Lohturuokaa

Jatketaan ruokateemalla. Eilen kirjoittelin ihan parhaasta hummuksesta ja tänään palataan muutamaan testattuun reseptiin, joita tein viimeisimmälle brunssille. Itseasiassa kävi aika mukavasti, kun sain Atena-kustannukselta kaksi kirjaa, joista toinen oli Outi Rinteen Lohturuokaa, josta testasin muutaman reseptin brunssille.

Outin aiempi kirja Raakaruoka-aika oli minulle ennestään tuttu ja sieltä olen myös muutamat reseptit testannut ja hyviksi todennut. Ylipäätään ajatus, että monet herkut voidaan korvata terveellisimmillä vaihtoehdoilla, on houkutteleva. Raakaleivonta ja raakasuklaa on tuonut herkkuhetkiini monet uudet ja pysyvät tuttavuudet.


Itse kuulun siihen ihmisryhmään, joka varsinkin vähän väsyneenä ja kiireen keskellä himoitsee makeita herkkuja. Ja näihin olenkin löytänyt nimenomaan noista raakasuklaista ja -leivonnaisista aika mukavat korvikkeet sokerisille herkuille. Onneksi. Lohturuokaa-kirja tarjosi myös näitä makeita herkkuja, kuten bountykakkua, bataattimutakakkua jne., mutta tällä kertaa panostin enemmän suolaisten herkkujen valmistamiseen ja testaamiseen.

Ensimmäisenä laitoin työn alle BBQ-pavut, joiden ohje näytti mukavalta vaihtelulta papujen maustamiseen. Ohje oli simppeli ja nopea valmistaa ja vaikka annoksesta tulikin aikamoinen määrä syötävää, säilyivät ne hyvin jääkaapissa niin pitkään, että jokainen papu tuli syötyä. Itse käytin tällä kertaa jätti- ja voipapuja, mutta kuten ohjeessakin oli mainittu, myös kikherneet sopivat tähän ohjeeseen. Niitä aion kokeilla seuraavaksi, koska tämä resepti jää vakikäyttöön omaan keittiööni.





Toinen resepti, joka iski heti kipinää kirjan sivuja selaillessani, oli porkkananakit. Kieltämättä nakit ovat olleet yksi sellainen pikaruoka, jota tuli silloin tällöin syötyä, kun vielä söin lihaa. Siirryttyäni kasvisruokailuun en edes yrittänyt korvata ruokiani ns. lihankorvikkeilla, mutta nämä porkkananakit olivat kyllä niin hauskankuuloisia, että niitä piti testata. Tämäkin ohje oli helppo toteuttaa ja kieltämättä nakit hämäsivät ulkonäöllään ensin brunssiseurani ja vielä illemmalla perheeni lapsia ja miestä myöten. Näitä tulen testaamana vielä uudestaan viimeistään kesällä, kun grillaillaan.




Kolmantena ohjeena testasin maapähkinäsuklaacookieita, joissa vehnäjauhojen sijaan käytettiin punaisia linssejä. Jo pelkkä resepti kuulosti niin mielenkiintoiselta, että päätin testata niitä ihan puhtaasta mielenkiinnosta. Ja hei, kukapa ei cookieista pitäisi. Taikina yllätti positiivisesti työstettävyydellään ja piparit pitivät hyvin muotonsa uunissakin. Vaikka suurin osa kekseistä tulikin syötyä saman päivän aikana, oli maku kuitenkin parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä.












Silti monta hiirenkorvaa jäi kirjaan testattavaksi myöhemmin. Jotenkin tällaista kirjaa olen hieman kaivannutkin. Reseptit ovat mielestäni helppoja ja suht simppeleistä raaka-aineista valmistettuja. Monissa resepteissä on käytetty samoja raaka-aineita, eli ostaessani esim. ravintohiivahiutaleita tai savupaprikajauhetta, ei niitä joudu ostamaan vain yhtä reseptiä varten, vaan käyttöä niille tulee muissakin resepteissä.

Ja näin joulun alla, vink vink, suosittelen lämpimästi tätä kirjaa lahjaksi henkilölle, joka on kiinnostunut siitä vähän terveellisemmästä ruokavaliosta, kasvisruuasta ja gluteenittomasta leivonnasta/ruuanlaitosta.

Kommentit

  1. Kiitos Terhi kivasta postauksesta ja ihanaa, että resepteistä löytyi lemppareita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Outi :) Todellakin kirjasta löytyi monta kokeiltavaa reseptiä vielä tulevaisuuteenkin ja näitä jo kokeiltujakin tulen tekemään varmasti uudestaan. Tykkään tosiaan tämän kirjan suht simppelistä, mutta oivaltavasta reseptiikasta ja kuinka jopa hieman yllättävästä raaka-aineesta saakin oivan ja paremman version jollekin epäterveellisemmälle vaihtoehdolle.

      Poista
  2. Apua, nämä "tässä yksi kiva uusi keittokirja" -postaukset on mulle niiiiin tuhoisia... eli tilaukseen meni tämäkin! Mulla on kohta niin paljon keittokirjoja, että voisin perustaa kirjaston sivutoimipisteen - olettaen tietenkin, että pystyisin niitä lainaamaan (saati antamaan pois) kenellekkään :) Tuskin maltan odottaa, että pääsen selaamaan ohjeita, noi "nakit" on ainakin ihan pakko kokeilla heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan ja kyllä. Tämä kirja on kyllä aika must have, jos on yhtään kiinnostunut vähän terveellisemmästä leivonnasta ja ruuanlaitosta. Ja hei, tässä viikonlopulla lähtee sun hernehummus testiin. Kiitos jo etukäteen, se ei voi olla kuin hyvää :)

      Poista

Lähetä kommentti