28.10.2017

Päivän asu (luonnon, ei minun)

Syksyn kuulaus ja ruska muuttuivat kertaheitosta, kun pari päivää sitten yön aikana oli satanut lunta. Aamulla verhoja availlessani oli valkoinen maa ja lunta tuli vaakatasossa. Tiedän, että nämä juttuni kiertävät samaa kehää, mutta haluan silti sanoa, että jos vielä vuosi sitten olisin verhot avattuani ajatellut "hrrrr", sulkenut verhot ja kipittänyt takaisin peiton alle ja toivonut sen olevan vain pahaa unta, ei lumentulo tänä vuonna tuntunutkaan siltä, että "hrrr" olisi ollut negatiivinen asia.

Mietin, missä mahtavat olla ne hieman lämpimämmät hansikkaat (löysin vain toisen!) ja se pipo, jossa ei varmasti pää palellu. Pahinta talvella on kylmyys ja jos ja kun siihen on aika helppo vaikuttaa omilla valinnoillaan, en jää miettimään, meneekö tukka lysyyn tai sopivatko nämä kuinka täydellisesti muiden vaatteiden kanssa. 

Siinä missä joku kuvaa päivän asuja, on minusta paljon mielenkiintoisempaa kuvata "päivän luontoasuja". On päiviä, kun asut ovat kauniita auringonnousuja tai aurinkoisia maisemia. Ja on päiviä, kun luonnossa näkyy muutos, kuten kaikessa karuudessaan näissä kuvissa. Kun lunta sataa vaakatasossa ja luonto ei ole ihan vielä tehnyt muutostaan, mutta on kuitenkin matkalla sinne.

Myös tällaisia kuvia on minulla paljon, mutta ne jäävät usein julkaisematta. Vähän niin kuin jollain ne arkisemmat asut. Silti näissä on mielestäni jotain karun kaunista. Samoin kuin on niissä tuulisissa päivissä, kun tiedät ilmanalan vaihtuvan ja tuulten tuovan jotain, yleensä joko kaunista tai sateista ilmaa. Tällaisina päivinä luonto ei tarjoa kauneinta itseään, mutta aitoa sellaista.



Jotenkin haluaisin tarjota enemmän sitä autenttisuutta. Niin kuvissa kuin näissä kirjoituksissa. En ole mielestäni luonut mitään blogiminää tai siloitellut kuvia överiksi kuvankäsittelyohjelmalla (lukuun ottamatta rajauksia tai syventämistä). Silti joskus tuntuu, että voisin antaa vieläkin enemmän, olla enemmän minä. Antaa kuvien olla joskus näitä karumpia ja arkisia sekä juttujen vielä enemmän minua, tuulineen ja poutapäivineen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti