6.11.2018

Hetki akkujen latailuun

Tässä syksyn mittaan olen hidastanut. Hidastanut niin paljon, että melkein tunnen kaiken vain menevän ohi. Olen tyhjentänyt kalenterin kaikista menoista ja sulkeutunut kodin seinien sisäpuolelle. Olen kaivanut kutimet esiin ja neulonut sukkia, katsellut kaikki jouluhömppäelokuvat netflixistä, innostunut sisustuksesta ja ruuanlaitosta/leipomisesta pitkän tauon jälkeen. Tuntuu, kuin olisin palannut jonnekin tuttuun ja turvalliseen. Kotiin.

Päivän lyhentyessä olen hyvällä omallatunnolla vaipunut hetkelliseen melankoliaan ja se tuntuu juuri nyt ihanalta. Aivot eivät raksuta satoja asioita yhtäaikaa, vaan ovat koko ajan pienessä säästötilassa. Tuntuu, kuin olisin painanut hetkeksi pausea. Puutarhassa puuhastellessani tai luonnossa liikkuessani olen antanut vain hetken viedä, katsellut luonnon suoria tai hienovaraisempia vihjailuja siitä, että talvi on tulossa. Alkutalven pimeys saa ihan rauhassa laskeutua iho alle ja rauhoittaa kaiken menemisen.

Turkista paluun jälkeen ruska oli kauneimmillaan ja tuntui, ettei malttanut pysyä sisällä ollenkaan. Luonto tarjosi niin käsittämättömän kauniin näytelmän normaalisti niin tavallisissa ja arkisissa maisemissa. Töihin ajaessa seurasin matkan varrella olevalla pellolla majailevia joutsenia. Samoihin aikoihin, kun lehdet varisivat maahan, lähti myös joutsenperhe. Ymmärrän oikein hyvin. Yleensä itsekin suunnittelen pakoa näistä maisemista ilmojen muuttuessa harmaiksi.
En tiedä, johtuuko se menneestä, aivan ihanasta ja pitkästä kesästä vai siitä, että olen siirtänyt itseni rauhallisemmalle vaihteelle syksyn saavuttua, mutta tämä pimeys tuntuu kerrankin todella oikealta. Tunnen eläväni luonnon kanssa samaa rytmiä. Kalseat syyssateet eivät haittaa lainkaan. Tuulen ja sateen vihmoessa kiristän vain takinkaulusta, suljen silmät ja nostan leuan ylös. Antaa sataa. Tässäkin vuodenajassa on voimaa.


9.10.2018

Loppukesän Joogaretki

Kesän toinen Joogaretki alkaa ilmojen kylmenemisen myötä olla muisto vain, mutta sitäkin lämpimämpi sellainen. Se oli elokuun loppupuolen lauantai, kun lähdettiin Katan kanssa kohti Repovettä ja kesän toista Joogaretkeä. Tällä kertaa tapaaminen oli Tervajärven sisääntulolla, josta oli tarkoitus kävellä Määkijän kodalle. Tämä oli vuorossaan jo neljäs joogaretki ja jokaikinen kerta odotan tätä innostuneena, mutta jännittäen.

Joogaretkestä on muodostunut juuri meidän näköisemme ja arvojamme vastaava kokonaisuus. Tarkoituksena on antaa jokaisen kokea retki juuri omana itsenään nauttia viikonlopun ajan siitä, että on juuri se, joka on ja herätellä tietyillä teemoilla itseään juuri sen äärelle, minkä kokee siinä hetkessä tärkeäksi. Retki ei ole ehkä se perinteisin ja stereotyyppisin malli joogasta, vaan irtiottoa, läsnäolemista ja yhteenhitsautumista joogan ja luonnon avulla.
 

Itse tykkään näissä retkissä siitä, että saa olla hyvinkin yksinkertaisten asioiden äärellä; luonto antaa joka kerta jotain, jonka otan kunnoituksella ja nöyryydellä vastaan. Välillä se on auringonpaistetta ja välillä sadetta. Vaikka sitä kuinka mielellään valitsisi aina sen auringonpaisteen ja lämmön, iskee niskaan joskus oikein kunnon sadekuuro. Kuten muussakin elämässä. Elämä ei loppupeleissä ole sen kummempaa, kuin muuttuva säätila. Ja vaikka moniin asioihin voikin omilla valinnoillaan ja asenteella vaikuttamaan, on suurin osa kuitenkin niitä asioita, jotka vain tapahtuvat.


