30.3.2016

Minustako kasvissyöjä?

Aika ajoin (itse asiassa aika paljonkin) tulee mietittyä sitä, kuinka realistista olisi siirtyä kasvisruokavalioon. Pari vuotta sitten kokeilin lihatonta lokakuuta, mutta suurimmaksi ongelmaksi koin sen, että en syönyt tarpeeksi. Tuntui, että vaikka kuinka olisin syönyt, oli nälkä melko pian taas ruokailun jälkeen. Tuolloin kulutuskin oli tosin aika suurta, kun vedin vielä ryhmäliikuntatunteja muiden liikunnallisten aktiviteettien lisäksi. Ja kun on vähän koko ajan pieni nälkä, alkaa tehdä mieli kaikkea, mikä sisältää nopeita hiilihydraatteja eli suomeksi herkkuja.

Kyse ei ole myöskään siitä, että en osaisi tehdä monipuolisesti ruokaa myös kasviksista. Minusta on ihana hengailla kaupan hevi-osastolla ja poimia eri värejä kärryyn, jatkojalostaa milloin mistäkin erilaisia keittoja, kasvispihvejä, uunikasviksia tai mitä nyt mieleen juolahtakaan.

Kasvisruokavaliosta keskustellessa esiin nousee usein myös se seikka, että monet kokevat kasvisruokailun jotenkin rajoittavana. Itse en koe sitä ollenkaan niin, koska en koe rajoittavana myöskään sitä, että en syö esim. eineksiä ja pyrin valitsemaan aina mahdollisimman vähän prosessoidun tuotteen. Nehän ovat vain valintoja, joita haluan tehdä. Sama koskisi myös kasvisruokavaliota; tarkoitukseni ei ole tehdä siitä itselleni asiaa, joka rajoittaa, vaan asian, jonka olen itse valinoillani tehnyt. Näiden kahden ajattelumallin välillä on aika iso ero, eikö?

Yksi asia, jonka koen ongelmaksi on se, että vatsani ei tykkää palkokasveista yhtään. Sääli sinänsä, koska pitäisin niiden mausta. Olen testannut palkokasvien käyttöä eri versioin mm. keitettyinä, paistettuna, liotettuina, mutta joka kerran saan kärsiä vatsakrampeista ja muista ei niin mukavista lieveilmiöistä. Ja ainakin oman, tämänhetkisen ruokavalioajatusmallin mukaan en ole ihan satavarma, saisinko koostettua ihan puhtaalla kasvisruokavaliolla itselleni täysipainoiset ateriat niin, että en olisi koko ajan nälkäinen tai etten söisi aivan järkyttäviä määriä hiilihydraattipitoista ruokaa päivittäin. En siis tarkoita, että ruuan pitäisi olla vähähiilihydraattista, mutta jos kasvisruokavalion tärkeimmät proteiininlähteet jätetään pois, täytyy se korvata jollain, eli sitten hiilihydraateilla tai rasvoilla, jotta saan tarpeeksi energiaa.

Eli ainakin tällä hetkellä näkisin ainoana toimivana vaihtoehtona lakto-ovovegetarismin, jossa käytetään maitotuotteita sekä lintujen munia. Omalla kohdallani tämä tarkoittaisi kananmunia, vuohenjuustoa tai fetaa lehmänmaidosta, maitoa kahvin kanssa sekä satunnaisesti leipäjuuston käyttöä ruuanvalmistuksessa. Niin ja joskus herkuttelua erilaisilla juustoilla. Näistä saisin koottua jo ihan toimivan ruokakokonaisuudet, ainakin teoriatasolla ja ajattelinkin itseasiassa testata tämän toimivuutta ihan käytännössä ja kokeilla tällaista versiota kasvisruokavaliosta huhtikuun ajan (ainakin).

Jos olet itse miettinyt samansuuntaisia ajatuksia, niin hyppää mukaan kyytiin ja kokeillaan, kuinka lakto-ovovegetarismi toimii arjessa. Tai jos sinä olet jo valinnut tällaisen linjan, niin kaikkia vinkkejä otetaan ilolla vastaan. Mukana?


28.3.2016

Olen minäkin suunnitellut sen aloittamista, mutta en ole tarpeeksi notkea

Sitä aina joskus kuulee, kun tulee puhetta joogasta, että "olen minäkin suunnitellut sen aloittamista, mutta en ole tarpeeksi notkea". Aluksi muistan miettineeni, että hetkinen, mitä väliä sillä on, kuinka notkea sitä on, koska eikö tarkoitus olekin uuden lajin myötä opetella uusia taitoja tehdä niistä heikkouksista vahvuuksia. 

Mutta tuota hieman enemmän miettiessäni ymmärrän oikeastaan oikein hyvin sen ajatusmallin, joka joogaa aloittaessaan monilla voi olla. Jos ei ole luonnostaan notkea, vaan notkeus on mallia rautakanki, voi aloittaminen äkkiseltään tuntua haastelliselta. Se ensimmäinen mielikuvahan joogasta on helposti se netistä bongaamamme kuva ihmisestä, joka istuu vähintään solmussa. Itse tovin jo joogaa harrastaneena ymmärrän, että se, kuinka hyvin mihinkin liikkeeseen taipuu tai mitä jaksaa tehdä, ei ole loppupeleissä kovinkaan olennaista. Kuitenkin iloitsen siitä, että harjoituksen myöstä kroppa taipuu paremmin ja liikkeet vain tuntuvat helpommilta. Ja sitä mukaa, kun opin uusia liikkeitä tai taivun niihin paremmin, tulee myös näitä asanoja kuvattua tänne blogiinkin. 

Ei minulle tule näitä kuvia jakaessani mieleen, että mitä jos joku, joka on suunnitellut aloittavansa joogan, ei aloitakaan sitä, koska näkee kuvan minusta jossain kummallisessa asennossa. Enkä minä tule kertoneeksi joka kuvan yhteydessä, että tämä on kuulkaa ollut pitkä matka, että saan itse kädet oman kropan ympäri tai tuosta varpaasta kiinni tai pystyn seisomaan päälläni ilman seinän henkistä tukea. Ei, minä iloitsen saavutetuista tuloksista. Samalla kuitenkin selailen vaikka Instagramissa muiden joogaajien kuvia ja videoita, jotka ovat taidoiltaan valovuosien päässä minusta ja mielessä käy väkisinkin, että eihän tuo ole mahdollista. 

Tällöin pystyn samaistumaan siihen "olen suunnitellut joogan aloittamista, mutta en ole tarpeeksi notkea"-ajatteluun. Ja vaikka jo jooganneena ymmärränkin, että kehitys tulee harjoituksen kautta (ja sitä kehitystä ihan oikeasti vain tulee) ja kyllähän sen liikkeen täytyy olla mahdollinen, koska joku oikea ihminenhän sitä siinä kuvassakin tekee, tuntuu toisien liikkeiden suorittaminen niin kaukaiselta ajatukselta, että ajattelee vain, että ei minusta koskaan ole tuollaiseen. Joskus jopa jotain hienoa liikettä katsellessani, saatan hetken ajatella, että helppohan se tuon on, senkun vain tekee noin, kunnes tajuan, että tuskin kukaan meistä on syntynyt ihan noin taitavaksi. Sitä samaa harjoitusta se on vaatinut, kuin mikä tahansa liike, näytti se sitten kuinka hienolta tahansa.


Toinen mielikuva, joka liitetään joogaan, on kasvissyönti. Eikä toki suotta, koska yhtään joogaan enemmän perehtymällä törmää joogan eettisiin periaatteisiin, yamaan ja niyamaan, jossa yaman ensimmäisessä kohdassa, ahimsassa puhutaan siitä, kuinka kenellekään ei saisi tuottaa kärsimystä.

Tätä muistan itsekin pohtineeni joogataipaleen alussa, että olisinko parempi joogan harrastaja, jos en söisi lihaa, koska mielikuva joogan ja kasvissyönnin välillä oli suuri. Tutustuin vasta myöhemmin mm. näihin joogan eettisiin periaatteisiin, jotka toki tukevat vahvasti sitä, että koska ketään ei vahingoiteta, ei myöskään eläinten tappaminen ravinnoksi ole eettisten periaatteiden mukaista.

Kukaanhan ei ole koskaan (ääneen) paheksunut sekasyöntiäni ja oli kyse sitten mistä tahansa tavasta, joka vahingoittaa meitä tai muita, olen kokenut, että tietyt asiat vain tulevat ajan kanssa ja ei ole esimerkiksi yksi tai kaksi tarinaa, jotka olen kuullut mm. tupakanpolton lopettamisesta tai kasvissyönnin aloittamisesta, kun joogaa on harrastanut tovin ja se onkin mennyt vähän ns. ihon alle.
Mutta se kynnys, että joogan jättää aloittamatta vaikka noiden asioiden vuoksi, kun ei olekaan tarpeeksi notkea tai ajatus kasvissyönnistä ei tunnu tuosta vaan realistiselta, ei toivottavasti nouse ihan oikeasti liian korkeaksi. Toivon, että jokainen, joka on edes hetken harkinnut aloittavansa joogan, nappaisi maton kulmasta kiinni antaisi sille mahdollisuuden. Voihan se olla, että jooga ei sitten olekaan sinun juttusi tai "pahimmillaan" huomaat hetken päästä istuvasi siinä samassa solmussa, mihin et uskonut koskaan pääseväsi. Ei sitä koskaan tiedä, jos ei anna sille mahdollisuutta.


24.3.2016

Pääsiäisen appelsiinisuklaa-raakakakku

Fiilisteltiin jo joku aika sitten tyttöjen kanssa perjantaibrunssilla vähän pääsiäisteemaa ja itse tein muiden leipomusten lisäksi pöytään myös kakkua. Ja tähän meidän brunssiteemaan sopiva kakkuhan on tietenkin raakakakku. Samaisen kakun ajattelin pyöräyttää joko ihan samalla ohjeella tässä pääsiäisenä uudestaankin tai sitten voisin muuttaa tuon appelsiiniosuuden vaikka sitruunaksi tai mangoksi. Tai sitruunamangoksi. Mistäs sitä vielä tietää, mikä fiilis on kakuntekohetkellä, heh.



Mutta kakku oli itsessään oikein herkullinen. Ohut pähkinäpohja, jossa on mukana kuivattuja karpaloita yhdistettynä minttusuklaaseen ja appelsiiniin ei voi mennä makujen puolesta pahasti pieleen. Eihän?

Appelsiinisuklaa-raakakakku

Pohja
1 dl cashewpähkinöitä
½ dl kuivattuja karpaloita (Foodin)
ripaus suolaa
pieni loraus (1-2 tl) vettä tarvittaessa sitomaan pohjan ainekset

Suklaakerros
2,5 dl cashewpähkinöitä liotettuina (Foodin)
½ dl kaakaovoita (Foodin)
1 rkl kookosmannaa (Foodin)
2 rkl raakakaakaojauhettta (Foodin)
3 rkl (tai maun mukaan) hunajaa
minttutippoja maun mukaan

Appelsiinikerros
2,5 dl cashewpähkinöitä liotettuina
½ dl kaakaovoita
1 rkl kookosmannaa
1-2 rkl hunajaa
2-3 appelsiinin raastetut kuoret
1 appelsiinin hedelmäliha
1 appelsiinin mehu

Sekoita monitoimikoneessa kaikki pohjan ainekset sekaisin ja lisää tarvittaessa vesi sitomaan pohjan ainekset. Levitä pohja leivinpaperilla vuoratun, halkaisijaltaan 18 cm irtopohjavuoan pohjalle ja laita hetkeksi kylmään.
Tee suklaakerros. Sulata vesihauteessa kaakaovoi ja kookosmanna. Sekoita monitoimikoneessa liotetut pähkinät tasaiseksi massaksi ja lisää loput aineet joukkoon. Tarkasta maku ja lisää tarvittaessa esim. makeutusta. Levitä kerros pohjan päälle ja laita vuoka hetkeksi pakkaseen.
Tee appelsiinikerros. Sulata vesihauteessa kaakaovoi ja kookosmanna. Sekoita monitoimikoneessa liotetut pähkinät tasaiseksi massaksi ja lisää loput aineet joukkoon. Tarkasta maku. Appelsinin maku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä, kun se on saanut tekeytyä. 
Laita kakku pakkaseen, mutta muista ottaa kakku sulamaan tarpeeksi ajoissa jääkaappiin tai huoneenlämpöön, jotta appelsiinin maku tulee parhaiten esiin.
Koristele esimerkiksi suolatuilla pähkinöillä (cashew/hassel/manteli/pistaasi), mehiläisen siitepölyllä ja/tai ananaskirsikoilla.


Oikein herkullista Pääsiäistä kaikille!

Kiitos kuvista Viiville.

23.3.2016

Siivoaminenkin voi olla aika terapeuttista

Tiedättekö, mietin tovin jos toisenkin, että onko mitään järkeä kirjoittaa siitä, että olen tänään siivonnut. Siivonnut! Ja siis kirjoittaa siivoamisesta.

Jos saisin valita jonkun jutun kotona, mitä en tekisi, jos ei olisi ns. pakko, se olisi siivoaminen. En pidä imuroinnista, pölyjen pyyhkimisestä, tiskaamisesta, pyykkien pesemisestä tai niiden kuivamaan laittamisesta, puhtaiden viikaamisesta tai siitä, että kuljen itseni ja muiden perässä laittamassa tavaroita paikoilleen. Tai yhtään mistään, mikä liittyy siivoamiseen. Mutta siivoamista vieläkin enemmän inhoan epäjärjestystä. Sitä, että kotiin tullessa eteinen on pommi, pyykit vyöryvät ulos pyykkikorista, keittiön pöydän alus on täynnä leivänmuruja, koirankarvat pyörivät nurkissa, tavarat on jätetty levälleen.

Tässä vuosien mittaan olen oppinut jo katsomaan epäjärjestystä enemmän sormien läpi, mutta en mahda mitään sille, että vaikka en aina heti tartukaan toimeen, ei se ajatus, että jotain PITÄISI tehdä, jätä minua rauhaan. Ei, se huutelee pääni sisällä ja rauhoittuu vasta, kun olen tehnyt asialle jotain.

Tänään puolittain leikilläni naurahdinkin, että jos meidän perheessä jokaisella olisi vain yhdet kengät, yksi takki, yhdet hanskat ja yksi pipo, olisi jo eteisen siistinä pitäminen aivan toista luokkaa. Ja varmasti eivät tavaratkaan häviäisi niin helposti. Vaikka näin ei toki olekaan, on ajatuksessa se pointti, että jos jokainen omistaisi vain juuri sen verran, mitä arvostaisi ja mistä jaksaisi pitää huolta, saattaisi kotikin pysyä tietyiltä osin hieman siistimpänä.

Itse aloitin tavaroiden karsimisen pari vuotta sitten ja aika mukavasti olen päässyt ylimääräisestä tavarasta eroon joko myymällä/antamalla ne eteenpäin niitä tarvitseville tai harkinnan jälkeen ihan poisheittämällä. Ensimmäiseen karsintakierrokseen meni vuoden verran, kun kävin läpi tavaroita pikkuhiljaa kaappi kerrallaan, huone huoneelta.



Ylimääräisen tavaran karsiminen tuo mukavaa väljyyttä kaappien lisäksi myös pääkopan sisälle. Omien tavaroiden hallinta ja tieto siitä, missä mikäkin on tuo ryhtiä päänsisäiseen kaaokseen ja tieto, että jokaisella tavaralla on oma paikkansa tuntuu mukavalta. Vaikka tavaroita ei aina tulisikaan laitettua heti niille kuuluville paikoille, jo ajatus siitä, että niillä sellainen on auttaa tavarakaaoksen paikalleenjärjestämisessä.

Kaappien siivoaminen on myös jollain lailla terapeuttista. Siivotessa voi antaa ajatusten juosta ihan rauhassa ja samalla, kun tavara toisensa jälkeen löytää omalle paikalleen, alkavat myös asiat pään sisällä loksahdella kohdilleen. Voisiko tässä puhua siivousterapiasta vai puhdistavasta meditoinnista? Jostain sellaisesta varmasti.

Aloitin tänään siivousurakan ja tarkoituksena olisi taas pikkuhiljaa käydä läpi koko koti lattiasta kattoon siivoten ja järjestellen. Ja kun tämä on tehty, voinkin siirtyä ulos pihalle, puutarhaan ja autotalliin. Ehkä samalla voisi tehdä sisällä ne muutamat viimeistelyt ja listojen laitot, jotka tuntuvat olevan aikamoisia ikuisuusprojekteja. Tällaisia projekteja aloittaessani otan kodista yhden nurkan ja lähden siitä eteenpäin askel askeleelta. Tänään minulla ei hirmuisesti aikaa ollut ja aloittaessani urakan ulko-ovelta olen nyt edennyt metrin matkan eteenpäin. Kieltämättä äkkiseltään hieman masentava ajatus, että jos loppukodinkin siivoaminen on yhtä verkkaista, olen tosiaan valmis vasta ehkä vuoden päästä. Vaikka mihinkäs tässä on kiire. Ei kai mihinkään.

22.3.2016

Ulkoilua, aurinkoa ja metsä

En nyt vain voi olla fiilistelemättä tuota valoa ja aurinkoa, joka tuo niin paljon pirteyttä päivään. Tänään sain niin extemporeviestin kävelylle lähdöstä ja kun juuri sopiva tunnin rakokin sattui olemaan kalenterissa, niin ei muuta kuin koira mukaan ja tuulettamaan itseään ja aivojaan metsään. 

Aurinkokin alkaa pikkuhiljaa lämmittämään kivasti ja vaikka ilma onkin vielä keväisen kylmä, päätin, että on jo aika siirtyä toppaliivin käyttöön. Toppatakkiakin tarkemmin tarkastellessa huomasin, että ehkä senkin voisi vaikka pestä ja optimistisesti laittaa jo talviteloille. Ja pesuun itseasiassa joutaisi koko kotikin. Niin ihana kuin aurinko onkin, on se todella raadollinen ikkunoille, kaapinoville, peileille ja noh... kaikille pinnoille. Talvella sitä ei tule edes samalla tavalla kiinnitettyä huomiota kaikkeen siihen pölyyn saati ikkunoiden likaisuuteen, joka kotona majailee, mutta valon lisääntyessä ja päivän pidentyessä, kun ehtii ikkunoistakin katsomaan muuta kuin pimeyttä, paljastuu karu totuus.

Mutta onneksi nuo siivousjutut unohtuu nopsaan, kun antaa mielen siirtyä ensi kesään. Kesän suhteen kaikki on vielä aika auki, mutta sen lupaan, että aion ottaa monet asiat rennosti. Lueskelin eilen vanhoja kirjoituksiani ja erityisesti toissakesältä välittynyt fiilis oli se, mitä haluan tuntea ensi kesänäkin. Se tietty huolettomuus ja kiireettömyys ilman, että tarvitsisi edes lähteä mihinkään, houkuttelee ehkä jopa enemmän, kuin mikään kovin aktiivinen tekeminen.

Mitään sen suurempia suunnitelmia en aio tehdä. Vain hyvää grilliruokaa, ruokaisia salaatteja, muutama reissu Saimaalle, hengailua läheisten kanssa, kesän sadon odottelua (mansikat, luumut, omenat jne.), Jopon kanssa matkailua (viime kesänä mies syytti minua Jopon heitteillejätöstä, minä syytin sateista kesää) ja mitä nyt mieleen sitten juolahtaakaan.

Tänään tuli metsässä vähän hassu fiilis, kun kävelimme auringonhohtavilla keväthangilla, että vasta muutama kuukausi sitten, itseasiassa joulupäivänä (!) kävimme lenkillä koiran kanssa metsässä ja keräsimme suppilovahveroita. Ihan ei tainnut olla normimeininkiä tuo suppisten keräily jouluna, mutta näin se vain meni. Tai jos miettii, niin tästä pari kuukautta eteenpäin on jo ihan eri maisemat taas kävellä, kun kesä alkaa olla jo ihan kulman takana. Koiran kanssa kävellessä metsä on tullut tässä vuosien saatossa aina vain tutummaksi ja vuodenaikojen vaihtelut ja jokaisen vuodeanajan omat hyvät puolet tulevat tuolla metsässä hyvin esiin.

Kesällä on mukava tehdä pidempää lenkkiä ja luonto on lenkkipolulla ja metsässä todella kaunis, syksyllä metsään tulee aina lähdettyä pienen pussin kanssa, josko niitä suppilovahveroita tulisi napattua aina muutama matkaan. Talvella metsä taas tarjoaa vähän rajoittuneemmat polut kävellä, mutta maisema on silti kaunis ja levollinen, kun luonto nukkuu. Keväällä luonnon heräämisen taas huomaa hyvin, kun pikkuhiljaa lumet sulavat ja luonto alkaa olla koko ajan vehreämpi. Heti lumien sulettua täytyy tietenkin päästä juoksulenkille ja kastella niissä parissa notkelmassa lenkkarit, kun maa on vielä sen verran märkää, mutta eihän se mitään oikeasti haittaa.



Kun nivelet kiittää

Joulukuun alussa aloitin Kouvolan Luontaistuotteen kanssa pienen yhteistyön, jossa testasin heidän kokoamaansa pakettia nivelten hyvinvointiin. Lähtötilannehan oli se, että olin vähän laiskasti syönyt mitään lisäravinteita, mutta ruokailut ja muu elämä oli aikalailla tasapainossa. Tämä oli mielestäni hyvä lähtökohta tällaiselle testaamiselle, kun taustalla ei ollut monia asiaan vaikuttavia tekijöitä, eikä tarvitsisi arvuutella, johtuisiko mahdollinen muutos lisäravinteiden käyttöönotosta vai jostain muusta tekijästä.

Kirjoittelin testin alussa tekstin Mitäs sun nivelille kuuluu?, jossa kerroin lähtötilanteeni ja esittelin tuotteet.

"Eli tarkoituksena on testata tiettyjä lisäravinteita kahden kuukauden ajan, kuinka ne vaikuttavat nivelten hyvinvointiin. Tämä testi tulee kyllä niin hyvään saumaan, koska lähtötilanne niiden hoitamiseen on aika lailla nolla ja aamuisin nivelet ovat aina hetken jäykät, ennen kuin ne taas vertyvät. Jossain menneisyydessä ovat ne ajat, kun aamulla vain heräsin, loikkasin ylös sängystä ja kevyen aamupalan jälkeen saatoin lähteä vaikka juoksemaan. Juuri nyt tämä ei tulisi mieleenkään."

Käytössäni oli siis Serrapeptaasi, NivelActive ja Ecolomegan kalaöljy. Näistä kahta ensimmäistä otin aluksi kaksi kapselia päivässä ja kalaöljyä ruokalusikallisen. Reilun viikon käytön jälkeen hämmästelin aamulla sängystä noustessani, että missä ovat nivelkivut ja kirjoittelin siitä täällä blogissanikin tekstissä Mitäs mun nivelille nyt kuuluu?

"Olen tässä miettinyt, että onko tulokset vain korvieni välissä, mutta viikon käytön jälkeen huomasin, että aamulla sängystä noustessani niveleni eivät ole yhtään jäykät, vaan päinvastoin niissä ei ole mitään kipua tai jäykkyyttä. Eron huomaa tässä itseasiassa erittäin selvästi."

Olo oli kieltämättä hieman epäuskoinen, koska ero aamuisin sängystä noustessa oli huomattavasti kevyempi. Mutta tämän jatkuessa aamusta toiseen, oli se uskottava, että jotain oli tapahtunut. Serrapaptaasia söin vajaan kaksi kuukautta niin, että ensimmäisen kuukauden aikana otin kaksi tablettia iltaisin mahdollisimman tyhjään vatsaan ja seuraavat 3 viikkoa yhden tabletin. Tämän jälkeen lopetin tuotteen käytön, koska tuotetta voi syödä kuuriluontoisesti. 

NivelActivea söin myöskin ensimmäisen kuukauden kaksi tablettia päivässä ja sen jälkeen olen ottanut sitä pääasiallisesti yhden tabletin päivässä tähän päivään asti. Kalaöljyä olen yrittänyt muistaa ottaa ainakin viitenä päivänä viikossa ruokalusikallisen päivässä. Tarkoitushan olisi käyttää tuotetta vaikka päivittäin, mutta joskus se vain tuppaa minulta unohtumaan.

Kun aamuinen kipu ja jäykkyys nivelistä oli lähtenyt, tein vielä tammikuussa sellaisen muutoksen, että jätin karkit ja muut herkut pois. Sokeri on ainakin omille nivelilleni todellista myrkkyä ja liian sokerin käytön huomaan omassa kropassani mm. lisääntyneinä nivelkipuina. 

Mutta kaikenkaikkiaan olen erittäin tyytyväinen tähän testiin ja tuotteisiin. Nyt pari kuukautta olen siis käyttänyt NivelActivea ja kalaöljyä päivittäin, sekä minimoinut sokerin käytön. Nivelkivut eivät ole tulleet takaisin ja en voisi uskoa itseäni enää samaksi kankeaksi aamuihmiseksi, mitä olin vielä ennen joulua. 





20.3.2016

Top 3 raakasuklaat

Raakasuklaan tekeminen on nykyään niin helppoa, koska suklaamassaa löytyy jo ihan sulatusta vaille valmiinakin. Vaikeaa se ei ole edes silloin, kun massan tekee itse vaikka raakakaakaovoista, raakakaakaojauheesta ja hunajasta. Ja parastahan tässä on se luovuus, eli maistelemalla massaa voi siihen aina lisätä mieleisiään raaka-aineita, lisää makeutta tai ihan mitä haluaa.


Mitään hienoja muottejakaan ei välttämättä tarvitse, vaan suklaamassan voi levittää vaikka lautaselle tai ihan millaiseen astiaan tai vuokaan haluaa. Ja lohkoa siitä haluamansa kokoisia paloja.

Itselläni on muutama kestosuosikki, joita tulee tehtyä kerta toisensa jälkeen, pohjana joko valmissuklaamassa, johon lisään hieman kookosmannaa mukaan tai sitten teen koko massan itse. 


Ensimmäiseksi listallani pääsee cashew-pähkinöiden ja kuivattujen karpaloiden yhdistelmä. Tämä ei vain petä omia makunystyröitäni koskaan.

Cashew-karpaloraakasuklaa
6 rkl kaakaovoita
2 rkl kookosöljyä/kookosmannaa
4-5 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl lucumaa
1 rkl carobjauhetta
2 rkl hunajaa (tai maun mukaan)

astian pohjalle cashewpähkinöitä ja kuivattuja karpaloita

päälle kookosrouhetta

Sulata vesihautessa kaakaovoi, kookosöljy/-manna ja hunaja. Lisää muut ainekset joukkoon ja sekoita. Kaada astiaan pähkinöiden ja karpaloiden päälle. Laita hetkeksi pakkaseen ja lisää kookosrouhe päälle juuri ennen suklaan kovaksi hyytymistä, jotta se pysyy kiinni suklaassa.


Toista kestosuosikkiani en olisi varmaan itse älynnyt edes kokeilla, jollei ystäväni olisi tätä minulle kertonut. Superhyvä combo syntyy suklaamassasta, kuivatuista vadelmista ja lakritsijauheesta. Lakritsijauheen kanssa ei kannata kitsastella, jotta maun saa kunnolla esille. Kuivatun vadelman kirpeys lakritsin maun kanssa on vain NIIIIIN hyvää.


Kolmas suosikkini on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että valmiiseen suklaamassaan (58 %, palmusokeroitu valmismassa) lisätään vaniljajauhetta ja sen lisäksi vaikka cashew-pähkinöitä tai mehiläisen siitepölyä, joka sopii muuten makeutuksen puolesta vaikka mihin. Itse tykkään käyttää hunajaa pääasiallisena makeuttajana, mutta tuo mehiläisen siitepöly on myös oiva vaihtoehto makeuttamaan esimerkiksi smoothieita tai puuroja.

Raakasuklaista voisin tehdä vaikka Top 100-listan, koska ei ole monta makua ja yhdistelmää, jotka eivät suklaan kanssa sopisi. Mutta nämä ovat tällä hetkellä omat suosikkini. Lisäksi listan kärkipäähän pääsee myös esimerkiksi suklaa, johon on lisätty karkeaa suolaa ja manteleita.


 Mikä on sinun raakasuklaasuosikkisi?

19.3.2016

Miten sinä vietit Earth Hourin?

Earth Hourin alkaessa sammuttelen valoja ja autan tenavia sytyttelemään kynttilöitä. Mietin, että tämän tunnin aikana olisi ollut hieno mahdollisuus vaikka meditoida tunti, mutta istun kuitenkin sohvan nurkkaan ja avaan yhden pienen siiderin ja luen korkista elämänviisauden, kuinka hymyni on arvokkain asia, jota kannan. Annan ajatusten lentää ja vaivun hetkeksi pieneen melankoliaan muistellessani menneitä. 


