31.1.2018

Juoksun flow

Mitä enemmän juoksee, sitä paremmalta se tuntuu. Itselleni juoksu on alkanut olla pikkuhiljaa kuin meditointia. Tai ainakin sellaisen hyvää ajatusflowta. Vaikka kuuntelenkin juostessa erilaisia podcasteja, huomaan ajatusteni välillä virtaavan jossain ihan muussa, kuin kuuntelemisessa.

Juostessa ajatukset jollain lailla yksinkertaistuvat ja monet mielessä pyörivät asiat löytävät paikkansa. Olen miettinyt viime aikoina paljon erilaisia energioita ja kuinka ne meihin vaikuttavat. Jos mietin vaikka vuotta taaksepäin, kun moni asia tuntui haastavalta ja ilmassa oli paljon epävarmuutta. Ja vaikka kuinka uskoo, että asiat järjestyvät, oli mieli todella levoton kaiken sen epävarmuuden keskellä. Oma kroppa oli vähän hajalla ja taloudelliset asiat mietityttivät. Vaikka olin osannut ennustaa tuon kaiken jollain tavalla tulevaksi jo useampi vuosi sitten, olivat ne hetket silti ajoittain vaikeita kulkea. Tällaiset ajatukset söivät päivä päivältä mieltä ja hyvää energiaa ja muistan maaliskuun lopussa saamani kunnon flunssan kourissa mananneeni lähes kaikki ja kaiken syvimpään pimeyteen.



Mutta sielläkin on hyvä käydä välillä. Siellä pimeydessä. Pikkuhiljaa ymmärsin, missä mennään ja että suunta ei ollut kuin ylöspäin. Pikkuhiljaa, askel askeleelta olen palannut takaisin enemmän positiiviseen. Asiat ovat alkaneet taas järjestyä ja hyvä energia virrata.

Olen itse tyytyväinen omaan uskallukseeni hypätä myös sinne negatiivisen energian puolelle. En yritä väkisin pitää positiivisuutta yllä ja työntää negatiivisia pois, koska sitä negatiivistakin energiaa tarvitaaan ihan samalla tavalla, kuin positiivistakin. Toki positiivinen energia on sitä ns. kivempaa energiaa, mutta mikään ei pistä asioita paremmin järjestykseen, kuin negatiivisen energian salliminen ja hyväksyminen.


Niin, ja jouksustako tässä oli tarkoitus kirjoittaa... Vähän karkasi. No mutta. Selkeästi, kun on päässyt yli juoksussa sen "mää kualen"-vaiheen yli, eikä tarvitse keskittyä pelkkään jaksamiseen, pystyy prosessoimaan pään sisäisiäkin juttuja. Vaikka tällaisia energiajuttuja. Tai vain juosta. Up yours.

29.1.2018

Kirjoja pöydänkulmalla

Minulla on tapana lueskella ja selailla erilaisia kirjoja ennen nukkumaankäyntiä. Aiheet vaihtelevat aika selkeästi vuodenajan mukaan. Kevättä ja kesää kohti mentäessä puutarha-aiheiset kirjat vievät tilaa muilta, syksyllä taas ruokaan ja terveyteen liittyvät kirjat vievät enemmän jalansijaa. Talvi on enemmän sellaista sillisalaattiaikaa, jolloin pöydänkulmalta löytyy vähän sitä sun tätä liittyen mm. retkeilyyn, liikuntaan, ruokaan, puutarhaan, henkiseen hyvinvointiin.

Varsinaisia romaaneja luen vain loma-aikaan, koska sen tyyppisellä kirjallisuudella on tapana imaista minut mukaansa niin tiiviisti, että saatan lukea yötä myöten, jatkaa aamulla ja miettiä muuta elämää vasta, kun kirja on luettu. Eli ei kovin fiksu vaihtoehto näin arkeen.

Tykkään pitää aina noin 3-5 kirjaa "työn alla" ja lueskella ihan fiiliksen mukaan sitä, mikä juuri siinä hetkessä tuntuu mielenkiintoisimmalta. Saatan lukea muutaman sivun ja laittaa kirjan pois; jäädä fiilistelemään, kuinka luetun saisin ujutettua omaan arkeeni. Tällainen lukeminen on minulle ehkä enemmän inspiraation ja ideoiden etsimistä, joka löytyy joskus itse tekstistä, joskus kuvasta.

Vaikka olenkin sitä mieltä, että kirjoja ei voi koskaan olla liikaa, pyrin pitämään oman kirjahyllyn tarjonnan jossain rajoissa. Onneksi on kirjasto, josta saan täydennystä pöydänkulman lukulistalle. Kirjastossa käymme jälkikasvun kanssa säännöllisesti kerran kuussa palauttamassa luetut kirjat ja lainaamassa uusia. Harvoin minulla on mitään tiettyä kirjaa, jota sieltä etsisin, vaan vaeltelen tiettyjen hyllyrivien väleissä ja poimin mukaani kiinnostavia kirjoja. Ihan parasta.

Tällä hetkellä oma mielenkiintoni on kohdistunut vahvasti omavaraistalouteen. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa enemmänkin sitä, miten voisin mahdollisimman tehokkaasti saada satoa omasta pihasta. Viime kesänä saimme vihdoin kellarin siihen kuntoon, että sinnekin voisi varastoida kasvukauden satoa talteen. Tämä talvi näyttää, miten lämpötilat kellarissa vaihtuvat ja onnistuuko siellä edes kasvien talvettaminen. Tästä syystä lukulistalla on kirjastosta löytämäni Omasta maasta -kirja ja ostamani Unelma omavaraisuudesta.

Nyt juoksuharrastuksen taas nostettua päätään, kiinnostaa tietenkin myös siihen aiheeseen liittyvä kirjallisuus, kuten nyt tämä yöpöydälläni oleva #hyväjuoksu -kirja. Vaikka haaveilen ihan oikeasta juoksukoulusta, tyydyn nyt toistaiseksi opiskelemaan aiheesta ihan vaikka kirjoista ja nettiä selaillen.

Jooga-aiheisia kirjoja omistan muutaman ja tämä Petri Räisäsen Astanga on notkunut tuossa pöydänlaidalla varmaan viimeisen vuoden. Olen kirjan lukenut jo aikapäivää sitten, mutta aina silloin tällöin luen lisää jostain tietystä asanasta ja tavoitteena olisi oppia nuo sanskriitinkieliset nimet tässä vielä joku päivä.

Lisäksi minulla on muutamia kirjoja/lehtiä/opuksia, jotka olen tullut hankkineeksi vähän mielijohteesta, kuten tämä lehtihyllystä jo aikaa sitten mukaan tarttunut Vegeä. Kirja jäi kuitenkin ostamisen jälkeen ilman selailua tarkempaa paneutumista, kunnes tässä viime viikolla bongasin sen taas lehtipinosta. Ja kirjahan vaikuttaa oikein kivalta.

Millaisia kirjoja sinä luet?




28.1.2018

Sykkeennostoa luontopolulla

Meidän tuossa ihan lähellä on Niivermäen luontopolku, jota on mukava käydä kiertämässä aina silloin tällöin. Joskus koiran kanssa, joskus ihan itsekseni. Polut ovat minulle jo läpeensä tutut, mutta jos kaipaa vähän vaihtelua vaikka juoksulenkille tai ihan kävelylenkille, mutta ei halua lähteä sen kauemmas, on tuo luontopolku oiva vaihtoehto. Ja talvellakin polut ovat tallotut, koska sen verran käyttäjiä polulla on. Ulkopaikkakuntalaisille tiedoksi, että jos koskaan tulette Kouvolaan ja kaipaatte vähän jalottelua, lähtee polku kauppakeskus Veturin takaa, kun kääntyy siitä pellon vierestä.


Polun varrella voi paikoittain saada sykettäkin nousemaan, kun juoksee rappuset muutamaan kertaan tai kiipeää näkötorniin. Itselläni on tapana mennä vielä pitkospuutkin askelkyykyillä, niin ihan normikävelylenkkiinkin saa vähän vaihtelua. Tai tehdä muutaman punnerruksen penkkiä vasten.

Pituutta polulle kertyy reilun kaksi kilometriä ja matkalle osuu erilaista metsää ja vaihtelevia maisemia. Oma suosikkini löytyy korkealle nousevasta kalliosta ja sen peittävästä sammalesta ja saniaisista.



12.1.2018

Luopumisia ja hyväksymisiä

Selailin tässä tekstejä, jotka olivat jääneet blogiini luonnoksiksi, mutta joita en syystä tai toisesta ole tullut koskaan julkaisseeksi. En tiedä, miksi jätin julkaisematta tämän alla olevan tekstin viime kesältä. Olinko sillä hetkellä liian surullinen vai enkö vain halunnut valittaa? No mutta, tällaisia ajatuksia viime kesältä:


Tähän ikään mennessä on elämältä ehtinyt saada jo aika paljon. Tiedän, että paljon on vielä tulossa, mutta kaikki se, mitä olen ehtinyt elää, kokea ja saada on muokannut minusta sen, mitä olen nyt. Mukaan on tietenkin mahtunut iloja ja suruja, tasaisen harmaata (hyvällä tavalla) arkea, yllättäviä tilanteita, luopumisia, hetkessä elämistä ja suunnitelmallista puurtamista.

Tällaisia asioita tulee miettineeksi aika ajoin ja muistan, kun hieman ennen 40 täyttäessäni jotenkin ahdisti koko ikä. Neljäkymmentä vuotta. Kamalan vanha ja mitä sen jälkeen? Onko elämä jo eletty vai mitä tässä oikein tapahtuu?

No, vastaus meni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että eipä oikeastaan mitään pahaa tapahtunut. Itseasiassa täytettyäni tuon 40 mukaan astui sellainen tietty levollisuus ja rauha ja vakaa luotto siihen, että koska on pärjätty tähänkin asti, pärjätään myös tulevaisuudessa. Polkuni alkoi näyttää selkeämmältä kuin koskaan ja uskallus tehdä asioita juuri itselle sopivalla tavalla lisääntyi ja isojenkaan ratkaisujen äärellä ei pakka mennyt enää niin sekaisin.


Kuitenkin nyt muutaman vuoden tätä 40+ vuosia tallanneena on väkisinkin tullut huomattua tiettyjä asioita, joista täytyy luopua. On niitä ajatuksia, joista luopuu pikkuhiljaa ja ne hyväksyy ihan kaikessa rauhassa. Ilman sen suurempaa tunnetta. Ja sitten on niitä, joille täytyy jättää hyvästit hieman aiemmin, kuin olisi ajatellutkaan.

Yksi tällainen luopuminen, joka on tapahtunut aika luonnostaan, mutta aiheuttaa tietynlaista haikeutta on se, että en tule enää saamaan lapsia. Vaikka vauvakuumeeni helpotti jo lähes 10 vuotta sitten toisen lapsen saatuani, enkä ole enemmästä haikaillutkaan, on se ajatus silti jotenkin haikea, kun vastaan tulee se hetki, että se ei olekaan enää mahdollista. Tai ehkä se olisi mahdollista, mutta omalla kohdallani ei suotavaa/järkevää. Pientä luopumista henkisellä tasolla tämä kuitenkin vaati, kun ajatus siitä, että se aika on omalla kohdallani ohi. Onneksi minulla on muistot tallessa omista lapsistani pieninä ja näin jälkikäteen voin vain todeta, kuinka nopeasti se aika menikään. Tällä hetkellä vierelläni seisoo lähes mittaiseni 12-vuotias, joka lainailee vaatteitani ja käytämme samoja kenkiä. 9-vuotiaskaan ei enää paljon apuja kaipaa, vaan on hyvin omatoiminen ja omaa polkuaan kulkeva määrätietoinen naisenalku.


Omia lapsiaan seuraillessa muistaa myös sen vapauden ja huolettomuuden tunteen, joka vaihtuu jossain kohtaa aikuisuuden pieneksi kiireeksi, vastuunkannoksi, taloudellisiksi huoliksi. Toki tilalle tulee myös toisenlainen vapaus, mahdollisuus päättää omista asioista ja valinnoista, syvempää ymmärrystä elämästä. Mutta se huolettomuus ja nuoruuden tunne. Sitä on joskus ikävä. Ne ovat osa mennyttä elämää ja mieli täynnä hyviä muistoja. Ne ovat kuitenkin asioita, joita ei enää ole ja jotka on täytynyt hyvästellä.


Tällaisten luonnollisten, iän tuomien asioiden lisäksi on niitä asioita, jotka tulevat vähän odottamatta. Kuten monet terveyteen liittyvät asiat. Huomaan, kuinka tämänikäisenä on tärkeää pitää huolta omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista. Löytää se oma tasapaino tekemisen ja olemisen välille. Osata asettaa järkeviä rajoja huomioonottaen sen, että vaikka mieli olisi kuinka nuori, kroppa ei enää ole. Vaikka olen paremmassa kunnossa kuin parikymppisenä, ei kroppa silti palaudu enää samalla tavalla, eikä sitä voi kohdella yhtä huolettomasti.

Ja vaikka kaikenkaikkiaan olenkin terve ja kaikki on ok, on vastaan tullut terveyteen liittyviä asioita jopa hieman yllättäen, jotka eivät enää palaa, vaan joiden kanssa täytyy vain elää. Asioita, joista on täytynyt luopua ehkä hieman liian aikaisin tai joita ei ole osannut ajatella. Esimerkkinä vaikka ylikunnon jättämät "muistijäljet" kroppaan. Ne aiheuttavat toisinaan hieman alakuloa ja jopa surua, kun ymmärtää, että tästä eteenpäin sinulla on vain muisto siitä, miltä tuntui elää ilman tiettyjä vaivoja. Ja osasinko oikeasti arvostaa sitä, jopa hyvinkin itsestäänselvää asiaa ja terveyttä, kun minulla se vielä oli.

Ei tällaiset asiat onneksi omalla kohdallani ole mitään rajoittavia juttuja, mutta joskus sitä vain jää miettimään näitä asioita vähän siltä melankolisemmalta kantilta. Ehkä ihan tervettä välillä näinkin. Ei kai kaikkea aina tarvitsekaan ajatella pelkän positiivisen kautta.

Jäätkö sinä koskaan tällaisiin ajatuksiin?


10.1.2018

Minun tapani rentoutua

Joulun välipäiviä viettäessäni tulin todenneeksi, että minun tapani rentoutua ei ole olla tekemättä mitään. Vaikka välillä olenkin niin väsynyt, että voisin vain hengailla koko päivän pyjamassa ja nukkua vaikka viidet päiväunet, en tee sitä kuin vain akuuttiin tarpeeseen. Ja vaikka aina haaveilenkin ajasta, kun minun ei tarvitse tehdä mitään, hiipii joka kerta siinä hetkessä, kun "en tee mitään" pääkoppaan pieni ahdistus. Ihan rehellisesti, en vain tykkää olla tekemättä mitään.

Minulle yksi tapa rentoutua on lähteä johonkin kameran kanssa. Kävellä kaikessa rauhassa ilman kiirettä mihinkään tai ajatusta siitä, monelta pitäisi olla kotona tai töissä tai no, yhtään missään. Kävellä, hengailla, istuskella kivellä tai laiturilla. Nauttia siitä, että saan liikkua ja olla luonnossa. Lähteä aika ajoin hieman kauemmas, olla yön yli metsässä. Nauttia jopa siitä epämukavuudesta. Nämä kuvat kertovat yhdestä rentouttavasta retkestä koiran kanssa viime syksyltä, kun kiersimme Repovedellä Tervajärven ympäri.


Kotona ollessani en oikein osaa olla tekemättä mitään. Joskus toki on niitä hetkiä, että en vain jaksa, mutta istuessani vaikka sohvannurkassa on minulla kädessäni vähintään neulomus. Kotona tykkään puuhastella muutenkin kaikkea pientä. Kukaan ei sitten kuvittele, että rakastaisin siivoamista, mutta esimerkiksi laatikoiden järjestely on ihan hurjan rentouttavaa. Laittaa asioita omille paikoilleen. Olla omissa ajatuksissaan siinä samalla, kun tulee laittaneeksi tavaroita järjestykseen.



Kesällä puutarhassa puuhastelu on mitä parhainta nollaamista. Varsinkin niinä päivinä, kun ei tarvitse lähteä koko päivänä mihinkään, vaan puutarhaan voi vain kadota aamulla ja ilmestyä takaisin illan hämärtyessä ja itikoiden ottaessa ylivallan.




Ja sitten on niitä pienempiä hetkiä arjessa, joilla saa edes hetkeksi itsensä irti kiireestä. Itselleni yksi tällainen juttu on lähteä kameran kanssa kuvaamaan auringonnousua tai -laskua. Tai ihan vain jotain kaunista hetkeä. Yleensä nämä ovat niitä hetkiä, jotka kestävät sen puoli tuntia, mutta kantavat mielessä monta päivää. Niitä hetkiä, kun olen saanut olla kameran kanssa ikuistamassa pieniä, häviäviä hetkiä luonnosta, jotka vain tulevat ja menevät. Tai hetkiä sateen jälkeen. Kun luonto on herännyt uuteen eloon.

Miten sinä rentoudut?



8.1.2018

Listaihmisen tammikuu

Listaihminen tässä TAAS terve!

Olikohan minulla hieman ylimääräistä aikaa tehdä erilaisia listoja tuossa joulun välipäivinä, kun täyttelin joutilaisuudessani kalenteria ja samalla hieman suunnittelin tulevaa. Toisaaltaan tällainen suunnittelukin on ihan mukavaa, kun siitä ei tee sitten suorittamista. Ja jos sitä kerta tuli tehtyä toiveita ja tavoitteita tulevalle vuodellekin, niin onhan niitä kiva sitten toteutellakin.

Ajattelin, että jokaiselle kuulle olisi kiva tehdä aina muutama to do-juttu, jotka saattaisi päätökseen. Sellaisia asioita, jotka eivät sinänsä hetkauta saati kiinnosta ketään muuta, mutta itselle se toisi taas vähän enemmän tilaa "hengittää".

Ensimmäinen asia liittyy neulomiseen. Minulla on työn alla neuletakki ja yhdet sukat. Ne minä ajattelin saada valmiiksi tammikuussa. Tämän ei pitäisi olla ihan mahdoton rasti, koska neuletakki on suunnilleen puolessa välissä ja sukkia ei kauaa neulo.

Toisena asiana ajattelin väkerrellä listat vaatehuoneeseen. Siivoillessani tuossa alkutalvesta totesin, että hetkinen, täältähän puuttuu listat. Niin sitä vain sokeutuu tälle keskeneräisyydellekin. Eikä tämä toki ole ainut asia, mikä on jäänyt, mutta jos näitä jakaisi tällaisiin pikkuprojekteihin, niin saattaisi tulla ehkä valmista vähän kuin vahingossa.

Kolmantena asiana ajattelin tehdä jotain omavaraisuuden eteen ja pyrkiä siihen, että leipoisin itse sämpylät ja leivät niin, ettei niitä tavitsisi ostaa kaupasta. Työn alla on siis paras sämpylä-/leipäresepti ikinä. Vinkkejä?

Katsotaan kuun lopussa, miten näille kävi. Mitkä olisivat sinun kolme asiaa, jotka tekisit tässä kuussa?

Kuvat ovat viikon takaa Hiidenvuorelta, jossa kävimme aamuteellä Annan kanssa.


4.1.2018

Alku aina hankalaa (=kamalaa)...

Juokseminen on ollut minulle aina jollain lailla tärkeä harrastus. On ollut aikoja, kun olen juossut enemmän ja aikoja, kun juoksu ei ole vain huvittanut. Tai sitten en vain ole pystynyt. Tässä viimeisen vuoden aikana olen oppinut todella arvostamaan tätä lajia, koska se vietiin minulta hetkeksi pois, eli en pystynyt juoksemaan. Aiemmin pidin niin montaa asiaa itsestäänselvänä ja kohtelin niitä vähän sillä asenteella, että ehkä joskus, onhan tässä aikaa.

Viimeinen polvileikkaus ja viime talvinen onnettomuus saivat miettimään, että ei sitä aikaa oikeasti välttämättä ole. Ja juoksu on kuitenkin yksi niistä jutuista, mitä haluaisin tehdä. Pitkään katsoin muita juoksijoita ja mietin, että kyllä minäkin vielä, kun se aika taas on.



Nyt olen käynyt säännöllisesti juoksemassa jo jonkin aikaa ja vihdoin ja viimein juoksu alkaa tuntua paremmalta. Alku oli ihan kamalaa, kun ei vain jaksanut. Oli pakko kävellä välillä, juoksun jälkeen vähintään seuraava yö meni sängyssä pyöriessä, kun jalkoja pakotti niin paljon. Keuhkot huusivat lenkeillä hoosiannaa. Mutta sitkeästi vain vedin treenikamoja päälle kerta toisensa jälkeen ja vaikka välillä käännyin vielä eteisessäkin takaisin, että en muuten mene, tuli kuitenkin enemmän mentyä, kuin jäätyä.

Ja nyt vihdoin alkaa parin kuukauden juoksujen jälkeen askel olla hieman kevyempi ja henki kulkea tasaisemmin. Vauhti ei päätä huimaa vieläkään, mutta pikkuhiljaa tässäkin kehittyy. Olen niin tyytyväinen jo siihen, että pystyn juoksemaan ja alun kamaluudesta on päästy. Nythän tämä on toistaiseksi vain sitä, että juostaan. Juostaan treeni toisensa perään, ja pikkuhiljaa alkaa varmasti tapahtumaan. Pääasia on se, että nautin. Ja varsinkin PYSTYN.



2.1.2018

5 asiaa, joita aion tehdä enemmän vuonna 2018

Joulun muutama välipäivä sai ymmärtämään, kuinka paljon olen kaivannut tiettyjä asioita elämässäni, mutta joille ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Tai jos rehellisiä ollaan, niin aikaahan löytyy aina niille asioille, mille sitä haluaa löytyvän.

Vuosi sitten mietin, että olisi ihanaa, jos olisi enemmän aikaa retkeilyyn ja valokuvaukseen ja niinhän sitä aikaa vain sitten löytyikin. Ei ehkä niin paljon, kuin olisin halunnut, mutta löytyi kuitenkin. Ja täytyyhän sekin tosiasia hyväksyä, että jos on sen sata mielenkiinnon kohdetta, on aika vain jaettava kaiken sen kesken, eikä edes olettaa, että päiviin tipahtaisi yhtäkkiä vaikka 10 tuntia ylimääräistä.


1. Neulominen. Tämä on pahasti päässyt jäämään viime vuosina. Kun en katso enää televisiota, ei tule neulottuakaan. Mutta ehkä voisin vaikka viikonloppuisin katsoa elokuvan, jonka aikana valmistuisi puikoillakin jotain.

2. Leipominen ja ruuanlaitto. Sama juttu kuin neulomisen kanssa. Ja nyt en tarkoita kaikkien uusien reseptien luomista, vaan ihan sellaista arkeen liittyvää leivontaa, kuten sämpylöiden ja leivän tekemistä (vieläköhän minulla on hapanleivän juuri pakkasessa...), itsetehtyä granolaa, kauden sadosta tehtyjä leivonnaisia, isompien ruokaerien tekeminen pakkaseen.


3. Uiminen. Tämä on ollut mielessä jo vuosia, mutta ei vain ole mahtunut kalenteriin. Kävin lukioaikana uimassa monta kertaa viikossa, mutta sen jälkeen on tapahtunut "jotain". Joulupukki (=minä ihan itse) toi minulle uuden uimapuvun, joten enää en pääse vetoamaan siihenkään, etten omista kuin bikinejä.

4. Grow your own. Tiedän jo nyt, että kesällä tulee olemaan kiire jo muutenkin ja silti päätän raivata aikaa myös tälle. Haluaisin muuttaa puutarhaa vieläkin enemmän kasvimaapainotteisemmaksi ja kovasti olenkin jo suunnitellut, mitä kaikkea syötävää aion ensi kesänä pihallani kasvattaa. Ja eihän tämä pelkkään kesään tule jäämään. Jo nyt pystyy idättämään versoja ja kasvattamaan pientä vihreää syötävää ikkunalaudalla.

5. Juokseminen. Juoksun ehdinkin jo aloittaa viime vuoden puolella, mutta sen säännölliseksi saaminen vaatii aikatauluihin sovittelemista. Olisi ihanaa, jos ehtisin juoksulenkille vaikka kolme kertaa viikossa, mutta olen kiitollinen jo yhdestäkin juostusta lenkistä per viikko.

Mitkä olisivat sinun (noin) 5 asiaa, joita olisi kiva lisätä arkeen tänä vuonna?

Ja ps. Kuvat ovat viime syksyltä, kun ensimmäiset yöpakkaset olivat käyneet kuurauttamassa kasveja.

1.1.2018

Toiveita alkavalle vuodelle


"Uusi vuosi starttasi taas ja eikös se niin mene, että jotain pitäisi luvatakin. Olen perinteisesti ollut innokas tekemään uudenvuodenlupauksia, tosin en niin vakavalla mielellä, mutta kuitenkin. Minulle uusi vuosi merkitsee aina sellaista pientä uutta alkua ja mietittyä tulee, että mitähän tänä vuonna tapahtuu ja samalla summata menneen vuoden juttuja. Eihän elämä ihan oikeasti mihinkään muutu vuoden vaihtuessa, mutta silti on mukavaa vähän putsata vanhaa pois ja antaa tilaa uudelle" 

Näillä sanoilla aloitin viime vuonna uuden vuoden lupaus-kirjoitukseni. Täysin samoilla ajatuksilla haluaisin lähteä tähänkin vuoteen ja toivoa, että saisin pitää sen, mitä minulla jo on. Vaikka aikaa on mennyt vain vuosi, tuntuu, että olen saanut niin paljon asioita, joita olen toivonut. Olen päässyt kulkemaan luontoon, kuvaamaan, saanut tehdä töitä, joita rakastan. Itselläni ja läheisilläni on kaikki hyvin, vaikka välillä meneekin enemmän alamäkeen kuin ylämäkeen. Silti asiat ovat loppujen lopuksi oikein hyvin.


Tulevaltakin vuodelta toivon paljon liikkumista luonnossa. Haluan olla kokemassa ja ikuistamassa hetkiä, joita luonto tarjoaa. Jos nyt jo koen olevani osa luontoa, toivon sen voimistuvan vielä tänä vuonna entisestään.

Tähän liittyy tavallaan myös ajatus omavaraisuudesta ja kestävästä kehityksestä. Tämä on pyörinyt mielessäni jo pitkään. Tykkään tehdä paljon käsilläni; käsitöitä, kasvattaa itse ruokaani, korjata, rakentaa. En voi sanoa olevani mikään pro näissä kaikissa asioissa, vaan ennemminkin se "enemmän intoa kuin taitoa"-tyyppi, mutta haluan elää vielä enemmän sillä ajatuksella, että vähemmän on enemmän. Haluan tehdä enemmän valintoja, jotka tukevat kestävää kehitystä ja aste asteelta nostaa omavaraisuusastetta. Pienillä teoilla ihan omassa arjessa.

Tulevalle vuodelle en halua asettaa mitään sen suurempia tavoitteita, mutta toivon, että oma kroppa kestäisi säännöllisen treenaamisen ja ensi vuonna tähän aikaan voisin todeta olevani paremmassa kunnossa, kuin mitä nyt olen. Toivon löytäväni jonkunlaisen tasapainon henkisen ja fyysisen puoleni välille. Ettei egoni laukkaisi aina askeleen edellä.


Tiedän jo nyt, että alkavasta vuodesta tulee töiden osalta kiireinen, mutta toivon, että ehtisin nähdä minulle tärkeitä ihmisiä tarpeeksi; perhettä ja ystäviä. Ja olla heidän kanssaan läsnä. Nauttia siitä voimaannuttavasta energiasta, joita heiltä saan. Osata höllätä ja vain olla.

Nämä kuvat ovat viime marraskuulta, kun kävimme ihailemassa auringonnousua Lappeenrannassa Hämmäauteensuolla. Samalla reissulla poimimme jäisiä suppilovahveroita ja kanttarelleja pussillisen.