29.9.2017

Linnunradan bongaajat

Olen monta vuotta puhunut, kuinka minua kiinnostaisi revontulien ja tähtien ja linnunradan ja noh, ylipäätään yökuvaus. Jostain syystä olen kuitenkin ajatellut, että pimeällä kuvaaminen on niin vaikeaa, että ei minun taitoni siihen riittäisi. Eikä minun kameranikaan ole tarpeeksi hyvä. 

Tässä tullaan taas siihen, kuinka oma mieli on se suurin rajoitin ja kun asioista ottaa oikeasti selvää ja opiskelee hieman aiheesta, huomaa, että ei tämä(kään) mitään rakettitiedettä ole. Tottakai harjoitus ja lisäopiskelu merkitsevät tässäkin asiassa paljon. Ja en ihan väärässä ollut siinäkään, että oma kamerakalustoni on aika vajavainen, jotta lopputulos olisi puhdasta priimaa.

Mutta. Ratkaisevin askel on nyt otettu. Eilen kävin ostamassa kameralle jalustan ja pimeän saavuttua ajelimme ystäväni kanssa Repovedelle kuvailemaan. Tuntui ihan epätodelliselta, että vuosia puheen tasolle jäänyt kiinnostukseni oli ihan oikeasti käymässä toteen. Ja arvatkaapa, tuliko reissun aikana kuinka monta kertaa mieleen se, että mikähän minua oli oikeasti jarrutellut kaiken tämän ajan.

Taivas oli pilvetön ja kirkas saavuttuamme paikalle. Linnunrata oli helppo bongata taivaalta. Kun ensimmäiset kuvat oli otettu ja kameran näytöltä oikeasti piirtyi esiin linnunrata, teki mieli vetää pienet voitontanssit. Voin ihan rehellisesti puhua totaalisesta hurahduksesta.

Aikamme kuvattuamme linnunrataa Lapinsalmen sillan alta, siirryimme toiseen paikkaan toiveissa kuvata revontulia. Hyvin haaleita revontulia näkyikin ihan silmällä katsoessa, mutta jostain todella nopeasti saapunut sumu vesitti aikeemme kuvata niitä. Hämmästelimme toisillemme, että ihan oikeasti, mistä tuo sumu oikein tuli ja naureskelimme, että tätä tämä varmasti on tämä luontokuvaajan arki; ei läheskään aina mene niinkuin suunnitteli.

Tähtien ja revontulien häivyttyä sumun taakse, ajelimme takaisin kotia kohti, mutta koska into saada kuvia oli niin kova, poikkesimme vielä parissa muussakin paikassa. Sumu oli kuitenkin paikottaista ja taivas näkyi siellä täällä täysin kirkkaana. Tosin viimeisessä paikassa aloimme epäillä jo, että nyt aletaan mennä henkilökohtaisuuksiin, kun sumu kerta toisensa jälkeen peitti taivaan.

Kello taisi olla lähemmäs kahta, kun kaarsin kotipihaan ja oli ihan siinä ja siinä, että maltoin käydä nukkumaan, enkä alkanut purkaa kuvia kamerasta koneelle. Aamulla en sitten malttanut pitkään nukkua, kun piti päästä jo kuvien kimppuun.

Minusta on jotenkin jopa hellyyttävää katsoa näitä "hieman" epätarkkoja kuvia ja tuntea silti niin suurta ylpeyttä omista otoksistani. Ei ole ollenkaan epäselvää, että paljon on vielä kehitettävää niin kuvaajassa kuin kalustossakin, mutta ratkaisevin askel on nyt otettu.

27.9.2017

Ajankatoamisilmiö

Ihan oikeasti. En tiedä, pitäisikö tästä ajan katoamisesta jo vähän oikeasti huolestua. Olin aika takuuvarma siitä, että olen edellisen kerran kirjoitellut blogia noin vajaa viikko sitten, mutta totuus taitaa kuitenkin löytyä jostain kahden viikon hujakoilta. Onneksi kyse ei ole mistään sen vakavammasta ajankatoamisilmiötä, kuin täyteen ohjelmaa tupatuista päivistä ja iltaisin kyvystä nukahtaa alle sadasosasekunnin. 

Mutta on tässä saatu aikaiseksikin. Joskus on ihan hyvä vaikka edes sivulauseessa kirjoittaa alas, eli ns. sanoa ääneen asioita, jotka ovat jääneet tekemättä ja jotka häiritsevät. Edellisessä kirjoituksessani mainitsin hieman retuperälle jääneistä opiskeluista ja johan alkoi tapahtua. Olen tässä kahden viikon aikana harpannut superaskeleen eteenpäin ja suunnitellut jo loputkin syksyn opinnot niin, että jos nyt ei mitään ihmeellistä käy, niin minulla on jopa pieni mahdollisuus valmistua ajoissa.


Lisäksi mainitsin valokuvauskurssista. Sekin alkoi viime viikonloppuna. Oli valaisevaa saada tietää mm. muutaman kamerassani olevan napin funktio, kun aiemmin olen pitänyt niitä jokseenkin täysin ylimääräisinä osina. Kun en siis tiennyt, mitä ne ovat. Kurssilla käydään ihan perusjuttuja (aika, aukko ja ISO-arvo) ja vaikka olen tällaisista lukenutkin, en ole koskaan niitä sen kummemmin tullut omassa kuvailuissani käyttäneeksi. Nyt kun näitä(kin) asioita harjoitellaan ihan käytännössä, uskoisin tämän intoni kuvaamiseen siirtyvän pikkuhiljaa myös taidoksi. Lisäksi aion kirjoittaa Joulupukille, josko saisin kameraan vähän lisäosia. 


Kuvaamisesta puheenollen. Nämä kuvat ovat viime viikonlopun syksyiseltä joogaretkeltä, jonka vedimme Katariinan kanssa. Teen tästä vielä ihan oman juttunsa, mutta reissu oli enemmän kuin onnistunut ja säät olivat taas kovin suotuisat. Aurinko paistoi molempina päivinä ja yö oli tähtikirkas. Oli aivan mieletön fiilis maata laiturilla, kun taivaalta piirtyi esiin linnunrata, joka jää monesti bongaamatta kaupunkien valosaasteen vuoksi. Sitä jotenkin tunsi itsensä aika pieneksi siinä hetkessä.


15.9.2017

Jos en olisi

Joskus on mukava käydä pientä sisäistä ajatusleikkiä asioista, jotka ovat jo tapahtuneet. Mutta olisivatko ne tapahtuneet, jos jotain tiettyä muuta juttua ei olisi tapahtunut ennen sitä? Aina se, mitä ensin tapahtui, ei ole välttämättä mikään mukava muisto, mutta sen seurauksena tapahtuikin ehkä jotain paljon kivempaa. Vaikka elämään kuuluu mukavien asioiden lisäksi ihan yhtälailla niitä ei niin mukavia asioita ja ajanjaksoja, ovat ne kaikki elämää ja monet niistä asioista vain vievät meitä eteenpäin.

Itse pyörittelin tätä "jos en olisi tehnyt/käynyt/kokenut asiaa A, en olisi ehkä koskaan tullut tehneeksi/kokeneeksi juttua B" eilen illalla ennen nukkumaanmenoa. Suosittelen. Joskus pienetkin asiat saavat merkityksen.



Itselleni viimeisen vuoden aikana on tullut näitä ajatuksia asioiden kytköksistä toisiinsa yllättävänkin paljon. Tai ehkä olen vain kiinnittänyt niihin enemmän huomiota kuin aiemmin. Ainahan toki on se mahdollisuus, että asia B olisi tapahtunut myös ilman Aatakin, mutta itse ainakin näen näiden yhteyden aika suoraan.


Tämä koko ajatusketju lähti siitä, kun vuosi sitten olimme kävelemässä Camino de Santiagoa ja olen moneen otteeseen täälläkin maininnut, kuinka merkittävä reissu oli minulle niin henkisesti, kuin fyysisestikin. Ehkä suurin juttu, joka on vaikuttanut moneen asiaan oli se vuoren rinteellä ääneen sanomani "kun pääsemme täältä, haen luonto-ohjaajakouluun". Rinkka selässä käveleminen, huolettomuus, stressikäyrän lasku Espanjan luonnossa ja vaihtuvat maisemat saivat minut tuntemaan jotain, mitä halusin lisää. Eli jos en olisi lähtenyt tuolle reissulle, en olisi ehkä lähtenyt lukemaan luonto-ohjaajaksi ja rakastunut uudestaan luontoon.

Jos en olisi lähtenyt lukemaan luonto-ohjaajaksi, en olisi ehkä tullut hakeneeksi kesätöihin Mustilaan puutarhalle. Tarkoitukseni oli tehdä työn ohessa luonto-ohjaajan koulutukseen liittyviä näyttöjä, mutta työt veivät niin totaalisesti mukanaan, että aikaa opintojen tekemiselle ei jäänyt ja nyt opintoni ovat hieman (lievä ilmaisu) myöhässä. Katsotaan kuinka reipas tyttö ehdin olemaan opintojen osalta tämän loppuvuoden. Mutta totaalinen puutarhaanhurahdus tapahtui kesän aikana ja pääsin tekemään töitä, joita olen halunnutkin tehdä. Kaikkien muiden jo olemassa olevien töiden lisäksi.

Jos en olisi sairastanut totaalisesti minut sängynpohjalle vienyttä influenssaa ja ehtinyt oikeasti miettiä, mitä haluan tehdä elämälläni pitkällä aikavälillä, lukenut kahta luovaan työhön liittyvä kirjaa ja turhautunut aivan totaalisesti ja rämpinyt pohjamutien kautta takaisin terveiden kirjoihin, en olisi ehkä tajunnut, kuinka tärkeää kirjoittaminen minulle on. Kirjoitin silloin tämän tekstin. 

Jos en olisi hakenut kesäksi töihin  puutarhalle, en olisi ehkä päässyt tekemään työkseni sisällöntuotantoa ja käyttämään ottamiani valokuvia ammatillisesti. Kirjoitan nyt siis myös työkseni.

Jos ystäväni kanssa ei olisi tullut juttua valokuvaamisesta, olisi minulta mennyt valokuvauskurssi ohi, enkä olisi ehkä koskaan saanut siitä tietoa.  Valokuvaaminen on nostanut luonnossa liikkuessani koko ajan enemmän päätään ja yksi ammattihaaveistani lukion jälkeen oli valokuvaaja. En koskaan lähtenyt lukemaan alaa, mutta valokuvaus on kiinnostanut aina. Aina minulla on ollut enemmän intoa, kuin taitoa, mutta onneksi tämäkin on korjattavissa.


Jos en olisi ihastellut ystäväni pihassa puoliksi maatunutta kleinbussia, hän tuskin olisi osannut vinkata minulle yhdestä toisesta. Ei siitä, minkä ostin, mutta jonka avulla kotiutin jo vuosia puhumani unelman.


Nämä ovat ehkä niitä suurimpia juttuja viime vuodelta ja lisäksi on vielä niitä pienempiä tapahtumia, joiden seurauksena on tapahtunut toisia asioita. Kuten vaikka näiden kuvien takana olevaa jos en olisi huomannut ystäväni instagram-sivuilla ollutta kuvaa tästä paikasta, tuskin olisin käynyt täällä vieläkään. Kuvat ovat Myllypuron luontopolulta Kouvolasta. Ihana paikka, jonne kuitenkin kannattaa mennä ainakin näin syksyllä saappaat jalassa.

Mielenkiinnolla odotan myös sitä jos en olisi xxxx, en istuisi nyt tässä balilaisessa kahvilassa kirjoittamassa teille. Sitä ja montaa muuta asiaa odotellessa nautin nyt näistä hetkistä ja jo saavutetuista jos en olisi-asioista.

Tuleeko sinulle mieleen joku vastaava jos en olisi-juttu?


10.9.2017

Loistava tapahtuma

Kun tiedossa on erilaisia ryhmäliikuntatunteja, värikkäitä vaatteita ja ihomaaleja sekä uv-lamput, ei lopputuloksena voi olla muuta kuin loistava tapahtuma. Sanan monessa mielessä.

Eilen ajelimme Espooseen Becomelle Late Night with Become-tapahtumaan, jossa oli tarjolla mm.YOGAFUNCia sekä kaksi uutuustuntia PARTYFUNC ja HEATFUNC. Kyllä, näyttäisi siltä, että YOGAFUNC olisi saamassa sisaruksia uusista, erilaisista ryhmäliikuntatunneista. Kyse olikin sneak peek marraskuussa lanseerattaviin tunteihin. Ja tottakai me olimme haistelemassa ja testaamassa näitä juttuja heti ensimmäisten joukossa.



Tapahtuma alkoi Jocken vetämällä YOGAFUNCilla. Ja vielä uudella ohjelmalla. Jos et vielä tiedä, mitä on YOGAFUNC, niin sallittaakoon tämä suora ja osuva lainaus Becomen sivuilta:

YOGAFUNC on astangajoogaan pohjautuva joogatunti, joka tehdään musiikin tahdissa. Joogasta tutut liikesarjat yhdistettyinä huipputehokkaisiin lihaskuntoliikkeisiin haastavat kehoa monipuolisesti. Monipuolinen musiikki tuo voimaan ja syvyyttä liikkeisiin ja rauhoittaa kun on sen aika.
Yogafunc on rennompi joogatunti, joka sopii sekä aloittelijalle, että enemmän jooganneelle. Jos koet, että ”perinteiset” joogatunnit ovat olleet sinulle liian hitaita, niin kokeile Yogafuncia!  


Seuraava tunti oli Terjen vetämä PARTYFUNC, jossa rakennetaan pala palalta keskitason tanssikoreografia, joka huipentuu mahtavaan lopetusbiisiin. Ja ihan rehellisesti vähän tällaisena rautakankena suhtauduin kyseiseen tuntiin hieman ennakkoluuloisesti, koska tanssi ja koreografia eivät varsinaisesti kuulu edes sanavarastooni. Mutta. Todellakin mutta. Niin minäkin löysin pomppivani aivan satasella mukana. Se oli niin hauskaa.

En kokenut varsinaisesti tanssivani, mutta mitkä fibat tuulahtivat omasta nuoruudesta 80-luvulta, kun aerobic aikoinaan rantautui Suomeen. Silloin, kun tarjolla oli aerobic ja step-aerobic. Silloin, kun suurinta hottia olivat kokopukutrikoot ja säärystimet. Askelkuviot olivat niitä, jotka olivat omasta nuoruudestani syöpyneet syvälle lihasmuistiin ja jotka onnistumisen tunteen kautta pulpahtivat ulos tunnilla, jossa tunsit todellakin olevasi paremmissakin tanssibileissä.



Ilta päättyi Yin joogaan, mutta sitä ennen oli vielä yksi Funcy Familyn tuoteperheen uusi tunti testattavana; HEATFUNC, jonka veti ihana Anja. 

HEATFUNC on vauhdikas syketunti jossa vuorottelevat yksinkertaiset mutta NIIIIIIIIN tehokkaat sykeosuudet ja lihaskunto-osuudet. Kuulostaako tylsältä intervallitunnilta? No sitä tämä ei ole! Luvassa on erittäin iisiä koreografiaa, lihaskuntoa, tehokasta treeniä ja hauskanpitoa! 
(teksti lainattu Becomen sivuilta)



Illalla kotiin ajellessamme olimme pitkään vielä vähän sellaisessa jumppakuplassa. Hehkutimme tunteja ja hyvin järjestettyä tapahtumaa sekä nauroimme omille "tanssiliikkeille". Jos näiden tuntien tarkoituksena on "Have fun, Get fit, Never quit", toteutui se aivan täydellisesti. Voisinko taas kerran todeta, että se oli paras ryhmäliikuntakokemus ikinä.


9.9.2017

Ihanat arjen rutiinit

Kymmenen tunnin yöunet tekevät ihmeitä. Aamulla sängystä nousee hyvin yön aikana palautunut kroppa ja jo ajatus siitä, että aamulla ei ole kiire mihinkään, tuntuu todelliselta luksukselta. Kun keväällä tajusin, että kesästä tulee kiireinen ja loman mahdollisuus on aika lähellä nollaa, päätin, että tällä kertaa en anna kiireen mennä yöuniin, enkä pura kiirettä yöunien kustannuksella, vaan pyrin menemään nukkumaan mahdollisimman aikaisin.

Tämä päätös antaa itselleen vähintään 7 tunnin yöunet oli ehkä se olennaisin syy siihen, miksi koko kesä meni yllättävän hyvillä sykkeillä. Kroppa ehti palautua yön aikana ja vaikka ajoittaista väsymystä tietenkin tuli, oli se kuitattu taas yksillä kunnon yöunilla. Karu fakta ainakin omalla kohdallani on se, että iän lisääntyessä ei voi ottaa enää unesta velkaa samalla tavalla kuin nuorempana.

Kun tekee paljon, täytyy myös levätä paljon. Hyvin yksinkertainen kaava, joka kiireen keskellä tuntuu unohtuvan helposti.

Eilisessä kirjoituksessani mainitsin niistä ihanista arjen rutiineista ja siitä, kuinka mukavaa on kirjoittaa kalenteriin ylös tietyille päiville tiettyjä juttuja. Näistä yksi parhaista on ehdottomasti perjantaitreenit ystävän kanssa. Olemme aloittaneet nämä yhteistreenit jo jokunen vuosi sitten, pitäen välillä taukoa ja taas jatkaneet.

Näihin treeneihin on mahtunut saliharjoittelua, nyrkkeilyä, porrasjuoksua ja sprinttejä. Ja kaikkea muuta. Outi jaksaa vieläkin muistaa vuosien takaisen askelkyykkyhaasteen, josta lihakset huusivat hoosiannaa varmaan viikon. Pitänee varmaan ottaa taas joskus uusiksi ;)

Tämä syksy ollaan startattu saliharjoittelun merkeissä ja vaikka mieli tekisi tehdä kaikkea mahdollista, olen pitänyt treenit aika keep it simple-tasolla. Esimerkiksi jalkoihin kohdistuvissa treeneissä hyvä treeni syntyy ensin lämmittelyistä kepin kanssa, sitten peruskyykkyjä, maastavetoa, askelkyykkyjä ja jonkun tasapainoa vaativan jalkaliikkeen, kuten suorin jaloin maastavedon yhdellä jalalla tangon tai kahvakuulan kanssa.




8.9.2017

Syyskuisia ajatuksia

Kesä on nyt virallisesti lusittu ja syksyn rutiinit ja kuviot ovat pyörähtäneet taas käyntiin. Se tarkoittaa myös aktiivisempaa kirjoittelutahtia täällä blogin puolella ja kieltämättä tätä on ollutkin jo ikävä. Päivät ovat kuitenkin kesän aikana täyttyneet kaikesta muusta mukavasta sekä asioista, jotka ovat vain kesällä ajankohtaisia.

Mutta syksy. Ihana syksy arjen rutiineineen, viileine aamuineen ja pimenevine iltoineen. Juuri nyt nautin tästä vuodenajasta todella paljon. Erityisesti niistä arjen rutiineista. On luksusta kirjoittaa kalenteriin tietyille päiville tiettyihin kellonaikoihin kiinteitä töitä, kuten jumppaohjauksia, sopia säännöllisiä tapaamisia treenien merkeissä ystävien kanssa. Treenien, jotka kehittävät minua myös ammatillisesti mm. uuden oppimisena.

Hieman koleat ja sateiset aamut kutsuvat kaivamaan kynttilät keittiön pöydälle. Avaan läppärin ja kirjoittelen tässä ajatuksenvirtaa. Vanhempi tenava lähti jo kouluun, koti on hetken hiljainen, kunnes nuorempi kömpii ulos huoneestaan. Aamupalaksi kävin keräämässä soijarahkan kaveriksi vielä viimeisiä mustaherukoita pensaasta ja napsin pari maahan pudonnutta luumua. Samalla tunnen kiitollisuutta tästä omakotitaloasumisesta ja omasta pihasta. Ei kai yksikään aamu voi alkaa huonosti, jos on mahdollisuus avata ovi, kävellä omalle pihalle ja napsia tuoreita hedelmiä ja marjoja suoraan puusta tai pensaasta.

Syksyn myötä kalenteri on täyttynyt erilaisista tapahtumista, on taas aika tavata enemmän ystäviä, siirtyä ulkoa sisälle puuhastelemaan. Puutarhahommat veivät kesällä aikaa niin paljon, että pöydän kulmalle on kerääntynyt iso pino erilaisia ruokalehtiä ja -kirjoja lukemista ja testailemista varten. Vaikka eihän tässä tietenkään täysin sisälle siirrytä. Odottelen syksyn ruskaa ja olen miettinyt hyviä kohteita, joissa saisi tallennettua syksyn kuviksi. Luonto on niin kaunis syksyisin.



Mutta hei, halusin vain sanoa, että olen täällä taas. Mukavaa perjantaita ja viikonloppua kaikille!