Nuku yö ulkona

Viime viikolla tilaamani teltta pääsi heti käyttöön, kun perheen jälkikasvun voimin päätettiin tehdä retki luontoon Nuku yö ulkona-tapahtuman johdosta. "Luontoon" käsitti tällä kertaa telttojen pystyttämisen omalle pihalle, mikä ei ollut ollenkaan huono ratkaisu, vaikka kieltämättä itseäni hieman huvittikin.

Olin kyllä suunnitellut pientä retkeä hieman kauemmas kotipihasta, mutta seuraavan päivän työt ns. haittasivat harrastusta, joten päätettiin tehdä tällainen harjoitteluretki omalle pihalle. Samalla tenavat saivat kosketusta teltassa nukkumiseen tällaisella pehmeällä laskulla. Lisäksi tarkoitus oli testata koiran erätaitoja telttailuun.

Ilta oli onneksi lämmin ja yöksikin luvattiin lämmintä ja sateetonta keliä. Aluksi pystytettiin vanhemmalle neidille oma teltta, koska eihän teini-ikäiset nyt muiden kanssa nuku. Luonnollisesti teltta piti pystyttää myös pihan toiselle laidalle, kuin mihin meidän telttamme tuli. Olen joskus muutama vuosi sitten bongannut kirpputorilta 8 eurolla ihan kätevän ja helposti pystytettävän teltan, joka palveli aluksi lasten leikeissä ja pääsi nyt sitten vihdoin ihan yöpymistarkoitukseenkin.

Tämä viikolla ostamani kahden hengen teltta pääsi siis ensikäyttöön heti saavuttuaan ja vaikka vähän aluksi kangertelin kokoamisen kanssa (kuka nyt ohjeita lukisi), nousi teltta pihan perälle ihan suosiolla. Itse ihastuin tuohon "pikkueteiseen", johon voi jättää mm. rinkat ja kengät. Makuupusseille ja alustoille oli ihan oma sisätelttansa.

Vanhemman neidin yö meni omassa teltassaan sujuvasti, koska kello oli lähemmäs yhtätoista aamupäivällä, kun hän sieltä teini-ikäisen unenlahjoineen vasta heräsi. Isomman teltan väki hieman vaihtui yön aikana, koska koira ei suostunut nukkumaan jalkopäässä, vaan tunki käytännössä itsensä naamalle. Jossain vaiheessa hieman nuoremman neidin kanssa kyllästyimme koiran hysteerisyyteen ja jatkuvaan läähätykseen ja pistimme koiran yksi sisälle jäähylle. Jos olisin yöpynyt koiran kanssa kahden, olisi tilaa ollut ihan eri tavalla. Täytyy tämäkin testata lähitulevaisuudessa.

Väki väheni yön mittaan koiran ensin poistuttua, jonka jälkeen nuorempi tenava pakkasi kamppeensa puolen yön maissa ja siirtyi sisälle nukkumaan. Onneksi oltiin omalla pihalla. Tällainen pehmeä lasku telttailuun ei siis ollut ollenkaan huono ratkaisu.

Yksin minun ei kuitenkaan tarvinnut loppuyötä viettää, kun heräsin neljän maissa siihen, että räkättirastas oli päässyt teltan "eteisen" kautta sisään telttaan ja istui sisäteltan päällä räkättäen ja siipiään heiluttaen. Muutamaan otteeseen ohjailin lintua takas ulos, ennenkuin siinä onnistuin, mutta sen verran kiittämätön vieras se oli, että jätti muiston sisäteltan katolle.

Mutta kaikkinensa, hyvin nukutti ja teltan testaus jatkuu varmasti lähitulevaisuudessakin. Toivottavasti ilman räkättirastaita kuitenkin.

Kommentit