27.1.2017

Perjantain kevyet

Kuinka moni sattui olemaan tänään ulkona auringonnousun ja aamunpäivän aikana? Aivan mielettömän hieno avaus perjantaille, kun aurinko alkoi nousta sumusta ja maisemat kaunistuivat hetki hetkeltä. Ja kun satuimme olemaan vielä koulujuttujen puolesta ulkona ja järven jäällä, ei maisemat paljon enää kauniimmat olisi voineet olla. Kuinka täydellinen avaus alkavalle viikonlopulle.

Varmaan moni muu on todennut saman, mutta ilma on tosi keväinen. En muista aikaisemmilta vuosilta miettineeni tätä vielä tammikuussa. Vai johtuuko se siitä, että nykyään tulee vietettyä ulkona niin paljon enemmän aikaa kuin edellisinä vuosina. Mutta keväistä oli joka tapauksessa; linnut lauloivat ja aurinkokin paistoi sellaisesta "keväisestä kulmasta".



En edes muista, milloin olisin viimeksi viettänyt aikaa kävelemällä järven jäällä, mutta teho on vähintään yhtä rauhoittava kuin metsällä. Pieni kävelyretki läheiseen saareen, kahvit ja eväät, rauhassa istuskelua ja maisemista nauttimista. Aurinko paistaa jo hieman lämmittävästi ja jos en tietäisi, että on vasta tammikuu, voisin väittää ilman tuntuvan maaliskuulta.
Suht tapahtumarikkaan viikon jälkeen on mukava pistää villasukat jalkaan ja käpertyä sohvannurkkaan teekupin ja neulomusten kanssa ja olla suunnittelematta yhtään menoa koko viikonlopulle. Tosin jos ilmat ovat tuota luokkaa, en varmasti malta ainakaan sisällä pysyä. Ehkä joku pikkuretki tai jotain?


25.1.2017

"Tästä päivästä tulee kiva, usko pois"

Eilen sain taas muistutuksen siitä, kuinka vähän voinkaan vaikuttaa omaan elämääni ja kuinka hyvin loppupeleissä asiani ovatkaan. Ehkä muistat kirjoitukseni viime marraskuulta "Kun kaikki on oikeasti hyvin". Tämä kirjoitus tuli eilen illalla mieleeni ja kuinka totta se onkaan.


Eilen aamulla päivitin Instagramiin kuvan kera tekstin "Tästä päivästä tulee kiva, usko pois". Kieltämättä mielessä kävi, että aika isosti sanottu, mutta olin odottanut eilistä, koska tarkoituksena oli hypätä puolilta päivin bussiin ja käydä Helsingissä Helsinki City Runiin liittyvässä tilaisuudessa.

No mutta, pienen onnettomuuden siivittämänä suunnitelmat vaihtuivat lennosta, kun makasin kuntosalin lattialla ja toinen jalkani oli ottanut tärskyt yli sadan kilon tangosta painoineen. Ei siinä kovin epäselväksi jäänyt, että nyt muuttui suunnitelmat Helsinkiin lähdöstä kohti Kotkaa. Pahimpana skenaariona oli murtunut reisiluu ja revennyt reisilihas.


Kotkan ensiavussa selvisi nopeasti, että ainakaan luita ei ollut murtunut ja päivän mittaan myös se, että tällä kertaa taidettiin selvitä säikähdyksellä, turvonnella reidellä ja parilla mustelmalla. Jos joskus voisi sanoa, että on onnea onnettomuudessa, niin tämä oli yksi niistä ja taisi yksi Kotkan ensiavun hoitajistakin todeta, että olin yksi päivän onnekkaimmista asiakkaista.

Illalla kotona koko päivää kerratessani mietin, mitä kaikkea olisi voinut käydä ja kuinka pienellä selvisin. Muutama onnen ja helpotuksen kyynelkin taisi tulla. Aina voisi toki jäädä omaan surkeuteen makaamaan ja voivotella, kuinka minulle nyt kävikin näin ja onpa kohtalon ivaa, kun juuri aloitin sen pyöräilynkin. Ja treenaamaan sitä juoksuakin.

Kuulostaa ehkä oudolta, mutta olen sitä mieltä, että eilen minulla oli harvinaisen hyvä päivä ja todella syytä olla onnellinen. Vaikka suunnitelmat eivät ihan pitäneetkään paikkaansa, tuntui silti illalla, kuin olisi lotossa voittanut.

22.1.2017

Maailmanpelastusprojekti, osa 1: Autoilu

Perjantaina kirjoittelin muutamalla lauseella siitä, kuinka tarkoituksena olisi nostaa aina silloin tällöin aiheita, jotka tukisivat kestävää kehitystä ja olisivat luonnolle hieman vähemmän kuormittavia vaihtoehtoja. Ajatus tähän lähti luonto-ohjaajan opinnoistani ja kieltämättä tieto lisää tuskaa ainakin tässä kohtaa.

Olen ollut aika huoleton kuluttaja, enkä ole miettinyt kovinkaan paljon sitä, kuinka paljon omat valinnat vaikuttavat ympäristööni. Mutta opiskelujen edetessä pieni hippi sisälläni alkaa nostaa päätään ja olen ihan vakavasti alkanut miettiä, mitä kaikkea voisin tehdä, jotta keventäisin edes hieman omaa hiilijalanjälkeäni.

Tästä kaikesta innostuneena päätin aloittaa (vähintään) vuoden mittaisen ekoilukuurin, joka kulkekoon täällä nimellä maailmanpelastusprojekti. Noin niinkuin vaatimattomasti. Tarkoitus olisi joka viikko ottaa käytäntöön joku asia, jolla pystyisi keventämään omaa kulutustaan ja toimimaan vähemmän ympäristöä kuormittavasti ja loppujen lopuksi ehkä toteamaan, kuinka vähällä sitä oikeastaan tuleekaan toimeen. Aika suurella todennäköisyydellä en kuitenkaan asu vuoden päästä teltassa tai kulje ilman vaatteita, mutta ihan varmasti on asioita, joissa pystyy keventämään.

Ensimmäistä toimenpidettäni olen itseasiassa miettinyt pitkään, koska jo ennen lasten kouluunlähtöä mietin, että pystyisimmekö elämään yhdellä autolla, mutta lasten tarhaanvienti meni niin rankasti hankaluuden puolelle jo matkan pituuden vuoksi, että se olisi ollut todella haastavaa järjestää yhden auton taktiikalla. Eihän lasten tarhaan viemiseen toki kahta autoa tarvita, mutta mies käy toisella paikkakunnalla töissä, eikä aikaisten aamujen ja myöhäisten iltapäivien vuoksi pystynyt lapsia aina kuskaamaan.

Kuitenkin molempien tenavien aloitettua koulu ja sen mukana omaehtoinen kulkeminen, jäi auto kuitenkin käyttöön ehkä suurimmalta osin mukavuussyistä. Kesäisin poljin aina silloin tällöin pyörällä töihin, mutta kynnys hypätä autoon vähän sateisimmilla ilmoilla tai ihan vain mukavuussyistä oli aika matala.

Johonkin tuo ajatus kuitenkin oli jäänyt elämään, koska alkaneella viikolla jätin auton kotiin ja hyppäsin Jopon selkään. Kieltämättä ensimmäiset päivät olivat hiukan hmmm... "jänniä", koska ensimmäisenä päivänä arvioin Jopon vauhdin hieman yläkanttiin ja myöhästyin koulusta vartin. Lisäksi urpoilin liikenteessä ja vihainen autoilija tööttäili minulle pahan katseen kera.

Parin päivän fillaroinnin jälkeen totesin, että Jopo ei ole mikään matkapyörä, koska apupyöräikäisetkin menevät ohi. No ei sentään, mutta pyörä, jossa on pienet pyörät eikä vaihteita, ei kulje kovin nopeaan. Kaivelin varastosta "paremman" pyöräni, Helkaman vuosimallia 1993, vähän putsailin sitä ja pumppasin kumit täyteen, niin johan sai pyöräily uutta ulottuvuutta. Ja ihan oikeasti, pyöräilyhän on kivaa, kunhan hanuri tottuu taas satulaan. Aamuisin tulee saatua raikasta ilmaa, nähtyä auringonnousu ja päiväkin lähtee jotenkin reippaammin käyntiin.

Eikä siinä vielä kaikki. Onhan tämä myös taloudelle säästöä, kun päivittäin polkee tuon 9 km suuntaansa. Laskin karkeasti, että säästän kuukaudessa reilun 150 €, kun minun ei tarvitse maksaa bensasta, vakuutuksista niin paljon, ajoneuvoveroa, mahdollisia huoltoja. Ei paha.

Oletko sinä miettinyt, kuinka voisit parantaa omilla toimillasi maailmaa? Vai oletko jo tehnyt jotain? Jotain isompia päätöksiä, vai niitä arjen pikkujuttuja?

Yoga girl - löydä tasapaino ja elä täyttä elämää

Lauantaiaamu alkoi reippaasti joogaharjoituksella ja lähes jokaisen harjoituksen jälkeen sitä miettii, että jos kuitenkin jaksaisi nousta aamuisin vähän aikaisemmin ja aloittaa päivänsä joogalla (heti aamupalan ja kahvin jälkeen). Päivä lähtisi ihan varmasti paremmin käyntiin ja joogaharjoituksen jälkeen olo on kuitenkin niin hyvä.

Eilisen joogaharjoituksen jälkeen juteltiin seuraamistamme joogaihmisistä Instagramissa. Itse olen seurannut moniakin, mutta pikkuhiljaa niistä vain murto-osa on jäänyt seurattavien listalle. Pisimpään näistä henkilöistä on pysynyt seurattavieni listoilla Rachel Brathen, eli Yoga Girl. En tiedä, mikä tässä nuoressa naisessa viehättää, mutta koen hänen kuvansa ja kirjoitustensa olevan aitoja ja kuvastavan hyvin hänen omaa persoonaansa.


