Miksi kantaa mukanaan ylimääräistä?

Tässä joku aika sitten kirjoittelin aiheesta, kuinka yksinkertaista elämä oikeastaan onkaan. Joskus on toki mukava tipahtaa ajatuksissaan vähän syvemmälle ja pohtia asioita vähän joka suunnasta ja kaivella omaa minäänsä vähän syvemmältä. Mutta silti, loppujen lopuksi, elämä on aika yksinkertaista. Ja kun asiat ja elämän ottaa juuri sellaisena kuin se on, tulee usein todettua, että kaikki on kuitenkin aika ok, vaikka kuinka tuntuisi, että tulee monoa otsaan. Mikään ei ole pysyvää ja turhia asioita on turha kantaa mukanaan.

Turhilla asioilla tarkoitan asioita, jotka ehkä joskus olivat tärkeitä, mutta mitä pidemmälle elämää eletään, on välillä hyvä luopua vanhoista asioista, jotka eivät ole enää tärkeitä tai ajankohtaisia. Vaikka ne olisivatkin joskus olleet kovin tärkeitä ja kivoja. On turha kuormittaa itseään liialla. Useinhan se kuitenkin menee niin, että kun luopuu turhasta, saa jotain uutta ja parempaa tilalle. Tai jos ei muuta, niin on ainakin helpompi hengittää, kun ei kanna mukanaan turhaa taakkaa.

Tämä ajatus konkretisoitui caminon reissulla, kun mukana kantoi vain ja ainoastaan tarpeellisen. Ja kuinka vähällä sitä itse asiassa tuleekaan toimeen. Rinkassa oli mukana vain ne asiat, joita tarvitsin ja jotka jaksoin kantaa mukana. Pätee muuten aika moneen asiaan. Oli kyse sitten ihan konkreettisista tavaroista tai elämästä yleensä. Miksi pitäisi kantaa mukanaan yhtään sen enempää, kuin mitä oikeasti jaksaa? Miksi pitää kiinni asioista, joita ei enää tarvitse?

Ja kuinka vähällä tulee oikeastaan toimeen? Olen jo parin vuoden ajan kotona siivoillut nurkkia ja laatikoita sillä ajatuksella, että luovun tavaroista ja asioista, joita en tarvitse. Luonut tilaa kaappeihin ja nauttinut siitä väljyydestä ja tunteesta, että kaikki mitä omistaa, on tarkoitus tai se tuo hyvän fiiliksen.

Siinä samalla olen jossain kohtaa huomannut tekeväni samaa myös pääkopan sisällä. Olen jättänyt taakseni asioita, jotka eivät minua enää palvele, jotka eivät tuota enää sitä samaa hyvää fiilistä, kuin mitä ne joskus tuottivat. Ne voivat olla pieniä asioista tai vähän suurempia, jotka vaativat hieman pidempää prosessia. Joskus luopuminen tuntuu siltä, kuin viisaudenhampaita revittäisiin irti ilman puudutusta, mutta kun ne ovat pois, ei niitä enää halua takaisin. Sitten ovat ne asiat, jotka tarraavat kiinni kuin purkka tukkaan, eivätkä meinaa irrota millään. Mutta kun asioista on vihdoin ja viimein päästänyt irti, on se kaikki sen matkan ja joskus sen tuskankin arvoista. Luopuminen tekee tilaa uusille asioille. Ja ihan rehellisyyden nimissä, joskus on mukava nauttia myös siitä väljyydestä. Aika aikaansa kutakin.

 

Kommentit