21.7.2019

Pieni irtiotto arjesta Repoveden maisemissa: Tervajärvi-Kirnukangas

Alkuviikosta kävin tekemässä pienen lenkin Repovedellä koiran kanssa. Yleensä näille huudeille suunnatessani matkassa on mukana vähintään reppu tai rinkka. Tällä kertaa mukanani oli koiran lisäksi vain puhelin. Tarkoituksena oli tehdä kävely-juoksulenkki Tervajärveltä Kirnukankaalle ja samalla vähän kartoittaa ensi viikonlopun Joogaretken maastoja.




Juoksuosuus tyssäsi aika alkumetreille, kun vastaan tuli melko jyrkkiä nousuja ja jo ihan siitä pelosta, että onnistun pyöräyttämään nilkkani ympäri vaihdoin kävelyyn. Ja ehtiihän kävellessä katsella maisemiakin hieman paremmin. Pari ensimmäistä kilometriä olivat aika tasaista nousua ylös ja laskua alas, mutta Sulkusalmelle päästessäni reitti muuttui jo mukavammaksi kulkea ja jatkettiin koiran kanssa kevyellä hölkällä.





Sulkusalmen sillalta matka jatkui kohti Lojukoskea. Muutamia ihmisiä tuli matkalla vastaan, mutta yllättävän rauhallista poluilla oli, vaikka kesäloma-aika on parhaimmillaan. Lojukoskella oli muutama teltta ja ihmiset olivat aamupalapuuhissaan, kun hölköttelin alueen ohi. Aivan leirintäalueen vieressä on Lojukosken kota, jonne olemme tulossa viikon päästä. Kota on mukavasti vähän erillään muista, mutta kaivo ja muut fasiliteetit ovat kuitenkin aivan äärellä.



Kodan vieressä rannassa pidimme koiran kanssa pienen juoma- ja hengähdystauon, kunnes jatkoimme matkaa kohti Kirnukangasta. Ilma oli mitä parhain reippaaseen kävelyyn tai kevyeen juoksuun. Tuulta oli juuri sen verran, että hyttyset eivät vaivanneet ja lämpötila sellainen, jossa on mukava juosta.




Lojukoskelta alkoi pieni ylämäki, joka lopulta johti mitä kauneimman maiseman äärelle. Ylhäältä maisemia ihaillessa sitä tuntee itsensä aika pieneksi osaksi tätä kaikkea. Kalliolla istuskellessani annoin katseen levätä puiden yläpuolella äärettömässä. Tällaiseen maisemaan toisin stressaantuneet ihmiset rauhoittumaan. Kun ei tarvitse varsinaisesti katsoa mitään, voi antaa ajatusten aluksi harhailla ja lopuksi hiljentyä. Kun on vain olemassaoleva hetki ja rauha. Eikä kiire minnekään.



Hetken istuskeltuamme jatkoimme koiran kanssa matkaa eteenpäin. Nämä olivat ne Repoveden viimeiset merkityt reitit, joita en ollut vielä aiemmin kävellyt. Yllätyksekseni rinnettä ei tarvinnutkaan laskeutua polkua pitkin, vaan edessä olivat sen verran jyrkät rappuset, että koiraa sai hetken maanitella mukaan. Näin selkeästi ajatuskuplan sen yläpuolella sanovan, että "hulluja nuo ihmiset".

Raput veivät kahden kallion välistä Kirnuhuokoon ja maisemat olivat kyllä kohdillaan myös täällä alhaalla. Siinä missä minä jäin ihastelemaan jylhiä kallioita ja sammaloituneita kiviä, löysi koira oikein kunnon mustan rapakon, jonne se ehti upota onneksi vain puolen jalan verran. Vettä kammoksuvaksi koiraksi se on yllättävän innokas nuohoamaan ojissa.



Kirnukankaalla kävimme lammen rannassa pyörähtämässä ja koira tankkasi vesivarastojaan, kunnes se äkkäsi vedessä olevan puun karahkan, jolle piti murista ihan kunnolla. Mikä lie vesihirviö se koiran mielestä sitten olikin. Pieni vahinko koiralle kävi siinä murinan lomassa, kun kapea laituri loppuikin kesken ja koira mulahti järveen. Koiraa tapaus varmasti nolotti, mutta itse olin tyytyväinen tassujen putsaantumisesta.



Kirnukankaalta käännyimme takaisin kohti Tervakosken parkkipaikkaa. Tällä kertaa emme jääneet enää istuskelemaan kalliolle tai silloille. Ilma oli kääntynyt hieman painostavaksi ja loppumatkasta muutama ukkosen jyrähdys pisti hieman vauhtia lenkkariin niin itselläni kuin koirallakin. Mutta retki oli kyllä kaikenkaikkiaan oikein mukava irtiotto arjesta ja samalla tuli hyvä fiilis siitä, että ensi viikonlopun Joogaretken maisemat tulevat olemaan ainakin kohdillaan. Ja tällä hetkellä sääennustekin näyttää oikein mukavia hellelukemia. Mikäpä sen mukavampaa.



15.7.2019

Kesäkuulumisia

Huomenta maanantaiaamuun.

Tulin vain sanomaan hei pitkästä aikaa. Miten sinun kesä on mennyt? Blogi on viettänyt pientä kesähiljaisuutta, kun en ole malttanut istua koneen ääressä kuin ne pakolliset toimistotyöt. Kirjoittelun ääreen on kieltämättä aika ajoin oikein ikävä, mutta kesällä elämä omalla osallani tapahtuu kyllä kaikkialla muualla kuin sisällä.

Olen mestari kehittelemään erilaisia projekteja ja kesähän on siihen ihan täydellistä aikaa. Puutarhan to do-lista on loputon ja huomaan tehokkaasti eristäytyväni muusta maailmasta, mitä syvemmälle omiin projekteihini uppoudun.


  

Tänä kesänä en pidä varsinaista lomaa (jos loman määre on vähintään viikosta neljään ilman töitä), vaan olen tehnyt pieniä irtiottoja joogaopekoulutuksen tai minilomien merkeissä. Nämä kuvat on otettu Ruotsin reissulta, joka oli nuorimman tenavan syntymäpäivälahjatoive.



Metsään yön yli reissuille minulla on kieltämättä vähän ikävä, mutta ehkä senkin aika taas tulee. Niin ihana ja rauhoittava elementti kuin metsä ja sen rauha onkin, vievät nekin kuitenkin aikaa ja energiaa. Tänä kesänä rauhoittavina elementteinä ovat saaneet toimia oma puutarha ja kasvihuone, jonne pääsee suoraan oven avaamalla. Se ei vaadi pakkaamista, lähtemistä tai suunnittelua. Kasvihuoneen nurkkaan vein tänä keväänä korituolin, joka on ollut ihan täydellinen pieni pakopaikka kaikesta muusta maailmasta. Sinne voin istahtaa hetkeksi vaikka kirjan kanssa. Tai suunnitelemaan uusia projekteja.