30.8.2017

Kiire häviää suolla

Muutama viikko sitten pakkasin nuoremman tenavan ja koiran autoon ja otettiin suunta kohti Lappeenrantaa ja mummilaa. Mummilan lähihuudeilla on suo, johon tein retken jo viime talvena ja sen verran mielenkiintoisen oloinen kohde oli, että päätin silloin tekeväni retken samaiseen kohteeseen vielä kesälläkin.


Ja kannatti. Varsinkin vähän tällaiselle kasveihin hurahtaneelle kohde antoi paljon. Suoalueen ja sen ympäristön kasvit olivat niin omaa luokkaansa ja näin monta kasvia, joita en ole koskaan livenä nähnyt aiemmin. En muista nähneeni pyöreälehtikihokkia tai mäntykukkaa koskaan. Enkä montaa kertaa ole törmännyt karpaloon tai lakkaankaan.



Pienestä sitä on ihminen joskus haltioissaan. Kirjoittelin lisää aiheesta Retkipaikan sivuille ja koko jutun pääset lukemaan TÄSTÄ.


25.8.2017

Tänä kesänä

Mies tulee aamulla koiranulkoilutusreissulta hartiat korvissa: "Hitsi siellä on kylmä". Minä huudan mielessäni "EIIII!". En halua, että kesä on vielä ohi. Ei minulla ole syksyä mitään vastaan, ei todellakaan, mutta en haluaisi vielä luopua kesästä. En olisi vielä valmis.

Tämä kesä on ollut minulle jotenkin erityinen. Olen ottanut isoja askeleita eteenpäin palaamalla vanhaan. Samalla on tullut todistettua, että koskaan ei kannata sanoa ei koskaan.

Tänä kesänä...

Olen löytänyt piilossa olleen puutarhurini uudestaan. Aloitettuani keväällä työt puutarhamyymälässä on homma lähtenyt kesän aikana ihan lapasesta. Olen jopa iltavilakoilla ja aamuvarhaisella löytänyt itseni puutarhasta. Milloin kitken rikkaruohoja, milloin heiluu moottorisaha. Välillä kuljen kahvikupin ja kameran kanssa hengailemassa ja suunnittelemassa.

Olen opettanut itselleni armollisuutta. Kaiken kiireen keskellä on ollut pakko hidastaa ja antaa asioiden olla. Vaikka olen henkeen ja vereen listaihminen ja vähän turhankin suorittaja, on tämä kesä opettanut minulle myös sen, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka vähän hölläisikin. Tämä on ollut se suurin tekijä siihen, miksi olen jaksanut tällaisen työtahdin.


Olen huomannut, että kaikki muutokset, niin isot ja pienet, positiiviset ja negatiiviset, käyn jostain syystä aika pohjamutien kautta. Olen aina käynyt. Vaikka en missään nimessä toivokaan, että elämä pysyisi muuttumattomana, on muutos minulle aina rankka paikka. Pikkuhiljaa olen oppinut siihen, että vaikka muutoksen "kouraisut" eivät tunnukaan aina heti, tulevat ne jossain vaiheessa. Ja kun ne on käyty läpi, on olo taas paljon kevyempi. Ja jokaisen kerran jälkeen sitä tulee miettineeksi, että miksi en tehnyt muutosta aiemmin. Tai jos se tapahtuu minusta riippumattomista syistä, mietin, miksi se oli muka niin pelottavaa.


En ole vielä ehtinyt pitää lomaa ja pikkuhiljaa alan huomaamaan sen. Vaikka olenkin jaksanut tämän kesän yllättävän hyvin jo aiemmin mainitsemani "antaa asioiden olla"-juttujen vuoksi ja sen vuoksi, että kaikki tekemäni on ollut niin itselleni mieluisaa. Huomaan kuitenkin pikkuhiljaa eristäytyäni muusta ja odottavani aikaa, jossa ehtisin vain olla. Edes hetken. En ole mikään yksinäinen susi ja nautin sosiaalisuudesta, mutta kun ympärillä on kaikkea lähes 24/7, huomaan oman ajan tarpeen kasvavan pääni sisällä.


Olisin halunut ehkä retkeillä hieman enemmän. Nyt kun katson aikaa taaksepäin, totean, että olen kuitenkin ehtinyt mennä metsän oikeastaan aika useastikin. Pääasiassa nämä ovat kuitenkin olleet päiväretkiä. Ehkä sellainen parin tai useamman yön rauhallinen vaellus voisi tehdä kuitenkin hyvää. Kaipuu luontoon ja metsään on ollut vahva.

Nämä kuvat ovat muutaman viikon takaiselta Lappeenrannan reissulta mummilaan, kun kävimme Taipalsaaren Linnavuorella ihastelemassa maisemia juuri ennen sitä suurta myrskyä. Ilma oli todella odottava ja hautova. Olo oli jotenkin jännittynyt koko ajan, kun seurasimme myrskyn etenemistä uutisista ja odotimme, milloin se saavuttaisi Lappeenrannan.


13.8.2017

Villi viikko

Näin sunnuntai-iltana tulee väkisinkin mieleen, että huhheijaa, mikä viikko ja tehdä kaikkensa sen eteen, että pystyisi ennakoimaan jatkossa asioita vähän paremmin.

Sitä ei ole varmaan tarvinnut lukea edes rivien välistä, että olen elänyt aika kiireisen kesän. Aloitettuani työt puutarhalla samalla tehden personal trainerin töitä, ovat nämä työt taanneet sen, että vapaa-ajan ongelmia ei ole ollut.

Tämän kaiken ratkaisin loppujen lopuksi niin, että olen mennyt aikaisin nukkumaan ja herännyt vastavasti hieman aiemmin. Tunteja päivässä on ollut tällä systeemillä saman verran, mutta olen huomattavasti aikaansaavempi aamuisin, kuin iltaisin. Näin sain tehokäyttöön ne illan löysät tunnit, jolloin oli vielä hereillä, mutta ei jaksanut tehdä enää mitään. Samalla löysin aikaa myös harrastuksille, puutarhanlaitolle, metsäretkille ja muulle minulle tärkeälle.

Toissa viikolla kuitenkin alkoi pieni turnausväsymys iskeä, kun tuntui, että asioita ja projekteja alkoi olla jo enemmän, kuin mitä jaksoi ja ehti hoitaa. Kun en enää yhtenä vapaapäivänä tiennyt, mistä aloittaisin hommien hoitamisen, ratkaisin asian niin, että menin ulos kitkemään rikkaruohoja ja pidin itselleni vakavamielisen puhuttelun siitä, että liika on liikaa, vaikka kaikki olisikin kivaa. Ja yhtään projektia en ota, ennenkuin edelliset on hoidettu. Sisälle tultuani istuin kalenterin ääreen ja suunnittelin tulevan viikkoni. Näytti muuten hyvältä.

Näytti siis hyvältä sen hetken, kunnes löysin netistä vähän vahingossa yhden suurimmista haaveistani. Juuri sellaisen auton, kuin mitä olen jo vuosikausia puhunut. Vaaleansinisen kleinbusin. Suljin sivut ja ajattelin että ei. EI. Ei mitään järkeä. Ei tähän saumaan. Täysin kuollut idea. Hetken päästä huomaan näpytteleväni viestiä auton omistajalle ja sovimme tapaamisen. Ja noh. Voisiko tilannetta verrata siihen samaan "mennään katsomaan koiranpentua, mutta ei me varmaan sitä oteta". Eipä. Se siitä hienosta ajatuksesta olla ottamatta yhtään projektia enempää.

Tämän vuoksi koko viikko heitti ihan totaalista häränpyllyä ja kroppakin yritti jo hieman toppuutella menoa nostamalla lämpöä ja iskemällä mahtavan päänsäryn päälle. Olin loppuviikosta jo niin henkisesti epätasapainossa, että otin aikalisän, pakkasin toisen tenavan, koiran ja läppärin mukaan ja lähdin vanhempieni luo Lappeenrantaan. Vetämään henkeä.

Joskus pienikin aikalisä tekee hyvää, kun asioita katsoo hetken vähän kauempaa. Nyt on taas mukava aloittaa uusi viikko, suunnitella asioita, kun on ne ihan hetkeksi tiputtanut kaikki harteiltaan. Koota ja järjestellä asiat uudestaan.


Viikonlopulta jäi ehkä hieman häiritsemään se, kun soittelin pianoa muutaman luovan vuoden (vuosikymmenen) tauon jälkeen ja mietin, että pitäisiköhän... EI.

8.8.2017

Elokuinen eräretki

Jos näillä saatesanoilla kerrotaan retkestä, olen minä mukana:

"Pahkajärven harjoitusalue on perustettu jo 1950-luvulla, eli reilusti ennen vuonna 1968 käyttöön otettua Vekaranjärven varuskuntaa. Pahkajärven harjoitusalueella sijaitsi aiemmin Tervarummun pieni korpikylä, jonka maat lunastettiin valtiolle harjoitusaluetta varten. Elokuun eräretken aikana käymme tutustumassa muutamiin kohteisiin entisen Tervarummun alueella ja kuulemme samalla alueen historiasta."

Kyse oli yksi kolmesta 100 ihmistä metsään-retkestä, joita on järjestetty tämän vuoden puolella. Ensimmäinen oli helmikuussa, kun Repovedellä järjestettiin täydenkuun retki ja toinen kesäkuussa, kun kävin kuuntelemassa kesäillan rummutusta

Näistä kolmas retki oli eräretki, jossa kuvauksenkin mukaan poikettiin Pahkajärven harjoitusalueelle. Yksinhän varuskuntien harjoitusalueille ei ole mitään asiaa, mutta jos sinne järjestetään ohjattu retki, olin ainakin minä innosta soikeana mukana.

Viime torstaiaamuna kokoonnuimme Repovedelle Tervajärven sisääntulon luokse. Kävimme läpi reitin, jota tulisimme kulkemaan sekä reitin poikkeavasta luonteesta johtuen muutamia ehdottomia sääntöjä, joita tulisi noudattaa mentäessä puolustusvoimien maille.




Päivä ei olisi voinut parempi tällaiselle retkelle olla, vaikka välillä taivas oli täynnä tummaa pilveä ja muutaman sadepisarankin saimme niskaan. Maa oli aamukasteessaan pitkään kaunis ja ilma hieman odottava. Kulkiessamme polkuja pitkin, olin aika samaa mieltä ilman kanssa siitä fiiliksestä, joka ympärillä oli. Hieman jännittynyt, mutta kuitenkin rauhallinen.



Retkellä kuulimme tarinoita paikan historiasta, siitä, mitä se oli ollut ennen puolustusvoimien harjoitusalueeksi siirtymistään. Vaikka itsekään en ole mikään suurissa väkijoukoissa ja kaupungeissa viihtyjä, tuntui silti tällainen elämäntapa, jossa asuttiin kuitenkin aika syrjässä muista, aika jännältä. Elämä on ollut varmasti hyvin erilaista, sellaista, mitä ei edes pysty täysin ymmärtämään.


Mietin tätä monta päivää retken jälkeen kotona puuhaillessani, että mitä jos minulla ei olisi tätä ja tätä päivittäisessä käytössä; sähköä, juoksevaa vettä, autoa, lähikauppaa. Käytännössä kaikkia niitä asioita, joihin olen päivittäin tottunut. Ei minua haittaa näiden puuttuminen luonnossa liikkuessa tai mökillä ollessa, mutta päivittäin. Elämä olisi hyvin erilaista.




Yksi asia, mihin tulee joka kerta luonnossa liikkuessa kiinnitettyä huomioita, on ajan katoaminen. Tälläkin kertaa saapuessamme taukopaikalle Lojukoskelle, oli aika vain hävinnyt johonkin. Jos vatsani ei säännöllisin väliajoin ilmoittaisi tankkauksen tarpeesta, kävelisin varmasti auringonlaskuun asti ymmärtämättä ajan kulua. Vaikka taukoja on hyvä pitää säännöllisin väliajoin, on silti aika mukava ajatus, että aika menettää luonnossa merkityksensä.

Tauon jälkeen kävelimme vielä Lojukoskelta takaisin Tervajärven sisääntulon parkkipaikalle ja jos aistin yhtään kanssaretkeilijöiden fiiliksiä oikein, olisi tällaisille retkille tulijoita toistekin. Ainakin itse voin suositella lämpimästi tällaista retkeä, jossa kuljetaan mukavan leppoisaa tahtia, kuunnellaan kertomuksia menneiltä ajoilta ja samalla oppii lisää paikallishistoriasta. Lisäksi tällainen retki herättää monia ajatuksia luonnosta, sen kunnioittamisesta ja siitä, kuinka helposti sitä nykyään luonnosta voikaan vieraantua.



6.8.2017

Kuinka kivaa voi olla SUP-jooga!

On joitain asioita, joiden aloittamista tai kokeilemista olen venyttänyt ihan vain sen vuoksi, että tiedän niiden olevan niin hauskoja ja koukuttavia. Ehkä hieman epäloogista, mutta tiedän, että kun innostun jostain, en malttaisi aluksi olla päivääkään pois kyseisestä jutusta, vaan haluan oppia perusteet mahdollisimman nopeasti. Näin on käynyt jo niin monen lajin kanssa. Aika, tai lähinnä sen puute ovat vain olleet niitä rajoittavimpia tekijöitä.

Ystäväni kyseli jo viime kesänä, että et se sinä ole innostunut suppailusta ja SUP-joogasta. Ja olinhan minä, mutta viime kesä oli niin superkiireinen, että en halunnut ottaa yhtään ylimääräistä uutta juttua kokeiluun, ettei homma leviäisi ihan lapasesta.

Ja hyväähän kannattaa odottaa. Niinpä jätin kokeilun tälle kesälle ja niinhän siinä kävi, että ensimmäisen kerran jälkeen olin ihan totaalikoukussa ja kyselin heti tunnin jälkeen, että mitähän tuollainen lauta mahtaa maksaa. Heh.

Ennenkuin hankin omaa lautaa, taidan kuitenkin käydä vielä treenaamassa tasapainoa ja kropanhallintaa SUP-joogatunneilla. Koska sitä se on ihan parhaimmasta päästä. Kouvolan seudulla ohjattuja SUP-tunteja järjestää SUP Station, missä minäkin kävin lajia kokeilemassa. Laudan voi vuokrata ihan vain omaan käyttöön tai tulla valmiiksi ohjatuille tunneille.

Ensimmäisellä kerralla pelotti jo ihan kamalasti pelkkä laudalle meneminen. En rehellisesti edes tiennyt miksi, koska lauta on kuitenkin yllättävän vakaa. Tunti aloitetaan tutustumalla lautaan ja keinuttelemalla sitä aluksi istuen, jotta saisi jonkunlaisen tuntuman siihen, ennenkuin noustaan seisomaan.

Pikkuhiljaa kyykyn ja polviseisonnan kautta noustiin ylös ja eihän se loppupeleissä ollut kovinkaan vaikeaa. Enemmän se oli korvien välissä.
Tunti eteni sopivan rauhalliseen tahtiin ja joogaliikkeissä edettiin porukan taitojen ja kokemuksen mukaan. Jokaiselle löytyi varmasti sopiva taso ja vaativuus riippuen siitä, kauan tätä oli harrastanut.

Itse olin aivan fiiliksissä ensimmäisen tunnin jälkeen ja pitihän se päästä kokeilemaan lajia toisenkin kerran. Tietenkin. Toisella kerralla laudalle meno ja nouseminen oli huomattavasti helpompaa ja oli jopa yllätys, kuinka nopeasti tässä aluksi kehittyy.

Rohkeuden kertyessä lisääntyy myös huolettomuus ja omalla kohdallani tämä keskittymisen herpaantuminen päätyi sukellukseen laudalta. Kyllä nauratti kammeta itsensä takaisin laudalle, kun yhtäkkiä "maa" olikin kadonnut jalkojen alta. Mutta eikö kesällä kuulukin uida?

Kaikkinensa SUP-jooga on aivan todella hyvää treeniä keskivartalolle, oman kropan hallinnalle, läsnäololle, keskittymiselle juuri siihen, mitä on tekemässä ja mikä tärkeintä, se on todella hauskaa. Jos olet koskaan edes hetken mittinyt, kannattaisiko kokeilla tätä, niin mene. Koska vastaus on selvä; kannattaa!

3.8.2017

Irtiotto arjesta

Viime sunnuntaiaamua olin ehtinyt odottaa jo tovin, koska tiedossa oli yksi tämän kesän mukavimmista retkistä. Annan ja Janinan kanssa kävimme jo talvella aika samoissa maisemissa etsimässä Pappatunturia ja nyt oli tarkoituksena tehdä yön yli retki.

Aamulla kokoonnuttiin meille suunnittelemaan, mitä evästä kaupasta ostaisimme mukaan matkaan. Tähän aikaan vuodesta oma piha alkaa antamaan satoa jo aika kivasti, joten kävimme pyörähtämässä meidän kasvimaalla ja totesimme, että eipä me kummoisia enää kaupasta tarvitakaan. Sen verran innoissani olin tästä sadonkorjuuhetkestä ja niistä valmistamistamme ruuista, että ehdin kirjoitella aiheesta jo toisessa blogissani.

Olimme vuokranneet Repovedeltä Kuutinkämpän ja se oli todellinen nappivalinta tällaiselle retkelle. Sen verran mukavuuksia, että ruuan tekeminen oli vaivatonta, eikä tarvinnut etsiä teltalle paikkaa, mutta kuitenkin se fiilis, että on retkellä metsässä ja luonnossa.

Auton jätimme Saarijärven sisääntulon parkkipaikalle ja kävelimme suorinta tietä Mustavuoren alla sijaitsevalle yöpymispaikalle. Mökille päästyämme heitimme rinkat ja kantamukset sisälle. Istuimme tovin jos toisenkin laiturilla höpötellen kuulumisia ja nauttien aurinkoisesta kesäpäivästä. Jos olen kokenut tänä kesänä aika ajoin pientä kiirettä ja tunnetta, että aikaa ei vain ole tarpeeksi, katoaa se päänsisäinen puristus viimeistään tällaisina hetkinä. Jo pelkkä metsään pääsy auttaa rauhoittumaan, saati, jos tiedossa on vielä hyvää seuraa ja rauhallista hengailua.
Ennen päivällisen tekoa kävimme katsastamassa lähialueiden sienitarjonnan, jos vaikka muutaman kanttarellin metsästä löytäisimme. Yhtään sellaista ei silmiin sattunut, mutta Janina löysi ison kasan keltahaarakkaita. Hieman skeptisesti suhtauduimme kaupunkilaisystävämme löytöön, vaikka hän ja google kovasti väittivätkin sen keltahaarakas olevan. Ja muutaman ylimääräisen varmistelun jälkeen vakuutuin siitä minäkin. Pitäisi joskus mennä sienikurssille, koska oma tietämykseni sienistä rajoittuu aika pitkälle kanttarelliin, suppilovahveroon ja mustatorvisieneen. Ja nyt lisänä keltahaarakas.
Päivällinen syntyi siis oman pihan antimista, muutamasta kaupasta ostetusta lisätarvikkeesta ja sienistä. Ihan vähään aikaan en ole näin hyvää ruokaa tullutkaan syöneeksi. Ja parasta oli vielä se, että keittiössä ei tarvinnut viettää turhaa aikaa. Kun raaka-aineet ovat tuoreita ja juuri sitä itseään (ei eineksiä tai pitkälle jalostettuja), ovat maut ruuassa väkisinkin aika kohdillaan.

Edellisellä retkellämme taisin todeta, että olisipa ihanaa päästä katsomaan auringonlaskua Mustavuoren näköalatorniin. Ja sinnehän me kiipesimme juuri ennen auringonlaskua. En tiedä, mikä näissä auringonlaskuissa aina kiehtoo ja olen valmis ajamaan silloin tällöin pidemmänkin matkan ihan vain istuakseni alas katsomaan, kun aurinko painuu mailleen. Se hetki juuri ennen auringonlaskua ja hetki sen jälkeen, kun taivas alkaa punertua viimeisten säteiden osuessa taivaalle ja pilviin.








Hämärän hiipiessä metsään kävelimme takaisin mökille ja istuimme iltaa vielä jutellen. Päivä oli todellakin tehnyt sen, mitä siltä odotin; rauhoittumista, hyviä keskusteluja, loistavaa ruokaa, sienestystä, laiturilla istumista, luonnossa olemista.

Seuraava aamu avautui hieman edellistä pilvisempänä, kun pakkasimme tavaroitamme ja lähdimme kävelemään takaisin parkkipaikalle. Matkalle osui kauniita maisemia, pitkospolkuja ja joutsenperhe. Vaikka pienellä varovaisuudella ja kunnioituksella suhtaudunkin näihin isoihin lintuihin, olivat nämä yksilöt selvästi tottuneet ohikulkeviin ihmisiin.

Me saimme kulkea ohi kaikessa rauhassa ja joutsenet lipuivat ohi omaa tahtiaan.






Tällaiset retket kantavat mielessä pitkälle ja arjen pyöritykset sekä muut kiireet tuntuvat taas vähän kevyemmiltä hoitaa.

Ja hei. Nyt on jo elokuu ja minusta tuntuu, että kesä on vasta päässyt pikkuhiljaa vauhtiin. Nautitaan tästä loppukesän (ihan varmasti) aurinkoisesta kuukaudesta vielä ihan täysillä, vaikka arki alkaakin monella töihinpalaamisella sekä koulujen käynnistymisellä. Pienillä irtiotoilla nekin tuntuvat paljon kevyemmiltä.