Mieleen pyörähtää jossain vaiheessa minulle tällä hetkellä ajankohtainen aihe, eli tuleva polven tähystysleikkaus. Minua hieman huvittaa lukea vanhoja epikriisejä, joissa on mm. maininta "27-vuotias nainen, joka on aikaisemmin ollut täysin terve". En voi olla vääntämättä siitä mielessäni, että niin monta vuotta sainkin elää terveenä, kun siitä on oikein virallinen lausuntokin. Itse asiassa ilman tuota lausuntoakin olen monesti miettinyt ja jopa ihan ääneenkin sanonut, että tuo 27-vuoden ikä on kyllä jäänyt mieleen. Pääasiassa kaikella hyvällä. Silloin olin vielä tarpeeksi nuori, eikä ikä painanut päälle millään lailla, mutta kuitenkin sen verran vanha, että opiskelut alkoivat olla takanapäin ja olin siirtynyt työelämään. Vaikka elämä oli monin osin vielä hakusessa, alkoivat tietyt peruselementit olla jo kasassa.


Tuo ikä on ollut myös se ikä, jonka jälkeen moni asia voisi olla toisin, kuin mitä se on tänä päivänä. Lueskelen epikriisiäni ja lause "näin korkeassa trombissa keuhkoembolian riski on huomattavasti kasvanut ja potilas otetaan osastolle". En unohda koskaan lääkärin ilmettä, kun hän tulee toteamaan, että saattajasi voi lähteä kotiin ja sinä jäät nyt tänne, johon minä vähän hämmentyneenä totean, että ihan itse minä tänne ajoin ja voin toki lähteä viemään autoa kotiin ja pyytää jotakuta tuomaan minut tänne uudestaan. Lääkärin ilme ja toteamus siitä, että ymmärrätköhän sinä ollenkaan, kuinka vaarallisesta asiasta tässä onkaan kyse on aika hämmentävä. En tainnut. 

Kuitenkin viikon maatessani sairaalassa, jossa syvää laskimotukosta liuotetaan pois, alan pikkuhiljaa ymmärtämään tilanteeni. Muistan, kuinka tunsin elämän pysähtyvän hetkeksi ajatukseen, mitä jos... 


Earth hourin aikana ajatus palaa tähän mitä jos-hetkeen. Mitä kaikkea minulta olisi jäänyt elämättä, jos veritulppa olisi oikeasti lähtenyt liikkeelle ja huonoin vaihtoehto olisi käynyt toteen. En olisi ainakaan koskaan tavannut miestäni, minulla ei olisi kahta ihanaa lasta, en olisi saanut asua kodissa, jossa asun nyt ja johon olen juurtunut, en olisi kokenut niitä seuraavia 15 vuotta iloineen ja suruineen. Niitä päiviä, joita en vaihtaisi pois ja niitä, jotka vain elin, mutta jokainen niistä on silti ollut tärkeä. Niitä päiviä, jotka olen suorittanut ja niitä päiviä, jotka olen elänyt. En olisi tavannut niitä kaikkia ihmisiä, jotka olen matkallani tavannut ja kuinka monen kanssa olen jakanut osan elämästäni enemmän tai vähemmän. Kaikki ne kokemukset, jotka ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja syventäneet maailmaani. Vaikka joskus koen, että elämäni on tässä maailmankaikkeudessa aika pientä, on se silti minulle suurta.

Ja vielä arvokkaampaa se on ollut tuon hetken jälkeen, jolloin kävelin ulos sairaalasta miettien, että ei se olekaan niin itsestäänselvää, tämä eläminen. Ihminen on monissa tilanteissa yllättävän vahva, kun taas toisissa tilanteissa elämä onkin hyvin hauraan langan varassa. Tämän kokemuksen jälkeen olen arvostanut elämää enemmän, halunnut kohdella itseäni hyvin, kiinnostunut vieläkin enemmän hyvinvoinnista ja kuinka elää elämää niin, että arvostaa omaa kroppaansa ja hyvinvointiaan.

Olen ymmärtänyt, että elämä on lahja ja jokainen päivä tulisi elää hetkessä. Olla läsnä. Eihän tämä toki aina arjessa toimi, kun kaiken elämisen keskellä hukkuu välillä kiireeseen ja suorittamiseen ja helposti tulee ajateltua, että sitten kun tämä on ohi tai sitten kun minulla on sitä, tätä ja tuota. Tai tarpeeksi pitkään suoritettuaan asioita törmää omaan rajallisuuteensa, jonka oikeastaan ymmärtää vasta jälkikäteen, että ei mennyt ihan putkeen.

Mutta voi hitsi, kun vain muistaisi pysähtyä sen oman tavallisen arjen keskellä ihan vain nauttimaan juuri siitä päivästä ja hetkestä. Ja varsinkin siitä, mitä meillä jo on. Koska meillä on oikeasti jo nyt ihan kaikki.

Onko sinun elämässäsi ollut mitä jos-hetkeä?

Pizzapäivä

Sen jälkeen, kun siirryin ihan normileivonnasta (tällä tarkoitan leivontaa sokerista/vehnäjauhoista/voista) vähän ravinto-/ravinnerikkaampaan leivontaan, astuivat kuvioon myös gluteenittomat jauhot. En olisi oikeasti voinut uskoa, kuinka montaa eri sorttia jauhoja onkaan olemassa, ennen kuin aloin tutustua näihin yksi kerrallaan. Aluksi mukaan tarttui kaupan ihan tavallinen gluteeniton jauhoseos, mutta siitä pikkuhiljaa laajensin tietämystäni myös muihin gluteenittomiin ja varsinkin niihin ravinnerikkaampiin jauhoihin.

Oma kiinnostukseni näitä erilaisia jauhoja kohtaan on puhtaasti niiden paremmissa ravintoarvoissa, ei niinkään siinä, kuinka paljon energiaa mikäkin jauho pitää sisällään, eli mikä olisi kevyin vaihtoehto tai sisältääkö tuote gluteenia. Viimeisen puolen vuoden aikana olen tutustunut mm. teffjauhoihin, kvinoajauhoon ja kurpitsansiemenjauhoon, joista jokainen on löytänyt vakiopaikkansa kokeilevassa keittiössäni. 

 Uutena tuttavuutena maidoton juusto

Näistä jauhoista kvinoajauho on mielestäni ns. pehmein ja monikäyttöisin, kurpitsansiemenjauho antaa hyvää pähkinäistä makua leipomuksiin, kun sitä käyttää muiden jauhojen kanssa ja teffjauho sopii myös moneen leivontaan, kuten leipiin ja lettuihin.

Teeleivät

Proteiiniletut kvinoa- ja kurpitsansiemenjauhoista

Bataatti-proteiinileipä

Letut teff-jauhoista

Nämä kolme jauhoahan ovat vain pieni osa sitä suurta valikoimaa, mitä ravintorikkaista jauhoista/hiutaleista löytyy. Omassa kaapissanikin odottaa vasta hankkimani lupiinijauho ja amaranttihiutale, jotka pääsevät testiin tässä vielä ihan lähiaikoina.

Eilen lounasteltiin ystävän kanssa meillä ja tällä kertaa testasin, kuinka kikhernejauho taipuisi pizzapohjaksi. Pizzapohjista tulee vastaan aina silloin tällöin kaikkia mahdollisia eri versioita, jotka on tehty mm. kukkakaalista tai pelkistä munista. Ihan pelkästä kikhernejauhosta en vielä pohjaa testannut, vaan sekoitin mukaan hieman kvinoajauhoja. Ystävällekin ehdin jo mainita taikinaa tehdessäni, että jos tästä testistä tulee ihan täysi pommi, niin varautuu siihen, että kohta lähdetään ulos syömään.

Onneksi tätä plan b:tä ei tarvinnnut ottaa käyttöön, koska kikhernejauho taipui kuitenkin muiden ainesten kanssa oikein nätiksi ja hyvänmakuiseksi pizzapohjaksi. Tämä pohja pääsee jatkoon tulevaisuudessakin ja kikhernejauhosta tulen testaamaan ihan varmasti myös paljon muitakin leipomuksia.


Pizzapohja kikhernejauhoista

0,5 dl kvinoajuhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl vettä
0,5 dl öljyä

Sekoita kaikki aineet keskenään ja painele pohja leivinpaperille. Tästä määrästä tulee joko 1 isompi tai 2 pienempää (lautasen kokoista) pizzaa. levitykseen käytin apuna kvinoajauhoja, jotta taikina ei tarttuisi niin sormiin. 

Täyte, esimerkiksi
yrttimaustettua tomaattikastiketta pohjalle
sipulia
kirsikkatomaattia
vuohenjuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja
oliiveja
päälle juustoraastetta tai esim. violifen maidotonta juustoa, joka toimi yllättävän hyvin pizzajuustona
Rucolaa valmiiden pizzojen päälle juuri ennen tarjoilua

Paista pizzoja 200 asteessa n. 15 minuuttia. 


Oletko testannut joitain näistä jauhoista ja mikä on oma suosikkisi? 

18.3.2016

Ajatuksia kiireestä

Pari vuotta sitten, kun vain päätin lopettaa stressaamisen, työskentelin aktiivisesti sen ajatuksen kanssa, että mikään asia, jonka pystyy jollain lailla ratkaisemaan, ei tarvitsisi aiheuttaa stressiä. Ja ne, mitä ei pysty, eivät välttämättä ole minun käsissäni, eivätkä ne ratkea stressaamalla. Tein tuolloin paljon töitä sen eteen, että opin mm. ennakoimaan asioita, suunnittelemaan juttuja etukäteen, tein alta pois tekemättömiä töitä sitä mukaa, kun niitä tuli, jotta ne eivät ainakaan stressaisi.

Pikkuhiljaa opin elämään ja luovimaan arkeani niin, että en päästänyt asioita menemään ihon alle niin, että ne aiheuttaisivat stressiä. Luin paljon artikkeleita ja kirjallisuutta, jotka käsittelivät stressiä ja kuinka se syö ihmistä niin henkisesti kuin fyysisesti. Tein kaikkeni, jotta pääsisin siitä tunteesta eroon, jonka tiedän stressin minulle aiheuttavan. Helppoahan se ei toki ollut, koska olin vuosikausia tottunut kyseiseen olotilaan ja joskus sitä jopa koki olevansa vähän enemmän elossa tai ainakin tehokkaampi, kun oli pienen stressin alaisena.

Näin jälkikäteen voisi sanoa, että aika hölmöä. Muistan, kuinka minusta oli ihan normaalia ajatella tunnistettuani stressin oireet, että muistan käyttäytyä kuitenkin muita kohtaan niin, että en karkota tai ärsytä muita stressaamisellani. Mutta sitä en muista, että olisin koskaan ajatellut, että voisin tehdä sille asialle jotain, että en ylipäätään stressaisi. Ja ihan oikeasti, vaikka kuinka olisin silloin yrittänyt, että stressini ei näkyisi ulospäin, niin enpä usko, että kovinkaan monelta se on jäänyt huomaamatta tai kokematta.

Uskaltaisin väittää, että stressi todellakin on mielentila ja sen kokeminen ei ole kenellekään välttämätöntä. Vaikka elämässä olisi kuinka paljon asioita ja kiirettä, ei sen tarvitse kuitenkaan edetä stressiksi asti.

Mutta entäs sitten kiire? Itse olen ajatellut tähän asti, että kiire jossain muodossa kuuluu elämään ja sen kanssa on vain elettävä. Tottakai ymmärrän, että kiireeseen auttaa ennakointi tai se, että minimoi hetkeksi jotain asioita pois. On itsestäänselvää, että jos arki on jo täynnä ohjelmaa, ei sinne voi lisätä asioita lisää, jos ei luovu jostain, edes hetkeksi.

Luin kuitenkin tässä joku aika sitten väittämän, että myös kiire on päänsisäinen juttu. Tuhahdin tuolloin koko ajatukselle ja taisin jopa ajatella, että tuleppa meille ja kerro, kuinka saisit tästä arjesta kiireettömämmän. Tai kuinka saat ajan riittämään vuorokaudessa niin, että ei olisi kiirettä ja ehtisin hoitaa kaikki asiat. Tässä kohtaa pieni ratas otti nytkähdyksen eteenpäin ja ymmärsin, että olen itseasiassa tehnyt jo paljonkin asioita ennakoidakseni kiireen ja ajankäyttöni. Olen kirjoittanut kalenterini päivät täyteen tehtäviä asioita, jotka kuuluvat arkeeni ja noudatan tätä aikataulutustani, mutta kun aika ei vain riitä. Ja levätäkin pitäisi jossain välissä, jotta jaksaisi.

Tässä kohtaa ymmärsin, että kyse ei todellakaan ole kiireestä ja sen hallitsemattomuudesta, vaan siitä, että minulla vain yksinkertaisesti on liikaa tehtävää. Samalla muistin tilanteen muutaman vuoden takaa, kun seison pakkaamassa tarhan parkkipaikalla lapsia autoon ja valittelin tutulleni ainaista kiirettä. Tähän tuttuni vain totesi, että kun hän kokee elämänsä liian kiireiseksi, hän muuttaa asioita, jotta kiirettä ei enää olisi. On jännä, kuinka tuo pieni keskustelu putkahti mieleeni ja kuinka oikeassa hän olikaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan näinhän se on.

Mutta se, miten kiireen voi omasta arjestaan poistaa, onkin sitten hankalampi juttu. Olen karsinut jo omasta arjestani sellaisia asioita, joita en koe mitenkään tärkeiksi, kuten television katselun ja monta muuta aikasyöppöä, jotka olisivat ihan kivoja, mutta eivät minulle loppupeleissä kovinkaan tärkeitä. Mutta silti aika ei vain tunnu riittävän. On asioita, joihin haluan käyttää aikaani ja on asioita, joihin vain menee aikaa. Olen koettanut priorisoida asioita, mihin oikeasti haluan käyttää aikaani ja onko niille asioille, jotka koen tärkeiksi, mutta en kuitenkaan niin tärkeiksi, että ne löytyisivät listan kärjestä niitä, joille voisi tehdä jotakin. Mitkä asiat on mitattavissa esimerkiksi rahassa ja mitkä eivät? Kuinka paljon aikaa haluaisin käyttää mihinkin ja ovatko ne asiat muutettavissa, joihin aikaa menee liikaa tai liian vähän? Mihin ne sijoittuvat, kun asioita laitetaan tärkeysjärjestykseen?

Ja kun tähän vielä lisäisi asiat, joita haluaisin tehdä, mutta jotka olen vain jättänyt ajanpuutteen vuoksi tekemättä. Miten niille voisi vielä löytää aikaa. Huh huh, voi elämä, sanon minä.

Onko kiire sinusta oikeasti kiirettä vai vain mielentila? Oletko sinä joutunut tekemään asioita minimoidaksesi kiireen? Onko sinulla antaa vinkkivitosta, kuinka se onnistuisi?

