4.10.2018

Omannäköinen loma

Lomaillessa muualla, kuin kotona, iskee ainakin itselleni helposti vauhtisokeus. Kun on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta aikaa rajallisesti, tulee lomallakin välillä pieni ähky kaikesta kokemastaan. Tuntuu, että mieli ei ehdi täysin palautua siitä kaikesta, mitä reissu on tarjonnut. Kun kaikki tekeminen on hauskaa, olisi kiva vain mennä ja kokea.

Siinä missä ihan vain pelkkä hengailu ja ei minkään tekeminen auttaa pään palautumisessa, toimii kirjoittaminen itselläni samalla tavalla. Kun ensin imee pääkopan sisään paljon kaikkea; maisemia, tietoa, ajatuksia käydyistä keskusteluista, on mukava päästä purkamaan niitä kirjoittamisen kautta ulos.


Tästä samasta ajatuksesta täytyisi pitää kiinni myös omassa arjessakin. Ottaa säännöllisin väliajoin pieniä irtiottoja ja päänpalautumispäiviä. Liian helposti sitä vain antaa arjen vyöryä päälleen ymmärtämättä, että oma kapasiteetti on paljon rajallisempi, kuin mitä sen haluaisi olevan. Nämäkin ovat täysin itsestäänselviä asioita, mutta miten ihmeessä se aina tuppaakin unohtumaan arjen pyörityksessä.


Tänä kesänä olen ottanut hieman takaisin viime kesänä pitämättä jääneitä lomia ja reissattuakin on tullut enemmän, kuin varmasti viimeiseen viiteen vuoteen yhteensä. Reissuilla minulla on aina mukana tietokone ja esimerkiksi erillistä somelomaa en ole koskaan tuntenut tarvitsevani. Työt kulkevat ainakin osittain mukanani myös lomalle ja tämä sopii minulle paremmin kuin se vaihtoehto, että jättäisin kaiken odottamaan paluuta reissusta. En koe ollenkaan stressaavaksi sitä, että otan pieniä omia hetkiä ja kirjoittelen blogia, vastailen viesteihin tai teen joitain toimistotöitä. Itseasiassa kokisin jopa stressaavampana tilanteen, jos jättäisin kaikki asiat, joita ei voi hoitaa ennakkoon, odottamaan lomaltapaluutani.

Lomaillessa näitä pieniä irtiottoja ja omia hetkiä on huomattavasti helpompi ottaa ja tehdä lomasta omannäköisen. Kun tämän saman taidon muistaisi aina omassa arjessaankin. Terveellä itsekkyydellä ottaisi omaa aikaa ja uskaltaisi sanoa rehellisesti ei, vaikka välillä jäisi jotain kivaakin kokematta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti