9.6.2017

Perjantain kevyet

Lämmintä ja sateista huomenta.

Aamulla piti hipsiä pihamaalle kuvaamaan kasveja, jotka selvästikin nauttivat sateesta ja kosteudesta. Lehdille kerääntyneet pisarat ja sateen kastelemat kukat ovat luontoa parhaimmillaan. Ja kun siihen lisätään vielä lämmin, kostea ilma, ei kesäisempää fiilistä tarvitse kauempaa hakea. Takana ovat onneksi ne kalseat keväiset sadepäivät sekä luihin ja ytimiin tunkeutuva kalseus. Ei, nyt on onneksi kesä.



Blogiparka on jäänyt hieman heitteille kaiken muun viedessä aikaa arjessa. Huomaan kirjoittavani mielessäni lauseita ja kappaleita, vaikka en ehdikään istua alas kirjoittamaan. Minusta se on aika hauska havainto ja kertoo myös itselleni, kuinka tärkeäksi osaksi elämää kirjoittaminen on tullut. Minulla on mielessäni jo useampi kirjoitus valmiina, nyt vain pitäisi löytää se aika itse kirjoitustyölle.



Viikko on tosiaan taas porhaltanut sujuvasti perjantaille ja mukaan on mahtunut kiitettävä määrä joogailua niin Yogafuncin kuin astangankin parissa. Maanantaina kävimme Annan kanssa uuden Yogafunc-ohjelman lanseerauksessa, josta kiidin vielä Kouvolaan vetämään oman Yogafunc-tuntini. Kroppa kiitteli ihan kivasti tehdyistä harjoituksista ja kun keskiviikkoaamuna astuin joogamaton reunalle astangan merkeissä, ei jäänyt epäselväksi, että kroppa oli ottanut osumaa. Hyvällä tavalla toki.

Kiireiseen arkeen on mukava järjestää pieniä irtiottoja ja tällä viikolla se tarkoitti keskiviikkoista aamupalaa ystävän kanssa joogaharjoituksen jälkeen. En voi kieltää, etteikö hieman jäykällä kropalla harjoitusta rauhallisesti tehdessäni mielessä olisi käynyt kerran jos toisenkin, että "Terhi, tehdään nyt tämä harjoitus pois alta ja sitten pääset kahville ja syömään". Heh. Mutta kyllä jäi mukava fiilis koko päiväksi, kun harjoituksen jälkeen ehti istua valmiiksi tehdyn aamupalan ja kahvin ääressä mukavassa seurassa tovin jos toisenkin.


Olen vakavasti päättänyt ottaa nämä aikaiset aamuherätykset vakiokamaksi omaan arkeeni. Ainakin kesällä se tuntuu olevan kovin helppoa, katsotaan mitä mieltä olen sitten syksyllä, kun aamut alkavat olla hämärämpiä... Mutta ainakin nyt nautin täysillä tästä aamujen energiasta ja ajasta, jonka se lisää päivääni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti