2.7.2017

Viikon varrelta

Näin sunnuntaiaamuisin on hyvä hetki istua koneelle kahvikupin kanssa ja tehdä hetki toimistotöitä. Talo on hiljainen ja tällä hetkellä ainut ääni on koiran tyytyväinen tuhina sohvannurkassa. Se ei oikein osaa päättää, olisiko se hereillä kanssani vai nukkuisiko vielä. Se varmaan nukkuu koiranunta toinen silmä auki ja odottaa, josko tuo nainen tuosta nousisi ja lähtisi vaikka metsään lenkille.

Koiran kanssa ollaan kyllä viime aikoina luvattoman vähän ehditty kunnon pitkille metsälenkeille, mutta itse olen sitäkin enemmän viettänyt aikaani ulkona. Viime maanantaina saatiin päätökseen hyppyrimäen porrastreenit ja jokainen, joka oli ehtinyt treenaamaan ohjelman mukaan, kipitti portaat juosten ylös useammin, kuin kerran. Ihan loistavaa!

Hyppyrimäen portaita ei toki raaski tämän nousujohdanteisen alun jälkeen pois jättää, vaan treenit jatkuvat läpi kesän. Mutta se, mitä tässä vähän mietin, että olisiko tästä mukavana jatkumona kiva kerätä ryhmä ja tehdä erilaisia yhteistreenejä urheilukentällä? Miltäs kuulostaa?

Alkuviikko meni sujuvasti ihan sellaisia oikeita liikuntatreenejä tehden, mutta loppuviikosta treenikavereiksi tuli moottorisaha ja siimaleikkuri. Kyllä, metsäpuutarhani toteutus nytkähti taas askeleella eteenpäin, kun pistin kaksi aikanaan kaatunutta puuta pätkiksi ja pääsin jatkamaan polkujen raivausta siimaleikkurilla. Aikamoista hikihommaa moinen ja menee ihan täysillä aerobisesta treenistä. Mutta mikä homma onkaan metsäpuutarhan rakentamisessa... Niin kivaa, mutta työlästä.

Huomaan samalla, että nälkä kasvaa syödessä, koska yhden pätkän toteuduttua alkaa ajatus laukata jo seuraavaan kohteeseen ja jos kaikki ideat tulisi toteutettua, on takametsässä pian seikkailuradan ja liaanien lisäksi kota ja laavukin. Onneksi ne ovat vain ajatuksia.


Yhtä jo toteutunutta metsään rakennettua projektia kävimme ihailemassa perjantaina työporukan kanssa firman kesäpäivillä, kun kävimme tutustumassa Eija's Gardenin englantilaistyyppiseen elämyspuutarhaan. Aivan ihana paikka ja kuinka huiman työn hän onkaan tehnyt puutarhan toteutumiseksi. Kameralle taltioitui lähes sata kuvaa paikasta, joten palaan tähän varmasti vielä omana juttunaan.

Loppuviikosta teimme myös pienen pyöräilyretken Kuusankoski - Voikkaa - Valkeala-akselilla ja voi hitsi, miksi tällaisia retkiä ei tule tehtyä enemmän. Ilma oli mitä mahtavin ja repussa eväät piknikille. Matkalla oli niin monta kaunista kohdetta, joita jäimme kuvaamaan, että turhan rankaksikaan pyöräily ei ehtinyt käydä. Lisäksi pyöräillessä näitä kotimaisemia löytää aina uusia teitä ja polkuja, joita ei tiennyt olevankaan. Jotenkin sitä kuvittelee, että nämä nurkat olisi koluttu jo parissakymmenessä vuodessa, mutta mitä vielä, aina on tilaa uusille seikkailuille. Tällaisille retkille täytyy ehdottomasti raivata lisää tilaa kalenterista.

Ja hei, yksi asia, josta olen ollut kovin innoissani, on se, että aloitin kirjoittelemaan näitä retkijuttuja myös Retkipaikan sivuille. Olin vähintään otettu tästä esittelyjutustani ja ylipäätään siitä, että jatkossa saan kirjoitella yhtenä Retkipaikan kirjoittajista erilaista kohteista. Ihan mahtavaa!

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti