiä sitä, kuinka todennäköistä tai epätodennäköistä on se, että oikeasti olemme perhe vielä tänäkin päivänä. Kuinka suuren riskin otimme siinä, että lähes vuosi tapaamisestamme meillä oli jo jälkikasvua ja luotimme siihen, että se tunne heti alkumetreillä kantaa myös pitkälle tulevaisuuteen.

Ja onhan se kantanut. Kulmia ja särmiä on hiottu tässä matkan varrella ja vaikka aika ajoin mietin, kuinka erilaisia olemme, on aina joku punainen lanka pitänyt perheemme yhdessä. Mieheni herkkyys ja syvyys sekä pohdiskeleva luonne on tasoittanut tällaista suorittajaa ja "tehdään ensin, mietitään sitten"-persoonaa. Jos itse olen helposti ollut hieman työorientoituneempi, on miehelleni perhe ollut aina etusijalla. Muistan, kuinka esimerkiksi tätä alla olevaa kuvaa katsoessani ensimmäistä kertaa (kätilön ottama), hän kertoi, että "tässä me istuttiin hetki ja minä sanoin, että muistathan, että maailmassa ei ole mitään niin isoa juttua, mitä iskä ei voisi hoitaa".


Iskä on ollut meidän perheessä aina se, joka on jaksanut lasten ollessa pieniä leikkiä ja hassutella. Hän on se, jolle lapset aina veivät lelut ja pelit leikittäviksi ja pelattaviksi. Eikä iskä koskaan sanonut ei. Työpäivän jälkeen iskällä riitti aina aikaa leikkimiseen ja muut asiat saivat odottaa. Kuinkakohan monta kertaa hän on elämänsä aikana pelannut Afrikan tähteä tai rakentanut legoista taloja ja linnoja. Lukenut iltasatuja aina siitä samasta kirjasta.

Reissuissa iskä on ollut se, joka jaksaa lasten kanssa mennä sen sata kertaa vesiliukumäestä tai muuttua rusinaksi uima-altaassa. Ottanut nuorimmaista kiinni hänen hypätessään altaan reunalta ja opettanut heitä uimaan. Lähtenyt lasten kanssa pienille retkille, kun äiti ei ole ehtinyt.

Vaikka iskän rooli onkin hieman muuttunut vuosien saatossa, eikä enää tarvitse rakennella legoilla tai lukea iltasatuja, on iskä aina se, jolta pyydetään kyytiä eri paikkoihin. Tai korjaamaan tietokonetta tai nostamaan pyöränsatulaa. Ei ole olemassa niin suurta murhetta, missä iskä ei osaisi auttaa.

2 kommenttia:

  1. Teidän iskä kuulostaa ihan meidän iskältä <3 Taidetaan olla molemmat aika onnekkaita, kun ollaan tuommoiset kultakimpaleet löydetty!

    Kivaa alkanutta viikkoa Terhi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä ollaan. Tällainen kiltti iskä on paras iskä <3

      Aurinkoista viikkoa (satoi tai paistoi) myös sinulle!

      Poista