Kiireetön hetki metsässä

Viime aikojen kiireen vastapainoksi otin eilen kameran olalle ja suuntasin töiden jälkeen Mustilan Arboretumiin. Kiireetön hetki täydessä hiljaisuudessa oli juuri sitä mitä tarvitsin. Ja yksinolo. Olin alustavasti suunnitellut käveleväni merkittyä reittiä pitkin, mutta loppujen lopuksi huomasin samoilevani pitkin pikkupolkuja aika päämäärättömästi.


Katseeni kiinnittyi välillä ylös puun latvoihin ja välillä maahan. Silloin tällöin napsin kuvan sieltä, toisen täältä. Linnut olivat hyvinkin kesyjä ja mietin, kuinka lähelle mustarastasta pääsisin, ennenkuin se lehahtaisi lentoon. Yllättävän lähelle.

Sama juttu tämän oravan kanssa. Aivan kuin se olisi odottanut, että otan kuvat ja kaivelen taskusta muutaman pähkinän kuvauspalkkioksi. Kun pähkinöitä ei tullutkaan, lähti se kiipeämään ylös puunrunkoa närkästyneesti säksättäen.



Tiesin, että alppiruusut eivät vielä kukkineet, mutta enpä olisi uskonut löytäväni niin paljon kaikkea muuta mielenkiintoista ja kaunista. Jo metsä itsessään on kaunis ja rauhoittava. Havupuiden ja alppiruusujen vihreys, puunrunkojen erilaiset muodot, pikkuhiljaa luonnosta kumpuava vehreys ja kevään ensimmäiset kukkijat, joita oli yllättävän paljon.




Heräävä luonto sai minut pysähtymään useaan otteeseen ja jo pelkästään uudet avautuvat puiden ja pensaiden silmut ja lehdet olivat kaunista katsottavaa. Samalla kävellessäni ja ihastellessani luontoa mieli rauhoittui aivan uskomattomalla vauhdilla ja kaikki se säätäminen ja häly poistui. Olin vain yksin muutaman ajatuksen kanssa. Niiden ajatusten, joilla ei ole ollut tilaa kaiken sen muun arjen pyörittämisen ja miettimisen keskellä.






Huomasin kulkevani välillä samaa reittiä uudestaan ja toisella kerralla tulin huomanneeksi luonnossa juttuja, jotka ensimmäisellä kerralla olivat jääneet huomaamatta. Tämän huomion jälkeen pysähtelin paljon enemmän, istuin hetkeksi alas. Tulin huomanneeksi paljon enemmän asioita, kun en vain kulkenut eteenpäin.




Tällaisessa ympäristössä kävellessäni en myöskään mahtanut mitään sille ajatukselle, että vielä joku päivä rakennan vastaavan arboretumin tuohon meidän takametsään. Eihän se metsä suuri ole, mutta ajatus pienistä risteilevistä poluista, alppiruusuista ja muista metsässä viihtyvistä kasveista on hyvin houkutteleva. 











Kommentit