Retkikohteena Kyykoski

Luonto-ohjaajaopinnot ovat siitäkin mukava juttu, että tapaa hyvin samanhenkisiä ihmisiä. Ihmisiä, jotka haluavat viettää paljon aikaa ulkona. Sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voi lähteä metsään yön yli retkelle vaikka vähän tosta noin vaan. Pakata rinkkaan eväät, makuupussin ja -alustan, kameran ja mitä nyt milloinkin tarvitsee.

Viime viikolla opiskelijaystäväni laittoi viestiä ehdotellen pientä metsäretkeä, josta ajatusten puolin ja toisin heittoina muodostuikin sitten yön yli retki viikonlopulla. Kelit eivät näyttäneet kovin suopeilta meitä kohtaan, mutta niinhän se menee, että oikealla asenteella ja varustuksella ilmoilla ei oikeastaan ole kovinkaan paljon merkitystä. Eikä niitä ilmoja tietääkseni saa tilata mistään mieleisekseen muutenkaan. Ja tässä tapauksessa se taisi mennä kyllä vähän niinkin, että kahta vähän luontoon höpsähtänyttä ja kovapäistä naista ei olisi saanut perumaan suunnitelmiaan pahinkaan myrsky.


Perjantaina kirjoittelin navigaattoriin osoitteen Kyykoskentie, Luumäki ja lopuksi ajoin Kyykoskentietä niin pitkälle, että vastaan tulee Sulunkosken parkkipaikka. Kannuskoskentieltä kääntyvä Kyykoskentie on metsätietä ja ainakin tähän aikaan vuodesta liukas ja luminen. Ennen Kyykoskelle suuntaamista kävimme ihastelemassa Sulunkosken ja sen ympäristön maisemia. Sen verran otin selvää retkikohteestamme ja sen ympäristöstä, että Sulunkoski on oiva paikka perhokalastukseen ja paikalta löytyikin hyvät puitteet. Oli mm. tulisija, savustuspönttö, muutama katos, pöytiä, WC. Tänne voisin hyvin kuvitella tulevani pientenkin lasten kanssa päivää viettämään.

Lisäksi Sulunkosken virkistyalueen ranta on hyvä taukopaikka myös melojille. Ihan mielenkiinnosta katselin karttaa ja totesin, että olisinhan minäkin voinut tulla tähän retkikohteeseen vaikka veneellä. Ainakin teoriassa. Tuossa ihan kotimme vieressä virtaa Kymijoki ja se on mutkien kautta yhteydessä tähän retkikohteeseemme. Sen verran vähän tosin olen tutkinut saati kulkenut näitä paikallisia vesireittejä, että jätetään tämä nyt vain ihan teoreettiseksi mahdollisuudeksi.

Kyykoskelle matkaa Sulunkoskelta oli vajaan kilometrin verran ja rantaa pitkin kulki polku ja pitkospuut. Matkalla ihastelimme ja kuvailimme kauniita maisemia, näimme majavan tekemiä töitä puunrungoissa ja katselimme joutsenia seka telkkäpariskuntaa.

Perillä Kyykosken taukopaikalla on kota, puukatos (saha ja kirves löytyvät), ulkotulisija ja pöytäryhmä. Kyykosken virtapaikka ja silta olivat taukopaikan vieressä. Kokonaisuudessaan tämä taukopaikka sopi hyvin myös tällaiselle yhden yön retkelle.

Puuliiteristä sahailimme puuta tulisijaan ja sen verran ohutta rankaa puut olivat, että kirveelle ei juurikaan ollut käyttöä. Kota oli juuri sopivan pieni ja se oli helppo pitää lämpimänä koko yön.



Illalla juuri ennen auringonlaskua kävimme kävelemässä alueella toivoen, että näkisimme jotain elämää. Ei sellaista liian isoa elämää (kuten karhu tai susi), mutta ehkä joutsenia, muita lintuja, majavan... Kävellessämme kohti Niskakoskea, joka on kivenheiton päässä Kyykoskesta pysähdyimme kuin seinään, kun tajusimme rannassa olevan joutsenperheen, isä, äiti ja poikanen. Aika nopeastihan nuo joutsenetkin tajusivat läsnäolomme ja lähtivät uiskentelemaan poispäin, mutta aika läheltä pääsimme silti seurailemaan niiden puuhia.

Kävellessämme takaisinpäin kodalle Kati alkoi viittoa (mykkää huutoa) vettä kohti ja todentotta, siellähän ui majava. Seurailimme majavaa pidemmänkin tovin ja se selvästi oli huomannut läsnäolomme, kun tasaisin väliajoin se läiskäytti kunnon pärskeet. Ehkä se vinkkasi meille, että voitte poistua tai varoitti muita kanssaeläjiään meidän läsnäolosta. En kyllä muista nähneeni majavaa koskaan livenä luonnossa, joten ainakin itselleni tämä oli aika vaikuttava kokemus.

Yö meni hieman levottomasti nukkuen ja heräillen ja lisäillen puita tulisijaan ja aamulla olo oli kieltämättä aavistuksen nahkea. Tosin tämäkin kuuluu tähän luonnossa liikkumiseen ja yöpymiseen ainakin näin talvisaikaan, kun tulta on pidettävä yllä jo pelkän lämmityksenkin vuoksi.

Aamulla kävimme vielä kävelemässä maastossa ja kuvailemssa paikkoja. Pikkuhiljaa pakkasimme tavaroita kasaan ja lähdimme suunistamaan kohti autoa. Eilinen meni kieltämättä hieman väsyneissä olotiloissa, mutta tänä aamuna herätessäni taas kunnon yöunien jälkeen voin vain fiilistellä tekemäämme reissua ja sitä, kuinka paljon luonto antaakaan.


Iso rinkkani oli ensimmäistä kertaa käytössä sitten Caminon matkani ja kieltämättä monet muistot tulivat mieleeni, kun pakkailin rinkkaa tätä reissua varten. Itseasiassa näin jopa viime yönä unta, että olin lähtenyt kävelemään Caminoa uudestaan ja aamulla heräsin siihen ajatukseen, mitä ottaisin mukaani seuraavalla kerralla. Ja varsinkin, mitä en ottaisi. Kevyellä rinkalla on vain niin paljon mukavampi kulkea. Kun ei tarvitse kantaa mukanaan mitään ylimääräistä.



Kommentit