lauantai 30. heinäkuuta 2016

Radalle mars

Mikä ihme tuossa lähenevässä elokuussa on, että ilmoille alkaa ilmestyä keskusteluissa lauseita "Niin, kohta se alkaa olla jo kesäkin ohi" tai "Onko lapset kivaa, kun koulu alkaa kohta?" Itse olen nauttinut tämän kesän aikatauluttomuudesta ja rennosta olemisesta, mutta kieltämättä olen jo kaivanut kalenterinkin esiin ja suunnitellut, kuinka taas työn ja muut aikataulutetut asiat saan kalenteriin ja arkeen sopimaan. Ja eihän se kesä vielä hetkeen lopu, vaikka arki saakin vähän raamikkaamman muodon. Toivon, että saisin säilytettyä edes palan tätä rentoa oloa myös pimenevään syksyyn ja talveen.


Itse ainakin ajattelin säilyttää palan kesää niin pitkään kuin mahdollista radallajuoksujen, hyppyrimäen portaiden ja lenkkipolkujen muodossa. Talvella ehtii sitten taas panostaa enemmän sisällä suoritettaviin treeneihin.

Radallajuoksut ovat kyllä tulleet jäädäkseen jokakesäiseen treenirepertuaariin ja vaikka tänä kesänä ei ihan niin aktiivisesti ollakaan radalla juostu, on tunne joka kerta urheilukentälle kaartaessa mukava, kun tietää, että tuleva treeni tulee olemaan sellainen, joka viskaa keuhkot pihalle, hapottaa jalat tunnottomiksi ja oksennus lentää joka kierroksen jälkeen.


No vitsi vitsi. Ei tosiaan. Talven jälkeen aloitettiin juoksut hyvin maltillisesti, jotta muistona radallajuoksuista ei olisi viikon jalkajumit. Ensimmäisellä kerralla juostiin vain muutamia yksittäisiä kierroksia pyrkien juoksemaan jokainen kierros vähän kovempaa. Seuraavalla kerralla juostiin sekä yksittäisiä kierroksia, että kahden kierroksen sarjoja. On paljon mukavampaa, kun treeni on napakka, mutta ei verenmaku suussa juostava ja sellainen, josta toipumiseen menee vuosi (tai viikko).

Treeni
1 kierros kevyttä hölkkää tai reipasta kävelyä
2 x 1 kierros mahdollisimman kovaa
2 x 2 kierrosta putkeen
1 x 3 kierrosta putkeen
2 x 2 kierrosta putkeen
2 x 1 kierrosta niin kovaa kuin jaksat, tarkoituksena pyrkiä samaan aikaan kuin ensimmäisillä yhden kierroksen juoksuilla

Kun olet juossut kierroksen/kierrokset, pidä välissä 1-2 minuutin tauko

Lopuksi vielä
3 x 15 ojentajapunnerrusta penkkiä vasten
Pistoolikyykkyjä tai yhden jalan kyykkyjä molemmille puolille

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Arjen ruokailuja helpottavia pikkujuttuja

Eilen tuli puhetta simppeleistä arkiruuista ja se saikin kivasti kannatusta. Ja itseasiassa ymmärrän sen oikein hyvin, koska arkiruuan tekeminen on meillä ainakin vähän sellaista, jos ei nyt pakkopullaa, niin ainakin sellaista touhua, jota ei tule fiilisteltyä mitenkään ihan älyttömästi. 

Meidän perheessä on kaksi alakouluikäistä lasta, joille ei kannata jo ihan arjen sujuvuuden vuoksi yrittää edes keksiä mitään superihmeellisiä ruokia, vaan aivan tavallinen perusruoka on sitä, mikä on helppo lämmittää uudelleen ja maistuu varmasti. Tavallisella perusruualla tarkoitan tässä mm. makaronilaatikkoa, lasagnea, lihapullia ja perunoita. Niin, ja yksi pitkään unohduksissa ollut, lapsille takuulla uppoava ruoka "putkimiehen yrjö". Kuka muistaa? Ainakin omassa lapsuudessani se oli ihan vakkarikamaa, eli perunamuussia ja paistettua jauhelihaa sekoitettuna keskenään. Makaronilaatikkoa ja lasagnea en uita kermoissa ja juustoissa, vaan lisää energiaa antamaan lisään aina raejuustoa.

Lisäksi arkiruoka on sellaista, johon ei viitsisi uhrata aikaa ihan kamalan kauaa, vaan ruoka olisi kohtuuajassa valmista. Tykkään kyllä puuhailla keittiössä, mutta arkena aikaa pitäisi jakaa niin moneen muuhunkin asiaan. Yksi iso asia liittyen ajansäätöön arkiruokailussa on se, että meillä käydään kerta viikkoon (perjantaisin) kaupassa "isosti", eli ostetaan koko seuraavan viikon ruuat valmiiksi. Tämä vaatii toki pientä suunnitelmallisuutta ja ajatusta siitä, minkälaisia ruokakokonaisuuksia seuraavan viikon aikana syödään.


Kaupasta kotiin tultaessa "jatkojalostan" ja esivalmistelen ostetut ruuat siihen pisteeseen, että alkavalla viikolla ne on helpompi ja nopeampi tehdä valmiiksi. Ja tässä kohtaa on pakko mainita, että lasiset astiat ovat vain niiiin paljon parempia säilytysastioina, koska ruoka pysyy niissä paljon freesimpänä. Esimerkiksi porkkanat kuorin ja leikkaan niistä tikkuja astiaan. Tällöin meillä on jääkaapissa aina syöntivalmiita vihanneksia ja kenelläkään ei jää vihannekset syömättä siksi, että ei jaksa kuoria. Saman jutun teen mm. kurkuille ja paprikoille, eli leikkaan niistä valmiita siivuja, jolloin ne on helppo vain ottaa jääkaapista ja syödä sellaisenaan, lisätä lautasen reunalle tai leivän päälle. Nämä ovat ihan tosi pieniä juttuja, mutta auttavat arjen kiireessä kummasti. Ainakin meidän perheessä kasviksia tulee syötyä paljon enemmän ja helpommin tällä tapaa.

Toinen pieni helpotus arkeen on esivalmistella muutamia muitakin ruoka-aineita hieman valmiimmiksi. Meiltä löytyy jääkaapista aina keittettyjä munia lautaselta (munanleikkurin kera), bataatin kuorin ja suikaloin valmiiksi, jos siitä on tarkoitus tehdä vaikka bataattiranskiksia, riisiä, kvinoaa tmv. keitän valmiiksi astiaan, jotta sitäkään ei tarvitse alkaa keittelemään arjen kiireissä.

Lisäksi tykkään tehdä erilaisia levitteitä ja esimerkiksi hummus sekä joku avokadopohjainen levite ovat omia suosikkejani. Hummuksen teen aika perusvarmalla ohjeella ja tykkään, että koostumus on sellaista helposti levitettävää, eikä jäykkää jökköä.

Hummus
1 prk kikherneitä
1 valkosipulinkynsi
2 rkl tahinia
3 rkl sitruunamehua tai puolikkaan sitruunan mehu
öljyä sen verran, että koostumuksesta tulee helposti levittyvää (n. 3-5 rkl)
½ tl kurkumaa
½ tl cayennepippuria
(suolaa maun mukaan)

Soseuta kaikki aineet paitsi öljy monitoimikoneessa tahnaksi. Lisää lopuksi öljyä sen verran, että koostumuksesta tulee juuri sopivan notkeaa. Suolaa lisään lopuksi maun mukaan.


Vaihtelua arkiruokiin saa myös kauden vihanneksista. Itse suosin aina niitä vihanneksia, kasviksia ja hedelmiä, joiden satokausi on meneillään juuri sillä hetkellä. Silloin ne ovat yleensä edullisempia ja taatusti tuoreita. Ja jos ei itsellä riitä tietämys jonkun kasviksen ruuaksi tekemiseen, auttaa google ihan varmasti.

Tai mikä parasta, kun niitä satokauden ruokia ei tarvitse edes ostaa, vaan voit käydä poimimassa ne omasta puutarhasta tai lähimetsästä. Tiistaina käytiin koiran kanssa metsässä poimimassa kanttarelleja ja löytyi sieltä muutama suppilovahverokin. En ole muistaakseni koskaan poiminut suppiksia tähän vuodenaikaan, mutta iloinen yllätyshän se oli. Tähän on kyllä mainittava myös toinen hieman erikoinen sienestysajankohta suppilovahveroille, eli viime vuoden joulupäivä, kun käytiin miehen ja koiran kanssa metsässä poimimassa suppilovahveroita. Mihin tämä maailma on menossa?

Pihassa antaa satoa tällä hetkellä mm. kesäkurpitsa, joka on yksi suosikkivihanneksistani ihan jo sen monikäyttöisyyden vuoksi. Juuri nyt satokauden ollessa parhaimmillaan, käytän kesäkurpitsaa kurkun sijaan salaateissa, pilkon pieniksi paloiksi ja paistan pannulla muiden ruokien joukkoon, teen niistä tikkuja, pyöräytän öljyssä ja teen niistä kesäkurpitsaranskalaisia. Kasvissosekeittoon ne upoavat helposti muiden kasvisten kanssa.

Ja kesäkurpitsalla saa kakkuihin ja torttuihinkin mehevyyttä. Yksi todella yksinkertainen suklaapiirakan/muffinien ohje on käytössäni joka vuosi kesäkurpitsojen aikaan. Ei mikään terveellinen tai kevyt herkku, mutta hyväääää.

Kesäkurpitsa-suklaakakku
5 dl raastettua kesäkurpitsaa
2 munaa

4 dl sokeria
6 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl ruokaöljyä
1 dl kaakaojauhetta (tummaa)



Ja teko-ohje on niinkin monimutkainen, että sekoita kaikki aineet yhteen, kaada seos voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa noin tunnin ajan. Olen tehnyt tällä ohjeella siis muffineja, levittänyt taikinan piirakkavuokaan tai sellaiseen rinkulavuokaan. Kaikki käy.



Viikolla paistelin mm. keräämistäni sienistä ja kesäkurpitsoista kasvisvuokaa, johon paistoin ensin sipulia, sieniä, tomaattia ja kesäkurpitsaa pannulla, mausteeksi lisäsin mangocurrya (vakiovaruste maustekaapissa) ja suolaa. Lopuksi lisäsin joukkoon riisiä. Kesäkurpitsasta vetelin juustohöylällä siivuja ja ladoin vuokaan ensin siivuja, sitten paistelemani seoksen ja taas siivuja. Päälle hieman öljyä ja uuniin 200 asteeseen reiluksi vartiksi. Heti uunista ulostullessa ripottelin päälle vielä fetajuustoa, paahdettuja cashewpähkinöitä ja ruohosipulisilppua. Ja halutessaan tänne voi paistaa vielä joukkoon vaikka jauhelihaa tai kanasuikaleita.


Tätä kelpasi tarjota torstaina ystävälle lounaallakin. Torstai alkaa olla meidän ruokakaapeilla jo sellainen päivä, että pöytään katetaan ruokia kaapista löytyy-periaatteella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tarjottava ruoka olisi jotenkin vähän sinnepäin. Kun kaapista löytyy aina tiettyjä perusjuttuja, on niiden yhdisteleminen helppoa, vaikka jääkaappi alkaisi ollakin jo aika tyhjänpuoleinen. Näistä kaapista löytyy-perusjutuista voisin tehdä joskus ihan oman juttunsa?

Torstailounaalle tein siis kesäkurpitsa-kanttarellivuoan lisäksi bataattiranskalaisia, jotka pyöräytin öljyssä ja pistin uuniin 220 asteeseen n. puoleksi tunniksi. Kun ne alkavat saada väriä pintaansa, ovat ne valmiita. Bataattien päälle vain suolaa ja valmista on.

Lisäksi tein ruokaisampaa salaattia. Itse olen siirtynyt enemmän kasvispainotteisempaan ruokavalioon, mutta kaikkiin ohjeisiinhan voi helposti lisätä lihaa antamaan... noh... ruokaan enemmän lihaisuutta. Mutta esimerkiksi nämä salaatit ovat kyllä ruokaisia ilman lihaakin.

Torstailounaan ruokaisampi salaatti
salaattia
tomaattia
kesäkurpitsaa
herneitä
suolakurkkuja (minikurkkuja)
ruohosipulia
pinaattia
kananmunaa
päälle tummaa balsamicoa
(suolaa)


Ruuan kanssa meillä ei syödä muuten leipää, mutta esimerkiksi salaatin kylkeen leikkaan pieniä paloja leivästä, joihin voi sipaista levitettä päälle, kuten aiemmin mainitsemaani hummusta tai esimerkiksi itsemaustettua tuorejuustoa.

Tzatzikilevite
1 prk tuorejuustoa (13 %)
2 tl tzatzikimausteseosta

Sekoita mausteseos tuorejuustoon ja anna tekeytyä jääkaapissa tunti-pari.

No mutta hei, nyt tuli monta ohjetta ja muutamia simppeleitä vinkkejä arkeen, mitä meillä käytetään. Onko sinulla joku ihan tosi simppeli ja pieni juttu, joka helpottaa arjen ruokailuja?


torstai 28. heinäkuuta 2016

Tällä lomalla...