Saatuani hänen kirjansa Yoga Girl - löydä tasapaino ja elä täyttä elämää Atena Kustannukselta, tiesinkin jo hieman, mitä odottaa, koska olin nähnyt otteita hänen kirjastaan. Kirjassa hän kertoo avoimesti omasta elämästään, kasvukivuistaan ja siitä, kuinka hän on päätynyt siihen, missä hän nyt on. En osaa sanoa, mikä kirjassa koukutti, mutta luin sen melkein yhdeltä istumalta.

Kirjaa on hyvin helppo lukea, sen sisältö on juuri sopivan simppeliä kaikkine syvällisine ajatuksineen. Joskus on mukava lukea sellaisia aika itsestään selviäkin ajatuksia, kun ne on tiivistetty muutamaan lauseeseen.

"Huomasin, että terveellisesti eläminen ja kehostaan huolehtiminen lähtee ajattelutavasta. Murehtimalla pakkomielteisesti kaikkea, mitä suuhuni pistin, olin luonut ankaran ja tuomitsevan ympäristön itselleni. Kireä ympäristö ei jätä tilaa luoda tarvitsemaamme onnellisuutta. Jotta meillä olisi onnellinen, terve keho, meidän pitää ajatella onnellisia, terveitä ajatuksia. Oman kehon rakastaminen tarkoittaa sitä, että rakastat kehoasi joka hetki, etkä vain silloin, kun se sattuu tuntumaan hyvältä tai kun olet luonut sille "täydelliset" olosuhteet."


Kirja sisältää elämäntarinan ja -viisauksien lisäksi erilaisia joogaharjoituksia, tiivistelmiä oivalluksista, kauniita kuvia (haluan Aruballe!) ja ruokaohjeita. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet omasta hyvinvoinnista ja sellaisesta simppelistä, positiivisesta tavasta ajatella asioista. Vaikka kirja tulikin luettua melkein yhdeltä istumalta, on siihen mukava palata aina uudelleen ja uudelleen.


20.1.2017

Perjantaista ajatustenvirtaa

Ihan muutama sananen ajatustenvirtaa kuluneesta viikosta.

Kuinka paljon voi piristää mieltä auringonpaiste? Kyllä. Paljon. Eilen pyöräiltiin nuoremman tenavan kanssa keskustaan ja jopa lapsi totesi, että onpa keväinen ilma. Aurinko ei vielä lämmittänyt niin keväisesti, mutta pitkän pilvisen jakson jälkeen aurinko oli kyllä mukava yllätys. Selkeästi myös linnuilla oli kevättä rinnassa, kun puiden oksilta kuului erilaista sirkutusta. Sillalla pysähdyimme katsomaan sorsia, jotka olivat hengailemassa rantatöyräällä ja voisin vaikka lyödä vetoa, että nekin nauttivat auringosta.

Tällä viikolla olen pistänyt pikkuhiljaa käytäntöön sitä ajatusmaailmaa, kuinka ihminen pärjää myös vähemmällä. Olen jo parin vuoden ajan pikkuhiljaa luopunut materiasta, mitä en tarvitse, harkinnut tarkkaan, jos olen ostanut jotain ja viimeistään aloitettuani luonto-ohjaajaopinnot, olen siirtynyt ajattelemaan asioita koko ajan vähemmän ympäristöä kuluttavaksi. Täydellisyyteen ja kapeakatseisuuteen en halua toiminnallani pyrkiä, mutta lähinnä herätellä ainakin itselleni vaihtoehtoja niistä asioista, joihin oikeasti voin vaikuttaa. Olivatpa ne sitten suuria tai pieniä muutoksia. Näistä tulen kirjoittelemaan täälläkin lisää ja toivottavasti ne ovat asioita, jotka kiinnostavat myös ruudun silläpuolen. Pistävät ehkä miettimään omia kulutustottumuksia tai toimimaan (tai edes ajattelemaan) hieman kestävämmällä tavalla. Miltä kuulostaa?

Mutta hei, aurinkoa ja paljon ulkoilua viikonloppuun, eikö?



17.1.2017

Kuinka kivaa voi olla kiipeily!

Nyt tulee hehkutusta suoraan sydämestä. Kuinka siistiä on kiipeily!!



Kiipeily on ollut things to do-listallani jo useamman vuoden, mutta olen hieman himmailut sen kokeilua, koska osasin jo aavistaa, että laji olisi sen verran koukuttava, että sitä pitäisi päästä tekemään useamminkin, kuin sen kerran.

Ja näinhän se meni. Vähän ex tempore sovittiin Katariinan kanssa, että hän voisi opastaa minua kiipeilyn perusteisiin. Kieltämättä jännitti koko loppupäivän ja mielessä pyöri, ettei nyt vain kävisi mitään ;)


Kiipeilykerho Kiilan tiloissa pääsin kokeilemaan sekä ilman valjaita ja köyttä tapahtuvaa kiipeilyä matalalla, eli boulderointia sekä köysikiipeilyä. Olin ihan varma, että pää ei kestäisi korkealle kiipeämistä, mutta rajoitteeksi tulikin oma hidas tahtini ja sitä myöten käsien sekä jalkojen väsyminen. Ja ehkä se pääkin olisi ottanut vastaan, jos olisin ihan oikeasti jaksanut kiivetä korkeammalle. Kotiin ajellessa mietin, että näinköhän pysyy edes lusikka kädessä seuraavana päivänä. Sen verran hapoilla olivat käsivarren lihakset.

