20.1.2017

Perjantaista ajatustenvirtaa

Ihan muutama sananen ajatustenvirtaa kuluneesta viikosta.

Kuinka paljon voi piristää mieltä auringonpaiste? Kyllä. Paljon. Eilen pyöräiltiin nuoremman tenavan kanssa keskustaan ja jopa lapsi totesi, että onpa keväinen ilma. Aurinko ei vielä lämmittänyt niin keväisesti, mutta pitkän pilvisen jakson jälkeen aurinko oli kyllä mukava yllätys. Selkeästi myös linnuilla oli kevättä rinnassa, kun puiden oksilta kuului erilaista sirkutusta. Sillalla pysähdyimme katsomaan sorsia, jotka olivat hengailemassa rantatöyräällä ja voisin vaikka lyödä vetoa, että nekin nauttivat auringosta.

Tällä viikolla olen pistänyt pikkuhiljaa käytäntöön sitä ajatusmaailmaa, kuinka ihminen pärjää myös vähemmällä. Olen jo parin vuoden ajan pikkuhiljaa luopunut materiasta, mitä en tarvitse, harkinnut tarkkaan, jos olen ostanut jotain ja viimeistään aloitettuani luonto-ohjaajaopinnot, olen siirtynyt ajattelemaan asioita koko ajan vähemmän ympäristöä kuluttavaksi. Täydellisyyteen ja kapeakatseisuuteen en halua toiminnallani pyrkiä, mutta lähinnä herätellä ainakin itselleni vaihtoehtoja niistä asioista, joihin oikeasti voin vaikuttaa. Olivatpa ne sitten suuria tai pieniä muutoksia. Näistä tulen kirjoittelemaan täälläkin lisää ja toivottavasti ne ovat asioita, jotka kiinnostavat myös ruudun silläpuolen. Pistävät ehkä miettimään omia kulutustottumuksia tai toimimaan (tai edes ajattelemaan) hieman kestävämmällä tavalla. Miltä kuulostaa?

Mutta hei, aurinkoa ja paljon ulkoilua viikonloppuun, eikö?



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti