22.10.2019

Onneksi toivoin

Lokakuussa toivon, että minulla olisi energiaa enemmän, kuin menneenä vuonna oli ja palautuminen olisi nopeampaa. Haluaisin nauttia syksyn ruskasta ja kauniista väreistä ajan kanssa, kulkea eri kohteissa sitä kuvailemassa.

Tällaisia ajatuksia kirjoittelin lokakuusta vuoden alussa. Tuoreessa muistissa oli edellisen vuoden kiire ja loppuvuonna iskenyt väsymys. Olotila, jota en välttämättä halunnut kokea uudestaan. Kesä on puutarha-alan sesongin vuoksi kiireistä aikaa ja työpäivät venyvät helposti pitkiksi. Lisäksi työ vaatii myös fysiikalta sen verran, että aktiivinen treenaaminen kesäkaudella on rajallista, jotta kroppa palautuisi seuraavaksi aamuksi. Tämän vuoksi jätän kesäksi ryhmäliikuntatuntien vedot tauolle ja tänä kesänä vähensin myös pt-tuntien vetoja huomattavasti. 

Ja nyt lokakuussa voin sanoa, että se oli erittäin järkevää. Vaikka lenssu pääsikin iskemään, ei olo tunnu samalla lailla väsyneeltä, kuin viime vuonna tähän aikaan. Oppia ikä kaikki.




Tällaisia ajatuksia ja toiveita kannattaa sanoa ääneen, koska usein aivan huomaamattaan alkaakin toimia niitä kohti. Lueskelin lenssuillessani blogin tämän vuoden kirjoituksiani, vähän samalla muistellen, mihin jäinkään, ennenkuin kesä vei mennessään ja blogiin kirjoittelu jäi vähemmälle.



Vuoden alussa aloitin myös "tasapainottelun vuosi" -projektin, joka on ollut ehkä fiksuin ajatukseni hetkeen. Vaikka aiheesta kirjoittelu tänne jäikin maaliskuuhun, ei projekti itsessään kadonnut minnekään. Päinvastoin. Vaikka aikaa ei samalla tavalla ollutkaan kesäkuukausina jäsennellä ajatuksia ja tasapainottelua, huomaan, että se on silti kulkenut mukanani.

Nyt syksyllä, kun aikaa on taas jäsennellä enemmän ajatuksiani ja tasapainottaa tekemisiäni, huomaan kuljettaneeni ehkä jopa tiedostamattani mukanani tiettyjä toiveitani ja juurruttaneeni niitä arkeeni. Ehkä yksi merkityksellisimpiä juttuja on ollut löytää oma sisäinen ääneni ja minäni, joka kysyy, teenkö asioita koska itse haluan vai siksi, että minulta odotetaan niitä.






Edelleen huomaan tekeväni asioita ihan vain vanhasta tottumuksesta, mutta pikkuhiljaa kyseenalaistaessani asioita huomaan tekeväni henkistä konmaritusta jopa niissä jutuissa, joihin en edes ajatellut muutosta tarvitsevani. Loppuvuoden pyörittelen mielessäni enemmän asioita, joita tulevaisuudessa haluan ja luotan enemmän intuitiooni. Samalla juurrutan syvemmälle niitä juttuja, joiden koen olevan osa minua ja sitä sisäistä ääntäni, joka nyökyttelee hyväksyvästi.





13.10.2019

Kuka sammutti valot?

Eipä tähän ole viikolla tullut kiinnittäneeksi huomiota, kun olen iltaisin töissä ja on ihan ok, että töistä lähtiessä aurinko on jo laskenut. Mutta nyt viikonloppuna havahduin siihen, että joku oikeasti on sammuttanut valon ulkoa jo ennen seitsemää. Kyllä, pikaisella tarkistuksella tulen tietoiseksi siitä faktasta, että aurinko nousee hieman ennen kahdeksaa ja tipahtaa horisonttiin jo heti illalla kello kuuden jälkeen. Eikä olla vielä lähelläkään talvipäivänseisausta (22.12.), eli tulossa on entistä lyhyempiä päivä. Huh. 