Mutta kuinka koukuttavaa on seinällä miettiä, mistä ottaisi seuraavan otteen, mihin jalan laittaisi seuraavaksi, miten ihmeessä yletän tuohon seuraavaan murkulaan?

En tiedä tästä lajista vielä mitään muuta kuin sen, että aion kokeilla tätä ainakin toisen ja kolmannenkin kerran. Niin siistiä!

16.1.2017

Kunnon kevät

Uusi vuosi, maanantai, kuun alku ja mitä näitä nyt on? Kaikki hyviä aikoja aloittaa se "uusi elämä": kesäkuntoon, 10 kg pois, järkevämpi ruokavalio, herkuton tammikuu, lisää liikuntaa, lisää sääntöjä ja rajoituksia.

Mutta mitä jos sen aloittaisikin ryhmässä ja vähän erilaisella ajatusmallilla? Enemmän suvaitsevammin ja itseään hyvin kohdellen. Ei itsensä lyttäämistä ja rankaisemista, vaan hienovaraista johdattelua kohti juuri minulle järkevämpään ja terveellisempään arkeen.

Tätä olisi tarjolla meidän kevään valmennusryhmässä. 

Ruoka. Ajatuksena ei ole laskea kaloreita ja kulkea laput silmillä tuijottaen ruokavaliota ja vaakaa. Ei. Vaan tavoitteena on löytää itselle järkevin tapa syödä ja nauttia arjesta. Painon pudottaminenhan itsessään ei ole vaikeaa, mutta se, mitä kaikkea liittyy siihen, että oppii myös olemaan tyytyväinen omaan peilikuvaansa. Se on huomattavasti haastavampaa. Ja siihen olisi tarkoitus myös pureutua tässä valmennusryhmässä. Antaa työkaluja oman itsen kehittämiseen, omien tapojen muuttamiseen, kohdata omat heikkoudet ja vahvuudet.

Liikunta. Liikkuminen ja painonhallinta ei ole aina yhtäkuin ruokavalio ja salitreeni. Se voi olla myös paljon muuta. Voimaharjoittelu voi olla vain yksi osa kokonaisvaltaista liikkumista. Tarkoituksena olisi löytää juuri sinulle sopiva ja omiin aikatauluihin sovitettava liikuntamuoto, joka motivoi liikkeelle, unohtamatta kehonhuoltoa ja levon merkitystä.

Tällaista olisi tarjolla meidän helmikuun alussa starttaavassa valmennusryhmässä. Hyppää mukaan, et tule katumaan.



15.1.2017

Hyppyrimäen portaat talvella - miksei

Sain tässä jokin aika sitten parhaimman ajatuksen ehkä ikinä, kun tajusin, että talvellakin voi juosta. Siitä ajatusjatkumona mietin, että missäköhän kunnossa ovat hyppyrimäen portaat talvisaikaan ja useampaan otteeseen siitä ohi ajaessani tiirailin, että eivät ne ainakaan lumen peitossa ole.

Hetken oikeaa asennetta keräillessäni päätin vihdoin viikolla, että nyt on sen aika. Pistin Icebugit jalkaan ja lähdin testaamaan rappusten toimivuutta talvikeleillä. Ja hyvin toimi. Itseasiassa juokseminen oli kivempaa talvella, kuin kesällä.


Kevyt aloittelu oli taas paikallaan, koska edellisestä rappusjuoksusta on muutama kuukausi aikaa. Kuusi kierrosta takasivat kuitenkin oikein mukavat pohjekivut seuraavalle päivälle, mutta kunhan näistä selvitään, aion mennä uudestaan. Ja uudestaan.

Seuraavaksi varmaan keksin, että talvellakin voi uida järvessä. Hrrrr. Tai no, miksei?


12.1.2017

Ajatuksia hyvinvoinnista


Ulkona tuulee ja myrskyää, joten fiilistelläänpä näillä raikkailla pakkaskuvilla, kun kävimme Annan kanssa retkellä Hiidenvuorella joulukuussa. Pakkasta oli tuolloin muutama aste ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ihan huippukeli retkeilylle ja samalla itsenäisyyspäivän vietolle.

Minulla on jäänyt vähän vuodenvaihde ja alkanut uusi vuosi ns. päälle ja olen rustaillut jos jonkinmoisia tavoitelistoja sekä lyhyelle että pitkälle aikavälille sekä tulevaisuuden haavekarttoja. Kaikkeen sitä ihminen aikaansa käyttää ja kun tähän lisätään lisäinspiraatiota tuomaan vielä Pinterest ja sen loppumaton kuvaräjähdys, ei iltoihin muuta aktiviteettia tarvitakaan. Sinänsä tämä on kyllä taannut sen, että television katselu on jäänyt vähemmälle ja olen päässyt irti Frii-kanavan murhasarjoista. Hah hah.

