24.4.2018

5 x kesäretkeä metsään

Viime kesää muistellessa nousee väkisinkin mieleen useampikin kesäretki, joista suurin osa sijoittuu (yllätys, yllätys) Repovedelle, mutta myös moniin muihinkin kohteisiin. Osa retkistä on päiväretkiä ja osa yön yli retkiä. Retken pituudella ei ole oikeastaan niinkään merkitystä, vaan sillä tunteella, jonka se jättää; niitä hyviä muistoja, joita miettiessä se sama tunne nousee pintaan kerta toisensa jälkeen.

Listasin tähän viime kesän TOP 5 käymisen arvoiset paikat ja parhaat hetket aikajärjestyksesä (keväästä syksyyn).

1. Hiidenvuori ja auringonlasku
Viime vuoden toukokuussa kävimme Hiidenvuorella Iitissä ihailemassa auringonlaskua. Ilma oli silloin viileä ja kevät myöhässä. Illassa oli kuitenkin lupaus tulevasta kesästä ja tunne siitä, että pitkä talvi oli takana ja päivillä oli oikeasti pituutta. Juttuun pääset tästä: Täydenkuun retki


2. Kesäillan rummutus Repovedellä
Muistan sen tunteen niin elävästi, kun pitkään mielessäni arvoin, jaksanko kiireisen ja pitkän työpäivän jälkeen lähteä ajamaan vielä Repovedelle kuuntelemaan rumpuja. Onneksi jaksoin, koska jo ennen Lapinsalmen siltaa mieli alkoi rauhoittua. Rumpujen rauhoittava kumina kantautui monesta eri kohteesta yli veden ja jätti mieleeni ikuisen muistijäljen ehkä yhdestä koskettavimmista hetkistä metsässä ikinä. Juttuun pääset tästä: Rummut Repovedellä


3. Mustila ja alppiruusujen kukinta
Alkukesästä kukkivien alppiruusujen ja magnolioiden väriloisto on jotain, mitä ei ihan hetkessä unohda, ja saa palaamaan takaisin uudestaan ja uudestaan. Viime kesänä kävimme ystäväni kanssa viettämässä päivän Mustilassa alppiruusujen kukinta-aikaan ja lopuksi lounaalla Arboretumin kahvilassa. Vaikka töiden puolesta pääsen ihastelemaan Mustilan Arboretumia vaikka päivittäin, oli tämä hyvässä seurassa vietetty reissu kaikessa kiirettömyydessään mieleenpainuva. Juttuun pääset tästä: Hetken kestävää kauneutta alppiruujen kodissa


4. Repovesi ja täydenkuun jooga
Joskus parhaisiin reissuihin liittyy myös töitä, kuten tähän kesäiseen yön yli kestävään joogaretkeen Repovedelle. Viikonloppu oli varmasti kesän lämpimin ja kun aurinko laski leiripaikkamme ja kotamme taakse ja järven vastarannalta puiden siimeksestä alkoi nousta täysikuu täysin kirkkaalle taivaalle illan hieman viiletessä, ei sanat enää riitä kuvailemaan sitä tunnetta. Juttuun pääset tästä: Täydenkuun joogaretki Repovedelle


5. Hämmäauteensuon luontopolku
Lappeenrannassa oleva Hämmäauteensuo on kierretty parissa tunnissa ja siinä ajassa ehtii paistella makkaratkin laavupaikalla. Reitti ei ole pitkä, mutta suo on mielestäni erilaisuudessaan ja karuudessaan niin kiehtova. Juttuun pääset tästä: Kiire häviää suolla


Tiedän, että on niin klisee laittaa aina se +1 juttu, mutta en malta olla linkkaamatta vielä yhtä yön yli reissua Repovedelle viime kesältä, joka tehtiin elokuun lämpimässä viikonlopussa Mustavuoren juurelle Kuutinkämppään. Loistavan seuran lisäksi mieleen jäi se, että ennen reissua keräsimme kasvimaalta lähes kaiken retkellä syötävän ja teimme (ainakin omasta mielestäni) yhden kesän parhaimmista aterioista. Juttuun pääset tästä: Irtiotto arjesta



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti