lauantai 28. toukokuuta 2016

Kiitollinen jokaisesta treenistä

Tänä aamuna joogaan ajellessani mietin, että hieman on yläkroppa ottanut osumaa loppuviikon treeneistä ja tämä kyllä ihan konkretisoitui heti alkuunsa joogaharjoituksenkin aikana, kun jo aurinkotervehdyksistä lähtien naama meinasi ottaa kiinni lattiaan jokaisella punnerruksella. Sitkeästi vein pidin itseni siellä epämukavuusalueella ja väänsin jokaisen välivinyasan läpi, vaikka meno olikin kaikkea muuta kuin sulavaa. Lopussa olin kyllä ihan tyytyväinen, että tuli vähän jopa runnottua harjoitus läpi, koska olen viime aikoina tuon polven vuoksi aika helposti kevennellyt harjoitusta. Ja vaikka joogaan ei nyt ihan taida kuulua tuo no pain no gain-ajatus, täytyy mielestäni silti joskus mennä tuonne epämukavuusalueellekin ja antaa vain mennä.

 Menneellä viikolla sain jo aika hyvästä treenirytmistä kiinni ja huomaan, että viikko viikolta kroppa ottaa paremmin treeniä vastaan, palautuu hyvin ja lepopäiviä ei tarvitse pitää vähän väliä. Alan päästä pikkuhiljaa siihen omaan tottumaani treenirytmiin kiinni ja se tekee hyvää toki myös kropalle, mutta varsinkin pääkopalle.

Ja jos jotain olen oppinut tässä vähän rajoittuneessa treenamisessani, niin sen, että tästä eteenpäin otan jokaisen treenin kiitollisena vastaan. On aivan sama, oliko treeni mielestäni kevyt, rankka, hyvä vai ihan syvältä, olen iloinen ja kiitollinen siitä, että ylipäätään sain ja pystyin treenata.

Toivon, että tämä kiitollisuus kantaa pitkälle, koska se on aikamoinen motivaattori lähteä treenaamaan. Toistaiseksi vielä tuoreessa muistissa ovat päivät, kun en pystynyt treenata ja vaikka omassa motivaatiossani ei nyt varsinaisesti ole koskaan ollut vikaa tai sen puutetta, tuntuu tämä hetki, kun kroppa toimii ja pystyy liikkumaan niin hienolta, että minulle ei tee heikkoakaan lähteä liikkumaan.

Mutta jos jonkun huomaan muuttuneen, on se asenteeni. Jos aiemmin treenien aloittaminen tuntui joskus vähän kankealta, tuntuu se nyt tosi hienolta. Olen huomannut kirmaavani salille, kaartanut auton kohti hyppyrimäen portaita hymy huulilla ja tänään joogaan ajellessani olin niin intoa täynnä, että vähän ärsytti, kun joogasali oli niin kaukana, ja matkaan meni mielestäni liian pitkä aika ajaessa (15 min, hah hah). Ja tämän asenteen haluaisin säilyvän.

Sen tunteen siitä, että jokainen treeni on lahja, eikä joku sellainen asia, joka kuuluu tehdä. Siitä pyrin pitämään kiinni jatkossakin. Tällaista fiilistä on kieltämättä vaikea tavoittaa, jos liikkuminen on itsestään selvää, mutta jos se itsestäänselvä asia viedään pois, on helpompi taas arvostaa sitä, minkä on menettänyt. Toisaaltaan tämä on myös oikein hyvä muistutus itselle siitä, miten mitään ei tulisi pitää itsestäänselvänä ja tuntea enemmänkin kiitollisuutta ihan niistä arkipäiväisistä asioista, joista helposti unohtaa olla kiitollinen.


torstai 26. toukokuuta 2016

Kun kiire ei istu harteilla koko ajan

Elämä on tuntunut viime aikoina vähän erilaiselta. Vähän kevyemmältä, hitaammalta ja jopa hämmentävältä. Olen höllänyt kaasua ja välillä oikein pysähtynyt miettimään, että onhan tämä ihan ok. Onhan se ok, että voin tehdä asioita vähän hitaammin, vähän vähemmän ja vähän rennommin. Vaikka järki sanoo, että se on ihan ok, on silti vaikea sopeutua tilanteeseen, että minulla ei olekaan niin paljon tekemistä. On yllättävän vaikeaa vain olla.

 Kiireetön treeni hyppyrimäen portaissa

Polvileikkaus tuli siinä mielessä aivan täydelliseen saumaan, koska se tarjosi pienen hengähdyshetken arjen pyörittämiseen ja kun asiaa joutui katsomaan vähän kauempaa, eli sohvannurkasta, ymmärsin, kuinka kauan olen yrittänyt liikaa. Vuosia. Monia vuosia. Vaikka olen nauttinut joka hetkestä, eikä mielestäni mikään tekemäni ratkaisu ole ollut huono tai väärä, olen silti paahtanut menemään. Ja hidastaminen on yllättävän vaikeaa.




































Kiireetön kahvitteluhetki töiden lomassa

Tarkoitukseni ei ole downshiftata tai hidastaahidastaa, mutta liika kiire on se, josta yritän itseni vieroittaa. Aikoinaan, kun jäin pois palkkatöistä, päätin, että en halua enää elää stressin alla ja tämä on pitänyt hyvin. Kenenkään ei ole pakko stressata (silleen väärällä tavalla, pieni, hetkellinen stressi voi olla joskus jopa hyvästä) ja se on loppujen lopuksi oman pään tuotosta, joka heijastuu salakavalalla tavalla koko kroppaan aiheuttaen jos ja vaikka mitä huonoja juttuja. Ja itse en vain halunnut enää niitä stressin aiheuttamia fyysisiä (ja henkisiä) oireita. Koska minun ei ollut pakko.




































Kiireetön torstailounas

Toinen asia, mitä minun ei ole pakko kantaa arjessani, on (jatkuva) kiire. Toki se vaatii erilaisia isompia ja pienempiä muutoksia, jotta näin tapahtuisi ja kieltämättä nyt eläessäni sitä kiireetöntä arkea, tuntuu se jotenkin oudolta. Aivan kuin elämästäni puuttuisi jotain. Silti kalenteri ja päivät on täynnä tekemistä, tylsää hetkeä ei ole, mutta se kiire puuttuu. Se sellainen kiire, joka tekee sen, että ei ehdi olemaan läsnä hetkessä, jota elää tai hoitaa monia asioita puolihuolimattomasti, jotta ne tulevat tehtyä, mutta silti niihin ei ole aikaa paneutua. Se on pois. Ja tässä hetkessä myös pidän huolta, että kiire pysyykin pois.

Ja loppujen lopuksi kiireen poispitäminen takaa myös sen, että luovuus omasta työstä ei katoa. Mikään ei ole luovuudelle tappavampaa kuin kiire. Kiireen alla ei ehdi ideoida, miettiä tarpeeksi, mikä on paras ratkaisu tilanteeseen tai asiaan, rentous asioista katoaa ja hetkistä tulee suorittamista. Kiire ei vie loppujen lopuksi kovinkaan pitkälle.



































Kiireetön leivontahetki jäätelöiden maailmaan

Tällainen go with the flow-henkinen elämä pään sisällä tekee ainakin itselleni oikein hyvää. Huomaan, miten hengitän hieman rennommin, hymyilen enemmän, fiilistelen hetkiä enemmän, pää on täynnä ideoita, joita otan käyttöön maltillisesti. Nautin siitä, että voin ja minulla on aikaa istua kahvittelemaan, lounastelemaan, juttelemaan erilaisten ihmisten kanssa, kuuntelemaan, havannoimaan, ideoimaan, elämään hetkessä, suunnittelemaan tulevaa, innostumaan asioista.

Aika mukavaa, sanon minä. Ja oikein aurinkoista ja kiireetöntä päivää näin sateen keskeltä kaikille <3

maanantai 23. toukokuuta 2016

10 x Miksi? Puutarha edition

MIKSI...

...Puutarhasakset (sekarit/sekatöörit) ovat aina kateissa, kun niitä tarvitsee?

...Menin viime kesänä harventamaan penkkiä, josta ei tänä keväänä noussut kuin murto-osa kasveista? Viime talvi oli tosi karu. Eniten harmittaa jo hyvänkokoisiksi kasvaneet viiniköynnökset. Pah.

...Yksikään rikkakasvi ei kärsinyt talvivaurioita? Miksi???

...Kottikärryt pitää täyttää niin täyteen, että niitä kärrätessä tyhjennykselle lähes puolet tippuu matkalle?

...Tänä vuonna tuntuu voikukkia olevan 100 kertaa enemmän kuin viime vuonna?
...En saa ruohonleikkuria/siimuria lähes koskaan itse käyntiin? Ja mies nykäisee sen helponnäköisesti ensimmäisellä rykäisyllä. En ala.

...Kaikki kulmakunnan pieneläimet, kuten hyttyset ja mäkäräiset ovat minusta aivan liian kiinnostuneita?
...Hetken kitkettyäni päässäni alkaa soida joku korvamato kappale, josta muistan kuitenkin vain kertosäkeen. Ripiitillä. Nonstop.

...Puutarhanhoito on loputon tarina? Työ ei lopu koskaan.
...Rakastan sitä?

lauantai 21. toukokuuta 2016

Mitäs laitetaan?

Tässä pihakeinussa istuessani voisin vannoa, että on jo sunnuntai, vaikka lauantai-illaksi tämä päivä taitaa kuitenkin taittua. Sen verran on tullut jo tehtyä ja touhuttua tälle viikonlopulle, että minuun menisi kyllä ihan täydestä, jos joku uskottelisi minulle, että huomenna on jo maanantai.

Tämän sutinan normiarjen pyöritykseen aiheutti tämänpäiväinen Ravintolapäivä, joka työllisti Annaa ja minua, eli meidän PureFactorya jo tiistaista asti. Eilinen päivä meni pyöräytellessä vielä loppuja suklaita ja raakakakkuja sekä suunnitellessa muita myyntipisteeseen liittyviä asioita.

Ravintolapäivä meni kaikkinensa oikein loistavasti ja oli ilo huomata, kuinka monet jo tiesivät, mitä raakaruoka ja moni olikin jo jossain sitä päässyt maistamaan. Raakaravintohan on kaikessa yksinkertaisuudesaan ruokaa, jota ei ole kuumennettu yli 40-asteen, koska siinä lämpötilassa ruuassa olevat meille tärkeät entsyymit alkavat tuhoutua, samoin kuin osin muutkin ravintoaineet sitä enemmän, mitä enemmän lämpö lisääntyy. Raakaravinto on lisäaineetonta ja mahdollisimman prosessoimatonta eli käsittelemätöntä ruokaa, kuten marjat ja hedelmät, vihannekset, juurekset ja merilevät sekä siemenet, pähkinät ja kylmäpuristetut öljyt. Terveellisistä ja raaoista raaka-aineista tehty ruoka ei automaattisesti ole kevyempää tai kalorittomampaa, mutta huomattavasti ravintorikkaampaa ja silti herkullista. Itse en keksi yhtään hyvää syytä olla syömättä raakaruokaa ja omalla kohdallani pyrin korvaamaan osan ruuistani nimenomaan raakaruualla.
Palatakseni vielä Ravintolapäivän suunnitteluun, oli se kyllä aivan mahtava kokemus. Olen itse miettinyt monena vuonna, että olisi tosi kiva lähteä vaikka joulunalusmyyjäisiin myymään esimerkiksi itse tehtyjä jouluisia kransseja tai käsitöitä, kuten villasukkia, mutta nämä ovat aina karahtaneet siihen, että minulla ei vain yksinkertaisesti ole ollut aikaa tällaisten tekemiseen. Nyt, kun tämä Ravintolapäivä otettiin työn alle, funtsin mielessäni, että tässähän tämä haave minusta suunnittelemassa ja toteuttamassa tällaista myyjäistapahtumaa sitten toteutui.

Ja se toteuttaminen oli hauskaa. Niin hauskaa, että välillä nauroimme kyyneleet silmissä niin, ettei enää edes ääntä lähtenyt. Ja vaikka tämänkin homman voisi ajatella tietynlaisena työnä, on se minulle ainakin toistaiseksi pääasiassa harrastus, johon käytettyä aikaa en suoranaisesti työajaksi laske. Mutta hauskaa se on. Nautin suuresti reseptiikan kehittelystä ja eilen Annan tuoma spirulinajauhe sai meidät taas kehittelemään vielä yhden kakun ravintolapäivään. Ja voi hitsi, miten siitä tulikin hyvää. Väri saattoi olla hieman epäilyttävän vihreä, mutta maku raikas sitruunainen.

Iso kiitos Ravintolapäivän onnistumisesta kuuluu myös Kouvolan Luontaistuotteelle, jonka edessä tätä päivää vietimme ja lisäksi saimme käyttää heidän jääkaappiaan kakkujen säilytykseen. Liikkeen henkilökunta on muutenkin aivan todella mukavaa ja ystävällistä porukkaa ja koimme olevamme enemmän kuin tervetulleita viettäessämme päivää tässä paikassa.

torstai 19. toukokuuta 2016

Voi väsymys

Kuinka usein on käynyt niin, että lomalle jäädessä iskee flunssa tai kun tiukan työ-/opiskeluputken jälkeen stressi helpottaa ja jäljelle jää vähintään armoton väsymys? Itse muistan aikanaan, kun kunnon työputkien jälkeen jäi lomalle, niin ensimmäinen viikko meni vähintään nukkuessa tai sitten iski oikein kunnon lenssu.

Kropallehan se on aika luonnollinen reaktio, kun on liian kauan painettu liian kovaa ja sitten kun helpottaa, antaa kroppakin ns. periksi ja "palkintona" on flunssa tai ainakin väsymys. En osaa kertoa, mistä tämä tarkalleen johtuu, mutta näin tuo kroppa tuntuu usien toimivan. Kuulostaako tutulta?

Joskus kroppa pitää stressitilaa yllä hieman pidempään, kuin siihen päivään, kun helpottaa, eli joku tilanne on saatu päätökseen tai loma alkaa tai stressi alkaa helpottamaan. Ikäänkuin se haluaisi varmuuden vuoksi vielä hetken katsoa, jatkuuko tilanne, vai helpottiko oikeasti. Itselleni tämä tilanne pääsi vähän yllättämään tällä viikolla, kun ihmettelin jatkuvaa väsymystä.


Mietin ensin, että mistä ihmeestä tämä väsymys kumpuaa ensin päivisin niin, että päikkärit olivat ihan must have ja illalla viimeistään seitsemän jälkeen alkoivat leukapielet kipeytyä, kun haukotutti niin kovin. Samalla tuntui, että pieni flunssa alkaa viemään tilaa normiolotilalta, mutta onneksi tajusin yhdistää tilanteen siihen, että viime aikoina työt ovat tosiaan vähän helpottaneet ja kropalla oli aikaa tasaantua.

Nöyränä olen siis ollut unten mailla jo kahdeksan jälkeen illalla, nukkunut lisäksi päikkäreitä, jos on siltä tuntunut ja kuunnellut muutenkin omaa fiilistä eri asioihin kropan kautta. Ja se on auttanut. Jo tänään tuntui vähän pirteämmältä ja olo oli kuin uudesti syntyneellä.

Itse huomaan tuossa väsyneessä olotilassa, että tekisi mieli käyttäytyä hieman toisin kuin normaalisti. Tulee tarve vähän kiukutella kaikista pikkuasioista, syödä lohturuokaa (karkkia) ja ärsyyntyä ihan mitättömistä asioista. Tietenkin osaan yhdistää nämä tunteet tuohon väsymykseen. Mutta silti, kuinka mukavaa olisi sukeltaa omaan pikkukuplaan ja antaa sen tunteen vyöryä yli, että on todellakin ansainnut sen, että voi vähän kiukutella, olla ainakin vähän marttyyri ja hukuttautua karkkimereen. 

Kuinka mukavaa olisi vain velloa täydellisessä mukavuusaluekuplassa ja työnnellä ulos kaikki sinne kuulumattomat asiat. Ja loppupeleissä todeta, että ei siitäkään hyvä olo tule pitkällä aikavälillä. Tähän vähän liittyen minua huvitti lukea eilen vastaisku ankeudelle-blogin kirjoittajan Jennyn juttu aiheesta Mikä minua ärsyttää? Kieltämättä tässä olotilassa osui ja upposi :) Käy lukemassa.



maanantai 16. toukokuuta 2016

Ruokaa hyvässä seurassa? Kyllä kiitos.

En varmaan kovinkaan rankasti valehtele, jos väittäisin, että suurin osa viikonlopusta meni syödessä ja juhliessa. Juhlinta toki rajoittui ihan lasten synttärijuhliin, mutta sunnuntaina Annan, Niinan ja Kymin Huvilan järjestämältä brunssilta kotiin palatessani vaihdoin kotiverkkarit jalkaan ja kaaduin sänkyyn piiiitkille päiväunille. Rankkaa on juhliminen.

Täällä meidän nurkilla ei ihan samalla tavalla järjestellä brunsseja joka viikonloppu (tai sitten elän vain brunssipimennossa), kuin vaikka pääkaupunkiseudulla tai muissa suuremmissa kaupungeissa, joten tällainen tapahtuma oli enemmän kuin tervetullut tänne meidänkin nurkille. Itsehän olemme järjestelleet tällaisia omia brunsseja jo kaveriporukalla ja muutamaan otteeseen ollaan ihan perheenkin kesken järjestelty "hotelliaamiaisia", joista varmaan voisi myös käyttää nimeä brunssi. Mutta tällaiseen valmiiksi järjestettyyn brunssiin ei tule istahdettua turhan usein.


Brunssi oli suunniteltu Niinan ja Annan toimesta, joka näkyikin hyvin niinä "vähän terveellisempinä" vaihtoehtoina. Siinä brunssilla istuessamme tuli nautittua varmasti ihan jokaisesta pöydänantimesta, mutta omiksi suosikeikseni nousivat lohisalaatti ja tuorepuuro sekä jälkiruokakattaus kaikkinensa. Rakastan juustoja ja vaikka oma kehu tässä nyt aika rankasti haiseekin, niin todella hyvältä maistui tietenkin myös Annan kanssa tekemämme raakakakku, jonka olimme brunssille tehneet.



Kaikkinensa toivoisin näille nurkille enemmän tällaisia brunsseja ja varsinkin näitä, joissa selvästi on käytetty ajatusta, kun kokonaisuutta on mietitty, mutta silti tarjolla oli jokaiselle jotakin. Itse näkisin itseni helposti istumassa aina silloin tällöin viikonloppuaamupäivää nauttien hyvästä ruuasta ja seurasta. 

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Niistä pienistä hetkistä

Tässä rauhallisena sunnuntaiaamun hetkenä mietin, kuinka onnellinen olen siitä, että viime aikoina olen ehtinyt viettää aikaa hengaillen, istuskellen ystävien kanssa brunssilla, lounaalla, kahvitellen, aamupalalla, töiden lomassa ja ihan muuten vaan.

Tällaisten mini-irtiottojen ei tarvitse olla mitään monen tunnin ja seitsemän ruokalajin maratoneja (ei niissäkään toki vikaa ole), mutta jo vaikka ihan hetken kuulumisten vaihdolla ja kahvitteluilla saa niin paljon lisää virtaa arkeen ja hymy pysyy takuuvarmasti kasvoilla vielä seuraavanakin päivänä.


Tarjottavienkaan ei tarvitse olla kummoisempia, mutta ainakin itsestäni on mukava tarjota jotain, oli se sitten vähän ruokaisampi lounassalaatti, jonne tuli tällä viikolla lisäiltyä pihan omia raaka-aineita, kuten koivun- ja mustikanlehtiä, vuohenputkea ja ruohosipulia tai jotain pientä naposteltavaa kahvitteluille. 

Perjantaina PureFactory pyöräytteli muutamat raakakakut kasaan ja täytyy sanoa, että tästä raakaleivonnasta on tullut niin mukava lisä arkeen ja vaikka tämä olisi kuinka työtä, ei se vain ole vielä hetkeäkään tuntunut siltä. Kun varsinaista leivontatyötä ei tule tehtyä, pyörii mielessä erilaiset reseptivaihtoehdot ja koristelujutut. Tähän maailmaan ja reseptien kehittelyyn saisi helposti kulutettua kaiken vapaa-aikansa ja olen kyllä tosi onnellinen, että nämä leivontajutut ovat palanneet omaan arkeen juuri sillä tavalla, mikä tuntuu omimmalta.

Toinen asia, jolle toivon löytyvän taas tässä kesällä aikaa, on käsityöt. Ompelukone ja saumuri ovat seisseet kodinhoitohuoneen pöydällä liian pitkään toimettomina ja toivon, että kaikki kankaat ja muut askartelutarviikkeet eivät ole ehtineet homehtua tässä välissä, kun aikaa (ja intoa) näpertelylle ei ole ollut.

Ja palatakseni vielä niihin mini-irtiottoihin, kävin eilen ystävän luona aamiaisella, kun ei olla nähty piiitkään aikaan ja muiden aamupalatarjoiluden lisäksi hän oli tehnyt suklaaraakakakun. Kuinka mukavaa on istahtaa valmiiseen pöytään ja päästä maistelemaan vielä jonkun toisen tekemään raakakakkua, joka oli muuten hyvää.

En mitenkään aistinut sitä jännittynyttä olemusta siihen asti, kun olin maistanut kakkua ja kehunut sitä. Hah hah. Vaikka itse pyöritteleekin ja testailee näitä kakkuja ja makuyhdistelmiä viikoittain, on muualta tulleet ideat ja vinkit aina tervetulleita. Tähänkin kakkuun antoi raikkaan lisänsä mm. pohjaan lisätty mustikka ja suklaaseen lisätty passionhedelmä. Nam.


Niitä pieniä lisäjuttuja kahvittelutarjoiluihin saa myös vaikka marjoista. En tiedä, onko muut kiinnittäneet huomiota siihen, että tällä hetkellä kaupassa myytävät (espanjalaiset) mansikat ovat yllättävän hyvän makuisia. Itse jätän yleensä nuo ulkomaiset mansikat ostamatta, koska vaikka haju ja ulkonäkö ovat hienoja, on maku yleensä mitäänsanomaton ja kirpeä, sellainen raa'an makuinen. Viime aikoina olen kuitenkin poiminut näitä mansikoita mukaan kauppareissuilla, koska maku on ollut ihan jees. Lisäksi olen niin koukussa pensasmustikoihin, että niitä olen napannut mukaan herkutteluhetkiin aina viikonlopuksi.

Eilen istuimme terassilla kahvittelemassa ystäväni kanssa ja suunnittelemassa tulevan syksyn reissua. Mikä on sopiva kävelymatka per päivä ja mitä kaikkea sitä oikein ottaisi mukaan. Lisäksi tässä pitäisi alkaa kartoittamaan, mikä on hyvä kenkä ko. reissuun ja rinkkaankin pitäisi investoida. Vanha on niin iso, että ihan sellaisen kanssa en taida matkaan lähteä. Kahvitarjoiluille sai muuten aika mukavannäköisen lautasen pienellä vaivalla, kun siihen yhdisti mansikoita, mustikoita ja muutaman raakasuklaan.

Viikonloppu on kieltämättä mennyt aika hujauksessa ohi, kun näiden kahvittelujen, leipomusten ja lounasteluden lisäksi on vietelty nuoremman neidin syntymäpäiviä. Aikamoista hulinaa siis, sanoisin. Nämä ovat kuitenkin niitä viikonloppuja, joista jää kaiken hulinan ja tekemisen jälkeen niin hyvä fiilis, että arjen pyörityksen jaksaa taas ihan varmasti.


torstai 12. toukokuuta 2016

On treenipäiviä ja on lepopäiviä

Pikkuisen aamulla mietin, että uskoako vaiko eikö vai laittaisinko tämän kuitenkin vähän lyhyiden yöunien piikkiin, kun kroppa tuntui kevyesti kankealta. Pohkeista. Tälle päivälle olin tosin ajatellutkin tekeväni joogaharjoituksen, mutta päivän valjettua ja totuuden hierouduttua kasvoilleni oli pakko todeta, että ehkä tuo putkirullailu olisi tälle päivälle kuitenkin SE juttu.

Muuten kropassa tuntuu alkuviikon treenit ihan terveellä tavalla, sellaisella hyvällä lihaskivulla, mutta hitsi kun nuo portaat olivatkin petolliset. Sormet ristissä toivon, että kyse on vain tavallisesta treenin jälkeisestä olotilasta, mutta pikkaisen takaraivossa jyskyttää se "entä jos"-vaihtoehto. Pohkeiden jumituksen lisäksi myös hieman tehokkaamman keskivartalojumpan seurauksena ei ole tänään oikein naurattanut. Mutta ei kai sitä aina voikaan olla niin hahhahahaaa-hauskaa. Hymyily saa tänään riittää.

Nyt kun olen taas päässyt pikkuhiljaa treenien makuun, tekisi mieli vain kirmailla, kuin lehmät kevätlaitumella ja treenailla vaan päivästä toiseen. Kuka tarvitsee lepopäiviä? En minä ainakaan. Väärin. Kyllä tarvitsen.

Sen verran fiksuksi olen tässä vuosien myötä kuitenkin tullut, että jos ei kroppa ilmoittele lepopäivän tarpeesta, kuten nyt, olen kirjoittanut sen kalenteriin vaikka ihan varmuuden vuoksi ja pidän siitä kiinni. Hieman omaa kroppaa kuulostellen pidän lepopäivän joko ihan totaalilepona tai sitten siihen kuuluu kehonhuoltoa ja/tai kevyttä lenkkeilyä.



Itse treenailen aika monipuolisesti omaa kroppaa kuunnellen. Minulla ei ole mitään tiettyä ohjelmaa, jonka mukaan menisin, vaan aamulla vähän fiilistelen, mikä on päivän treeni; tasaisella sykkeellä tehtävää aerobista/sykettä nostavaa/koko kropan kuormittavaa treenaamista/johonkin osa-alueeseen keskittyvää treenaamista/omalla painolla/kahvakuulilla/tangolla/muilla vaihtoehdoilla/joogaharjoitus/pelkkiä voimaa ja kehonhallintaa vaativia liikkeitä joogasta/tai mitä näitä nyt vielä on, mitä tykkäänkin tehdä. 

Joskus joku treenimuoto, kuten vaikka juoksu ja nuo hyppyrimäenportaat jäävät tauolle jo ihan vuodenaikoijen vaihteluidenkin vuoksi, kun portaat eivät oikein talvella motivoi ja juoksukin tuppaa kelien kylmetessä hieman jäämään. Tietyt lajit pysyvät mukana säännöllisesti, kuten jooga ja jonkinlainen voimapuolen treenailu, mutta esimerkiksi kahvakuulailu tuppaa olemaan sellainen on/off-treenimuoto, johon sytyn välillä kovinkin ja välillä kuulat vain pölyttyvät nurkassa.

Mutta pääasia lienee se, että oma liikkuminen on säännöllistä ja monipuolista. Nautin siitä, että kroppa pysyisi mahdollisimman toimintakykyisenä, ja sen mahdollistaa mm. monipuolinen treeni ja tietenkin myös se, että malttaa antaa kropan palautua välillä.

Mikä on sinun treenilajisi vai tykkäätkö treenata monia lajeja?

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Hei vaan taas talvitauon jälkeen hyppyrimäen portaat

Tällaisilla ilmoilla houkuttaa tuo ulkona treenailu paljon enemmän, kuin sisällä tekeminen. Aamulla kaarsinkin auton hyppyrimäen portaiden ääreen ja kävin testaamassa, kuinka ne porrastreenit kulkevat talvitauon jälkeen. 

Ihan en vielä suoriltaan uskaltanut juoksemaan lähteä, vaan kävelin portaat muutamaan otteeseen ylös. Ihan mukava alkulämpö tuli siinäkin ja jalatkin vähän tutisivat pienen hetken nousujen jälkeen. Polvi ei tuntunut yhtään pahalta, joten eiköhän tässä pikkuhiljaa uskalla ottaa jo juoksuaskeltakin. Tällä kertaa tämä toimi alkulämmittelynä varsinaiselle treenille, mutta eiköhän tuo tässä lähiviikojen aikana ala tuntua jo ihan kunnon treenilyäkin, kun saan vähän lisättyä vauhtia noihin jalkoihin.

Nyt on onneksi tuo polvi vähän jarruttelemassa menoa, koska yleensä nämä kevään ensimmäiset porrastreenit ovat sen verran kipuisia kokemuksia, että palautumiseen ei päivä riitä. Nyt tästä kävelystä jäi ennemminkin sellainen palo, että pakko päästä pian uudestaan. 

Kevään pitäisi kyllä aina alkaa näin lämpimillä ilmoilla, kun tässä tulee ihan runsaudenpula, mitä kaikkea sitä voisi ulkona tehdäkään. Kunhan tästä kykenee ottamaan juoksuaskelta, tiedän löytäväni itseni taas pururadan lisäksi ainakin urheilukentältä. Niin ja näistä rappusista.


tiistai 10. toukokuuta 2016

Kyykkää nainen, kyykkää. Tai yritä ainakin.

Sitä osaa kyllä iloita pienistäkin asioista, kuten siitä huomiosta, että jalka ihan oikeasti alkaa parantua. Viime viikolla kyykkäsin vielä penkin päälle tuesta kiinni pitäen, mutta tällä viikolla pystyin jo kyykkäämään kieli keskellä suuta keppi niskan takana ja ilman tukea. Tosin vielä penkille. Sen verran kiristää vielä tuosta polvesta, että tuon alemmas kyykky ei vielä painu. Mutta kyllä tämä tästä. 

Tällä viikolla lisäsin jalkatreeneihin jo toisenkin liikkeen (wooo!!), maastavedon, jota onneksi pystyi jo tekemään keppiä isommilla painoilla. Näistä treeneistä kaikessa yksinkertaisuudessaan tulee niin hyvä mieli, kun huomaa, että kehitys on eteenpäin, eikä tarvitse pelätä, että rikkoisi jotain jo ennestään rikki olleesta lisää. Taukoa tuli kuitenkin näillä jalkapuolen treeneille reilun kolme kuukautta. Vaikka aika ei itseasiassa ollut tuon pidempi, tuntui se valovuodelta.

Pääkopalle tämä on ollut rankinta, mutta näin paremman puolella ollessani, voin todeta että tällainen hidastaminen ja pienen askeleen ottaminen taakse oli jopa ihan hyvästä. Ja ehkä huvittavinta näissä kahden liikkeen treeneissä on, se, että ensinnäkin näihin liikkeisiin (+ vähän keskivartalojumppaa) sain aikaa kulumaan ihan heittämällä tunnin ja tänään jopa tunsi tehneensä.

Olen kyllä ollut niin innoissani näistä raudannostotreeneistä, että melkein tänäänkin aamulla teki mieli tanssia, kun mm. rinnalleveto (raakana riipusta) ja vauhtipunnerruskin menivät jo. Vielä tosin toinen jalka ottaa enemmän vastaan painoa, kuin tuo kuntoutuva, mutta parempaan päin ollaan joka tapauksessa menossa ja se on pääasia.


maanantai 9. toukokuuta 2016

Mutta en malttanut istua koneelle, koska oli niin nätti ilma

Perjantaiaamuna mun piti kirjoittaa siitä...

....kuinka vihdoin ja viimein oikeasti totesin, että kyllä, kesä on täällä ja kaivoin kesävaatteet laatikoista. Ja huomaisin, että jotain on tapahtunut vaatteille talven aikana. "Huono leikkaus" monissa niissä, hmmmm. Johtuen ehkä siitä, että polven rikkouduttua treenaaminen väheni, mutta syöminen ei. Vaikka oma syöminen ei mitenkään huonosta päästä ole, on liika liikaa energiaa hyvistäkin lähteistä otettuna. En kyllä jää murehtimaan tätä, koska polven kuntoutuessa lisääntyy taas liikunnankin määrä.

....että odotan iltaa innoissani, kun tiedossa on perinteiset kesänavajaiset ja samalla minun läksiäiset Crossfit-salilla. 

Mutta en malttanut istua koneelle, koska oli niin nätti ilma.


Lauantaiaamuna minun piti kirjoittaa siitä....

...kuinka hauska ilta minulla oli. Illan ensimmäinen aktiviteetti, eli joukkueWOD oli suunnistushenkeen rakennettu ja vaikka en siihen pystynytkään vielä osallistumaan, oli ilo katsoa tehokkaana loistavia punaisia ja iloisia kasvoja, jotka palasivat reitiltä takaisin lähtöpisteeseen.

...kuinka haikea ilta minulla oli. Vaikka päätös olikin omani ja se tuntuu mitä oikeimmalta, on yhden aikakauden loppu aina haikea. Porukka ja yhteishenki salilla on kuitenkin niin mahtava ja on ollut ilo katsoa ihmisten kehittymistä ja olla mukana tässä porukassa. Myöskään kyyneleiltä ei voinut välttyä siinä kohtaa, kun Sanna ja Liisa pitivät pienen puheen ja koko porukka oli muistanut minua lahjalla. Lahjalla joka osui ja upposi. Olen syksyllä lähdössä kävelemään pätkän Santiago de compostelaa ja lahjakortti vaelluskenkiä/rinkkaa varten oli erittäin, ERITTÄIN tervetullut. Iso kiitos siitä kaikille <3

 ...että aika pienellä todennäköisyydellä tulen elättämään itseäni laulajana. Perjantaina pääsin jouduin hetkeksi "taustalaulajaksi"ja voisin puhua aika vakavasta epämukavuusalueesta, vaikka huumorilla mentiinkin. Laulaminen (jos sitä nyt laulamiseksi voi kutsua) julkisesti on yksi pahimmista peloistani ja elävästi muistan traumat ala-asteen luokan edessä yksinlaulamisesta. Huh.


...siitä, kuinka polvi kestää jo kevyen pyöräilynkin. Tosin perjantaina polvi oli huomattavasti kankeampi juhliin mennessä, kuin sieltä tullessa. Mistä lie johtunut ;)

Mutta en malttanut istua koneelle, koska oli niin nätti ilma.

Sunnuntaiaamuna minun piti kirjoittaa siitä...

...kuinka istuin koko lauantaipäivän terassilla. Maalaten. Terassi sai kelonharmaan sävyn ja vaikka miehellä oli visio work smarter, not harder-versiosta ja siitä, onko järkeä maalata aurinkoisella ilmalla, olin päättänyt ryhtyä tuumasta toimeen ja jos nyt lopputuloksena ei ihan mikään maailman tasaisin ollut, olen oikein tyytyväinen. Ja kun vielä kävin investoimassa pihakeinuun uudet päälliset ja istutin muutamat kesäkukat, oli kesätoimistoni valmis.

 ...kuinka iloinen olin uudesta kesätoimistostani ja siitä, että aurinko on jaksanut paistaa näin lämpimästi ja herättää luonnon eloon.
 ...että sain herätä aamulla siihen, kun vieressäni nukkunut nuorempi jälkikasvuni herätti minut halauksella ja onnentoivotuksella Äitienpäivään.

Mutta en malttanut istua koneelle (töitä lukuunottamatta), koska oli niin nätti ilma.