Tajusin tässä viikolla, että en tosiaan ole huudellut kovinkaan laajalle siitä, että olen vielä lomalla. Ei sillä, että se olisi asia, mistä täytyisi kaikille ilmoittaakaan, mutta jos oma mies kyselee vähän ohimennen illansuussa, että pitäisikö huolestua, kun et ole käynyt töissä vähään aikaan ja tajuat siinä kohtaa, että et tosiaan ole tullut kertoneeksi, kuinka pitkä loma sulla on. No, ensi viikolla työt jatkuvat taas ja arki alkaa napsahdella taas omiin uomiinsa.

Tämän lomapätkän olen ihan tarkoituksellakin hiljentänyt omaan käyttöön ja tehnyt kotona kaikkea mahdollista, mikä on painanut tekemättömänä möykkynä jo pitkään.

Tällä lomalla...

...Olen tehnyt puutarhatöitä monen vuoden edestä. Näinä päivinä ei tarvitse miettiä, lähtisikö vielä lenkille vai mitä treenaisi. Ei tarvitse.

...Olen nauttinut omasta rauhasta ja aikatauluttomuudesta. Vaikka tekemistä on ollut ihan koko ajan, on silti mukava aamulla vielä aamupalan jälkeen hetkeksi pötkähtää sängylle ja uppoutua lakanoihin.

...Olen miettinyt, kuinka kauan menisi, jos vain olisi kotona ja tekisi kaikki rästityöt ikkunoiden pesusta viimeisten jalkalistojen laittoon. Työtä tuolle välille mahtuu paljon. Riittäisiköhän kuukausi? En usko. Ainakin pari viikkoa tuntuu olevan aika lyhyt aika. 

...Olen kuitenkin saanut siistittyä ja raivattua koko kodin kaikesta turhasta, lukuunottamatta miehen man cavea, joka odottaa vielä miehen inspiraatiota ;) On kieltämättä ihanaa saada tilaa kaappeihin, pyyhkiä pölyjä nurkista, joihin rätti ei arkisiivouksissa eksy. En voi sanoa nauttivani kylläkään siitä, että käytän aikani lomalla siivoamiseen, mutta joskus sekin on tehtävä. Ja kieltämättä se olo, kun kodin jokainen laatikko ja kaappi on tyhjennetty, turha tavara viety pois, tilat siivottu ja järjestelty uudelleen, on aika vapauttavaa. Tuntuu, että voi hengittääkin hieman helpommin.

...Siivoamisen ja tilan saamisen myötä tuntuu, että aikaa riittää enemmän niille asioille, jotka on laittanut sivuun siksi, että on ollut tärkeämpääkin tekemistä. Eilen illalla kaivoin elokuvan Eat, pray, love ja otin viittä vaille valmiin sukan työn alle. Katsoin elokuvan, jonka olen nähnyt varmasti 15 kertaa ja jonka aion katsoa vielä vähintään yhtä monta kertaa uudelleen, kudoin sukan valmiiksi, päättelin langat ja mietin, että mitäköhän sitten tekisi. 

...Olen samalla miettinyt puutarhaillessa ja siivoillessa pääkopassa asioita ja antanut niiden järjestyä omille paikoilleen. Olen luopunut tietyistä ajatusmalleista, joita olen kantanut pitkään mukana, vaikka olen todennut, että ne eivät vain toimi. Ottanut käyttöön uusia, toimivampia, vaikka ne vaativatkin hieman askelia taaksepäin, jotta niistä tulisi kestäviä. Pääkoppa on joutunut nöyrtymään siihen, että kaikkeen ei vain pysty.

...En ole käynyt kertaakaan salilla ja juoksemassakin vain pari kertaa. Joogaillut olen sentään hieman enemmän. Pihatyöt tosiaan pitävät huolta päivittäisestä liikunnansaamisesta ja nytkin pihalla odottaa 100 kpl väliseinäkiviä kannettavana paikasta a paikkaan b. Ryhdistäydyin ja laitoin Tori.fihin ilmoituksen pihalla seisovista, meille ylimääräisistä harkoista, jotka ovat aikanaan jääneet rakentamisesta yli.


...Vannoin, että en poistu kotipihalta, mutta olen kuitenkin käynyt Lappeenrannassa jatkojalostamassa marjoja sekä pyrähtänyt Savitaipaleella ystävän siskon luona harjoittamassa pientä "hyväntekeväisyyttä", eli lahjotin meille tarpeettomiksi käyneitä tavaroita heidän kirpputorilleen. Samalla reissulla lapset pääsivät rannalle ja uimaan. Tällä lomalla olen ollut niin ankeä äiti, että en ole lähtenyt lasten kanssa rannalle viettämään kesäpäivää, koska projektit kotona ovat olleet minulla etusijalla. Niin, ja Ikeassakin tuli pyörähdettyä. Unohdinkohan vielä jonkun reissun ;)?

...Olen viettänyt paljon aikaa myös keittössä kokkaillen ruokia. Kun ei ole kiire, on arkiruokienkin tekeminen ihan mukavaa. Ja varsinkin nyt, kun puutarha alkaa antaa satoa ja kaupoissakin kauden vihannekset ovat herkullisen tuoreiden näköisiä, olen kokkaillut uusia ruokia vähän satokauden ja kaapista löytyy-periaatteen mukaan. Se on minusta ruuanlaittoa parhaimmillaan. Muutamasta simppelistä raaka-aineesta tehty ruoka, jonka valmistamiseen menee maksimissaan puolisen tuntia. Lisäksi olen kirjoittanut ohjeita ylös, koska liian usein tulee tehtyä jotain tosi hyvää ruokaa, jonka ohjetta ei kirjoita ylös ja sitten ei enää seuraaavalla kerralla muistakaan, mitä siihen yhteen hyvään ruokaan tuli, jota tein kolme kuukautta sitten. Näitä ruokia ajattelin kirjoitella ylös tänne blogiinkin. Miltäs kuulostaa? Onko simppeleille arkiruuille kysyntää?


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Saskatoonista on moneksi

Viikonloppu on hurahtanut, yllätys, yllätys, puutarhatöiden parissa. Pitkästä aikaa voin istua keittiönpöydän ääressä niin, että olo on ulos katsellessa todella rauhallinen, koska puutarhassa kaikki on kuosissaan. Nurmikko on leikattu, rikkakasvit lähestulkoon kitketty, pienet projektit on saatu tehtyä, terassi siivottua, roskat vietyä jäteasemalle, muutama pensas siirretty ja muutama uusikin on tullut hankittua ja istutettua. No okei, aina on toki pientä projektia ilmassa, eikä puutarha tule olemaan valmis vielä pitkään aikaan, jos koskaan, mutta yllättävän paljon mielenrauhaa tuo jo pienemmätkin projektit, jotka on saatu tehtyä.

Saskatoonien (marjatuomipihlaja, Amelanchier alnifolia) satoaika alkaa olla pihassani ohi ja enää pensaissa on muutamia syöntimarjoja. Pensaat ovat antaneet niin reilun sadon, että olen joutunut ihan tosissani miettimään, mikä on fiksuin tapa jatkojalostaa noita marjoja. Muutamana vuonna olen pakastanut niitä, mutta mielestäni iso osa mausta häviää jonnekin pakkasessa ja tänä vuonna päätin, että keksin joitain muita säilömisuotoja, kuin pakastamisen.

Osan marjoista heitin kuivuriin ja niistä tulikin helposti pikkuisia "rusinoita" ja maku säilyi oikein hyvänä. Kuivuri taisi kuitenkin pöristä sen 12 tuntia, joten suosittelen kuivaamaan samalla vähän isomman satsin niitä.

Päättelin, että noin makeasta arjasta saa varmasti myös hyvää mehua ja hilloa. Itse en omista mehustinta, mutta onneksi mummi on tässä asiassa aivan pro jo monen vuoden kokemuksella ja vähän ex tempore lähdettiinkin loppuviikosta marjat kainalossa huristelemaan kohti Lappeenrantaa. Menneinä vuosina homma on toiminut niin, että olen vain tyrkännyt mummin mukaan mm. luumut ja päärynät ja kuin taikatemppuna olen saanut takaisin mehua ja hilloa.

Nyt kuitenkin päätin lähteä katsomaan ihan itse, kuinka taikatemppu tapahtuu. Mummilla oli niin vakaa ote mehustamiseen, että minun työkseni jäi nojailla keittiöntasoon ja jutella kuulumisia. Ei se huono juttu ollut sekään, koska aivan liian vähän aikaa tulee vietettyä mummilassakin, saati soiteltua kuulumisia (olen siinä tosi surkea).


Mukanani vein vajaan 10 litraa marjoja, jotka laitettiin mehustimeen ja siitä pikkuhiljaa alkoikin pullot täyttyä mehuista. Kun marjoista oli imetty mehut talteen, tehtiin siitä loppumössöstä vielä hilloa. Hieman pohdittiin, että riittääkö niissä vielä makua, mutta oikein makeaa hilloa niistä saatiin vielä aikaiseksi.

Saskatoon on kyllä todella helppo pensas kasvatettavaksi ja suosittelen ainakin muutaman sellaisen hankkimista, jos hyötypuutarhan pito kiinostaa. Ja nätti se on pensaana muutenkin. Pensas oman kokemukseni mukaan on ainakin todella terve ja kukinta (valkoiset kukat) on alkukesästä todella runsasta. Itse olen hankkinut pensaat todella pieninä piiskoina ja ensimmäiset vuodet pensaalla menivät jurottaessa lähes paikallaan ja mietinkin, että eikö tuo mokoma aio koskaan lähteä kasvuun. Mutta kun se lähti, kasvoi se aika huiman määrän vuodessa ja nyt pari viimeistä vuotta satoa onkin saanut jo ihan kivasti. Aikamoista kilpajuoksua lintujen kanssa se on tosin ollut, koska en ole laittanut verkkoja pensaiden päälle.

Marjana saskatoon on myös todella terveellinen. Sen sanotaan sisältävän huikeat määrät mm. C-vitamiinia, kuitua ja kaliumia. Ravinnearvojen puolesta sitä on verrattu mustikkaan.

Lisäksi tällaisena laiskana metsämarjastana tämän pensaan etuihin kuuluu helppo poimittavuus ja ergonominen työasento ;)

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Facee, instaa, snäppii, twitterii, juutupee

Liityit Facebookiin tasan 7 vuotta sitten. Kiitoksia siitä, että kuulut yhteisöömme, Terhi!

Onko siitä oikeasti jo 7 vuotta? Tai no, sehän ei ole kovinkaan pitkä aika siihen, kuinka kauan siellä olisi voinut olla. Minä olin niitä, jotka viimeiseen saakka yrittivät pysyä pois koko facesta, mutta loppujen lopuksi liityin sinne yhtenä hiljaisena työpäivänä ollessani kesän tuotantoassistenttina. Liikkeellepaneva voima liittymiseen oli tuttuni, joka päivitteli faceen kuvia tekemistään hienoista kakuista. Ja joita en tietenkään voinut nähdä, jos en ollut mukana siellä.

Facehan on kaikessa yksinkertaisuudessaan näppärä väline pitää yhteyttä ihmisiin, joita ei tapaa päivittäin ja seurailla ihmisten kuulumisia ilman, että tarvitsee erikseen kysyä, mitä kuuluu. Muistan, kuinka alkuvaiheessa minusta oli mukava tehdä erilaisia testejä ja jakaa niiden tuloksia facessa. Oli mukava lukea ihmisten kuulumisia, tykkäillä heidän jakamistaan kuvista. Ja sitten ärsytti ne ihmiset, jotka päivittivät jokaisen käänteensä faceen pyykinpesusta ruuanlaittoon. Tai valittivat kaiken aikaa, kaikesta.

Töiden puolesta face mahdollisti ja mahdollistaa edelleenkin ihmisten kokoamisen saman ryhmän alle helposti. Omien töiden puolesta face on aika ehdoton väline juurikin noiden ryhmien kannalta, vaikka en muuten kovin aktiivinen siellä olekaan. Face tavoittaa myös mukavasti tämän blogini lukijoita ja on mukava, kun joku käy tykkäämässä ja kommentoimassa.

Kuitenkin töiden siirtyessä enemmän ja enemmän faceen, tuntui minusta usein siltä, että osa töihin liittyvistä asioista hukkui uutisvirtaan ja moni asia meni vain ohi. Lisäksi aivan älyttömäksi paisunut "ystäväpiirini" vei aikaa, kun face täyttyi kaikkien päivityksistä. Työ ja vapaa-aika alkoivat sekoittua pahasti keskenään. Koin olevani facessakin koko ajan töissä, oli kyse sitten henkilökohtaisesta sivustani tai töihin liittyvistä jutuista. Pikkuhiljaa se aika, jonka käytin facessa roikkumiseen, alkoi tuntua aika älyttömältä. 

Itse olen luonteeltani sellainen, että katselen aikani (yleensä aika pitkänkin ajan) vähän sivusta ja kun alkaa oikeasti tuntua siltä, että nyt ei enää tunnu siltä, miltä pitäisi, teen ulkopuolisen silmiin aika nopeita käännöksiä. Todellisuudessa olen voinut harkita asiaa jo hyvinkin pitkään, mutta pitänyt sen vain omana tietonani. Tämä kävi myös facen kanssa, jossa raja vain tuli vastaan. Totesin, että face on minulle iso aikasyöppö, eikä se enää palvellut sitä, mitä sen alunperin oli tarkoitus. Se ei ollut minulle enää vapaa-aikaan liittyvä kanava, vaan töihin. Tuntui kuitenkin pahalta poistaa kaikki kaverini listalta ja jättää vain ne pari, jotka liittyivät töihini. En halunnut loukata ketään, koska ei vika ollut heissä, vaan siinä, että face oli muuttanut muotoaan minulle.

Muistan, kun jossain vaiheessa samanhenkisiä ajatuksia oli varmasti muillakin. Juteltiin siitä, kuinka osa oli blokannut osan ihmisistä, jotta heidän ei tarvitsisi seurata heidän päivityksiään.  Yleensä se tarkoitti sitä, että oma ärsytyskynnys oli mennyt yli siinä, mitä ja miten usein joku toinen päivitti ja jakoi juttuja omilla sivuillaan. Puhuttiin siitä, kuinka tekisi mieli poistaa osa ihmisistä kavereista, mutta ei kehdata, koska ei haluta loukata ketään. Ja facehan mahdollistaa myös sen, että voit blokata jonkun niin, että et voi seurata hänen päivityksiään, mutta pysytte kuitenkin kavereina. Nuo kaksi ensimmäistä ymmärrän, mutta mikä pointti on tuossa viimeisessä? Onko se vinkki kaverille, että voit poistua kavereistani. Hah hah. 

En oikeastaan ihmettele ihmisten tänä päivänä kokemaa ahdistusta somesta, koska "linjoilla" pitäisi olla joka hetki. Face ei tietenkään ole ainoa kanava, jossa eletään, vaan medioita alkaa olla aika pilvin pimein. Itse olen rajannut omat somettamiseni faceen töiden puolesta ja ainut vapaa-ajan somemuoto on instagram (ja tietenkin tämä blogi). Instakin on kuulemma muuttunut viime aikoina harkitummaksi ja puhutaan siitä, miten oman instasivun pitäisi olla jotenkin huoliteltu. Wtf? Ja nykyinen huolettomampi kanava on sitten mm. snapchat, josta ei niin harkitut jutut poistuvat hetken kuluttua. 

Välillä tuntuu, että olen vain aivan liian vanha kaikkeen tähän sometouhuun. Olen elänyt lapsuuden ja nuoruuden, jossa ei kuljettu kännykkä kädessä, vaan ainut kommunikointiväline etänä oli puhelin ja sekin oli kiinni seinässä johdolla. Tai kirjeenvaihto. En sano, että se oli sitä ainoaa aitoa olemista, mutta jossain kohtaa ihan väkisinkin mietin, että eikö tämä mene jo vähän yli? Jokainen saa toki itse valita itselle sopivimmat sometusmuodot, mutta eikö hälytyskellojen pitäisi edes vähän soida, jos itselleenkin tulee jo se olo, että kaipaa pientä irtiottoa somesta. Ja varsinkin, jos se irtiotto tulee tehtyä ja olo tuntuu sen jälkeen hyvältä, voisi miettiä, että onko jokainen somekanava oikeasti juuri minua varten. Tiedän, että tässä on ihan oikeasti kyse myös sukupolven välisestä kuilusta ja koska tämä some on tullut minulle mukaan vasta myöhäisemmällä aikuisiällä, ei sitä katso yhtä luonnollisella tavalla, kuin jos siihen olisi kasvanut kiinni jo nuorempana. 

Mikä on sinulle sopiva määrä somea? Mistä tykkäät ja mikä ärsyttää?

torstai 21. heinäkuuta 2016

Joskus se on myös se määränpää

Joskus jää mieleen kummittelemaan ihan ohimennen lausutut lauseet. Eilen aamulla olimme Outin kanssa juoksemassa hyppyrimäen portaita ja nuo portaat ovat siinä mielessä hauska paikka, koska kaikkia rappusjuoksijoita yhdistää se sama tuska tai jotain. Ei ole yhtäkään kertaa, etteikö olisi tullut juteltua täysin vieraiden ihmisten kanssa porrasjuoksun "ihanuudesta". Jollain lailla se brutaali tuska yhdistää. Portaissa olen myös kuullut monta tarinaa. Vastaan on tullut yli 80-vuotias mummo, joka kävelee portaat päivittäin tai miehen, joka on ollut töissä hyppyrimäellä. Missään muualla en ole kuullut tuntemattomien kannustavan toisiaan ja hurraavan ylhäällä, kun joku on ylittänyt itsensä.

Niin, niistä ohimennen lausutuista lauseista. Eilen hyppyrimäen portaissa vanhempi mies kysyi vähän ohimennen, että kai teillä on joku syy, miksi te täällä juoksette. Jäätiin vähän molemmat, että ööööö, hyvä kysymys. Ei meillä oikeastaan ole mitään syytä. Hetken aikaa mietittyämme totesimme, että kai se on se hyvä tunne juoksun jälkeen, kun tietää tehneensä. Ei kai kukaan varsinaisesti nauti siitä juoksemisesta. Tai en tiedä. Itse ainakin hammasta purren vain pusken itseäni ylemmäs ja jossain kohtaa jalat vain lakkaavat ottamasta juoksuaskelta. Keuhkot kestäisivät kyllä, mutta jalat sanovat stop. Mutta se hetki, kun ylität itsesi, on sen tuskan arvoinen.


Sanotaan, että "it is the journey, not the destination", mutta ainakin lyhyellä välillä, eli juostessa noita portaita, se ei ole tuo "journey", vaan se, kun olet tehnyt treenin ja kävelet polkua pitkin pois.

Tuota miehen kysymää miksi-lausetta mietin myös päivällä pihalla kitkiessäni rikkaruohoja. Rikkaruohojen kitkeminen on mitä parhaimpaa puuhaa, kun haluaa sitä hiljaisuutta ja omaa aikaa. Kukaan ei varmasti tule kysymään, että saanko minäkin. Hah hah.

Siinä aikani rikkaruohoja kitkettyäni (lue useamman tunnin) alkoi mieleen väkisinkin tulla, että mitähän järkeä tässäkin on? Kitkeä monta tuntia rikkaruohoja, jotka tasanvarmaan kasvavat siihen heti uudestaan, kun selkänsä kääntää. Miksi käytän aikaani tähän? Se ei varmasti ole se taaskaan se "journey", vaan se määränpää. Nauttia hetken siitä, että ylimääräiset tikut ja tupsukat eivät törrötä kukkapenkeistä.

Samalla ei voi välttyä ajattelemasta sanontaa, "mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää". Mietin ihan oikeasti, mitä järkeä on uhrata aikaansa työhön, jolla loppupeleissä on aika vähän merkitystä. Rikkaruohojen kitkeminen ei tee taloamme tai puutarhaamme yhtään sen valmiimmaksi. Aikaa siihen sain kulumaan kuitenkin koko päivän. Ja mielekkäältä se tuntui ensimmäiset pari tuntia, loput ajasta vain tein sitä ihan sen vuoksi, että sain sen tehtyä. Illalla terassin portailla istuessani hymyilin kuitenkin tyytyväisenä, kun se oli tehty. Ja jopa niinkin turhan työn jälkeen voisin sanoa, että kyllä puutarhanhoito on mukavaa. Niin mukavaa, että pää on täynnä ideoita, mitä kirjoitella tännekin. Itseäni tuo grow your own-ajattelu kiehtoo kovin ja mietinkin, että voisin aina silloin tällöin kirjoitella noista oman puutarhan hyötykasveista enemmänkin. Miltäs se kuulostaa?


keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Peace and quiet

Tämä kesä on ollut kyllä ihanaa aikaa. Kesään on kuulunut paljon tapaamisia ystävien kanssa, retkiä perheen kanssa, vapaata, rentoutumista, vähän juhlintaakin. Hetkiä, joita tulen lämmöllä muistelemaan ensi talvena. Eihän syksy ja talvikaan mitään ankeaa aikaa ole, mutta kyllä kesä on vain jotenkin huolettomampaa ilman samanlaista kiirettä, aikatauluttamista, pimeää ja kylmää. Kesällä tulee jotenkin helpommin elettyä hetkessä, tehtyä ja lähdettyä.

Kuitenkin sitä kaipaa tasapainoa siihen höntsäilyynkin ja olen ihan varma, että kun syksy ja kaikki aikataulut töineen ja kouluineen alkavat tas pyöriä, tuntuu se taas oikein mukavalta. Itse eläisin mielelläni vähän hetkissä ja höntsäillen, mutta tiedän, että säännöllisyys ja arjen rutiinit tuovat minulle kuitenkin sen parhaan tasapainon.


Kesän aikana olen tehnyt kotona paljon karsintaa. Siivonnut ja järjestellyt. Samalla miettinyt, miksi olo on vieläkin vähän rasittunut, vaikka olen saanut pitää vapaata. Kunnes viikonloppuna sen tajusin. Olin itsekseni puutarhassa poimimassa marjoja. Samalla siistin pensaasta huonoja ja vinksallaan olevia oksia. Etenin rauhallisesti, ilman mitään kiirettä. Minun ei tarvinnut kertoa kenellekään, mitä tehdä, puhua yhtään mitään. Joskus vastaus on niinkin lähellä, kuin juuri siinä, mitä on juuri sillä hetkellä tekemässä. Sitä minä kaipaan nyt. Hiljaisuutta.

Omassa työssäni olen koko ajan ihmisten kanssa, puhun paljon, neuvon ja opastan, pidän langat käsissäni. Sama jatkuu luonnollisesti kotona, jossa teen ruokaa, siivoan, pidän huolta että kaikki toimii, pyydän muita tekemään osan töistä, jotta kaikki ei jäisi minulle. Otan ehkä liiankin helposti työnjohtajan roolin. Tuntuu, että jos en itse tee tai kerro muille, mitä pitäisi tehdä, jää paljon asioita tekemättä. Teen mieluummin asiat tänään, jotta ne eivät jää roikkumaan ja kieltämättä on hyvin vaikeaa joskus ymmärtää, että kaikki eivät toimi niin.

Mutta siellä marjapuskassa kyykkiessäni ja niitä oksia leikellessäni tajusin, että se hiljaisuus on nyt sitä, mitä tarvitsen. Omaehtoista tekemistä ilman aikatauluja, hiljaista tekemistä ilman sitä, että pitäisi kertoa muille, mitä pitää tehdä. Aikaa, jossa voin vain tehdä, uppoutua tai olla. Tuntitolkulla. Koko päivän. Monta päivää. Jo ajatus siitä, että voin upota hetkeksi omaan pieneen kuplaani, tuntuu hyvältä.
Ihan näin yksinkertaista se ei toki ole, koska elämää on vähintään perheen verran. Mutta kaikki muu tuntuu juuri nyt siltä, että se olisi mukava työntää hetkeksi taka-alalle. Tämä on jännä tunne itselleni, koska olen aina rakastanut sitä, että ympärillä tapahtuu, ehdin tavata ystäviä, tehdä yhdessä kivoja juttuja, mennä ja tulla. Ja nyt kaipaan yksinäisyyttä, hiljaisuutta, rauhaa. Onko se tämä ikä, kun ei jaksa enää juosta ympäriinsä vai vain tasapainon etsimistä äänekkääseen arkeen?

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Pihalle sieltä

Viime ajat eivät ole olleet ihan sieltä kesäisimmästä päästä ja ainakin itse vähän nyrpistelin nenääni sateille sekä tuulille ja valitsin mukavamman vaihtoehdon, eli sisäversion treenailuun. Mutta kun sadetta on jatkunut tarpeeksi pitkään, alkaa kuitenkin tehdä mieli ulos. Koska eihän siellä kylmä ole. Tai ainakaan räntää sada.

Pieni muutos omiin asenteisiin ja tadaa, alkaa ulkotreenitkin olla ihan mukavia. Erilaisia pihatreenejä on tullut tänä kesänä tehtyäkin jos jonkinmoista versiota. Tänään kaiveltiin jos ja vaikka minkälaista peliä ja vinksutinta pihamaalle ja tehtiin niistä oikein mukava treeni päivänaloitukseksi.

Eli miten olisi, jos heittäisit sisällä olevat jumppavekottimet haukkaamaan kanssasi happea ja tekisit vaikka reilun puolen tunnin kuntopiirin? Ei pöllömpi idea?


Tänään meillä oli käytössä kahvakuulia, käsipainoja, vastuskuminauhoja, jumppapallo ja gymstick. Liikkeet tehtiin kahden liikkeen sarjoissa ja minuutti per liike. Kahden liikkeen sarjoja toistettiin kaksi kertaa ja sen jälkeen siirryttiin seuraavaan sarjaan. Liikkeethän voivat tietenkin olla mitä tahansa, mutta alla yksi esimerkki liikepareista.

