Onneksi aina voi rakastua uudelleen



Joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Kyllä.

Tämä lause on pyörinyt mielessäni koko viikon. Tällä kertaa kyse ei ole kuitenkaan mistään henkisestä heräämisestä, vaan siitä, että tajusin tässä ihan lähimaastossa olevan vaikka mitä hienoja paikkoja, joissa en ole käynyt. Paikkoja, joista en ole tiennyt mitään, koska kävely, ulkoilu tai retkeily eivät ole olleet to do-listallani.

Koko nuoruuteni vietin partiossa ja koluttuna on monet partioleirit, koulutukset, vaellukset, Saimaan saaret ja olenpa käynyt jopa Saksassa Explorer Beltilläkin. Nuorena talvet vietettiin laskettelurinteessä ja monet muistot niistä nostavat vieläkin hymyn huulille. Mutta sitten tapahtui "jotain" ja talvet alkoivat tuntua kylmiltä, ulkoilu tylsältä ja lajit vaihtuivat sisätiloissa tehtäviin harrasteisiin. Ulkoilu ja kävely olivat aika tylsää puuhaa, ajattelin.

Metsän löysin uudestaan vasta viime vuosina, kun halusin rauhoittua ja tuntea olevani hetken paikassa, jossa saan olla ilman kiirettä ja stressiä. Pikkuhiljaa metsästä tuli tärkeämpi osa arkea ja mukaan tuli taas sienestys ja ehkä tulevaisuudessa innostuisin marjastuksestakin.



Onneksi lähimetsämme pururatoineen ja pienine polkuineen tarjoaa vielä toistaiseksi loppumattoman määrän paikkoja, joissa en ole koskaan käynyt. Sattumalta löysin tässä joku aika sitten Huuhkajanvuorenkin (uskoisin ainakin tämän paikan olevan sen niminen ;)), josta on aivan mahtavat näköalat. Lisäksi minulla on vielä kiertämättä se varsinainen Niivermäen luontopolku, joka lähtee Kauppakeskus Veturin kulmilta.

Ja tätä minä tarkoitan sillä, että joskus täytyy käydä kaukana nähdäkseen lähemmäs. Tajusin mikä määrä minulla on ihan tässä lähihuudeilla hienoja paikkoja, joita en ole nähnyt. Kouvolaa tulee itsekin joskus hieman dissattua ei niin kauniiksi kaupungiksi. Ja onhan se tosi, että ei tuo keskusta kovin kauniita mielikuvia äkkiseltään anna, mutta ei tarvitse kovin kauas keskustasta lähteä, kun ympärillä on jos ja vaikka mitä hienoja paikkoja. Kuten tämä meidän lähimetsä ja moni paikka, joista en ole vielä edes kuullut. Tai jos hieman kauemmas ajaa, niin Repovedellä vähintään henki salpautuu maisemia ihaillessa.

 
Huomaan, että minulla on menossa tämän retkeilyn kanssa joku uudelleenrakastumisvaihe 20 vuoden tauon jälkeen ja mielessä pyörii jatkuvasti ns. seuraava kohde. Ja kun avaa keskustelun näistä paikallisista kohteista ja pitää korvansa höröllä, saa kuulla kaikista hienoista paikoista, joista ei ole vielä koskaan kuullutkaan. Mahtavaa.

Ja mikä parasta, tällainen retkeily ei ainakan toistaiseksi ole vielä kovin kalliiksi tullut. Tiedän vetäväni nämä sanat takaisin siinä vaiheessa, kun totean hurahtaneeni kaikenmaailman varustehifistelyyn, mutta toistaiseksi olen pärjännyt aika pienellä budjetilla. Lisäksi on ollut mukava huomata, että lapsuudenkotoa löytyy vielä ainakin osa vanhoista varusteistani, kuten nyt vaikka eilen tuli mieleen, että missäköhän se minun vanha kuksani on. Ja tallessahan se oli.



Kommentit