Mieli vs todellisuus



Kulunut viikko meni hieman rämpiessä ja viikonloppuna piti istuttaa itsensä oikein alas ja miettiä, miten ne asiat oikeasti ovatkaan. Varmasti jokaiselle tulee välillä niitä hetkiä, kun tuntuu, että kaikki asiat vain laahaavat paikallaan ja mikään ei oikein onnistu. Mieli on vähän tasaisen harmaa ja sama moodi jatkuu aamusta iltaan. Vähän sellainen ihan sama-olo.

Itse olen aika mestari ruokkimaan tätä olotilaa ja käpertymään sinne omaan kuplaan oikein huolella. Vaikka ympärillä tapahtuisi mitä kivoja asioita, on ne helppo ohittaa olankohautuksella. Olo on sellainen, että sitä ei käännä positiiviseksi kuin vähintään lottovoitto. Kaikki muu on sitä ihan samaa.



Viikon kääntyessä viikonlopun puolelle ja olon harmaantuessa entisestään aloin oikeasti miettiä, ovatko ne asiat niin huonosti, kuin olin ajatellut. Ymmärrän toki, että asiat ja päivät eivät aina vain voi olla sellaisia iloisen keveitä ja sekin on ihan ok. Mutta jos kyse on kuitenkin oman mielen kepposista, kuin todellisista tilanteista, on hyvä hieman tuuletella pääkoppaa ja nousta takaisin todellisuuteen. Mitäänhän ei oikeasti ollut edes tapahtunut, mutta jostain syystä harmaus oli vetänyt verhoa eteen.

Viikon aikana ehdin miettiä, kuinka en ole ehtinyt treenaamaan, enkä ole oikein jaksanutkaan. Viime viikkoinen pikkuonnettomuuskin alkoi hiipiä ihon alle, koska en ole pysynyt sen vuoksi treenaamaan salilla mitään jalkoihin kohdistuvaa. Tai käydä juoksemassa, koska mustelma on sen verran iso ja tärähtää ikävästi jokaisella juoksuaskeleella. Tosin unohdin, että olenhan minä joogannut ja pyörälläkin on tullut sotkettua viikon aikana 100 km. Hah hah, siinäpä minulle "ei mitään treeniä".





Lisäksi ehdin ahdistua, kun en ole saanut viikon aikana oikein mitään aikaiseksi. En edes tiedä, mistä tämä ajatus tuli, koska koulussa kävin kolmena päivänä ja näin sununtaina olen tehnyt jo töitä 7 päivää putkeen. Onpa saamatonta.


Näin järjellä ajateltuna nämähän ovat todella pieniä ja mitättömiä asioita ja sen verran todellisuuspohjaa minullakin on ollut koko viikon, että eiväthän tällaiset ulospäin näy. Mutta siellä pienessä mielessä tällaiset pienetkin asiat kääntyvät joskus mitä kummallisimpiin solmuihin ja tilanne tuntuu hieman normaalia harmaampana.

Jotenkin jopa näin jälkikäteen hieman naurattaa oma hölmöys, mutta ehkä se tekee jopa ihan hyvää silloin tällöin käpertyä omaan mitättömyyteensä ja nousta taas ylös todetakseen, että kaikki onkin ihan hyvin. Ja toisaaltaan hyväksyä, että joskus vain on vähän harmaampaa ja joskus aurinkoisempaa, koska sitähän elämä on. Aaltoliikettä.



Kommentit