Punnerrukset
Rinnalleveto kahvakuulalla

Ojentajapunnerrukset
Ranskalainen punnerrus vastuksen kanssa (kahvakuula, käsipaino jne.)

Hauiskääntö vastuksen kanssa (kahvakuula, käsipaino, tanko jne.)
Kulmasoutu vastuksen kanssa (kahvakuula, käsipaino, tanko jne.)

Vipunostot eteen vastuksen kanssa (kahvakuula, käsipaino jne.)
Burpee (koska kaikki rakastavat niitä)

Kyykky vastuksen kanssa
Askelkyykyt vastuksen kanssa

Rapuille hyppy tasajalkaa
Burpee (koska kaikki rakastavat niitä niiiin paljon)

Istumaannousut vastuksen kanssa
Jalkojen nostot (fitball jalkojen välissä)



Näitä koti-/pihatreenejä tulen laittelemaan tänne vielä enemmänkin ja ensi kerralla on vuorossa omalla kehonpainolla tehtävät treenit. Kuulostaa mukavalta, eikö?

Edellisiä kotitreenejä:
Kahvakuulalla
Pihatreenit
Treeni TRX-naruilla
Keskivartalotreeni


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Miksi?

Meillä oli eilen kiva päivä. Ajettiin tenavien kanssa ystävän luo mökille saunomaan ja uimaan. Samalla nähtiin ensimmäistä kertaa ystävän pieni vauva. Kaksi kuukautta on aika vähän elämää. Ja kuinka paljon on vielä edessä. Kaikki. Itse on tallannut tätä polkua jo reilun 40 vuotta ja vieläkin vastaan tulee asioita, joita vain ei voi ymmärtää. 

Ihanan illan jälkeen ajeltiin kotiin, tenavat nukahtivat takapenkille alle kymmenessä minuutissa. Ei mikään ihme, jos on koko illan puljannut vedessä ja trampoliinilla. Ja siihen vielä syöty vatsat täyteen grilliruokaa. Ihan varmasti nukuttaa. 


Itse annoin siinä ajellessa ajatusten virrata. Mietin, mitä kaikkea tulee kokemaan ihmisen alku, joka on vasta aivan tiensä alussa. Mitä hän tulee näkemään, mitä me emme ehdi nähdä.

Mietin myös elämän rajallisuutta. Sitä, miten kaikki voi olla ohi hetkessä. Kuinka hirvi voi hypätä tielle ja se on siinä. Ehtisinkö sanoa lapsille, että muistakaa elää hyvä elämä. Hieman ankeita ajatuksia niin mukavan illan päätteeksi, tiedän.

Samalla nautin kauniista kesäillasta, laskevasta auringosta. Suomen kesä on vain niin kaunis. Mietin myös, mitä on vapaus. Vapaus elää elämäänsä juuri niinkuin on hyvä. Mietin, kuinka haluan kirjoittaa ne ajatukset ylös. Ehkä jo heti seuraavana päivänä.


Saavuttuamme kotiin olin kiitollinen, että se hirvi ei hypännyt tielle, vaan saimme hypätä autosta ulos kotiin, jossa on kaikki hyvin. Illalla kotona vielä mietin, kuinka kiitollinen sitä pitäisi olla, että asiat ihan oikeasti ovat näin hyvin.

Samalla pohdin sitä, miksi osa ihmisistä elää nälässä ja köyhyydessä. Miksi maailmassa on niin paljon pahaa. Mikä tarkoitus sillä on, että osa saa jo tosi p***t kortit syntyessään ja toiset eivät. Oman elämänsä voi sössiä monella tapaa, mutta lapset ja tilanteiden uhrit minua surettavat. Hieman melankolisiin tunnelmiin nukahdin eilen, vaikka kaikki oli oikeasti hyvin. Todella hyvin.


Tänä aamuna heräsin jäätävään päänsärkyyn. Liekö syynä aktiivinen joogailu viikon aikana (olen ottanut aika kirjaimellisesti #yogaeverydamnday) vai edellisen illan ajatukset. Tilannetta ei yhtään helpottanut luettuani aamulla uutiset Nizzasta. Selailen pitkin päivää uutisia eri lähteistä ja koitan saada päivän työt tehtyä. Toimistotöitä, kaupassa käyntiä, ruuanlaittoa. Jossain taustalla mielessä pyörii kuitenkin maailman tapahtumat. En vain voi ymmärtää. Taaskaan. Vasta oli se Pariisin iskukin. 

Nämä ovat aivan liian isoja asioita ymmärtää tai vaihtoehtoisesti myöskään vain olla ajattelematta. Ihan jokainen meistä muistaa varmasti syyskuun 11. päivän terroriteot tai missä oli itse silloin, kun kuuli asiasta. Nämä asiat vain pysäyttävät. Ne ovat liian suuria ymmärettäviksi. Hyvyyttä on helppo ymmärtää, pahuutta ei.

Illalla kävimme ystäväni kanssa vielä juoksemassa hyppyrimäen portaita ja suurin ongelmamme taisi olla se, että satoi vettä. Kaikki on niin suhteellista. Juoksusta tuli hyvä mieli ja kotona tein vielä hetken joogaa ja mietin sitä aihetta vapaudesta, josta minun piti kirjoittaa.

Kirjoitan siitä joku toinen päivä. 


tiistai 12. heinäkuuta 2016

Supersadonkorjaaja

Tämä alkaa olla se aika vuodesta, kun tulee käytyä pihalla vähän malttamattomana kurkkimassa puihin ja puskiin että jokojoko? 

Sadonkorjuuaika starttasi tänä vuonna omassa pihassa saskatooneilla, jotka olivat paria viikkoa etuajassa. Ensimmäinen sato kerättiin reilu viikko sitten juosten kilpaa räksien kanssa, jotka sittemmin ovat kaikonneet jonnekin. Onneksi. Marjatuomipihlajapuskat ovat sen verran isoja, että niitä en ole alkanut peittämään verkoilla, vaan olen luottanut siihen, että jokaiselle syöjälle riittää kyllä. Jopa niille ahnaille räkättirastaille. Saskatoon on mielestäni aivan älyttömän hyvänmakuinen marja ja nimenomaan tuoreena syötynä. Pakkasessa maku häviää johonkin ja sulattelun jälkeen ne maisuvat mielestäni, öööö, ei miltään. Sen verran nuo pensaat kuitenkin tuottavat satoa, että joku jatkojalostumuoto niille täytyy keksiä. Kuivatus? Hilloaminen? Mehustus? 

Tänä aamuna tein smoothieta mansikoista, banaanista, saskatooneista, mantelimaidosta ja herajauheesta. Ja tuli muuten hyvää eli tätä tulee pyöräytettyä lähiviikot varmasti ahkerasti. Saskatoonissa on vain näköjään aika reilusti pektiiniä, olettaisin, koska juotavaksi tarkoitettu smoothie pitikin sitten lusikoida lasista.



Satoa on alkanut antaa myös kesäkurpitsa, josta poimin ensimmäisen kurpitsan eilen. Ja tänään paistelin sen pannulla muiden kasvisten kanssa. Kyllä se vain menee niin, että itsekasvatetut ja -poimitut vain maistuvat paljon paremmilta. Itselläni tuo kesäkurpitsojen kasvattelu on aikamoista sattumankauppaa minä vuonna tulee satoa ja minä vuonna ei. On ollut vuosia, kun taimet vain jurnuttavat pikkuisina koko kesän ja satoa tulee ehkä säälistä yksi hassu kesäkurpitsa. Ja on niitä vuosia, kun taimi räjähtää kasvuun, kuten tänä vuonna on taas käynyt ja satoa tulee niin paljon, että kesäkurpitsat tursuavat jo ulos korvista.


Takametsässäkin kävin tänään pyörähtämässä ja siellä alkaa jo kanttarellit olla hyvässä vauhdissa. Muutaman suurimman poimin jo mukaan, mutta taidan käydä uusintakierroksella vasta ensi viikolla. Ei tuo takametsän sienipaikka mikään suuren suuri ole, mutta kyllä niistä yhden piirakan pyöräyttää. Tosin sienestäminen on kyllä niin mukavaa puuhaa, että sitä voisi inspiroitua lähtemään vähän omaa takametsää pidemmällekin tulevana viikonloppuna. Ja ehkä otan astian myös mustikoita varten. En ole koskaan ollut mikään innokas mustikoiden poimija, mutta ehkä tänä vuonna... Ehkä.

Lisäksi kasvipenkistä löytyi myös retiisi, jota en edes muista sinne istuttaneeni, hah hah. Mitäköhän muita yllätyksiä puutarhasta vielä kesän mittaan löytyykään?






maanantai 11. heinäkuuta 2016

Sopivasti kaikkea vai suorittamalla onneen?

Sain jo joku aika sitten ystävältäni muutaman hyvinvointiin ja joogaan liittyvän kirjan lainaan, mutta ehdin vasta viime viikolla tutkia kirjoja paremmin. Hauskinta tässä ystävässäni on, että en koskaan pyydä kirjoja lainaan, vaan hän tuo ne tyyliin, lainaan sinulle nyt nämä, lue. Eikä hän ole vielä koskaan tuonut minulle kirjaa, joka ei kolahtaisi jollain lailla.

Itse rakastan kirjoja ja mikä onkaan parempaa, kun avaa kirjan ensimmäistä kertaa, silittelee (ihan oikeasti) ensimmäisiä sivuja ja pienellä jännityksellä odottaa, mitä kirja sisältää. Joskus menee hetki, että pääsee kirjaan sisälle, joskus se imaisee mukaansa jo ensimmäisiltä sivuilta ja joskus se ei vain tavoita. Ja joskus tietenkin jotain noiden väliltä.

Mutta siis tosiaan sain ystävältäni lainaan kirjoja, joita en ehkä olisi muuten tullut lainanneeksi, mutta ei mennyt tälläkään kertaan väärään osoitteeseen nuo kirjat. Yksi näistä oli Kylli Kukkin ja Virpi Mellerin Kyllin Hyvä - Lempeämmän elämän käsikirja. En ole koskaan tavannut Kylliä, mutta olen kuullut, että hän on hyvin lämmin ja elävä persoona. Tämän voin uskoa hyvin lukiessani ja selaillessani kirjan sivuja. 


En ehtinyt kirjassa kuin sivulle 7, johdantoon, kun silmiin osui pari hyvin kiteyttävää lausetta. 

"Hyvinvointi koostuu fyysisen kunnon lisäksi levollisesta mielestä, rakastavasta sydämestä, myönteisistä ajatuksista ja rohkeudesta olla oma itsensä. Jos vain tarkkailemme kehoa kriittisin silmin, sydän ja sielu kärsivät anoreksiasta."

En voisi enempää samaa mieltä olla. Ei siinä ole mitään pahaa, vaikka pitääkin huolta raameistaan, mutta siinä kohtaa, jos joku osa-alue alkaa saada pelkän huomion osakseen ja samalla unohtaa muut kehon osa-alueet, en usko, että voi voida tasapainoisen hyvin. Silloin, kun otamme huomioon mm. sen, että olemme antaneet kehollemme tarpeeksi lepoa, oikeanlaista ravintoa ilman ehdottomuutta tai itsensä rankaisemista, juuri itsellemme sopivaa liikuntaa monipuolisesti, pitäneet huolta henkisestä hyvästä olosta, voimme kokonaisvaltaisesti hyvin. 


Itse muistan ajan, kun määrittelin hyvän kunnon aika pitkälle ulkoisen habituksen perusteella ja painoin vähän taka-alalle omaa henkistä hyvinvointiani. Mottoni olisi voinut olla suorittamalla onneen. No, eipä tullut onnea tai parempaa kuntoakaan. Todettuani, kuinka väärässä olinkaan, aloin pikkuhiljaa tehdä luopumistyötä suorittamisesta ja funtsia oikeasti sitä, mikä on tärkeää. Loppujen lopuksi tipahdin hetkeksi niin syvälle omaan sisimpääni, että minua ei olisi vähempää voinut kiinnostaa miltä näytin. En nyt sentään ihan päästänyt tilannetta siihen, että olisin pelästynyt peilikuvaani, mutta aika suuri osa kaikesta siitä ulkonäkökeskeisestä minästä oli karissut. Ja tähän sanottakoon, että en ole koskaan ollut edes mitenkään kova meikkaamaan tai pyörinyt peilin edessä tuntikausia, mutta se vähäinenkin laittaminen jäi.

Siitä pikkuhiljaa löysin jonkinnäköisen balanssin ja se keskitie on tuntunut aika mukavalta. Joskus on mukava vähän ehostautua ja laittaa tukkakin vähän toisella tavalla, kuin perusponnarille. Silti nautin siitä, että lopputulos näyttää minulta. Elettyä elämää ei tarvitse mielestäni peitellä turhia.

Sama hölläily pätee moneen muuhunkin elämän osa-alueeseen. Kun oppii löysäilemään ja kiristelemään sopivissa paikoissa ja tilanteissa, seisoo aika vakaalla pohjalla, pystyy näkemään paperin molemmille puolille, eikä maailma kaadu niin herkästi, vaikka se vetäisi joskus avolävärillä vasten kasvoja.