What does the dog say?

Tiiättekö, mulla on ollut viime aikoina tylsää. Todella tylsää. Ei metsää, ei mitään jännää.

Äiti vaan makaa joko sängyssä tai sohvalla. Kun se makaa sängyssä, se korisee. Se korisee niin paljon, että mun on pakko maata sen vieressä ja välillä seisoa sängyllä sen vieressä ja tarkistaa, onko sillä kaikki ok. Sitten se herää ja toteaa, että onko ihan pakko tunkea se kuono noin lähelle mun naamaa. No on pakko. Mistä sitä muuten tietää, mistä se ääni tulee. Ei se aikasemmin tuollaista ääntä pitänyt.

Sitten kun se on hereillä, se törisee. Kaikkialta löytyy hassunhajuisia myttyjä, joihin se sanoo trööt ja mutisee, että eikö tämä koskaan lopu. Mäkin alan epäillä, että ei se lopu. Niin kauan, kuin se törisee, se joutuu kuulemma myös makaamaan sohvan pohjalla.

Ja sitä me ollaan tehty. Äiti makaa toisella sohvalla ja mä toisella. Sitten me tuijotetaan televisiota. Paljon. Välillä äiti katsoo televisiota myös silmät kiinni ja korisee. Se on niin taitava, sellainen multitaskaaja. 

Viime päivinä se on onneksi alkanut normalisoitumaan. Sellaisia pieniä hetkiä, kun se tekee jo jotain muutakin kuin makaa ja pitää kummallisia ääniä. Nyt se höpisee mulle jo kaikennäköistä ja siellä vilisee sanat retki ja metsä ja pupu ja ulos. Musta se vaikuttaa hyvältä. Ainakin sata kertaa paremmalta kuin tämä makaaminen. 

Vaikka jos tästä makaamisesta täytyy jotain hyvää sanoa, niin se, että ei tarvitse olla yksin hetkeäkään. Äiti on ollut kotona ihan 24/7 ja minä olen ollut sen kanssa koko ajan. Ihan koko ajan. Kun se menee suihkuun, minä vahdin. Kun se menee nostamaan jalkaa, minä vahdin. Me ollaan ihan supertiimi. Miten se pärjäisikään ilman mua?

 

Kommentit