15.3.2016

Ihmeellinen kevätaurinko

Kevätauringolla on kyllä ihmeellinen voima. Nyt kun aurinko on paistanut jo muutamana päivänä ihan kunnolla, alkaa fiilis olla keväinen, auringonsäteet lämmittävät jo hieman ja tuntuu, että kesä on oikeasti lähempänä. 

Huomaan, kuinka aamulla ei olekaan enää niin pimeää ja herään hieman aiemmin, enkä ollenkaan niin väsyneenä. Sitä ei kyllä tulla koskaan kohdallani näkemään, vaikka aurinko raahattaisiin kanssani samaan huoneeseen, että ponkaisisin innokkaasti hymyillen sängystä ylös. Mutta silti huomaan tällaisena en niin aamuihmisenä, että herääminen on mukavampaa ja helpompaa valon lisääntymisen vuoksi.


Ulos lähtiessä ei tarvitse enää katsoa lämpömittaria, että onko yön aikana lämpötila laskenut 20 astetta, vaan luotan siihen, että päivällä alkaa jo hieman lämmetä, vaikka aamu olisikin vielä kylmä. Pikkuhiljaa harkitsen myös toppaliivien käyttöä ja huomaan, että en kulje ulkona enää hartiat korvissa.

Kauppareissulla mukaan tarttuu muutamia narsisseja, joiden annan olla päivän sisällä lämpimässä, jotta ne avautuvat ja huomenna kaivelen talven runtelemat kanervat pois ruukuista ja istutan narsissit jo ulos, vaikka iso riski siihen vielä onkin, että ne paleltuvat.

Kotiin ostan vähän värikkäämpiä kukkia ja yritän pitää sisäisen hortonomini aisoissa ja järkeistelen itselleni, että on paljon fiksumpaa ostaa ne tomaatin ja muiden syötävien juttujen taimet valmiina puutarhalta sitten alkukesästä, kuin yrittää kasvattaa niitä itse siemenestä. Paprikat ovat ehkä pahimpia, jos haluaa varmasti epäonnistua. Silti hidastan kaupan siemenhyllyllä ja fiilistelen siemenpusseja. Jos ehkä kuitenkin jotain.

Kaapeista kaivelen vähän värikkäämpiä pöytäliinoja, enkä jaksa välittää, vaikka kaikki värit eivät niin yhteen sopisikaan. Huomaan kaipaavani kevään edetessä värejä koko ajan enemmän ja hymyilen välillä itsekseni, kun tajuan, että joissain kohdin mopo on jo vähän lähtenyt lapasesta.

Kaupasta tekee mieli ostaa enemmän hedelmiä ja kasviksia. Kaikki raskaat ruuat tuntuvat väistyvän ja ruokaisat salaatit ja keitot tuntuvat mukavilta vaihtoehdoilta. Fiilistelen kaupan heviosastolla ja ei ollut kaukana, etteikö tehnyt mieli lähteä tänään vähän isompaan kauppaan ihan vain katsomaan, mitä siellä on tarjolla.

Päätin, että tänä keväänä panostan taas vähän enemmän hortailuun. En kuitenkaan anna sen nokkospuskan kasvaa niin villinä, kuin viime vuonna tai oleta, että söisin kaikki kukkapenkin vuohenputket. Mutta esimerkiksi nuoret koivunlehdet salaatin seassa ovat vain niin hyviä.

Huomaan myös kaikesta tästä yllättävästä valosta väsähtäväni keskellä päivää. En yleensä koskaan nuku päiväunia, mutta tällaisina kevään ensimmäisinä aurinkoisina päivinä käyn varmaankin niin ylikierroksilla (tai jotain), että pieni väsähdys pyrkii väkisinkin paidan alle. Mutta jo pienet, 10 minuutin pikkutorkut auttavat asiaan ja loppupäivä menee samassa auringon aiheuttamassa hyvässä pöllyssä.

Miten kevät vaikuttaa sinuun?

14.3.2016

10 asiaa, mitä jooga on minulle opettanut

Viikonlopun jälkeen taas mietin, kuinka onnellinen olen siitä, että aikanaan löysin itseni astangajoogan alkeiskurssilta ja vaikka jooga jossain vaiheessa jäikin muutamaksi vuodeksi, minulle tuli onneksi jostain syystä tarve palata takaisin sen pariin.





Muistan aloittaessani joogan, kuinka alun innostuksen jälkeen pikkuhiljaa mielen valtasi riittämättömyys ja tunne siitä, että en ole tarpeeksi "hyvä", jos en vähintään pyhitä koko elämääni joogalle. No, ehkä kyse ei ollut ihan näin voimakkaasta tunteesta, mutta muistan kuitenkin kokeneeni sen tunteen, että en ole tarpeeksi. Jotenkin jäi mielikuva vähän sellaisesta turhan vakavasta meiningistä. Pikkuhiljaa jooga jäi muiden harrastusten ja elämänkiireiden myötä, mutta jonnekin syvälle se kuitenkin jäi kytemään, koska muutaman vuoden tauon jälkeen uskaltauduin uudestaan joogan pariin ja kävin alkeiskurssin uudestaan.

Muistan astuneeni joogasaliin, jossa ihmiset nauroivat, hymyilivät ja salin aulassa tuoksui kahvi. Minulla meni pitkään, että uskalsin rentoutua ja hyväksyä, että ei sen joogan tarvitsekaan olla niin otsa rypyssä tehtävää harjoitusta.

Tästä toisesta aloittamisesta on nyt 4 vuotta aikaa ja tiedän, että tällä kertaa jooga on tullut elämääni jäädäkseen. Huomasin aika nopeasti, että jooga menee itselläni ihon alle, eli pääkopan sisälle ja välillä olen pitänyt luovia taukoja, jotta pää ei aivan halkeaisi ajatuksista. Aluksi koin sen jotenkin pelottavana tai ehkä ennemminkin ahdistavana, kunnes pikkuhiljaa olen hyväksynyt sen, että antaa ajatusten vain tulla, kyllä ne sieltä ajallaan joko poistuvat tai asettuvat omille paikoilleen.


Toisille jooga voi olla vain fyysinen harjoitus, kehonhuoltoa, harrastus, jolla saa lisää liikkuvuutta ja nämä kaikki ovat mielestäni erittäin hyviä syitä joogata, mutta se, mitä itse olen saanut, voisin tiivistää alla oleviin kohtiin.

1. Kärsivällisyyttä. Olen aina ollut vähän sellainen "kaikki mulle heti"-tyyppi, joka on omaksunut asioita suhteellisen nopeasti tiettyyn pisteeseen asti. Esimerkiksi joogan aloittaminen oli minulle helppoa, koska olen luonnostaan taipuisa ja muistan, kuinka koin onnistumisia monissa liikkuvuutta vaativissa liikkeissä, kun ne vain menivät. Mutta siinä kohtaa kun eteen tulivatkin hieman enemmän voimaa ja tekniikkaa vaativat liikkeet, alkoi herne mennä nenään nopeasti. Ja välillä hyvinkin syvälle. Muistan ne kaikki turhautumisen tunteet, kun sivusilmällä vilkuilin jonkun toisen niin helpolta näyttävää päälläseisontaa ja itse vain koitti sätkiä jalkoja kohti kattoa. Kunnes ymmärsin, että kaikki tulee ajallaan, pikkuhiljaa, säännöllisellä harjoittelulla.

Henkisellä puolella tässä on ollut todella suuri työnsarka antaa itselleen aikaa ja lopettaa suorittaminen. Kasvattaa kärsivällisyyttä ja uskoa siihen, että asiat vain järjestyvät, kun niille antaa aikaa tai kun vain jaksaa mennä kohti omaa päämääräänsä.


2. Mikään ei ole pysyvää. Tämän ymmärtäminen on kasvattanut myös kärsivällisyyttäni ja sen ymmärtäminen, että mikään ei todellakaan ole pysyvää, vaan sekä huonot että hyvät hetket vain käyvät elämässämme ja poistuvat ajallaan, on saanut minut ymmärtämään, että kaikkeen ei tarvitse reagoida niin voimakkaasti. Olen jättänyt provosoitumisen vähemmälle, pysäyttänyt osan voimakkaammista tunteista hieman ennen kuin ne ovat oikeasti menneet ihon alle, oppinut näkemään, että asioilla on oikeasti kaksi puolta tai ne ylipäätään harvoin ovat sitä, miltä ne näyttävät. Kuitenkin hyväksyn sen, että saan tuntea surua sekä iloa ja on myös ihan ok, että joskus suutun.



3. Kehonhallinta. Joogan fyysisen harjoituksen myötä olen löytänyt mm. keskivartalostani uskomattoman voiman, jota työstän edelleen. Lisäksi asennot, joihin pikkuhiljaa kroppa vain taipuu koko ajan paremmin ja paremmin vaativat usein kehonhallintaa ja varsinkin oman kehon tuntemusta. Missään ei ole peilejä, joista voisin tarkistaa omaa tekemistäni, vaan minun pitää tuntea liike ja havannoida omaa kehoani niin, että tiedän ja luotan siihen, mitä teen.

4. Rauhoittuminen. Joogaan kuuluu myös mm. meditointi, eli kaikessa yksinkertaisuudessaan se hetki, kun istuu hiljaa ajattelematta mitään. Itselleni rauhoittuminen on haasteellista, koska olen aina tottunut tekemään. Ja kaikenlisäksi asenteella mitä enemmän, sen parempi. Kukaan, en edes minä jaksa kuitenkaan olla koko ajan menemässä ja tekemässä. Pikkuhiljaa olen löytänyt rauhoittumisen joogamaton reunalta, johon aluksi ihan vain mielenkiinnosta istuin, laiton silmät kiinni ja yritin olla ajattelematta. Ensin minuutin, sitten kaksi ja niin edespäin, kunnes pikkuhiljaa kehityin siinä, että työntelin ajatuksia pois ja vain olin.


5. Asioiden hyväksyminen sellaisina kuin ne ovat. Tähän ajatukseen on toki vaikuttanut moni muukin asia kuin jooga, mutta tämä liittyy tavallaan myös tuohon mikään ei ole pysyvää-ajatteluun. Kun hyväksyy olemassa olevan tilanteen alkaa muutos. Muistan, kun taistelin olkapään kipuiluni kanssa pitkään ja en halunnut ymmärtää, että kipu menee vain lepäämällä pois. Painoin kivun taka-alalle, en hyväksynyt tilannetta, maltoin hetken ehkä huilata, tein liikkeitä kevennetymmin, kunnes minun vain piti katsoa itseäni peiliin ja todeta, että tervehtymiseni esteenä on vain minä itse, ei kukaan muu. Tästä alkoi parantuminen, kun en yrittänyt kiertää tilannetta, yrittänyt väkisin tai väheksynyt kipua. Tämä sama ajatusmalli pätee niin moneen muuhunkin asiaan. Monesti sitä vain yrittää ja yrittää, kunnes on hyväksyttävä asia juuri sellaisena kuin se vain on ja toimia sen mukaan. Tämä ei tarkoita luovuttamista, vaan asioiden laittoa uuteen, todellisempaan järjestykseen.

6. Itsensä kuuntelu. Itselläni meni monen monta vuotta, että osasin jollain lailla erottaa egon huutelun ja kropan kuuntelun. Tietoisesti lähdin kysymään itseltäni, miltä minusta tuntuu sen sijaan, että olisin vain suorittanut totutulla tavalla asioita. Opin tämän avulla pikkuhiljaa heittäytymisen taidon ja luoton siihen, että elämä kantaa, eikä aina tarvitse suorittaa. Tähän ajatusmalliin olen viime aikoina lisännyt vieläkin tarkemman oman intuition kuuntelun. Sen tunteen, mitä asiat minussa herättävät ja luotan siihen, että jos asia ei tunnu hyvältä, se ei ole sitä ja tietenkin päinvastoin.



7. Hiljentyminen. Tämä liittyy myös meditaatioon, mutta vieläkin enemmän siihen, että oma kroppa on paljon rauhallisempi, minulla ei ole kiire mihinkään. Lisäksi nautin myös yksinolosta, ympärilläni ei tarvitse tapahtua koko ajan, vaan pidän jopa siitä, että joskus voisi olla vähän tylsää.


8. Itsensä hyväksymistä. Tämä on itseasiassa monen asian summa, mutta pikkuhiljaa ymmärsin, että olen hyvä juuri näin. Se ei tarkoita sitä, että kehityksen pitäisi pysähtyä tyytyväisyyteen vaan sitä, että osaan nauttia myös matkasta. En jaksa käyttää energiaani sitku-ajatteluun vaan panostan enemmän siihen, että näin on hyvä ja jos haluan muuttaa asioita, muutan ne ilman, että ajatteluni siirtyisi jonnekin tulevaan. Olen oppinut nauttimaan siitä, mihin kroppani taipuu, kuinka pystyn toimimaan sen kanssa, en rangaitse itseäni, mutta pidän kuitenkin jonkunlaisen kontrollin jossa pyrin hetken hyvänolon tyydyttämisen sijaan ajattelemaan asioita pitkällä aikatähtäimellä, kuitenkin lempeällä otteella. Näin oma kroppani voi paremmin kuin koskaan, on kokonaisvaltaisesti terveempi, enkä mieti enää päivittäin sitä, miltä minun kuuluisi näyttää.

9. Vapautta. Ehkä nuo kaikki edellämainitsemani jollain lailla liittyvät tähän, mutta tällainen mielen vapaus on todellista vapautta; vapautta ajatella, olla, elää, tuntea. Vapauteen liittyy myös se, että haluan omistaa vain niin paljon, kuin mistä pystyn pitämään huolta ja arvostamaan. Tämä on se, johon vielä on omalla kohdallani matkaa ja vaikka monien ajatusten kohdalla koen olevani jo vapaampi, tiedän, että matka tällä tiellä on vasta alussa.

10. Muiden arvostamista ja kuuntelua. Siinä kohtaa, kun ymmärsin, kuinka vähän itseasiassa pystyn hallitsemaan asioita, avasi tämä minulle täysin uuden ajattelumallin myös muita kohtaan. Minulle on aina ollut helpompaa puhua kuin kuunnella, mutta ymmärrettyäni, että vaikka kuinka puhuisin, ei se muuta kovinkaan monia asioita (pysyvästi), varsinkaan kun kyse on toisista ihmisistä. Itseasiassa se menee niin, että jos haluan vaikuttaa ja auttaa, on kuuntelun taito puhettakin tärkeämpi.

Listaa olisin voinut jatkaa pidemmällekin, mutta tuleeko sinulle, joka olet joogan viemä, vielä jotain muuta mieleen?