Irtiotto arjesta

Viime sunnuntaiaamua olin ehtinyt odottaa jo tovin, koska tiedossa oli yksi tämän kesän mukavimmista retkistä. Annan ja Janinan kanssa kävimme jo talvella aika samoissa maisemissa etsimässä Pappatunturia ja nyt oli tarkoituksena tehdä yön yli retki.

Aamulla kokoonnuttiin meille suunnittelemaan, mitä evästä kaupasta ostaisimme mukaan matkaan. Tähän aikaan vuodesta oma piha alkaa antamaan satoa jo aika kivasti, joten kävimme pyörähtämässä meidän kasvimaalla ja totesimme, että eipä me kummoisia enää kaupasta tarvitakaan. Sen verran innoissani olin tästä sadonkorjuuhetkestä ja niistä valmistamistamme ruuista, että ehdin kirjoitella aiheesta jo toisessa blogissani.

Olimme vuokranneet Repovedeltä Kuutinkämpän ja se oli todellinen nappivalinta tällaiselle retkelle. Sen verran mukavuuksia, että ruuan tekeminen oli vaivatonta, eikä tarvinnut etsiä teltalle paikkaa, mutta kuitenkin se fiilis, että on retkellä metsässä ja luonnossa.

Auton jätimme Saarijärven sisääntulon parkkipaikalle ja kävelimme suorinta tietä Mustavuoren alla sijaitsevalle yöpymispaikalle. Mökille päästyämme heitimme rinkat ja kantamukset sisälle. Istuimme tovin jos toisenkin laiturilla höpötellen kuulumisia ja nauttien aurinkoisesta kesäpäivästä. Jos olen kokenut tänä kesänä aika ajoin pientä kiirettä ja tunnetta, että aikaa ei vain ole tarpeeksi, katoaa se päänsisäinen puristus viimeistään tällaisina hetkinä. Jo pelkkä metsään pääsy auttaa rauhoittumaan, saati, jos tiedossa on vielä hyvää seuraa ja rauhallista hengailua.
Ennen päivällisen tekoa kävimme katsastamassa lähialueiden sienitarjonnan, jos vaikka muutaman kanttarellin metsästä löytäisimme. Yhtään sellaista ei silmiin sattunut, mutta Janina löysi ison kasan keltahaarakkaita. Hieman skeptisesti suhtauduimme kaupunkilaisystävämme löytöön, vaikka hän ja google kovasti väittivätkin sen keltahaarakas olevan. Ja muutaman ylimääräisen varmistelun jälkeen vakuutuin siitä minäkin. Pitäisi joskus mennä sienikurssille, koska oma tietämykseni sienistä rajoittuu aika pitkälle kanttarelliin, suppilovahveroon ja mustatorvisieneen. Ja nyt lisänä keltahaarakas.
Päivällinen syntyi siis oman pihan antimista, muutamasta kaupasta ostetusta lisätarvikkeesta ja sienistä. Ihan vähään aikaan en ole näin hyvää ruokaa tullutkaan syöneeksi. Ja parasta oli vielä se, että keittiössä ei tarvinnut viettää turhaa aikaa. Kun raaka-aineet ovat tuoreita ja juuri sitä itseään (ei eineksiä tai pitkälle jalostettuja), ovat maut ruuassa väkisinkin aika kohdillaan.

Edellisellä retkellämme taisin todeta, että olisipa ihanaa päästä katsomaan auringonlaskua Mustavuoren näköalatorniin. Ja sinnehän me kiipesimme juuri ennen auringonlaskua. En tiedä, mikä näissä auringonlaskuissa aina kiehtoo ja olen valmis ajamaan silloin tällöin pidemmänkin matkan ihan vain istuakseni alas katsomaan, kun aurinko painuu mailleen. Se hetki juuri ennen auringonlaskua ja hetki sen jälkeen, kun taivas alkaa punertua viimeisten säteiden osuessa taivaalle ja pilviin.








Hämärän hiipiessä metsään kävelimme takaisin mökille ja istuimme iltaa vielä jutellen. Päivä oli todellakin tehnyt sen, mitä siltä odotin; rauhoittumista, hyviä keskusteluja, loistavaa ruokaa, sienestystä, laiturilla istumista, luonnossa olemista.

Seuraava aamu avautui hieman edellistä pilvisempänä, kun pakkasimme tavaroitamme ja lähdimme kävelemään takaisin parkkipaikalle. Matkalle osui kauniita maisemia, pitkospolkuja ja joutsenperhe. Vaikka pienellä varovaisuudella ja kunnioituksella suhtaudunkin näihin isoihin lintuihin, olivat nämä yksilöt selvästi tottuneet ohikulkeviin ihmisiin.

Me saimme kulkea ohi kaikessa rauhassa ja joutsenet lipuivat ohi omaa tahtiaan.






Tällaiset retket kantavat mielessä pitkälle ja arjen pyöritykset sekä muut kiireet tuntuvat taas vähän kevyemmiltä hoitaa.

Ja hei. Nyt on jo elokuu ja minusta tuntuu, että kesä on vasta päässyt pikkuhiljaa vauhtiin. Nautitaan tästä loppukesän (ihan varmasti) aurinkoisesta kuukaudesta vielä ihan täysillä, vaikka arki alkaakin monella töihinpalaamisella sekä koulujen käynnistymisellä. Pienillä irtiotoilla nekin tuntuvat paljon kevyemmiltä.

Kommentit