Olen muutenkin hieman tehnyt ryhtiliikettä joulunjälkeiseen elämään ja korjannut mm. unirytmin ajoittumaan sille varattuun aikaan ja pitänyt huolta, että saan tarpeeksi yöunta. Vuosi vuodelta tärkeämmäksi asiaksi muodostuu tarpeeksi pitkä ja laadukas yöuni. Jos nuorempana pärjäsi pidemmänkin ajan hieman vajailla yöunilla, kostautuu nykyään jo yhdenkin yön univaje karuna väsymyksenä, joka kantaa useamman päivän.



Unirytmien lisäksi olen panostanut myös enemmän säännölliseen ruokailurytmiin. Oma heikkouteni näissä ravintoasioissa on epäsäännölliset ruokailuajat, jotka jossain kohtaa kostautuvat väkisinkin nälkänä ja väsymyksenä. Ja nälän ja väsymyksen yhteisfiilishän tarkoittaa ainakin omalla kohdallani helposti sitä, että mieli tekee kaikkea muuta, kuin terveellistä ruokaa. Tuolloin iskee hervoton sokerinhimo, jota varsinkin joulunaikaan oli hyvinkin helppo tyydyttää kotoa löytyvillä herkuilla.

Ja sokeri taas aiheuttaa väsymystä ja vetelää oloa. Valvomisesta, epäsäännöllisestä ruokailusta ja sokerin lisääntyneestä kulutuksesta muodostuu hyvinkin helposti ikävä oravanpyörä, jota on helppo ruokkia hetken mielihyvällä, päiväunilla ja selittelemällä itselleen, että on ihan ok uppoutua sohvan nurkkaan vaikka viikoksi.

No, eihän siitä hyvä olo pidemmän päälle tule, vaikka välillä onkin mukava vähän höllätä ja antaa akkujen latautua. Nyt olen palannut normaalin arkirytmiin parempine yöunineen, säännöllisine ruokailuaikoineen ja kun vielä siihen lisättiin ystävän kanssa suunniteltu treenikalenteri, joka tähtää kevään puolimaratonille, on motivaatio pitää huolta itsestään ja omasta jaksamisesta vieläkin suurempi.

Tuntuu kieltämättä mukavalta, kun on joku pieni tavoite tulevaisuudessa, joka ei aiheuta kuitenkaan stressiä, vaan päin vastoin ruokkii itse itseään. Kun treenimäärät ovat lisääntyneet, täytyy pitää hyvää huolta syömisistä ja tarpeellisesta levosta kunnon yöunien ja treenivapaiden päivien muodossa. Tämä on huomattavasti miellyttävämpi oravanpyörä, kuin se väsyneen, sohvannurkassa röhnöttävän yksilön, jonka käsi käy karkkiastiassa muka pitääkseen vireyttä yllä.


Samalla kun tuli tehtyä treenikalenteri ja ujutettua treenit ja levot omaan normikalenteriin, tuli samalla mietittyä myös tavoitteita pidemmälle aikavälille; seuraavaksi 3 kuukaudeksi, puoleksi vuodeksi, vuodeksi ja seuraavalle kolmelle vuodelle. Ainakin itselleni asiat konkretisoituvat paremmin, kun ne laittaa ylös ja tekee jonkinnäköisen aikahaarukan, millon ne toteuttaa. Samalla tulee käytyä myös tietyt realiteetit läpi, kuten muu ajankäyttö, taloudellinen tilanne, arjen muut haasteet ja realiteetit.

Kuinka ihanaa olisi vain varailla matkoja ja elää reissusta toiseen, mutta ainakin itselläni tähän arkeen mahtuu niin paljon puuhaa ja iso pino laskuja, että ainakaan tällä hetkellä se ei ole kovin realistista. Toki sitä ajatusta kohti on hyvä elää, mutta tarkastellessani omaa ajankäyttöä ja taloutta, saa Balin matka ainakin vielä odottaa hieman kauemmas tulevaisuuteen. Mutta onneksi on Hiidenvuori ja monta muuta kaunista luontokohdetta. Heh.





8.1.2017

Vielä kerran, Camino de Santiago - mitä mukaan, mikä oli kivaa ja mikä ei

Nyt kun pakkaset paukkuvat kovimmillaan ja kesä on muisto vain, haluan palata vielä hetkeksi syksyiseen retkeemme Camino de Santiagolle. Pikkuhiljaa, kun rakot ovat parantuneet ja viimeiset varpaankynnetkin irroneet (tiedän, liikaa informaatiota), on aika summata reissun hyvät ja huonot puolet. Ja jos joku miettii kyseisen reissun tekemistä (suosittelen kaikille), voi tästä olla sinullekin jotain hyötyä. Kyse on toki omista kokemuksista, mutta varmasti saman ovat kokeneet monet muutkin.

Ihan alusta asti, eli St. Jean Pied de Portilta (n. 800 km) emme lähteneet liikenteeseen, vaan Leonista (reilu 300 km), mutta kävelyä tuli ihan kivasti parille viikolle tuossakin matkassa.

