28.11.2016

Mitäs sinun joogalle kuuluu?

Aina aika ajoin tulee miettineeksi omaa joogapolkuaan ja kuinka tämän harrastuksen pariin edes muinoin ajautui. Tämä tuli mieleen viime viikonloppuna, kun joogaopettaja kysyi minulta, että mitäs sinun joogalle kuuluu? No öööh, ihan hyvää... Se menee silleen hyvin maltillisesti ehkä kuitenkin enemmän eteenpäin, kuin taaksepäin. Enpä ole oikeasti edes tullut miettineeksi koko asiaa. Paitsi nyt, kun kysyttiin.

Usein joogasta jutellessani monelle kynnys aloittamiseen on se, että ei ole tarpeeksi notkea (kamoon?). Itse aikoinaan kyseenalaistin sen, että onko jooga tarpeeksi rankkaa tai jos se onkin liian tylsää.

Oma ensikosketukseni joogaan on reilun 11 vuoden takaa, kun menin astangajoogan alkeiskurssille. Meidän ensimmäinen tenava oli muutaman kuukauden ikäinen ja siinä kokovartaloväsymyksessä ajattelin joogan olevan mukavaa omaa aikaa ja rauhoittumista kaikesta muusta. Ja toki hyvää vastapainoa muulle harrastamiselle.

Aluksi jooga tuntui aika helpolta ja jopa vähän tylsältä. Otin sen kuitenkin kehonhuollon kannalta ja varsinkin nautin siitä hetkestä, kun sain vain käpertyä oman itseni seuraan, eikä kukaan vaatinut minulta mitään. Ensimmäisen lapsen kohdalla psyyke oli aika ajoin koetuksella, kun lapsen syntymän jälkeen tuntui, että minuudestani ei ollut enää mitään jäljellä. Tuntui, että elämä oli 24/7 vain muita varten. Eihän se toki ihan noin ollut, koska mies oli ihan täysillä mukana vauva-arjessa ja taisi jaksaa sen jopa paremmin kuin minä. Minulle se omasta minästä luopuminen oli aika rankka kokemus ja joogatessa sain olla edes hetken vain minä.

Eli alusta asti jooga on ollut minulle myös muutakin, kuin vain fyysinen harjoitus. Aika pian alkeiden jälkeen kävin jatkokursseja ja asanoja tippui lisää oikein saavista kaatamalla. Harjoitus alkoi tuntua koko ajan enemmän fyysisemmältä ja haasteita tuli uusien asanojen myötä. En edelleenkään pitänyt joogaa varsinaisesti liikuntana, vaan enemmän kehonhuoltona ja omana aikana.

Jossain kohti äitiyslomalta takaisin palatessani arki alkoi ottaa otetta kiireineen ja jooga jäi taka-alalle. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut järkevää pitää jooga mukana nimenomaan siinä kiireisessä arjessa antamaan hieman vastapainoa. Mutta ei. Päinvastoin ruokin itse sitä kiirettä jo pitkien työpäivien lisäksi harrastuksilla, jotka eivät ainakaan rauhoittaneet; oli nyrkkeilyä, body combatia, kahvakuulaa. Ihania harrastuksia kaikki, mutta eivät ehkä tuo sitä vastapainoa kiireelle.

Jooga jäi siis useammaksi vuodeksi, vaikka mielessä se pysyi koko ajan. Joku siinä koukutti, mutta jostain syystä alusta asti koin joogaamisen niin, että se oli niin joko tai-hommaa, eikä mitään välimuotoa ollut. Olisi pitänyt vähintään joogata kuutena päivänä viikossa, meditoida päivittäin, syödä kasvisruokaa ja mitähän vielä. Ihanan ahdasmielistä ;)



Viitisen vuotta sitten tein paluun joogamatolle uudestaan ja sillä tiellä olen vieläkin. Muutamia luovia taukoja olen pitänyt, kun viime vuosina sukellellut hieman syvemmälle pääkopan sisään muuttaen pikkuhiljaa ajatusmallejani ja käyden läpi hieman syvällisempiä asioita itsessäni. Tällöin jätin joogaharjoituksen hetkeksi ja keskityin meditointiin, joka toi siihen tilanteeseen mukavan tasapainon. En sanoisi, että jooga olisi varsinaisesti se, joka olisi sekoittanut päätäni, mutta jossain kohtaa olin niin tukossa omien ajatusteni kanssa, enkä halunnut kuormittaa päätäni enää enempää. Allekirjoitan kuitenkin vahvasti sen, että jooga aiheuttaa myös päänsisäistä kuormitusta, jos itse niin haluaa. Ainakin itselläni aika monet asiat ovat loksahdelleet kohdilleen joogamatolla. Yksi syy tähän on varmasti se, että olen joogatessa täysin läsnä oman itseni ja omien ajatusteni kanssa.

Viime aikoina tuntuu, että löytänyt jonkunlaisen tasapainon joogailuun ja elämään ylipäätään siitä, että ainakin tällä hetkellä moni asia tuntuu kovin yksinkertaiselta. Pääkoppakin pysyy mukavan väljänä, enkä kääntele asioita liikaa. Kun päässä on niin sanotusti tilaa, sinne mahtuu myös vaikka mitä ajatuksia, jotka tulevat ja menevät, eivätkä ne pääse kaivamaan turhan syvää monttua, joka alkaisi ahdistamaan. Kuulostaa äkkiseltään hieman tuulitunnelilta, mutta pidän mieluummin tämän vähän yksinkertaisemman tilan, kuin sen ahdistuneen.


27.11.2016

Kun kaikki on oikeasti hyvin

Vähän kuin vahingossa tuli kadottua täältä blogimaailmasta hetkeksi. Viikot kieltämättä täyttyvät aika mukavasti koulusta ja töistä ja kun tuo joulukin on tulossa, niin se tuo omat pikkuprojektinsa. Kyse ei onneksi ole siitä, että kursori vilkkuisi vasemmassa ylälaidassa tyhjällä sivulla. Ei tosiaan. Kirjoitettavaa riittäisi vaikka 24 h putkeen. 

Viikko tosiaan starttasi vauhdikkaasti koulun merkeissä. Osana opintoja meillä on konetekniikkaa ja maanantai ei ollut ehkä mikään niin normipäivä, kun koulupäivä meni traktoria ajellessa. Ihan ensimmäistä kertaa en traktorin ohjaksiin hypännyt, koska aiemmissa opinnoissa ja töissä traktoria on tullut ajeltua useampaan otteeseen. Ihan mukava oli myös huomata, että peruuttaminen peräkärrin kanssa oli vielä hallussa ja traktorikin pysyi tiellä.

Maanantain jälkeen viikko kokikin aikamoisen romahduksen, kun tiistaina iltapäivästä alkoi epämääräinen  päänsärky painaa otsalohkoa ja toivoin parasta. Parasta ei kyllä tullut, vaan se, mitä pelkäsin. Pari seuraavaa päivää menikin sitten migreenin kanssa sulassa sovussa ja kun päänsärky alkoi helpottaa torstaina, tuntui, että väliin olisi jäänyt useampikin päivä. Minulla näitä migreenityyppisiä päänsärkyjä on ollut elämäni aikana muutamia, eikä minulla ole niihin mitään erityistä lääkitystä. Urheasti ajattelin tällä kertaa pärjätä ilman kivunlievitystä, mutta kieltämättä alkoi hieman naurattaa miehen realistinen toteamus, kun hän oli katsellut vajaan vuorokauden ahdistustani. Olin kyllä jo siinä kohtaa samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että tuskin ne minun chakrani siitä kovin ketuilleen menisivät, vaikka parit särkylääkkeet ottaisinkin. Hah hah. Tosin tuon tyypiseen särkyyn normilääkkeet eivät oikein tepsi, mutta sain sillä pahimman terän onneksi kivusta taltutettua.
 
Siinä rypiessäni omassa surkeudessani, mietin, kuinka hyvin minun asiani oikeasti olivatkaan. En kärsi mistään vaivasta, joka vaatisi säännöllistä lääkitystä. Kroppani pysyy järkevällä ruokavaliolla ja levolla sekä liikunnalla toimivana. Vaikka hetkittäin seinät tuntuvat kaatuvan päälle ja on kiire ja ei ole ehtinyt tehdä ruokaa ja pyykitkin on pesemättä ja vaikka mitä, niin oikeasti. Ihan oikeasti minulla ei ole mitään valitettavaa.

