Lisää raitoja

Viime viikolla kirjoittelin raitasukkahurahduksesta ja eihän se totuuden nimessä niihin sukkiin ole jäänyt. Bongasin Prismasta tarjouksessa olevia lankoja puoleen hintaan ja en vain pystynyt vastustamaan näitä liukuvärjättyjä Novitan Kajo-lankoja. Että ei voida enää puhua pelkästä raitasukkahurahduksesta, vaan raitapipokaulaliinasukkahurahduksesta. Katsotaan kauan tällainen raitavillitys kestää ja missä vaiheessa heittäydyn villiksi ja alan neuloa jotain muuta. Kuten vaikka pystyraitoja.

Tuubihuivi ja pipo syntyivät kahdesta kerästä (100 g/kerä) 6 mm pyöröpuikoilla aika löyhästi neuloen. Kaulaliina on neulottu suljettuna neuleena 132 silmukalla 2 oikein, 2 nurin ja korkeus on 30 cm.

Pipon neuloin loppulangasta 6 mm pyöröpuikoilla ja lopussa sukkapuikoilla 52 silmukalla. Reunaan tein 6 kerrosta 2 oikein, 2 nurin, jonka jälkeen tasaista oikeaa n. 20 cm. Kavennukset on tehty joka kerroksella ensin joka 10 silmukan välein 2 yhteen, seuraavalla kerroksella joka 8 silmukan välein kaksi yhteen jne. Kavennukset tein aina vähän eri kohdissa joka kerroksella.

Eli hyvin yksinkertaisista neulomuksista on kyse. Piposta ja varsinkin huivista on tullut lähes jokapäiväinen asusteeni jo ihan senkin vuoksi, että jälkikasvulle on kelvanneet muut huivini. Että lankojen ostoa voi perustella jopa kahdella pointilla; kun halvalla sai ja etten palellu ;)



Kommentit