Ennen lähtöämme tilasimme Jaakontien ystäviltä pyhiinvaelluspassit, joihin keräsimme matkan varrelta leimoja. Leimoja sai kahviloista, majapaikoista, kaupoista, turisti-infoista. Leimoja passiin tuli kerätä ainakin sen kaksi kappaletta päivittäin, jotta sinulla on mahdollisuus saada perillä Santiago de Compostelassa pyhiinvaellustodistus. Lisäksi viimeiset 100 km tulee kulkea kävellen tai vaihtoehtoisesti 200 km pyöräillen, jotta olet oikeutettu tähän passiin. Hieman epäselväksi minulle tosin jäi, riittikö se, että keräsimme passiin kaksi leimaa koko matkalta per päivä vai olisiko riittänyt, että viimeiseltä 100 km keräsi 2 leimaa passiin per päivä. No, vedimme jokatapauksessa varman päälle ja leimautimme passiamme usempaan otteeseen päivän aikana.

Lensimme Madridiin, josta menimme junalla Leoniin. Perillä Santiago de Compostelasta lähdimme kohti Madridin lentokenttää junalla. Lento Madridiin ja takaisin kustansi yhteensä 150 € Norwegianilla, junamatkat oli 50-60 euron luokkaa per matka. Suurimman osan yöpymisistä teimme albergueissa, eli yhteismajoituksissa, jossa samassa huoneessa on enemmänkin ihmisiä. Yöpymiset maksoivat 5-20 € yöltä. Hinnat kallistuivat, mitä lähemmäs Santiago de Compostelaa kuljimme. Muutamana viimeisenä iltana varasimme majoituksen ennakkoon, ihan varmuuden vuoksi. Yhteismajoituksissahan ei reissun aikana ole pakko yöpyä, vaan kylistä/kaupungeista löytyy myös hostelleja ja toisista albergueista kahden hengen huoneita, jos haluaa vaikka silloin tällöin omaa rauhaa. Alberguet ovat kuitenkin mielestäni ihan ehdottomasti kokemisen arvoinen juttu, mutta korvatulpat kannattaa ottaa mukaan.

Rinkan pakkaamiseen en osaa antaa yhtä ainoaa ja toimivaa ohjetta, mutta reissuun kannattaa ottaa mukaan oma makuupussi, tyynyjä löytyi joka yöpymispaikasta. Tavarat kannattaa pakata erillisiin muovipusseihin, jotta niiden löytyminen helpottuu. Itselläni oli mukana 60 litran rinkka, mutta pienemmälläkin pärjää. Tosin oma rinkka oli mukava pakata aina aamuisin, kun tavaroita ei tarvinnut sulloa ja kiristämällä kaikki narut ja muut systeemit, sinne ei jäänyt yhtään hölskyvää tilaa. Rinkan sadesuoja oli myös monesti käytetty juttu.

Reissussa meillä oli molemmilla mukana kävelysauvat ja vaikka vähän tuhahtelin niille aluksi, olivat ne ihan ehdottomat varsinkin ylämäissä ja jyrkemmissä alamäissä.

Reissun teimme syyskuussa, joten ilmat eivät olleet enää kuumimmat mahdolliset. Vaatetuksena riitti muutamat housut/jumppatrikoot ja kahdella-kolmella t-paidalla ja parilla pitkähihaisella pärjäsi mainiosti. Ja lisäksi pakko mainita kompressiosäärystimet, joita ilman en reissuun lähtisi. Itse valitsin matkaan vaatekaapin kevyimmät ja nopemmin kuivuvat vaatteet ja se oli oikein hyvä valinta. Vaatteita tuli kuitenkin pestyä nyrkkipyykkinä lähes päivittäin, joten likaisia vaatteita ei päässyt kertymään. Joissain paikoissa oli myös pesukoneet ja kuivurit, jonne sai heitettyä yhdessä likaiset vaatteet. Parina päivänä tuli käyttöä myös sadeviitoille. Tässäkin suosittelen sellaisia kevyitä sadeviittoja, jotka eivät paljon paina. Viileimpiin aamuihin ja iltoihin minulla oli mukana yksi paksumpi villatakki. Lippis tai muu päähine on aika olennainen, koska päivisin aurinko voi paistaa paahtavastikin. Ja aurinkorasva, koska kävelet koko ajan samaan suuntaan, kärähtää varsinkin vasen puoli herkästi, koska se on auringon puolella koko päivän. Mitä vähemmällä pärjäät, sen parempi. Rinkan painoksi suositellaan noin 8 kiloa, itselläni se taisi olla yli sen, joka näkyi päivän mittaan uupuneina jalkoina.

Tyyli ennen kaikkea

 Lippis on aito Bula 1980-luvulta. Tiedän, hieno.

Eniten mietin ennen reissuun lähtöä kenkiä. Mitkä olisivat parhaat mahdolliset kengät tuollaiseen vaellukseen? Yritin etsiä tietoa ja tuntui, että vähän jokaisella oli hiukan erilainen näkemys asiasta. Lopulta päädyin kenkiin, jotka olivat palvelleet minua monta vuotta metsäretkillä, elikkä hieman varrelliset vaelluskengät. Mukanani oli myös hyvin kevyet lenkkarit, joita vaihtelin vähän päivästä riippuen. Illaksi meillä oli crocsit, mutta seuraavalla kerralla ottaisin mukaan varvassandaalit.

