30.6.2018

Yogafunc - paras ryhmäliikuntakokemus ikinä

Tiistaina ajelin työpäivän jälkeen Vantaan Tammistoon testaamaan uutta Yogafunc-ohjelmaa. Astangajoogaa on tullut tehtyä tässä kesän aikana enemmänkin, mutta Yogafunc on jäänyt lomalle, kun omat ryhmäliikuntatunnit jäivät kesätauolle. Kieltämättä Yogafuncia on hieman ikävä, mutta olen kyllä nauttinut omista astangajoogaharjoituksistanikin, jotka taas jäävät vähemmälle talvisin Yogafuncin viedessä tilaa joogaan käytettävästä ajastani.

Jatkan ryhmäliikuntatuntien vetämistä taas elokuun loppupuolella ja tämä nyt vaihtunut ohjelma on vielä silloinkin ajankohtainen. Mutta olipa taas kiva tehdä Yogafuncia, vaikka punnerruskappale tuntuikin olevan aivan toisesta ulottuvuudesta, huh huh. Onhan tässä toki aikaa treenata ohjelmaa reilu kuukausi, että ei muuta kuin lisää voimaa ojentajiin.

Yogafuncin lisäksi ehdin treenaamaan myös Pilatesfuncin ja olipa muuten hauskaa ja tehokasta. Saattoipa minuun purasta pieni pilateskärpänenkin.

No mutta, uusi Yogafunc ohjelma oli tietenkin taas "paras ryhmäliikuntakokemus ikinä" ja taidanpa jo ensi viikolla aloittaa uuden ohjelman harjoittelun. Minulla on katala (ja hyvin salainen) suunnitelma koukuttaa myös lisää ystäviäni tämän harjoittelun pariin...

Mutta hei, nyt lähden pakkaamaan taas rinkan ja suunnistan kohti Repovettä joogaretken tiimoilta. Ihan huippua sekin!


26.6.2018

Voi peruna!

Taas on se aika vuodesta, kun erilaiset kauden antimet ja varsinkin niiden syöminen meinaa lähteä ihan lapasesta. Ei riitä, että mansikoita ostaa litran. Ehei, niitä pitää syödä kilotolkulla. Tai kun raparperin makuun päästiin, niin nyt sitä syödään sitten joka päivä.

Tai näistä ehkä se kieroutunein paheeni: perunat. Olen perunoiden ystävä ainoastaan kerran vuodessa ja se on silloin, kun ne ovat uusia. Voisin melkein rankata sen kausiruuan ykköseksi. Puhun kieroutuneesta paheesta ehkä siksi, että en taida tuntea ketään, joka olisi uusista perunoista näin innoissaan. Että kättä ylös, jos on muitakin.

Viime vuonna kasvattelin jo omassa puutarhassa perunoita ja todettuani sen erittäin simppeliksi hommaksi, tuplasin tänä vuonna määrän. Ihan vielä kuitenkaan oman maan perunat eivät ole valmiita (uskokaa pois, olen käynyt niitä muutamaan otteeseen kaivelemassa, että josko kuitenkin), joten suurimassa perunanhädässä olen joutunut tyytymään muiden kasvattamiin.

Tämänvuotinen perunanhimo lähti ystäväni tarjoamasta päivällisestä mökkitunnelmissa, jonne hän oli keitellyt myös uudet perunat. Ja perunoitahan riitti niin pitkälle, että yön pikkutunteina hörppiessämme viimeistä lasia viiniä, napsimme vielä kattilan pohjalta viimeiset perunat. Vahva suositus valkoviinille ja uusille perunoille. Sopivat aivan loistavasti yhteen ;).

Siinä missä uudet perunat ovat omiaan ruuan lisukkeeksi sellaisinaan, ovat ne myös ihan parasta erilaisissa perunasalaateissa. Eikä missään sellaisissa majoneesia tihkuvissa mätöissä, vaan salaateissa, joissa erilaiset maut pääsevät parhaiten esiin: sipulia, yrttejä, rucolaa...


Itse aloittelin kauden tällaisella perunasalaatilla ja lupaan, että näiden eri versioita tullaan näkemään vielä monta:

Yrttinen perunasalaatti
Uusia perunoita keitettynä
Sipulia
Kirsikkatomaatteja
Kurkkua
Rucolaa
Pinaattia
Fetaa
Cashewpähkinöitä
Ruohosipulia
Timjamia
Oliiviyrttiä
Oreganoa
Basilikaa
Aurinkokuivattuja tomaatteja 
Öljyä 

Nämä vain kaikki sekaisin. Ja tällaiset salaatithan taipuvat muokattavaksi vaikka minkälaisiksi; jos kaikkea ei kaapista löydy tai jos haluaa fiiliksellä lisätä vaikka herneitä, papuja, kaalia, porkkanaa,

oliiveja...

Ja peeäs. Tuo kuvassa oleva kirjavalehtinen yrtti on omassa pihassa kasvanut oregano. Aika ihana, eikö?

25.6.2018

Maanantai. Miksei?

Eilen illalla kalenteria ja alkavaa viikkoa katsellessani tunsin sellaista mukavaa keveyttä, jota ei tietenkään kuuluisi tuntea sunnuntai-iltana, varsinkaan, kun maanantai on tulossa. Maanantai, tuo perinteisesti viikon p****n päivä tuntui eilen jopa niin jännältä, etten meinannut saada illalla unta, kun kelat alkavasta viikosta pyörivät mielessäni.


Luulisi, että alkanut viikko toisi kaikkea todella jännää mukanaan ja tiedossa olisi vähintään viikon lomamatka tai jotain, mutta ei. Ihan tavallinen viikko, joka lähtee ihan normitöillä liikkeelle, pitää sisällään pari leppoisampaa päivää, jotka pyhitän retkeilylle ja kirjoittamiselle. Viikonloppuna on meidän joogaretki Repovedelle.


Silti kalenteria katsellessani ja täytellessäni, tunsin iloa jokaisesta päivästä jo etukäteen. Olkoonkin kyse ihan tavallisesta arjesta tai ihan tavallisesta joogaharjoituksesta tai juoksulenkistä. Uskon, että tällä pienellä huililla on ollut osuutta asiaan, mutta kylläpä tällainen suhtautuminen tuntuukin hyvältä. Ei sillä, että maanantait olisivat koskaan olleet sellasia "hieroudun vasten kasvojasi", mutta nyt tämä alkava viikko tuntuu jostain syystä erityisen hyvältä. Loppujen lopuksi asiathan ovat juuri sellaisia, kuin niihin itse suhtautuu. Antaa tulla, olen valmis.

Ihanaa viikon alkua myös sinulle!


24.6.2018

Suppailua

Kesän yksi parhaista hankinnoista on ehdottomasti SUP-lauta. Reilu viikko sitten mies luki aamupalapöydässä ilmaisjakelulehteä, kun katseeni hakeutui etusivun alalaidassa olevaan mainokseen ja kuvaan, jossa paikallinen halpahalli möi tarjouksessa SUP-lautoja. Silläkin riskillä, että halvalla ei saa hyvää, kävin kotiuttamassa laudan.

Viime viikonloppuna oli onneksi mitä kaunein sää korkata uusi lauta. Sunnuntaina pumppailin laudan täyteen ilmaan (käy muuten urheilusta) ja lähdimme ystäväni kanssa järvelle melomaan. Kipinän sain tähän viime kesänä testatessani SUP-joogaa. Ja niinhän siinä kävi, että kipinä jäi kytemään ja oman laudan hankinta kirjautui to do-listalle. Ja onhan se nyt selvä merkki, jos aamupalapöydässä sattuu huomaamaan tarjouksen laudoista.

Järvellä meloessa aika katoaa aivan tyystin. Useampi tunti menee humahtamalla ja siitä, kuinka pitkän matkan meloimme, minulla ei ole mitään hajua. Mutta vapaapäivän viettoon suppailu on mitä parhainta puuhaa. Lauta tuntui tukevalta ja vaikka ajoittain oli pientä puhuria ja aallokkoa, ei olo laudalla tuntunut epävakaalta.

Pidimme pienen tauon tuulettomassa poukamassa, nautimme auringosta ja kylmästä juomasta. Takaisin päin tuuli oli niin sopivasti kohti mökkilaituria, että heitimme laudoille vaakatasoon ja annoimme tuulen kuljettaa meitä pikkuhiljaa kohti rantaa. Aivan täydellistä joutenoloa.

Jos tästä kesästä jotain jää mieleen, niin se on tämä sunnuntaipäivä.


23.6.2018

Ja sitten tippuivat hanskat

Keskiviikkona töistä kotiin tullessani olo oli vähintään hämmentynyt. Ei se varmaan ole jäänyt täällä blogin puolellakaan huomaamatta, että olen ollut viimeiset kuukaudet kiireinen. Kun on painanut 10-12 tuntisia työpäiviä reilut puoli vuotta, tuntuu se hetki, kun näin ei enää ole, jopa hieman epätodelliselta. Itseasiassa hyvinkin epätodelliselta. Jopa pelottavalta.


Pelottavalta ehkä siksi, että olen jo hetken toivonut näin olevan. Ensin mietin sitä omassa päässäni ja pikkuhiljaa uskalsin sanoa sen ääneen. Ja kun sanoin sen ääneen, alkoi tapahtua. Niin paljon kuin rakastan työntekemistä ja juurikin sitä, mitä juuri nyt teen, olen alkanut kuitenkin pikkuhiljaa tehdä tilaa unelmille, jotka ovat jääneet viime aikoina kiireen ja muun työn alle.

Olen harmitellut sitä, kuinka kiire syö luovuutta ja nautin nyt siitä, kun huomaan sen palaavan yllättävänkin nopeasti takaisin. Kuinka mieli kirjoittelee jo lauseita, uusia ideoita pulpahtelee pintaan ja huomaan googlettelevani tietoa erilaisista luontokohteista.


Mutta muutos vaatii myös veronsa. Kiireen loputtua mieli kiirehtisi jo seuraavaan, mutta kroppa laahaa perässä. Torstaina aamulla vain tunsin, kuinka hanskat tippuivat kädestä. Kuinka kaikki takkusi. Ylimääräiset kahvikupilliset eivät auttaneet, pihatöistä ei tullut yhtään mitään ja päivän suurin ponnistus oli käydä lasten kanssa kaupassa ostamassa jäätelöä. Sohvannurkka kuulosti ja tuntui mitä parhaimmalta idealta.


Nyt parin päivän höntsäilyn ja kunnon yöunien jälkeen maailma alkaa olla taas kevyempi ja kunhan näitä tällaisia yöunia saa taakseen vielä muutamat, niin eiköhän tästäkin tule taas normi olotila. Aika ihanaa.

Nautitaan juhannuksesta!

Ja peeäs. Ihan vinkkinä, jos haluat tehdä juhannuspöytään aivan superhelpon jutun, niin kokeileppa tätä raparperihilloketta. 

 

21.6.2018

Sosiaalinen erakko

En varmaan koskaan kyllästyisi tähän kesän värien runsauteen, vaikka tämä näky olisi päivittäistä vuoden jokaisena päivänä. Aamuisin töiihn ajellessani ihastelen peltojen vehreyttä ja teiden varsilla kukkivia sinisen, vaaleanpunaisen, valkoisen ja keltaisen eri sävyjä. Tämä aika juuri ennen keskikesää on vain niin kaunis.

Pikkuhiljaa olen tullut ulos puutarhailukuplastani ja maailmassa alkaa näyttää taas olevan muutakin kuin työt ja puutarhanhoito. Silti huomaan, että nykyään kaipaan vähemmän ja vähemmän. Jos vielä muutama vuosi sitten tällainen erakoituminen olisi ollut jopa ahdistavaa, huomaan nykyään nauttivani hiljaisuudesta ja siitä, että saan vain olla omissa oloissani. En tiedä, voisiko tämänkin pistää keski-ikäisyyden syyksi vai onko arjessa jo muutenkin niin paljon sosiaalisuutta, että siksi omalla ajallani vetäydyn omaan henkiseen luolaani.


Itse kutsuisin tätä tilaa sosiaaliseksi erakoitumiseksi. En voisi elää ilman toisia ihmisiä ja nautin myös siitä sosiaalisesta kanssakäymisestä, mutta aste asteelta huomaan myös tarvitsevani enemmän ja enemmän tilaa, jossa voin olla vain yksin omien ajatusteni kanssa.

On jotenkin hauska katsoa sivusta, kun nuorempi tenava viilettää päivät pitkät ystävien kanssa. Ovi käy vähän väliä ja sieltä kuuluu joko saapuva tai lähtevä "Moi!". Elämää on ympärillä koko  hereilläoloajan. Hän nauttii täysillä sosiaalisuudesta, kavereiden seurasta ja siitä, ettei ole tylsää. Itse vain pyörittelen henkisesti päätäni että huh huh. Ja pistän saappaat jalkaan ja sukellan yksin puutarhaani. Ja haaveilen ajasta, kun ehtisin taas kunnon reissulle metsään.



20.6.2018

Mökkielämää

Lauantaina töiden jälkeen tein nopean kääntymisen kotona, nappasin kassit ja ruuat mukaan ja lähdin pienelle, hieman extempore-irtiotolle ystäväni mökille. Hiekkatietä ajellessani tovin jos toisenkin, ehti mieli heivata arkiset ajatukset jonnekin kauas senhetkisestä. Mieleen tulvi kesämuistoja lapsuudesta; miten aina paistoi aurinko ja kesä tuntui niin ihanan pitkältä.

Kesät vietetiin kavereiden kanssa leikkien ja kotona ollessa löydettiin uusia metsäpolkuja ja rakennettiin majoja. Omilta lähikulmilta löytyi uusia teitä, joita pyöräiltiin ja kynnys lähteä rannalle oli pieni.

Kesäisin tuli vietettyä paljon aikaa myös isovanhempien mökillä. Päivät menivät aitassa leikkien, järvessä uiden, pelaillen sulkapalloa ja yksi parhaista muistoista ovat ne ihanat iltojen ja aamujen hetket, joiden muistelemisesta jää hyvä mieli vieläkin. Kun aamulla aurinko on jo noussut ja pieni tuulenvire käy portaille, jossa istuin mamman kanssa aamupalalla. Mamma joi kahvia ja minä söin Jacky-makupalaa (yksi lapsuuteni vahvoista makumuistijäljistä). Ja ne illat, kun oli käyty saunassa ja järvi alkoi olla täysin tyyni, kun päivä oli vietetty ja olo oli ihanan raukea. 

Monesti sitä onkin miettinyt, kuinka onnekas onkaan saanut olla, kun on voinut viettää lapsuutensa kesiä mökkeillen. Vaikkakin välillä muistan tunteneeni tylsyyttä siitä, että kaverit olivat kaupungissa ja itse vietti aikaa isovanhempiensa kanssa mökillä. Ja jotka tietenkään eivät jaksaneet leikkiä kanssani aamusta iltaan. 

Siinä missä toisille mökkeily on tänä päivänä se itsestäänselvä juttu, kuten minullekin oli lapsena, on se nykyään aikamoista luksusta. Ja parastahan on ne pienet asiat, joista mökillä saa nauttia; hyvää, yksinkertaista ruokaa ulkona syöden, muutama lasi viiniä laiturilla, maailmanparannusta yön pikkutunneille saakka, saunomista, uimista ja iltasoutelut auringon laskiessa. Se tunne, kun ei tule mieleenkään katsoa kelloa ja arjen kaikki kiireet ja huolet väistyvät hetkeksi. Parasta.






14.6.2018

Aamujoogaa

Kello on 6.15, kun rullaan maton auki. Kuinka helposti sitä aina jääkään tauolle, kun muut kiireet jyräävät yli ja kuinka helppoa on taas soljahtaa takaisin rutiineihin. Kesä onneksi tekee sen, että valon vuoksi herääminen on helpompaa ja kun on itsensä saanut ylös, jää väsymys sängynpohjalle.

Ensimmäiset aurinkotervehdykset tuntuvat kankeilta ja kroppa herää pikkuhiljaa liikkeen myötä uuteen päivään. Osaan jo odottaa kyynärpään nivelen naksahdusta, takareisissä tuntuvaa venytystä, toisen nilkan alun jäykkyyttä, ennenkuin kroppa sulautuu liikkeeseen.

Aamuisin joogatessa sillä on omat plussansa ja miinuksensa. Suurin haaste ainakin itselleni on sen lisäksi, että saan itseni tarpeeksi ajoissa ylös, on myös se, että aamuisin olen muutenkin tehokkaimmillani. Tällöin monesti jooga saa jäädä, kun joku muka tärkeämpi asia ajaa edelle.

Matolle päästyäni ehdoton plussa on se, että mieli on yön jäljiltä levollinen. Sen sata asiaa ei pyöri mielessä, eikä kiire ole ehtinyt hiipiä ihon alle. Harjoitus soljuu vain eteenpäin ja vaikka ajatuksia tulee ja menee, ne eivät pääse häiritsemään harjoitusta.

Mutta parasta aamuharjoituksessa on kuitenkin se olo, joka harjoituksesta jää koko päiväksi. Olo tuntuu koko päivän virkeältä, mieli pysyy paremmin kasassa ja koko kropassa on paljon ryhdikkäämpi olo.


13.6.2018

Joogaretki kutsuu

Nyt kun miettii, niin ei tunnu yhtään siltä, että siitäkin on kohta jo vuosi. Viime kesän joogaretkestä Repovedelle. Tilanne on onneksi korjaantumassa, kun kuun vaihteen viikonloppuna suunnistamme taas porukalla uudelle joogaretkelle.


Viime kesänä järjestimme kaksi joogaretkeä Repovedelle, keskikesällä ja sitten vähän syksymmällä. Molemmista reissuista on jäänyt itselle niin mukavia muistoja; kauniista maisemista, ihanista ilmoista, täydenkuun noususta, linnunradan tuijottelusta laiturilla, auringonlaskun meditaatiosta, ihanista ihmisistä, naurusta ja niistä vähän syvemmistäkin keskusteluista. Siitä, kuinka täysin toisilleen tuntemattomat ihmiset hitsautuvat omaan yhteiseen kuplaan viikonlopuksi.



Ja parasta on se ihmisten erilaisuus. Ei tarvitse osata joogaa tai olla mikään eräretkeilijä. Yhdistävänä tekijänä on vain päästä pois arjen kiireestä ja nauttia tervehenkisestä yhdessäolemisesta, luonnon rauhasta, joogasta ja siitä, että voi vain olla oma itsensä. Itse odotan tätä tulevaa retkeä jo kovin.

Meitä on jo kiva porukka kasassa, mutta mukaan mahtuu vielä pari ihmistä.



9.6.2018

Vegaaninen raparperijuustokakku

Hei nyt on pakko linkittää tuolta toisesta blogistani juttu tännekin.

Kävin tässä muutama päivä sitten auttelemassa tuttuani puutarhasuunnittelussa ja kotiin lähdin ison syreenipuskan ja raparperien kanssa. Tällainen vaihdanta on minusta ihan sitä parasta "kauppaa", joka antaa monesti paljon enemmän kuin itse raha. Minä käytän hetken aikaani neuvomalla ja saan vastineeksi tuotteita, joita oma puutarhani ei tuota. Oman pihani raparperi on mököttänyt jo toista vuotta lannoituksesta huolimatta ja pihasyreeni on vielä pikkuinen pensas.