Siinä missä talvi yllättää autoilijat joka vuosi, pääsee tämä päivän lyheneminen yllättämään minut. Se hiipii salakavalasti minuutti minuutilta yhä lyhyemmäksi ja aivan varkain pääsee ravistelemaan mieltä ja laittamaan päivän suunnitelmat uusiksi. Jos siis haluaa ulkoilla valoisalla. Enää kävelylenkkejä ei voi tehdä ennen töitä tai töiden jälkeen vaan jos viikolla haluaa päästä valoisan aikaan ulos, on koneelta noustava kesken työpäivän ja käytävä tankkaamassa valoa. Tämän mahdollisuuden luen ehdottomasti yrittäjyyden etuihin.




Haluan hyödyntää päivän valoisan ajan tekemällä edes pienen lenkin ulkona koiran kanssa, kerätä valoenergiaa talteen. Koira on onneksi siitä mukava, että sitä ei ilmojen vaihtelut hetkauta ja lenkkiseuraa saa niin aurinkoisella kuin vettä vihmovalla säälläkin. Riemulla ei ole rajaa, kun vain mainitsee sanan metsä.

Valojen sammumisen myötä täytyy tänä vuonna muistaa kiinnittää erityisen paljon huomiota myös d-vitamiinin saantiin. Olin luullut nauttivani talvisin tarpeeksi deetä purkista, mutta viime talvena tuli verikokeiden tulosten myötä todettua, että oma tarpeeksi ei olekaan tarpeeksi, vaan tasot olivat aivan liian matalalla. Tämäkin on niin yksilöllistä, miten tuo d-vitamiini imeytyy ja mikä on kenellekin sopiva määrä.

Ehkäpä tässä voisi olla pari tekijää, ulkoilu ja deet, joilla saa pahimman kärjen taitettua tulevista pimeistä kuukausista.


12.10.2019

Ei kai aina niin kivaa tarvitse ollakaan

Viikko sitten totesin syysflunssan saapuneen. Juuri sopivasti seuraavana päivänä, kun olimme viettäneet työporukalla kauden lopettajaisia. Aika klassista, sanoisin. Kuinka pitkään sinnitellyt kroppa päästää irti ja vihjaa selväsanaisesti, että nainen, nyt on aika huilata. Ja kuinka silti toivon päivän flunssaa ja ihmeparantumista. Joita en yllättäen kokenut.

Viikon kestänyt flunssa nollasi univelat, tasoitti energiat ja vähintään sai tekevän mieleni hermoromahduksen partaalle. Aamu toisensa jälkeen odotin flunssan väistyvän, mutta silläpä olikin ihan muita suunnitelmia. Annetaanpa sen luulla, että flunssa on ohi, mutta pistetäänpä vielä vähän yskää kaupanpäälle aina kun se yrittää puhua kolmea sanaa pidempiä lauseita. Tai miten olisi pienet päänsäryt.



Nyt viikon sairastelun jälkeen olo alkaa olla jo parempi, vaikka meno aika tahmeaa onkin. Pieni väsymys jäi päälle ja todella tuntuu, että olen siirtynyt lehtien putoillessa maahan ja sateen rummuttaessa ikkunaan todelliseen energiansäästötilaan. Hetki tässä taas menee, että pääkin ehtii tulla mukaan. Välillä tekisi mieli kiukutella kuin pikkulapset, että ei ole yhtään kivaa.



Vaikka rehellinen ollakseni, eipä se ole pöhkömpää tämäkään. Koiran kanssa metsälenkeillä huomaan hidastavani askeleita, jos en muusta syystä, niin poiketakseni polulta metsään kurkkimaan, joko pikkuiset suppilovahverot olisivat kasvaneet hieman kokoa. Tai poikkean pitkospuilta rantaan ihastelemaan Kymijokea ja vastarannalla hehkuvaa ruskaa. Saatan jäädä seisomaan lehtisateeseen tuulen napatessa puun oksiin tiputtaen kasan lehtiä niskaani. En tiedä, kyllästyykö tähän vuodenaikaan ja sen tarjoamiin väreihin koskaan.