Sitä ei vain aina osaa laittaa asioita oikeisiin mittakaavoihin, kun elää juuri siinä hetkessä omaa pientä kurjuuttaan. Tottakai kaikki tunteet ja fiilikset ovat sallittuja, mutta kyllä minun ihan oikeasti pitäisi jopa niinä kurjimpina hetkinäkin muistaa, että ei minulla ole mitään hätää. Oli kyse sitten flunssasta, päänsärystä, niskojen jumituksesta, siitä superärsyttävästä blaah-tunteesta, joka tulee kerran kuukaudessa tai ihan mistä vaan hetkittäisestä vaivasta. Tai vielä pahempaa kun aurinko ei ole paistanut viikkoon tai lumet sulivat heti pois. Hei kamoon.

 
Kun elämä lähti taas loppuviikosta uuteen nousuun, oli kaikkea kivaa taas luvassa. Koiran kanssa käytiin metsässä ja jos oikein tarkkana oli, saattoi jopa nähdä sen auringon pilkahduksenkin. Lisäksi viikonloppu piti sisällään raakaleivonnan workshopin ja siihen päälle vielä raakaleivontaa tilauksia varten. Raakasuklaajoulukalenteri olikin kovin haluttu ja nyt ajateltiin jatkaa vielä suklaiden parissa valmistamalla joulunhenkeen maustettuja raakasuklaita, joiden toimitukset aloitetaan heti viikolta 49, kun saadaan vielä viimeisetkin raakasuklaajoulukalenterit maailmalle. Eli jos haluat ilahduttaa itseäsi tai ystävääsi raakasuklailla, niin laita viestiä vaikka meidän sähköpostiin purefactoryfi@gmail.com. Rasiassa on 20 suklaata, hinta 24,90 + mahdolliset postikulut.

Ja jotta koko viikonloppu ei olisi mennyt ihan herkutteluksi ja töiden tekemiseksi, kävin aktivoimassa kroppaa Magnus Appelbergin intensiiviviikonlopulla joogaillen. Perjantain ohjattu harjoitus oli pientä luksusta sille, että normaalisti harjoitus tulee tehtyä ihan omaan tahtiin ja ilman avustuksia. Ohjatulla tunnilla tulee kiinnittäneeksi enemmän huomiota tekniikoihin ja tahtikin on hieman reippaampi, kuin omassa harjoituksessa. Minulla on vähän tapana jäädä munimaan joihinkin asanoihin tai pitää muuten vain pieniä hengähdystaukoja. Lisäksi viikonlopun muut mysoreharjoitukset toivat lisää ahaa-hetkiä omaan harjoitukseen pään sisälle, että ihan varsinaisiin asanoihinkin.

Näillä eväillä on oikein mukava lähteä kohti ensi viikkoa. Se tässä yrittäjän arjessa on mukavaa, että jokainen viikko on täysin omansa, yksikään päivä ei ole samanlainen. Riski siitä, että leipääntyisi omaan työhönsä tai arkeensa, ei ole kovin todennäköistä. Ainakaan tällä kattauksella, jonka itse olen arkeeni luonut. Ja hyvä niin.
 

19.11.2016

Lauantai-aamuja ja kahvia

Huomenta!

Tässä minä istun aamukahvilla ja odotan. Juon toisen kupin kahvia tässä hiljaisuudessa ja kirjoitan muutaman lauseen. Muutaman päähän ajelehtivan lauseen joogasta. Ja odotan, että kello valuu hiljalleen lähemmäs yhdeksää, jolloin suljen läppärin ja lähden joogaamaan. Mikään ei voita lauantaiaamun joogaa. Tai näitä lauantaiaamuja, kun ei ole kiire minnekään.

Viime aikoina joogailu on tuntunut jotenkin helpolta. Ei siksi, että olisin jotenkin parempi kuin ennen, vaan siksi, että en oikeastaan välitä. Mitä sitten, vaikka en pystykään tekemään kaikkea, voimani tai taitoni eivät riitä kaikkeen. Mitä sitten?

Pääni on hiljentynyt mukavasti harjoituksen aikana, en ota harjoitusta niin vakavasti kuin ennen. Se ei tarkoita sitä, ettenkö yrittäisi tai tekisi töitä sen eteen. Mutta oli jotenkin vapauttavaa tajuta itse ja kun sen sanoi vielä joogaopettajakin ääneen, että keskity enemmän vain liikkeeseen ja hengitykseen, kuin tekemiseen, unohda suorittaminen, anna mennä.

Omasta mielestäni en ole pitkään aikaan enää suorittanut harjoitusta, mutta tarkemmin miettiessäni, niin onhan se suorittaminen siellä jossain taustalla mukana. Ei se ollut enää turhautumista tai otsa rypyssä yrittämistä, mutta silti tajusin, että hengitys ei kulkenutkaan tasaisesti, vaan vääntämällä väänsin itseäni vielä vähän syvemmälle tai jos kuitenkin saisin tuosta varpaasta kiinni. Asioita, jotka kuitenkin vain loppupeleissä tulevat säännöllisellä harjoituksella.

Mukavaa viikonloppua. Toivon, että jokainen saisi ainakin kerran viikossa nauttia rauhallisesta aamusta ja kiireettömyydestä. Itse toivoisin näitä vaikka joka aamulle, mutta jo yksikin on luksusta.


17.11.2016

Otetaan valoisasta ajasta kaikki irti

Kun viimeisetkin lumet alkavat olla historiaa, niin voi ensinnäkin a) hyvillä mielin istua sisällä tekemässä toimistotöitä ja b) fiilistellä viime viikonlopun miniretkeä koirien kanssa. Rehellisesti kohdan a jättäisin välistä ihan milloin vain, mutta pakollisena pahana nekin vain kuuluvat yrittäjän arkeen. Ja yllättävän isona sellaisena. En ole vielä koskaan oikein osannut varata tarpeeksi aikaa toimistotöille ja usein venytänkin niitä ihan viimetippaan, kunnes ne on vain pakko tehdä. Kuun vaihteeseen sentään olen jo osannut varautua, jotta saan kaikki tarvittavat paperit kirjanpitäjälle, omat taulukot ja laskutusohjelmat ovat ajantasalla sekä laskutukset tulee tehdyksi. Toisaaltaan nautin siitä, että kaikki tieto ja numerot ovat hallussani, mutta silti ajatus toimistotyöttömästä yrittäjän arjesta olisi aika mukava. Joskin aika mahdoton toteuttaa.

Mutta vaihtoehto b peittoaa aan kyllä ihan mennen tullen. Viime sunnuntaina kun oli vielä ihan täydelliset ilmat ja lunta juuri sopivasti suunnattiin Outin kanssa auton nokka kohti Heisanharjua, joka on siis luontopolku, jonne ajeli meiltä reilun 40 minuuttia. Polun alkupäässä huomattiin, että ihan vähään aikaan kukaan ei ole tallannut polkua, koska polku oli täysin lumen peitossa. Onneksi lunta ei ollut kuitenkaan niin paljon, että olisi ollut vaaraa eksyä polulta.






Polku oli merkitty keltaisin rinkuloin, jotka oli maalattu puiden runkojen ympärille. Reitti oli helppokulkuinen ja sieltä löytää taukopaikan kotineen ja tulentekopaikkoineen. Matkaa kertyi 3,5 km ja maisemat olivat vähintään upeat. Voin vain kuvitella, mitä ne voisivat kesällä olla, jos talvellakin silmä lepäsi ja mieli rauhottui maisemia katsellessa.




Koiratkin nauttivat toistensa seurasta, vaikka pientä hämmennystä taisi meidän koira aiheuttaa omalla persoonallisella tavallaan leikkiä. Sillä on tapana käydä täysin maahan kyyryyn odottamaan, kunnes toinen tulee lähemmäs. Pikkuhiljaa se lähtee kyyryssä hiipimään kohti toista ja kun toinen koira on tarpeeksi lähellä se tekee sellaisen villin loikan kohti ja ne lähtevät juoksemaan eteenpäin lähes kylki kyljessä. Jos olette joskus nähneet lammaskoirien paimentavan lampaita, niin tässä meidän koirassa on samoja taipumuksia.




Harmi, että päivät ovat tähän vuodenaikaan niin lyhyitä, että se hieman rajoittaa tätä kotiseuturetkeilyharrastusta. Jos mielii lähteä yhtään kotinurkkia kauemmas, täytyy se tehdä viikonloppuna ja lähdettävä on hyvissä ajoin, ettei hämärä ja pimeä ehdi yllättämään. Mutta kyllä on oikeasti koukuttavaa tämä luontokohteiden bongailu. Suosittelen. 

Lisäksi se on oikein mukavaa vastapainoa sille, kun istuu viikolla koulunpenkissä ja kun työtkin tapahtuvat sisätiloissa, niin on vain niin mukavaa vastapainoa ulkoilla vähän reippaamalla kädellä, kun siihen on mahdollisuus. Voisin jopa väittää tuolla ulkoilulla olevan vaikutusta myös siihen, että iltojen pimenemisen myötä alkanut vähän sellainen vetämätön olokin on vaihtunut ihan pirteäksi fiilikseksi, eikä aamuisinkaan ole enää niin takkuista herätä, vaikka ulkona on vielä pimeää. Yleensä tähän vuodenaikaan olen vaipunut johonkin henkiseen horrokseen ja odotan, että päivät alkavat taas pitenemään. Tänä syksynä/talvena olen taas pyrkinyt ottamaan valoisasta ajasta kaiken irti ja ulkoillut.






13.11.2016

Ylös, ulos ja lenkille!

Onko ollut muuten viime päivinä aivan ihanat ulkoilusäät? (On.) Muutama hassu aste miinusta, välillä satelee lunta hiljalleen, mutta pääasiassa on ollut lauhaa, tuuletonta ja sateetonta. Suunnittelin jo ehdottavani jollekin taholle, että voisiko joulua hieman aikaistaa, että olisi varmasti lunta ja juuri tällainen kiva ilma, kuin mitä nyt on ollut. Minusta aika hyvä idea, vaikka itse sanonkin.

Tällaiset kelit ovat taanneet sen, että ulkoilemaan on tullut lähdettyä normaalia enemmän ja sisällä oltua huomattavasti vähemmän. Ei sitä oikeastaan muusta huomaa, kuin kertyneestä pyykkivuoresta, imurointia kaipaavasta lattiapinnasta ja ehkä pienestä paniikista näin sunnuntai-iltana, kun tajuaa, että ylihuomenna pitäisi tenttiä ne luonnonkasvit ja pieni kylmä hiki alkaa nousta otsalle. Talvella ei voi kovin hyvin edes selitellä itselleen, että olen opetellut niitä tuolla luonnossa.





No mutta. Ainakin olen saanut raitista ilmaa ja koirakin on päässyt ekstralenkeille ihan uusiin maisemiin. Hieman jo suunnittelin Icebugienkin kaivelua kesäteloilta ja pientä juoksulenkkiä, mutta se jäi vielä odottamaan ehkä ensi viikkoa. Alkava viikko onkin onneksi aavistuksen väljempi, koska koulua ei ole yhtä paljon, kuin viime viikolla. Tosin minua odottelee pieni pino tekemättömiä tehtäviä, joita kuron kiinni, koska aloitin koulun hieman muita myöhemmin. Niin, ja joulua vasten mysö leipomistouhut hieman lisääntyvät. Tällä hetkellä meidän PureFactoryllä on työn alla raakasuklaajoulukalenterit, joita saadaan tehdä sarjatyönä tässä seuraavat pari viikkoa. Niitä voi ostaa joko suoraan meiltä tai Kouvolan Luontaistuotteelta 17.11. alkaen.

Koulun, työn, ulkoilun ja leipomusten ohella olen ehtinyt väkerrellä valmiiksi myös muutamat neulomukset, jotka ovat joskus jääneet hieman kesken. Sen lisäksi, että tykkään neuloa sukkia, ovat erilaiset pipot myös mukavia projekteja. En taida edes omistaa kovin montaa pipoa, jotka eivät olisi itse tekemiäni. Nyt sain valmiiksi pipon, jonka ohjeen löydät täältä. Ihan paras malli, jota olen koskaan neulonut. Ehkä siitä kertoo jo sekin, että olen tehnyt vastaavan pipon myös itselleni ruskeana. Pipo on juuri sopivan löysä, että se ei kiristä päätä ja hieman sellainen pitkän mallinen, että se menee takaa kivasti hieman kaksin kerroin.





Viikolla kävin tapaamassa ystävääni ja hänen valloittavaa reilun vuoden ikäistä poikaansa. Vaikka itse olen hyvinkin tyytyväinen siitä, että omat tenavat ovat jo hieman vanhempia, on tuo pikkulapsiaika jotenkin niin hellyyttävää seurata sivusta. Kuinka tunteet koko kirjossaan ovat läsnä joka hetki, kaikki on hyvin niin kauan, kun on läheisyyttä, ruokaa ja tarpeeksi lepoa, mitään ei suodatella minkään lasien läpi, vaan elämä on juuri nyt siinä hetkessä juuri sellaisena kuin se on.

Samalla reissulla tulin tutustuneeksi Hinkismäen lenkkipolkuun, jossa joku innokas olikin jo käynyt hiihtämässä. Latuja ei ollut kuitenkaan vielä virallisesti tehty, niin päästiin vielä kävelemään lenkki läpi hyvällä omallatunnolla, me aikuiset kävellen ja minimies pulkkailen. Reitti taitaa olla karvan verran yli 2 kilometriä pitkä, mutta eipä reitiltä ole keskustaankaan kovin pitkä matka, eli ei voi varmaan pidempiä reittejä sillä alueella olettaakaan olevan.

Ja ihan vain knoppitietona. Tiesitkö, mistä tuo otsikon lausahdus tulee? Itse luulin pitkälle aikuisiälle, että se oli joku minun lähisukuni keksimä juttu, jota käytettiin joskus jopa hieman ärsyttävällä äänensävyllä. Tai sitten se oli murrosikä, joka sai sen kuulostamaan ärsytävältä. En muista ;).

10.11.2016

Opiskelijaelämää

Tämä viikko on mennyt lennokkaasti koulun ja työn väliä suhaten. Maanantaina saattoi jopa hieman jännittää, kun karautin Kouvolan seudun ammattiopiston pihaan aloittamaan luonto-ohjaajan opintojani. Jännitys oli kyllä turha, koska luokkakaverit osoittautuivat hyvin rennoksi porukaksi. Harvoin pääsee ihan näin helposti mukaan porukoihin, vaikka ei minulla yleensäkään ole ongelmaa tutustua uusiin ihmisiin. Mutta neljä tiivistä koulupäivää ovat kyllä taanneet sen, että monet jutut ollaan jo ehditty luokkalaisten kanssa jutella.

Tällä viikolla koulussa olen ehtinyt tutustua/kerrata kestävää kehitystä, istunut atk-tunnilla, kuunnellut tietoa opiskeluista yleensä ja tänään opiskelin tai oikeastaan kertasin EA1-kurssia. Olen käynyt sen joskus viime vuosituhannen puolella, mutta koska kortti ei ole voimassa kuin 3 vuotta, oli se hyvä uusia. Ensiapukurssi oli kyllä supermielenkiintoinen ja vaikka en toivokaan, että pääsisin koskaan käyttämään oppimaani tositilanteessa, oli niitä hyvä kerrata. Ja enpä edes tiennyt, että painelu-puhalluselvytyskin on nykyään aikuiselle 30 painallusta ja 2 puhallusta. Nyt tiedän.

Koulussa tunneilla istumisen lisäksi olen kaivellut kirjahyllystä Luonnonkasvit kirjan ja tulostanut 130 kasvin nimet, joille pitäisi löytää kuvat ja opetella ensi viikkoon mennessä. Onneksi osa kasveista on jo entuudestaan tuttuja, mutta ihan oikeasti, kuka keksii nuo suomenkieliset nimet noille kasveille; nurmirölli, hevonhierakka, kangasmaitikka, kivikkoalvejuuri, röyhyvihvilä ja niiden 125 kaveria. Onko helppoja muistaa? Kysyn vaan...

Koulusta olen kirmannut joka päivä suoraan töihin ja kotiin tullut vasta kahdeksan jälkeen illalla. Ei ole muuten paljon tarvinnut unta iltaisin hakea, kun tuntuu, että taju lähtee jo matkalla makuuhuoneeseen. No, kyllä tähänkin taas tottuu ja ensi viikko onkin hieman kevyempi koulun osalta. 


6.11.2016

Sunnuntaifiilistelyä

Viime viikon lopussa iski oikein todellinen blond moment, kun ystäväni laittoi viestiä, että hän tulee käymään isänpäiväviikonloppuna. No tervetuloa, minäpä teen jotain hyvää ruokaa illaksi. Eilen sitten väänsin susheja oikein megamäärät, etteivät ne vain loppuisi kesken ja samalla mietin, että eipä se ystävä ole laittanut mitään viestiä, monelta on tulossa. Aikamme odotimme ja lopulta sanoin tenaville, että nyt ei enää odotella, vaan käydään pöytään, kyllä se sieltä tulee joaasin vaiheessa. Samalla juttelin, kuinka voisi keksiä jotain kivaa sunnuntaille, kun on isänpäivä. Enkä meinannut uskoa, vaikka tenavat ja mies väittivät sen olevan vasta ensi viikonloppuna. Se toki selitti myös aika pitkälle sen, miksi ystävästäkään ei ollut kuulunut.

