30.5.2017

Juoksen

Tämän kevään juoksusuunnitelmat eivät menneet ihan ns. maaliin asti, kun tavoitteena oli juosta Helsinki City Run puolimaraton. Alkuvuodesta sattunut onnettomuus piti kuitenkin huolta siitä, että juoksut piti jättää hetkeksi. Itseasiassa paljon pidemmäksikin aikaa, kuin vain hetkeksi. Koko kevään elin siinä ajatuksessa, että kyllä minä vielä siihen puolimaratoniin ehdin treenata, kunnes totuus valkeni minulle vähintään sinä kohtaa, kun tapahtumaan oli pari viikkoa aikaa, enkä ollut pystynyt vielä juoksemaan.




Näin jälkikäteen se ei ollut ehkä huono asia ollenkaan, koska mennyt talvi ja kevät oli aika rankkaa aikaa ja jos siihen olisi vielä lisännyt tavoitteelliset juoksutreenit, olisi se saattanut olla hyvinkin mielenkiintoinen yhtälö. Onneksi tavoitteita ei tarvitse täysin kuopata, koska kevään HCR ei ollut maailman ainut puolimaraton.

Nyt reisi alkaa olla jo siinä kunnossa, että muutama viikko sitten aloittelin hyppyrimäen porrastreenit. Ja kuinka paljon sitä ihan oikeasti arvostaakaan terveyttä ja sitä, että pääsee taas juoksemaan, kun se on hetkeksi pois viety. Ihan varmasti tulee vielä niitä aamuja, kun ajatus lenkille lähdöstä kangertelee, mutta juuri nyt kiitollisuuden tunne ajaa ohi ihan satasella ja into juoksuun on vahvempi kuin koskaan.

Hyppyrimäen porrastreenejä on tehty 1-2 kertaa viikossa ja se ei ole mitään sanahelinää, että kunto kasvaa porrasjuoksuissa nopeasti. Kroppa tottuu yllättävän nopeasti sykkeennostoihin ja hapotuksiin jaloissa. Tätä ihmettelimme oikein porukalla eilen porrastreenien jälkeen.

Tänä aamuna uskaltauduin vihdoin ja viimein kokeilemaan ihan normijuoksuakin ja oli kyllä niin iso ilo huomata, että juoksun onnistuminen ei ollut ainakaan reidestä kiinni. Lenkillä tuntui, kuin joku pieni osa minua olisi taas herännyt eloon. Sellainen asia, jonka on pakon vuoksi piilottanut jonnekin mielen lokerikon perimmäiseen nurkkaan, jotta se ei vahingossakaan pulpahtaisi sieltä esiin. Ja nyt, kun juoksuun on taas mahdollisuus, annoin sen tunteen nousta laatikon syövereistä. Sen juoksun aiheuttaman hyvän olon tunteen. Sen, mitä ehtikin jo olla ikävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti