Tänä vuonna lupaan pitää sen, mitä minulla jo on

Uusi vuosi starttasi taas ja eikös se niin mene, että jotain pitäisi luvatakin. Olen perinteisesti ollut innokas tekemään uudenvuodenlupauksia, tosin en niin vakavalla mielellä, mutta kuitenkin. Minulle uusi vuosi merkitsee aina sellaista pientä uutta alkua ja mietittyä tulee, että mitähän tänä vuonna tapahtuu ja samalla summata menneen vuoden juttuja. Eihän elämä ihan oikeasti mihinkään muutu vuoden vaihtuessa, mutta silti on mukavaa vähän putsata vanhaa pois ja antaa tilaa uudelle.


Uuden vuoden aattona käytiin Viivin kanssa Repovedellä metsäretkellä. Tällä kertaa ajeltiin Lapinsalmen sijaan Saarijärven sisääntulon puolelle ja lähdettiin tallustamaan kohti Mustalamminvuorta. Samalla tuli jutusteltua kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä sekä pysähdyttyä välillä ihailemaan mitä kauneimpia maisemia ja luonnon muovaamia asioita. Jäät järvessä olivat jännän näköisiä, kun päällä oli vettä, polun vieressä solisevassa pienessä purossa virtasi vesi talvellakin, kalliota alas valunut vesi oli jäätynyt hienosti laakeaksi jäämassaksi, puut olivat paikka paikoin taipuneet polun ylle kaarelle, jäkälät jo itsessään ovat joka kerta peittäessään kallioita niin hienon näköisiä.






Mustalamminvuorella istuttiin hetki juoden lämmintä teetä ja napostellen eväitä. Vuoren päälle rakennetusta näköalatornista on hienot maisemat ja mietittiin, kuinka upeaa mahtaisi olla istua tornissa odottamassa auringonlaskua.

Siinä retkeillessämme mietin samalla kulunutta vuotta ja sitä, mitä toivoisin alkavalta vuodelta. Tänä vuonna en halua oikeastaan tehdä mitään uusia lupauksia. Tahtoisin keskittyä jo niihin olemassa oleviin juttuihin, mitä minulla on. Ja vahvistaa niitä. Juurruttaa sen kaiken syvälle maahan ja uskoa, että tämä polku vie kohti hyvää ja tasapainoista oloa. Ja vaikka moni asia koostuu pienistä asioista, en usko, että karkkilakko ja tipaton tammikuu vievät minua suurestikaan niitä asioita kohti, minne olen kulkemassa.










Haluan luvata itselleni asioita, joiden uskon kantavan pitkään. Asioita, jotka olen jo löytänyt ja jotka haluan pitää. Asioita, joista tulee hyvä olo. Asioita, jotka tuntuvat oikeilta. Ja jostain syystä minulla on tästä alkavasta vuodesta vahva tunne, että tästä tulee hyvä vuosi.




Kommentit