Tänä aamuna olisi luullut eilisen sushitankkauksen jälkeen olevan energiaa heti aamusta asti kunnon siivoukselle, kun kalenteriinkin oli merkitty "iso siivous". Ja sehän tarkoittaa sitä, että lakanat vaihdetaan, lattiat imuroidaan ja pestään, tuuletetaan petivaatteet, siivotaan kaikki sotkut vähän perusteellisemmin. Tämänkokoisessa kodissa ja tällä pääluvulla aikaa saa tuhraantumaan moiseen helposti koko päivän. Siinä siivoilut aloitettuani alkoi kuitenkin aurinko paistaa ja ei tarvinnut kovin pitkään miettiä, lähtisikö siitä nauttimaan ulos vai jatkanko siivoiluja. Kauanko niitä sateita kesti? Ainakin viikon. Sen jälkeen aurinko on aika luksusta, joka ajaa heittämällä kaiken edelle.

Laitoin ystävälle viestiä ja pakattiin koirat autoon suuntana Nauhan lenkki. Taas sain tutustua yhteen kohteeseen, jossa en ole vielä täällä asuessani käynyt. Olen siis muuttanut paikkakunnalle vuonna 1997, josta voi päätellä kotiseutumatkailun intensiteetin. 


Suunnilleen lenkin puolessa välissä oli Nauhan maja, joka on auki päivittäin klo 6-22. Maja oli nyt ehkä hieman vähättelyä, koska enemmän tuo näytti minusta talolta, kuin majalta. Jos olisin tiennyt, että lenkkipolun varrella oli vielä laavukin, olisin ottanut teet ja pikkueväät mukaan. Ei siksi, etteikö tuolla lenkillä olisi pärjännyt ilmankin evästä, vaan siksi, että ulkona juotu tee ja eväät vain maistuvat niin paljon paremmalta.


Talvellahan tuolle lenkkipolulle tulee kuulemma ladut, mutta nyt reitti oli vielä kävelijöiden ja juoksijoiden käytössä. Plussat polulle sen leveydestä, helppokulkuisuudesta ja rauhallisuudesta. Vastaan taisi tulla yksi henkilö koko kävelyretkemme aikana.


Loppupäivän olen yrittänyt kerätä inspiraatiota siivoilujen jatkamiseen, mutta kaikki muu tuntui kuitenkin ajavan edelle. Olen kaivellut naftaliinista penaalin, ruutuvihkon ja laukun, jonne mahtuu kaikki tarvittava. Muistan kyllä vannoneeni joskus muutama vuosi sitten, että saattaa mennä tovi jos toinenkin, ennenkuin innostun taas opiskelemaan. Nyt ne tovit jos toisetkin ovat sitten tainneet kulua ja huomenna aloitan taas opiskelun töiden ohella. Edessä on reilu vuosi aikuisopiskelua, aiheena luonto- ja ympäristöala. Olen jo visioinut mielessäni, kuinka yhdistää nykyinen työni ja tämä tuleva opiskelu keskenään, mutta maltan mieleni ja keskityn nyt ensin siihen opiskeluun. Jee, olen vähän innoissani!


4.11.2016

Hyvää sielulle ja ruumiille

Tänään tulee ihan väkisinkin mieleen viime viikon perjantai ja brunssi ystävien kanssa. En ole enää edes laskenut, monesko brunssi tällä kokoonpanolla on jo menossa, mutta on ollut hauska huomata, kuinka olemme pikkuhiljaa hioutuneet näissä kokkailuissa koko ajan stressittömämpään suuntaan ja sellainen turha yrittäminen, ainakin minulta, on jäänyt. Jokainen kokkailee sitä mitä on ehtinyt ja halunnut ja jokaikinen kerta pöytä notkuu kaikkea mahdollista suolaista ja makeaa herkkua. Oman leipomukseni, eli jouluisen leivän ohjeen kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta nyt jos yhtään olet perso pullalle, niin kokeileppa tätä Annan tuomaa versiota pullasta. Jos olisin kehdannut, olisin syönyt kaiken kertaistumalta, yksin.

Herkkujen lisäksi nautin näissä brunsseissa kiireettömyydestä ja hyvästä seurasta. Pikkuhiljaa olemme oppineet tuntemaan toisiamme koko ajan paremmin ja paremmin. Keskustelut alkavat saavuttaa hyvin syviä tasoja ja jos pöydän ääressä nauretaan paljon, saatetaan siinä välillä tirauttaa pienet herkistymisen kyyneeletkin. Ja se on ihan ok.

Ja ihan joka ikinen kerta mietin vielä pitkälle viikonloppuun ystävyyttä. Samalla tekisi mieli ottaa puhelin käteen ja soittaa kaikki vanhat ystävät läpi ja kysyä kuulumisia ja kertoa, kuinka tärkeitä he ovat, vaikka ei oltaisi nähty vuosiin. Samalla selailen kalenteria ja mietin, missä välissä ehtisin ystäviäni tavata, mutta lähitulevaisuuden suunnitelmat täyttävät kalenterin aika napakasti ainakin toistaiseksi, enkä uskalla tällä hetkellä lupailla asioita, joita en välttämättä pystyisi pitämään. Kalenterin täyttyminen ei itsessään ole ollenkaan huono asia, mutta oma piiri pienenee aika lailla, kun arki alkaa täyttyä taas kaikesta muusta kuin vapaa-ajasta.



Tämäkin viikko meni vähän pienissä kiireissä ja oikeastaan vasta tänään ehdin ymmärtämään sen, että ulkona on jo aika talvi. Lämpömittari on pysynyt aika tiiviisti nollan tuntumassa ja viimeistään lapsen närkästynyt pyyntö uusista talvikengistä herätti minussa sen ajatuksen, että jotenkin tässä täytyisi nyt toimia. Ehkä muutaman vuoden sisään helpottaa se jokakeväinen ja -syksyinen nääonmullepienet-rumba ja lasten jalat ja muut ruumiinosat eivät kasva enää niin hurjaa vauhtia.


No mutta, ystävistä vielä puheenollen, onneksi yhteydenpitoa ei ole jätetty vain minun harteilleni, vaan myös he osaavat pistää viestiä ja ilmoittaa, että minun sopii olla kotona vaikka huomenna, koska he ovat tulossa kylään. Ja jotenkin minulla on sellainen tunne, että saattaisin vaikka innostua jotain leipomaankin. Luvassa on kuitenkin vapaa viikonloppu.

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

3.11.2016

Syksyn ruska jatkuu sukissa

Vihdoin ja viimein sain sukkaprojektin viime viikolla valmiiksi. Pääasiallisena syynä tähän oli syysloma, jota olin suunnitellut viettäväni jälkikasvuni kanssa, mutta koska he olivat jo itseohjautuneesti varanneet kyläpaikat mummilasta ja mammalasta ja mieskin oli reissussa, törmäsin tilanteeseen, jossa istuin viettämässä iltaa yksin sohvannurkassa. Kieltämättä tuntuu todella oudolta viettää aikaa kotona yksin. Nelihenkisessä perheessä tällaisia tilanteita tulee harvoin, että koko poppoo on jossain muualla.

Sumeilematta käytin tilanteen hyväkseni, en järjestänyt kotibileitä (hahhah), vaan imeydyin sohvannurkkaan ja avasin television. Televisiota katsellessa sukkakin valmistui nopeasti. En tiedä, olenko tulossa vanhaksi, vai mitä on tapahtunut tässä välillä, kun en ole pahemmin televisiota viime vuosien aikana katsonut, mutta mitä ohjelmia sieltä tulee? Ruuanlaittoon liittyvät ohjelmat, joita on myös paljon, ovat sinänsä ihan ok, mutta se määrä niin kömpelösti tekemällä tehtyjä realitysarjoja, laihdutusohjelmia, väkisinväännettyä draamaa rikkaiden "arjesta". Aargh. Onneksi tilanteen pelastivat Hercule Poirot ja Kettu.
Niin, niistä sukista. Taisi mennä nuo ohjelmat vähän tunteisiin, heh. Sukkien ohje on täältä, josta muuten löytyy jos ja vaikka mitä muitakin hyviä ohjeita. Monet sukat ja pipot olen kyseisen sivujen ohjeilla neulonut ja kertaakaan ei ole mennyt pieeen. Ohjeet ovat selkeät ja helppolukuiset. Lankana minulla oli Grundl Hot Socks ja puikot 2,5 mm. Langaksihan toki käy mikä tahansa suunnilleen ohjeeseen menevä ohut lanka, jossa puikkokoko ja tiheys (10x10 cm) täsmäävät. Itse tein koon 35/37 mukaan, koska en tykkää, jos sukan varsi on liian löysä. Jalkaterässä pituutta on taas helppo jatkaa omalle jalalle sopivaksi.

Mitähän seuraavaksi neuloisi?