Ohje vegaaniseen raparperijuustokakkuun puutarha-aiheisessa blogissani In My Green Garden, johon pääset TÄSTÄ.


6.6.2018

Kesän merkkejä

Yksi kesän varma merkki on se, kun löydän itseni hyppyrimäen portailta kerta toisensa jälkeen. Alkukesästä pohkeet kipeytyvät treenien jäljiltä ja juoksuaskel pysähtyy kuin seinään ja on pakko jatkaa kävellen ylös.

Kesän edetessä pohkeet tottuvat portaisiin ja kerta kerralta jaksaa portaita juosta ylös enemmän ja enemmän. Ylhäällä ei puuskuta enää niin paljoa ja jalat eivät tunnu vapisevilta alas tullessa. Tämä on laji, johon kroppa tottuu yllättävän nopeasti.

Pidän porrastreenit yleensä suht lyhytkestoisina ja harvoin aikaa kuluu yli tuntia. Tai jos kuluu, on välissä tullut juoruttua viimeiset kuulumiset ystävien kanssa. Yksin treenaillessani saan jo noin 30-45 minuutissa erittäin hapokkaat treenit aikaiseksi. Nousut koostuvat kävelystä, juoksusta, joka toiselle askelmalle harppomisesta, hyppimisestä portaalta toiselle ja mitä ikinä mieleen tuleekaan. Mutta tylsää se ei ainakaan ole.


4.6.2018

Pieni hetki metsässä

Aamulla kipaisin ennen töiden alkua pahimpaan metsännälkään Mustilan arboretumiin. Tein pienen kierroksen kävellen kaikessa rauhassa, kuuntelin lintujen laulua ja nautin siitä rauhasta, jonka metsä tarjoaa.

Arboretum on siitä mukava paikka, että se tarjoaa kaikille aisteille jotakin kaikkina vuodenaikoina. Suosituin aika on tietenkin se, kun alppiruusut ja atsaleat kukkivat. Mutta niiden kukinta-aikaan jää helposti huomaamatta, että se on itse asiassa todella pieni osa sitä kaikkea, mitä tämä metsä antaakaan. Kaikki se muu kauneus hukkuu helposti väriloistoon ja niiden näyttävimpien kukkien ihasteluun.

Mutta kun malttaa kävellä kaikessa rauhassa ja katsella jalkoihinsa ja ylös pään yläpuolelle kaartuviin puun oksiin, aukeaa tästä metsästä täysin uusi maailma. Kiireetön maailma, jonka keskipisteinä ovat ne kaikki luonnon pienet ihmeet ja se, kuinka kaikki kasvaa sulassa sovussa keskenään. Jokainen pieni sekä iso kasvi löytää oman polkunsa ja tapansa selvitä.


Atsaleat ja monet alppiruusuista ovat nyt täydessä kukassaan ja mikä määrä pörinää niiden ympäriltä kuuluukaan. Pörriäiset ovat niin keskittyneitä omiin puuhiinsa, että ihmiset eivät kiinnosta niitä pätkän vertaa. En ole tutustunut niiden sielunelämään, mutta hetken näitä kukasta kukkaan lentäjiä seurattuani voisin jopa väittää, että joku systeemi niillä täytyy olla. Sen verran järjestelmällistä puuhaa se tuntui olevan.



Tämä metsä on myös hyvin inspiroiva. Sen lisäksi, että mieli lepää tovin kaikesta muusta hälystä, alkaa samalla syntymään ajatuksia ja ideoita mm. omaan metsäpuutarhaan, joka on kieltämättä ollut aika retuperällä tämän kevään kasvihuoneprojektin ajettua edelle. Mutta onneksi metsä odottaa, niin tekijäänsä kuin kulkijaansakin.