9.10.2018

Loppukesän Joogaretki

Kesän toinen Joogaretki alkaa ilmojen kylmenemisen myötä olla muisto vain, mutta sitäkin lämpimämpi sellainen. Se oli elokuun loppupuolen lauantai, kun lähdettiin Katan kanssa kohti Repovettä ja kesän toista Joogaretkeä. Tällä kertaa tapaaminen oli Tervajärven sisääntulolla, josta oli tarkoitus kävellä Määkijän kodalle. Tämä oli vuorossaan jo neljäs joogaretki ja jokaikinen kerta odotan tätä innostuneena, mutta jännittäen.

Joogaretkestä on muodostunut juuri meidän näköisemme ja arvojamme vastaava kokonaisuus. Tarkoituksena on antaa jokaisen kokea retki juuri omana itsenään nauttia viikonlopun ajan siitä, että on juuri se, joka on ja herätellä tietyillä teemoilla itseään juuri sen äärelle, minkä kokee siinä hetkessä tärkeäksi. Retki ei ole ehkä se perinteisin ja stereotyyppisin malli joogasta, vaan irtiottoa, läsnäolemista ja yhteenhitsautumista joogan ja luonnon avulla.
 

Itse tykkään näissä retkissä siitä, että saa olla hyvinkin yksinkertaisten asioiden äärellä; luonto antaa joka kerta jotain, jonka otan kunnoituksella ja nöyryydellä vastaan. Välillä se on auringonpaistetta ja välillä sadetta. Vaikka sitä kuinka mielellään valitsisi aina sen auringonpaisteen ja lämmön, iskee niskaan joskus oikein kunnon sadekuuro. Kuten muussakin elämässä. Elämä ei loppupeleissä ole sen kummempaa, kuin muuttuva säätila. Ja vaikka moniin asioihin voikin omilla valinnoillaan ja asenteella vaikuttamaan, on suurin osa kuitenkin niitä asioita, jotka vain tapahtuvat.


Retken alussa istahdimme Talaksen taukopaikalle tutustumaan toisiimme ja päästämään viikon kiireistä irti. Samalla annoimme muutamia ajattelemisen aiheita seuraavalle vuorokaudelle, jonka viettäisimme yhdessä metsässä.


Taukopaikalta matka jatkui kohti Määkijän kotaa, jossa viettäisimme seuraavan yön. Perille päästyämme Kata veti rauhallisen joogan sillävälin, kun itse valmistelin päivällistä. Tällä kertaa onneksi metsäpalovaroituskaan ei ollut voimassa ja pääsin paistelemaan nuotiopaikalla mm. maisseja, kasvispihvejä, bataattia ja sipulia. Päivällisenä oli kasvishampurilaisia bataattilohkoilla ja tuoretta maissia.

Ennen iltameditaatiota ehdimme käydä porukalla kävelemässä Ketunlenkkiä Katajavuorelle ja takaisin. Monesti kävellessä asiat loksahtelevat omille paikoilleen ja ymmärrän hyvin, miksi yritysten kävelypalavereista on saatu hyviä tuloksia. Tällä kertaa aiheet eivät tosin olleet kovin järkeviä, saati yritysmaailmaan sopivia, mutta sitäkin luovempia ja naurettua ulos tuli varmasti viimeisetkin stressinjäänteet.

Viikonloppuun mahtui monta luontoon liittyvää tapahtumaa. Koko edeltävä viikko oli vietetty puunhalausviikkoa, lisäksi viikonlopulle osui vielä täysikuu ja Suomen luonnon päivä. Viimeksi mainitulle skoolasimme kombuchaa auringon laskiessa. Kiitokset kombuchasta kuuluu AITO Kouvolan Luontaiskaupalle (ent. Kouvolan Luontaistuote). Juoman ympärille saimme monta hyvää keskustelua niin eri makuvaihtoehdoista kuin juoman valmistamisesta itse.

Iltameditaation ja Yoga Nidran jälkeen hiljaisuus laskeutui "leiriimme" ja unta ei tarvinnut kauaa hakea. Aamulla auringon noustessa kevyt usva leijaili järven yllä ja laiturilla seisoskellessa vahvistui taas se tunne, miksi metsä ja luonto ovat itselleni niin tärkeitä elementtejä rauhoittumiseen.




Aamuisen lempeän joogan ja aamupalan jälkeen pakkailimme tavaroitamme ja kävelimme takaisin samaa reittiä kuin edellisenäkin päivänä. Mietin siinä kävellessäni, kuinka jokaisella Joogaretkellä porukka hioutuu niin pienessä ajassa niin tiiviiksi ja hyvin omanlaiseksi ryhmäkseen. Kuinka luonto ja metsä luovat puitteet siihen, että on helppo sukeltaa hetkeksi kuplaan, jossa voi vain olla oma itsensä. Arki, kiireet ja työt jäävät metsän ulkopuolelle ja lopulta metsässä on vain se minä itse. Se on parasta.


Joogaretkestä voit käydä lukemassa vielä ihanan Ninan blogista Hengähdys Ilmaa.





7.10.2018

Loma numeroina

Aurinko alkaa nousta kukkuloiden yli. Katselen kaunista maisemaa kahvikuppi kädessäni ja koitan tallentaa tämän kaiken kauneuden mieleni syövereihin lämmittämään tulevia kuukausia, kun aurinko on vain hetken ilo ja kylmyys puree luihin ja ytimiin. Matkalaukku odottaa pakkaamista, tuliaiset on ostettu ja matka kotiin alkaa muutaman tunnin päästä.

En haluaisi ihan vielä irroittaa itseäni pois täältä, mutta ikävä kotiinkin on jo kova. Loma on ollut täydellinen suhde tekemistä, olemista, akkujen latailua, hyvää ruokaa ja seuraa.

Jos loman laittaisi numeroiksi, se näyttäisi kutakuinkin tältä:

7 rauhallista aamupalaa

2 vilkasta torikierrosta

1 käynti Alanyan keskustassa



2 vaellusta Taurusvuoristossa

12 ostettua tuliaista

7 toistaan upeampaa auringonlaskua

satoja valokuvia


1 kierros gondolihississä

800 m kävelyä maan alla tippukiviluolissa

6 kirjoittamatonta tarinaa Turkista

4 ravintolassa nautittua ateriaa
 

3 syvennettyä ystävyyssuhdetta

1900 m merenpinnan yläpuolella ihasteltua maisemaa


Listaahan voisi jatkaa loputtomiin, mutta...

1 matkalaukku odottaa pakkaajaansa


4.10.2018

Omannäköinen loma

Lomaillessa muualla, kuin kotona, iskee ainakin itselleni helposti vauhtisokeus. Kun on paljon nähtävää ja koettavaa, mutta aikaa rajallisesti, tulee lomallakin välillä pieni ähky kaikesta kokemastaan. Tuntuu, että mieli ei ehdi täysin palautua siitä kaikesta, mitä reissu on tarjonnut. Kun kaikki tekeminen on hauskaa, olisi kiva vain mennä ja kokea.

Siinä missä ihan vain pelkkä hengailu ja ei minkään tekeminen auttaa pään palautumisessa, toimii kirjoittaminen itselläni samalla tavalla. Kun ensin imee pääkopan sisään paljon kaikkea; maisemia, tietoa, ajatuksia käydyistä keskusteluista, on mukava päästä purkamaan niitä kirjoittamisen kautta ulos.


Tästä samasta ajatuksesta täytyisi pitää kiinni myös omassa arjessakin. Ottaa säännöllisin väliajoin pieniä irtiottoja ja päänpalautumispäiviä. Liian helposti sitä vain antaa arjen vyöryä päälleen ymmärtämättä, että oma kapasiteetti on paljon rajallisempi, kuin mitä sen haluaisi olevan. Nämäkin ovat täysin itsestäänselviä asioita, mutta miten ihmeessä se aina tuppaakin unohtumaan arjen pyörityksessä.


Tänä kesänä olen ottanut hieman takaisin viime kesänä pitämättä jääneitä lomia ja reissattuakin on tullut enemmän, kuin varmasti viimeiseen viiteen vuoteen yhteensä. Reissuilla minulla on aina mukana tietokone ja esimerkiksi erillistä somelomaa en ole koskaan tuntenut tarvitsevani. Työt kulkevat ainakin osittain mukanani myös lomalle ja tämä sopii minulle paremmin kuin se vaihtoehto, että jättäisin kaiken odottamaan paluuta reissusta. En koe ollenkaan stressaavaksi sitä, että otan pieniä omia hetkiä ja kirjoittelen blogia, vastailen viesteihin tai teen joitain toimistotöitä. Itseasiassa kokisin jopa stressaavampana tilanteen, jos jättäisin kaikki asiat, joita ei voi hoitaa ennakkoon, odottamaan lomaltapaluutani.

Lomaillessa näitä pieniä irtiottoja ja omia hetkiä on huomattavasti helpompi ottaa ja tehdä lomasta omannäköisen. Kun tämän saman taidon muistaisi aina omassa arjessaankin. Terveellä itsekkyydellä ottaisi omaa aikaa ja uskaltaisi sanoa rehellisesti ei, vaikka välillä jäisi jotain kivaakin kokematta.


Ihan vain lomalla

"Oletko sinä ihan yksin menossa lomalle Turkkiin?"
"En sentään. Ystävän luokse. Hänellä on oma asunto siellä."
"Ai jaa... Ai poikaystävä? Suomalainen vai turkkilainen?"
"Ihan naispuoleinen ja suomalainen. Hän istuu tuolla koneen takaosassa, kun emme saaneet vierekkäisiä paikkoja koneesta."
"Aaaaaa....."

Tästä käymästäni keskustelusta lentokoneessa olisi varmasti voinut vetää monenlaisia johtopäätöksiä siitä, mitä 15 kertaa Turkkiin matkaava eläkeläispariskunta on matkoillaan nähnyt. Ennakkoluuloista poiketen, jouduin ehkä tuottamaan heille paljon pliisumman tarinan ihan tavallisesta lomasta, ihan vain naisporukan kesken.

Eipä sillä, täynnä ennakkoluuloja oli myös oma lähtemiseni. Loma Turkin Alanyassa ei ole koskaan kuulunut ns. bucket listilleni, mutta kun on mahdollisuus lähteä tutustumaan maahan hieman toisesta tulokulmasta, kuin perusturistina hotellilomineen, varasin matkan. Tosin soitin myös ihan vain varmuuden vuoksi vakuutusyhtiöön, että onhan matkakuutukseni jatkuvasti voimassa, kävin hakemassa maitohappobakteerit ja Imodiumit mukaan sekä luin googlettamalla "kokemuksia Turkista" (virhe).






Kieltämättä edellisen yön yöunet olivat jääneet muutamaan hassuun tuntiin ja koko seuraava päivä oli pientä taistelua unesta ja valveillaolosta. Tosin jo pelkkä maisemien ihastelu ja arjesta irtipäästäminen riitti sen päivän aktiviteetiksi. On ihana tunne, kun ihan konkreettisesti tuntee sen, kun ns. hanskat tipahtavat käsistä ja siirtyy kohti lomamoodia. Kun mielessä ei enää pyöri vain tekemättömiä töitä ja aikatauluja, to do-listoja, ikuista pientä kiirettä. Ja kun tilaa raivaavat ihana joutilaisuus, odotus alkavasta viikosta, tyhjä sivu kalenterissa. Hyvä tästä tulee :)