Mitäs sinun joogalle kuuluu?

Aina aika ajoin tulee miettineeksi omaa joogapolkuaan ja kuinka tämän harrastuksen pariin edes muinoin ajautui. Tämä tuli mieleen viime viikonloppuna, kun joogaopettaja kysyi minulta, että mitäs sinun joogalle kuuluu? No öööh, ihan hyvää... Se menee silleen hyvin maltillisesti ehkä kuitenkin enemmän eteenpäin, kuin taaksepäin. Enpä ole oikeasti edes tullut miettineeksi koko asiaa. Paitsi nyt, kun kysyttiin.

Usein joogasta jutellessani monelle kynnys aloittamiseen on se, että ei ole tarpeeksi notkea (kamoon?). Itse aikoinaan kyseenalaistin sen, että onko jooga tarpeeksi rankkaa tai jos se onkin liian tylsää.

Oma ensikosketukseni joogaan on reilun 11 vuoden takaa, kun menin astangajoogan alkeiskurssille. Meidän ensimmäinen tenava oli muutaman kuukauden ikäinen ja siinä kokovartaloväsymyksessä ajattelin joogan olevan mukavaa omaa aikaa ja rauhoittumista kaikesta muusta. Ja toki hyvää vastapainoa muulle harrastamiselle.

Aluksi jooga tuntui aika helpolta ja jopa vähän tylsältä. Otin sen kuitenkin kehonhuollon kannalta ja varsinkin nautin siitä hetkestä, kun sain vain käpertyä oman itseni seuraan, eikä kukaan vaatinut minulta mitään. Ensimmäisen lapsen kohdalla psyyke oli aika ajoin koetuksella, kun lapsen syntymän jälkeen tuntui, että minuudestani ei ollut enää mitään jäljellä. Tuntui, että elämä oli 24/7 vain muita varten. Eihän se toki ihan noin ollut, koska mies oli ihan täysillä mukana vauva-arjessa ja taisi jaksaa sen jopa paremmin kuin minä. Minulle se omasta minästä luopuminen oli aika rankka kokemus ja joogatessa sain olla edes hetken vain minä.

Eli alusta asti jooga on ollut minulle myös muutakin, kuin vain fyysinen harjoitus. Aika pian alkeiden jälkeen kävin jatkokursseja ja asanoja tippui lisää oikein saavista kaatamalla. Harjoitus alkoi tuntua koko ajan enemmän fyysisemmältä ja haasteita tuli uusien asanojen myötä. En edelleenkään pitänyt joogaa varsinaisesti liikuntana, vaan enemmän kehonhuoltona ja omana aikana.

Jossain kohti äitiyslomalta takaisin palatessani arki alkoi ottaa otetta kiireineen ja jooga jäi taka-alalle. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut järkevää pitää jooga mukana nimenomaan siinä kiireisessä arjessa antamaan hieman vastapainoa. Mutta ei. Päinvastoin ruokin itse sitä kiirettä jo pitkien työpäivien lisäksi harrastuksilla, jotka eivät ainakaan rauhoittaneet; oli nyrkkeilyä, body combatia, kahvakuulaa. Ihania harrastuksia kaikki, mutta eivät ehkä tuo sitä vastapainoa kiireelle.

Jooga jäi siis useammaksi vuodeksi, vaikka mielessä se pysyi koko ajan. Joku siinä koukutti, mutta jostain syystä alusta asti koin joogaamisen niin, että se oli niin joko tai-hommaa, eikä mitään välimuotoa ollut. Olisi pitänyt vähintään joogata kuutena päivänä viikossa, meditoida päivittäin, syödä kasvisruokaa ja mitähän vielä. Ihanan ahdasmielistä ;)



Viitisen vuotta sitten tein paluun joogamatolle uudestaan ja sillä tiellä olen vieläkin. Muutamia luovia taukoja olen pitänyt, kun viime vuosina sukellellut hieman syvemmälle pääkopan sisään muuttaen pikkuhiljaa ajatusmallejani ja käyden läpi hieman syvällisempiä asioita itsessäni. Tällöin jätin joogaharjoituksen hetkeksi ja keskityin meditointiin, joka toi siihen tilanteeseen mukavan tasapainon. En sanoisi, että jooga olisi varsinaisesti se, joka olisi sekoittanut päätäni, mutta jossain kohtaa olin niin tukossa omien ajatusteni kanssa, enkä halunnut kuormittaa päätäni enää enempää. Allekirjoitan kuitenkin vahvasti sen, että jooga aiheuttaa myös päänsisäistä kuormitusta, jos itse niin haluaa. Ainakin itselläni aika monet asiat ovat loksahdelleet kohdilleen joogamatolla. Yksi syy tähän on varmasti se, että olen joogatessa täysin läsnä oman itseni ja omien ajatusteni kanssa.

Viime aikoina tuntuu, että löytänyt jonkunlaisen tasapainon joogailuun ja elämään ylipäätään siitä, että ainakin tällä hetkellä moni asia tuntuu kovin yksinkertaiselta. Pääkoppakin pysyy mukavan väljänä, enkä kääntele asioita liikaa. Kun päässä on niin sanotusti tilaa, sinne mahtuu myös vaikka mitä ajatuksia, jotka tulevat ja menevät, eivätkä ne pääse kaivamaan turhan syvää monttua, joka alkaisi ahdistamaan. Kuulostaa äkkiseltään hieman tuulitunnelilta, mutta pidän mieluummin tämän vähän yksinkertaisemman tilan, kuin sen ahdistuneen.


Kommentit