Reissun aikana jalkapohjat korkkasivat kuitenkin moneen otteeseen ja rakkolaastarit, puhdistusaine ja neula olivat kovassa käytössä. Näin jälkiviisaana ottaisin reissuun mukaan urheiluteippiä, jolla teippaisin jo ennakkoon paikat, jonne rakkoja mahdollisesti voisi tulla. Myös varpaankynnet olivat kovilla ja vaikka ne eivät reissussa häirinneetkään, totesin matkan jälkeen, että kolme varpaankynttä otti osumaa sen verran, että niiden irtoamista ei nyt voinut estää millään lailla. Tämä prosessi on edelleen kesken, koska kynsillä kestää oma aikansa irrota ja kasvaa uudelleen. Mitään varsinaista haittaahan tästä ei ole, mutta rumathan ne ovat, kuin mitkä. Yök.

Muutaman ensimmäisen päivän jalat olivat tulessa, kun ne eivät olleet tottuneet kävelyyn ja iltaisin ne tuntuivat kovin levottomilta ja kuumottavilta. Onneksi jalat palautuivat aina aamuun mennessä ja askel oli kevyt aina aamuisin. Päivän mittaan askel alkoi painaa ja uudet sekä vanhat rakot tekivät sen, että tauolta lähtiessämme taas kävelemään, oli askel vaappuvaista ja suht kivuliasta, mutta kipuun onneksi turtui suht nopeasti ja askel alkoi taas luistaa paremmin. Jalkojen helpotukseksi olin saanut mukaani Kouvolan Luontaistuotteelta mukaani magnesiumsuihkeen, joka oli meillä päivittäisessä käytössä. Pikkuinen pullo riitti meille kahdelle loistavasti ja ainakaan allekirjoittaneen nivelet polvista ja nilkoista eivät sanoneet itseään irti.

Muita huomion arvoisia asioita jalkojen kohdalla oli vuoren rinteiden alastulosta aiheutuneet penikkakivut. Itselläni oli useamman päivän ajan toisen jalan nilkka tuosta etuosasta todella kipeä ja onneksi mukana oli kinesioteippiä, joka hieman auttoi kipuun. Lisäksi kävelystä johtuva kutina ja isot ihottumaläikät olivat täysin uusi tuttavuus. Tätä ei itselläni ilmentynyt, mutta aika hurjiakin ihottumia ja reaktioita näki kanssakävelijöillä. Vaarallinenhan se ei ole, mutta ikävä. Ihottuma kuulemma häviää itsestään kävelyn päätyttyä.

Kipuihin ja kutinaan liittyen kannattaa myös ottaa selvää, miltä näyttää luteen puremat ja varata mahdollisesti kutinaa rauhoittavia lääkkeitä mukaan. Loppujen lopuksi eksyminen luteiden kanssa samaan sänkyyn on vain huonoa tuuria, mutta siinä hetkessä aika ällöttävä kokemus. Meidän reissussa Sini löysi ensin jalastaan sievän ja kutiavan rivistön puremajälkiä ja itse saman päivän iltana suihkun jälkeen totesin, että mokomat olivat löytäneet kohteen toisesta pakarastani. Kieltämättä siitä tulee vähän ällö olo ja seuraavana iltana löysimme yöpaikan, jossa oli niin iso pesukone ja kuivausrumpu, jonne saimme kaikki vaatteet rinkkoja ja makuupusseja myöten. Kotiin tullessamme vein kaikki tavarat jätesäkissä saunaan 5 tunniksi, sen jälkeen pakastimeen ja nyt vielä sieltä pakkasten tultua ulos. Ihan vain varmuuden vuoksi. Tämä tapaus ainakin opetti itselleni jatkossa hieman tarkkaavaisuutta ja sitä, että tänä päivänä luteita voi olla myös siistimmissäkin paikoissa. Mutta vaikka tämä kuulostaakin äkkiseltään aika inhottavalta, ei se jättänyt ainakaan minulle sellaista tunnetta, ettenkö lähtisi vastaavalle reissulle vielä uudestaankin. Mutta tietoinen näistä kannattaa olla.

Maisemat ja kulkureitit vaihtelivat matkalla aika paljon. Itselläni oli hieman kiillotettu kuva kauniista vuorimaisemista, mutta pari ensimmäistä päivää kuljimme aika tiiviisti tien viertä pitkin olevilla teillä  ja poluilla pitkää suoraa pitkin ja hienot maisemat alkoivat tulla vasta kolmantena päivänä vaelluksestamme. Olimme ottaneet paremman kamerankin mukaan, mutta ainakin kohdallamme käytäntö osoitti, että kameraa ei tullut kaiveltua pussistaan kertaakaan, vaan puhelimen kamera oli käytössä koko ajan. Se oli helppo ja nopea kaivaa taskusta tarvittaessa.


Matkan aikana täytyy toki syödäkin ja kannattaa varautua siihen, että tarjottava ruoka on aika yksipuolista. Pääasiallisesti tarjolla on valkoista ruokaa, eli patonkeja, ranskalaisia, pastaa. Itse odotin huomattavasti kasvispitoisempaa ja värikkäämpää ruokaa, kun etelässä kerta ollaan, mutta ne eivät olleet mitenkään itsestäänselviä vaihtoehtoja yöpymipaikoissamme tai matkan varrella olleissa kahviloissa. Omia ruokailujamme rajasi tietty myös se, että lihaa emme syöneet, mutta se ei oikeastaan vaikuttanut tuohon ruuan monipuolisuuteen ja kasvisten ja marjojen sekä hedelmien vähyyteen. Tien vieressä onneksi kasvoi villikarhunvadelmia, joita napsittiin päivittäin. Lisäksi majapaikoissa oli aika hyvät ruuantekomahdollisuudet, että jos ihan oikeasti oltaisiin haluttu panostaa, olisimme voineet käydä kaupassa ja ostaa monipuolisemmat ruoka-aineet ja tehneet ne itse.

Seuraavalle vastaavalle reissulleni ottaisin mukaan viherjauhetta ja spirulinatabletteja. Muuten meillä oli ihan hyvä valikoima mukana monivitamiinia, maitohappobakteereita ja magnesiumia. Tabletit eivät paljon paina ja ei niistä ainakaan haittaa ollut.

Päivittäiseen taukohetkeen kuului vino tinto tai vino blanco, jonka hinta ei päätä huimannut, n. 1 €. Lounaspaikkoja matkan varrella oli mukavasti. Päivällä ei kummemin tehnyt mieli tupata vatsaa täyteen ruokaa, jotta olo ei olisi liian tukala. Jotain pientä kuitenkin söimme, ettei voimat ihan loppuisi kävellessä. Varsinainen päivän pääruoka syötiin vasta päästyämme perille yöpaikkaamme.


Cruz de ferro, Rautaristi, sijaitsee noin 7 km päässä Rabanalista vuoren huipulla. Tämän haluan mainita siksi, että ainakin meille tämä tuli vähän yllättäen. En tiedä miksi jotenkin olin ymmärtänyt, että kyseinen paikka sijaitsee paljon lähempänä Santiago de Compostelaa, mutta saavuttuamme tähän, olimme hetken, että onko se varmasti tämä. Kyseessähän on paikka, jossa pysähdytään miettimään matkan tarkoitusta ja voit jättää tänne kotoa tuomasi kiven eli syntisi. Tämän tehtyäsi matka jatkuu huomattavasti kevyempänä.

Vesipullo oli yksi tämän reissun tärkeimmistä asioista. Itse koimme näppärimmäksi vaihtoehdoksi ostaa vesipullo aina tarvittaessa, puoli litraa, tai täyttää sitä matkalla. Isompaa pulloa emme kokeneet tarpeelliseksi raahata mukana, koska täyttöpisteitä tai kahviloita/kauppoja oli tasaisesti matkan varrella.


Reitillä kuljetaan simpukoiden ja keltaisten nuolien viitoittamaa tietä ja niitä tulee kyllä aika tiuhaan, joten eksymisen mahdollisuutta ei ole. Itse kuljimme pari kertaa hetken väärä polkua, kun olimme niin antautuneet jutustelulle, että merkkien seuraaminen jäi. Mutta siinä kohtaa, kun tulee mieleen, että missä on seuraava merkki, eikä sitä näy, voi olla aika varma, että huti tuli. Varminta on kääntyä takaisin ja etsiä edellinen merkki. Lisäksi meillä oli John Brierleyn kirja A Pilgrim's Guide to the Camino de Santiago.

Iltaisin suosittelen jalkojen kylvettämistä kylmässä vedessä, jos vain mahdollista. Päivän yksi parhaimmista hetkistä kieltämättä oli se, kun saavuit yöpymispaikkaan ja sait nostaa jalat kohti kattoa tai uittaa niitä kylmässä vedessä.

Ja mikä tärkeintä, matkaseuran valinta. Reissussa tulee koettua varmasti kaikki tunteet laidasta laitaan ja seura kannattaa valita sen mukaan, että huumori natsaa yhteen, ärsytyskynnys ei pauku koko ajan punaisella ja on ihan ok, vaikka oltaisiin hiljaa monta tuntia. Itselläni matkaseura oli  kymppivalinta ja välillä naurattaa meidän jutut vieläkin.
 






Oletko Sini kuullut sitä kappaletta "Tule kanssani kylpyyn"?




Jotain olennaista varmasti unohdin tästä, mutta kaiken kaikkiaan suosittelen reissua jossain muodossa ihan jokaiselle. Vaikka reissu oli omalla tavallaan haastava ja omalla epämukavuusalueella tulee käytyä niin henkisesti kuin fyysisesti, antaa reissu silti 100 kertaa enemmän kuin ottaa.

Ja jos olet suunnittelemassa reissua ja tästä listasta puuttuu jotain, mitä haluat tietää, kysy. Tai jos olet jo reissussa jo käynyt ja huomasit, että unohdin jotain olennaista, niin täydennä :)