4.11.2016

Hyvää sielulle ja ruumiille

Tänään tulee ihan väkisinkin mieleen viime viikon perjantai ja brunssi ystävien kanssa. En ole enää edes laskenut, monesko brunssi tällä kokoonpanolla on jo menossa, mutta on ollut hauska huomata, kuinka olemme pikkuhiljaa hioutuneet näissä kokkailuissa koko ajan stressittömämpään suuntaan ja sellainen turha yrittäminen, ainakin minulta, on jäänyt. Jokainen kokkailee sitä mitä on ehtinyt ja halunnut ja jokaikinen kerta pöytä notkuu kaikkea mahdollista suolaista ja makeaa herkkua. Oman leipomukseni, eli jouluisen leivän ohjeen kirjoittelinkin jo aiemmin, mutta nyt jos yhtään olet perso pullalle, niin kokeileppa tätä Annan tuomaa versiota pullasta. Jos olisin kehdannut, olisin syönyt kaiken kertaistumalta, yksin.

Herkkujen lisäksi nautin näissä brunsseissa kiireettömyydestä ja hyvästä seurasta. Pikkuhiljaa olemme oppineet tuntemaan toisiamme koko ajan paremmin ja paremmin. Keskustelut alkavat saavuttaa hyvin syviä tasoja ja jos pöydän ääressä nauretaan paljon, saatetaan siinä välillä tirauttaa pienet herkistymisen kyyneeletkin. Ja se on ihan ok.

Ja ihan joka ikinen kerta mietin vielä pitkälle viikonloppuun ystävyyttä. Samalla tekisi mieli ottaa puhelin käteen ja soittaa kaikki vanhat ystävät läpi ja kysyä kuulumisia ja kertoa, kuinka tärkeitä he ovat, vaikka ei oltaisi nähty vuosiin. Samalla selailen kalenteria ja mietin, missä välissä ehtisin ystäviäni tavata, mutta lähitulevaisuuden suunnitelmat täyttävät kalenterin aika napakasti ainakin toistaiseksi, enkä uskalla tällä hetkellä lupailla asioita, joita en välttämättä pystyisi pitämään. Kalenterin täyttyminen ei itsessään ole ollenkaan huono asia, mutta oma piiri pienenee aika lailla, kun arki alkaa täyttyä taas kaikesta muusta kuin vapaa-ajasta.



Tämäkin viikko meni vähän pienissä kiireissä ja oikeastaan vasta tänään ehdin ymmärtämään sen, että ulkona on jo aika talvi. Lämpömittari on pysynyt aika tiiviisti nollan tuntumassa ja viimeistään lapsen närkästynyt pyyntö uusista talvikengistä herätti minussa sen ajatuksen, että jotenkin tässä täytyisi nyt toimia. Ehkä muutaman vuoden sisään helpottaa se jokakeväinen ja -syksyinen nääonmullepienet-rumba ja lasten jalat ja muut ruumiinosat eivät kasva enää niin hurjaa vauhtia.


No mutta, ystävistä vielä puheenollen, onneksi yhteydenpitoa ei ole jätetty vain minun harteilleni, vaan myös he osaavat pistää viestiä ja ilmoittaa, että minun sopii olla kotona vaikka huomenna, koska he ovat tulossa kylään. Ja jotenkin minulla on sellainen tunne, että saattaisin vaikka innostua jotain leipomaankin. Luvassa on kuitenkin vapaa viikonloppu.

Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti