1.10.2017

Syksyinen joogaretki Repovedellä

Viime viikon torstaina viestittelemme toisillemme. Näyttäisi tulevan nätti ilma viikonlopuksi. Viikko sitten lauantaina ajellessamme Repovedelle alkavat pilviverhot repeillä ja esiin astuu aurinko lämmittäen ilman yllättävän lämpimäksi. Mietimme, että ei ole todellista. Kesällä vetämämme Täydenkuun joogaretki oli kesän lämpimin viikonloppu ja täysikuu nousi täysin pilvettömälle taivaalle. Ja nyt taas.

Hieman ennen kello kahta kokoonnuimme Repovedelle Saarijärven sisääntulon edustalle ja lähdimme kävelemään kohti Mustavuoren kotaa. Matkalla tutustuimme toisiimme ja pysähdyimme välillä kalliolle huilaamaan, nauttimaan auringosta ja jättämään taaksemme viikon kiireet.



















Saavuttuamme kodalle oli ensimmäisen joogaharjoituksen vuoro, jonka Katariina veti laiturilla. Harjoituksen alkaessa paikalle pelmahti koskelopoikue ja nauratti melkein ääneen, että ei ole todellista. Viimeksi vastaavaa harjoitusta tuli seuraamaan rantaan lennähtänyt kurki. Voisimmeko tällä otannalla mainostaa seuraavaa retkeä säätilatakuulla ja eläinavusteisella joogaharjoituksella?




Joogaharjoituksen jälkeen söimme päivällisen jälkiruokineen ja pannukahveineen. Mistä se johtuu, että kahvi ja ruoka maistuvat luonnossa niin paljon paremmalta? Retkellä tarjosimme kasvisruokaa ja ainakin itse koen sen pienenä haasteena, kuinka valmistaa tarpeeksi tuhtia ruokaa kasvipohjaisista raaka-aineista. Mutta hyvin onnistuimme, koska viimeisiä ruokia piti jopa hieman tuputtaa. Nimimerkillä sukujuuret Karjalassa. Ota, ota.



Auringon laskiessa kiipesimme Mustavuoren näkötorniin katsomaan auringonlaskua ja kalliolle meditoimaan. Paikka oli kyllä niin ihanteellinen rauhoittumiselle ja siinä hetkessä oikeasti koki olevansa osa luontoa.


Auringon laskettua söimme vielä iltapalaa ja myöhemmin pimeän saavuttua menimme laiturille makaamaan ja katselemaan tähtikirkasta taivasta. Pikkuhiljaa yläpuolellamme alkoi piirtyä enemmän ja enemmän tähtiä. Kun silmä tottui niihin, piirtyi esiin myös linnunrata. Jos joskus tuntee olevansa hyvin pieni osa tätä kokonaisuutta, niin se tapahtui taatusti siinä laiturilla maatessa.

Aamulla tähdet olivat jo poissa, mutta heräsin hieman muita aiemmin katsomaan nousevaa päivää. Veden pinnalla oli hento usva ja luonto oli täysin hiljainen. Tuntui, että ihmisten lisäksi luontokin vielä nukkui. Järvi oli aivan peilityyni. Nämä ovat niitä hetkiä, jotka muistaa pitkään ja en usko, että kyllästyisin, vaikka heräisin joka aamu tällaiseen. Voisin helposti nähdä itseni enemmänkin luonnossa ja luontokohteissa. Istua laiturilla kirjoittamassa retkestäni ja kokemastani.


Aamupalan jälkeen pakkailimme tavaramme kasaan ja lähdimme kävelemään takaisin. Samaa reittiä emme kävelleet, vaan suunnistimme Olhavanvuoren kautta. Ilma oli syksyisen kirpeä ja aurinkoinen. Sellainen juuri täydellinen sunnuntaiselle metsässä vaeltamiselle. Olhavanvuoren huipulla istuimme vielä hetken katsellen maisemia ja annoimme ajatusten virrata. Viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä ja mieli oli huomattavasti kevyempi. Tällaiset reissut kantavat pitkälle seuraavaan viikkoon ja monet pikkujutut vielä siitäkin pidemmälle.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti