Täydenkuun joogaretki Repovedelle


Kuinkakohan monta kertaa olen elämäni aikana aloittanut lauseen "hitsi että olisi kivaa..." ? Varmasti aika monta ja onneksi tämä yrittäjyys on myös taannut sen, että moni asia niistä on viety ihan käytännön tasolle. Tätä mietin eilen aamulla istuessani laiturin nokassa klo 6 ja katsellessani järvelle, jossa usva vielä hennosti nousi järven pinnasta, kalat molskivat ja kuuntelin, kuinka linnut olivat aloittaneet jo aamuisen konserttinsa uuteen, aurinkoiseen päivään. Sellaisessa hetkessä on kieltämättä hyvin helppo tuntea kiitollisuutta ja siihen on viime aikoina ollutkin paljon aihetta.




Pieni jännitys vatsanpohjassa heräsin sunnuntaiaamuun, kun tiedossa oli yksi tällainen toteutukseen asti päässyt hitsiettäolisikivaa-suunnitelma. Kyseessä oli siis minun ja Katariinan vetämä Täydenkuun joogaretki Repovedelle, jota olimme pyöritelleet mielissämme pitkään ja vihdoin pääsimme viemään ajatuksen toteutuksen tasolle.

Jännitys kääntyi aamupäivällä innostuneeksi odotukseksi, kun kannoimme tarvikkeita Määkijän kodalle ja ehdimme hetkeksi istahtaa kodan terassille. Ilma oli kuin tällaiselle retkelle tilattu, aurinko paistoi, lämpöä oli reilut 20 astetta, sateesta ja kalseudesta ei ollut tietoakaan. Pienen matkan päässä järvellä uiskentelevat ja pyllistelevät joutsenetkin nostivat hyvää fiilistä entisestään. Tunsi, että todellakin oli metsässä ja luonnossa.
Hieman ennen kahta Lapinsalmen sisääntulon alueelle alkoi kerääntyä rinkkaselkäisiä täydenkuun joogaretkeläisiä ja aloitimme matkan kohti Määkijän kotaa. Kulkiessamme Ketunlenkkiä pitkin teimme muutamia harjoituksia, joiden tarkoituksena oli päästä sisälle luontoon ja kääntää ajatuksia hieman enemmän itseen. Rauhoittua hetkeen ja olla läsnä.



Luonto kieltämättä antoikin meille parastaan ja oli vahvasti läsnä koko retkemme ajan. Parin päivän aikana pääsimme näkemään joutsenten lisäksi kuikan pesueineen, hieman ennakkoluuloisen siilin, joka oli kovin kiinnostunut rinkoistamme ja ehkä rohkein veto tuli kurjelta, joka laskeutui kodan rantaan tehdessämme ensimmäistä joogaharjoitusta. Se on aika vaikuttava näky, kun suuri lintu laskeutuu niin lähelle, eikä häiriinny vieressä joogaavista ihmisistä.

Sen verran väljyyttä olimme jättäneet päivän ohjelmaan, että jokainen ehti tehdä myös pieniä metsäretkiä halutessaan tai huilata ruuan jälkeen, tutustua muihin tai vain olla. Iloinen puheensorina täytti kodan pöydät syödessämme päivällistä ja jutellessamme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Luonto tuntui olevan kaikille tärkeä elementti ja allekirjoitan vahvasti sen, että todellinen hyvinvointi löytyy luonnosta.



Sen lisäksi, että meidän retkiryhmämme oli löytänyt luontoon, kävi Repoveden poluilla ja kodan ulkopuolisella leirintäalueella kuhina. Minusta on kiva huomata, että niin moni ihminen on kiinnostunut luonnosta ja haluaa lähteä viettämään vapaa-aikaansa luonnon keskelle. Metsä ja luonto antavat kuitenkin meille jokaiselle niin paljon enemmän kaikkea sitä, mitä muualta ei saa.

Illalla kokoonnuimme vielä tekemään yin jooga-harjoituksen keskelle sammalikkoa suurten mäntyjen alle. Sisätiloissa yin joogaa tehdessäni huomaan helposti sulkevani silmäni asennossa ollessani. Ulkona puun latvoja katsellessani ei tullut mieleenkään laittaa silmiä kiinni, vaan päästin sen avaruuden tunteen kohtaamaan itseni. Puun latvoja katsellessani ja sammalikolla maatessani tunsin todella olevani yhtä luonnon kanssa. Korvissa inisevät itikatkaan eivät suuremmin häirinneet, kun mietin, kuinka kiitollinen olin siitä kaikesta juuri siinä hetkessä ja valitsemistani poluista.
Joogan jälkeen kävelimme vielä hiljaisuuden vallitessa kalliolle katsomaan laskevaa aurinkoa ja meditoimaan. Tällaisissa maisemissa sielu kirjaimellisesti lepää ja on helppo antaa ajatusten vain olla. Itse voisin istua tällaisessa hetkessä helposti vaikka tunnin (jos toisenkin), katsella maisemaa, laskevaa aurinkoa, huomata kuikkaperheen uiskentelevan lähistöllä, nauttia hiljaisuudesta ja tyynestä vedenpinnasta. En varsinaisesti ajattele mitään, havannoin hetkittäisiä asioita ja olen.

Hiljaisuuden valitessa palasimme takaisin kodalle, jossa luonto tarjosi meille jo auringonlaskun jälkeen seuraavan näytöksen: nousevan kuun. Näky oli kuin postikortista ja fiilis ainakin itsellä oli ihan huikea jo ihan siitäkin syystä, että koko alkuvuoden käydessämme luontoretkillä täydenkuun aikaan, on pilviverho pitänyt pääasiallisesti huolta siitä, että täysikuu on pysynyt piilossa. Tuntui, kuin kaikki se odotus olisi palkittu kerralla x 100.
 

Aamulla hipsin ennen varsinaista herätystä laiturille kuuntelemaan ja katselemaan heräävää luontoa. Katariina oli tekemässä laiturilla omaa harjoitustaan ja istuimme laiturin nokassa jutellen niitä näitä, ollen välillä hiljaa ja tuntien syvää kiitollisuutta kuluneesta retkestä, nauttien siitä, että tuntee tekevänsä juuri niitä itselle oikeita asioita.



Aamun joogaharjoituksen jälkeen ennen kotiinlähtöä nautimme vielä tuorepuuroa ja pannukahvia. Jossain kohtaa mieleen tuli, että hetkinen, nythän on maanantai. Ja harvemmin maanantaiaamuisin saa kokea mitään tällaista. Herätä luonnon keskeltä aurinkoiseen aamuun, joogata, syödä aamupalaa ulkona kaikessa rauhassa.

Sama fiilis kantoi vielä kotiin päästyäni ja rinkkaa purkaessani mietin, että milloin uudestaan?

Kommentit