Retken alussa istahdimme Talaksen taukopaikalle tutustumaan toisiimme ja päästämään viikon kiireistä irti. Samalla annoimme muutamia ajattelemisen aiheita seuraavalle vuorokaudelle, jonka viettäisimme yhdessä metsässä.


Taukopaikalta matka jatkui kohti Määkijän kotaa, jossa viettäisimme seuraavan yön. Perille päästyämme Kata veti rauhallisen joogan sillävälin, kun itse valmistelin päivällistä. Tällä kertaa onneksi metsäpalovaroituskaan ei ollut voimassa ja pääsin paistelemaan nuotiopaikalla mm. maisseja, kasvispihvejä, bataattia ja sipulia. Päivällisenä oli kasvishampurilaisia bataattilohkoilla ja tuoretta maissia.

Ennen iltameditaatiota ehdimme käydä porukalla kävelemässä Ketunlenkkiä Katajavuorelle ja takaisin. Monesti kävellessä asiat loksahtelevat omille paikoilleen ja ymmärrän hyvin, miksi yritysten kävelypalavereista on saatu hyviä tuloksia. Tällä kertaa aiheet eivät tosin olleet kovin järkeviä, saati yritysmaailmaan sopivia, mutta sitäkin luovempia ja naurettua ulos tuli varmasti viimeisetkin stressinjäänteet.

Viikonloppuun mahtui monta luontoon liittyvää tapahtumaa. Koko edeltävä viikko oli vietetty puunhalausviikkoa, lisäksi viikonlopulle osui vielä täysikuu ja Suomen luonnon päivä. Viimeksi mainitulle skoolasimme kombuchaa auringon laskiessa. Kiitokset kombuchasta kuuluu AITO Kouvolan Luontaiskaupalle (ent. Kouvolan Luontaistuote). Juoman ympärille saimme monta hyvää keskustelua niin eri makuvaihtoehdoista kuin juoman valmistamisesta itse.

Iltameditaation ja Yoga Nidran jälkeen hiljaisuus laskeutui "leiriimme" ja unta ei tarvinnut kauaa hakea. Aamulla auringon noustessa kevyt usva leijaili järven yllä ja laiturilla seisoskellessa vahvistui taas se tunne, miksi metsä ja luonto ovat itselleni niin tärkeitä elementtejä rauhoittumiseen.




Aamuisen lempeän joogan ja aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroitamme ja kävelimme takaisin samaa reittiä kuin edellisenäkin päivänä. Mietin siinä kävellessäni, kuinka jokaisella Joogaretkellä porukka hioutuu niin pienessä ajassa niin tiiviiksi ja hyvin omanlaiseksi ryhmäkseen. Kuinka luonto ja metsä luovat puitteet siihen, että on helppo sukeltaa hetkeksi kuplaan, jossa voi vain olla oma itsensä. Arki, kiireet ja työt jäävät metsän ulkopuolelle ja lopulta metsässä on vain se minä itse. Se on parasta.


Joogaretkestä voit käydä lukemassa vielä ihanan Ninan blogista Hengähdys Ilmaa.





7.10.2018

Loma numeroina

Aurinko alkaa nousta kukkuloiden yli. Katselen kaunista maisemaa kahvikuppi kädessäni ja koitan tallentaa tämän kaiken kauneuden mieleni syövereihin lämmittämään tulevia kuukausia, kun aurinko on vain hetken ilo ja kylmyys puree luihin ja ytimiin. Matkalaukku odottaa pakkaamista, tuliaiset on ostettu ja matka kotiin alkaa muutaman tunnin päästä.

En haluaisi ihan vielä irroittaa itseäni pois täältä, mutta ikävä kotiinkin on jo kova. Loma on ollut täydellinen suhde tekemistä, olemista, akkujen latailua, hyvää ruokaa ja seuraa.

Jos loman laittaisi numeroiksi, se näyttäisi kutakuinkin tältä:

7 rauhallista aamupalaa

2 vilkasta torikierrosta

1 käynti Alanyan keskustassa



2 vaellusta Taurusvuoristossa

12 ostettua tuliaista

7 toistaan upeampaa auringonlaskua

satoja valokuvia


1 kierros gondolihississä

800 m kävelyä maan alla tippukiviluolissa

6 kirjoittamatonta tarinaa Turkista

4 ravintolassa nautittua ateriaa
 

3 syvennettyä ystävyyssuhdetta

1900 m merenpinnan yläpuolella ihasteltua maisemaa


Listaahan voisi jatkaa loputtomiin, mutta...

1 matkalaukku odottaa pakkaajaansa