Torstaisia ajatuksia

Tänä aamuna ehdin istahtaa hetken jos toisenkin kahvikupin ääressä. Pahin kauhuskenaarioni (sairastuminen) eiliseltä ei onneksi toteutunut ja tämä päivä käynnistyi jo hieman reippaammin.

Eilen päivä ei meinannut käynnistyä millään ja päivällä "ihan hetken torkut" venähtivät melkein kahdeksi tunniksi. Ja olisivat varmasti venähtäneet pidemmiksikin, jos kukaan ei olisi kiekaissut minua hereille sieltä jostain todella syvältä. "Äitiiii! Tuu auttaa läksyissä! Hissaa ja matikkaa. Äkkii." Hissaa ja matikkaa ja äkkii. Huh.

Koulujen alettua muokkasin omat aikatauluni sellaisiksi, että olen kotona, kun lapset tulevat koulusta. Jutellaan päivän kuulumiset ja tarvittaessa autan läksyissä. Jopa niissä matikoissa ja hissoissa. Jos positiivisesti ajattelee, niin sehän on suuri rikkaus opiskella ja kerrata sellaisia asioita uudestaan, jotka eivät omina kouluaikoinani niin napanneet. Tunnen kuitenkin pientä sisäistä ylpeyttä siitä, että ymmärrän sanalliset matikantehtävät ja muistan, kuinka jakokulmaa käytettiin.


Aamulla istuin kahvikupin kanssa keittiönpöydän ääressä ja toivoin loppuviikoksi sitä samaa lämmintä tuulahdusta, joka ulkona oli koko alkuviikon. Viikonloppuna haluaisin laittaa pihan syyskuntoon ja jos nyt ei ihan vielä talvea aleta odottamaan, niin sen kesäisimmän kesän voisi jo siivota pois. Kaivella jostain lyhdyt ja nauttia pimenevistä syysilloista.


Viikonlopun siivouksen jäljiltä tuli sisälläkin kaiveltua tuikut ja viltit esiin ja ehkä voisin suunnitella pikkuhiljaa siirtyväni taas lasilliseen punaviiniä. Kesällähän juodaan vain valko- ja roseeviiniä. Ehdin hetken nauttia syksystä, kunnes ensi viikolla mitä suuremmalla todennäköisyydellä saan palata hetkeksi taas kesään ja siirtää syksyn aloittamista lokakuulle.

Ilmassa on kieltämättä hieman jännitystä ja odotusta. En ehkä varsinaisesti vielä tiedä, mitä odotan tai jännittäisin. Ehkä sitä, että en tiedä. Yleensä reissuun lähtiessä on tiedossa majapaikka ja jokin tieto kohteesta. Nythän me vain pistetään rinkka selkään ja kävellään. Ja kävellään. Tiedossa on reilun 300 kilometrin kävelyurakka Espanjassa Leonista Santiagoon pyhiinvaellusreittiä Camino de Santiagoa pitkin.

Olen valmistellut matkaa jotenkin hävyttömän vähän. Toistaiseksi olen hankkinut rinkan, makuupussin ja sukat. Suunnittelin vaelluskenkien ostamista, mutta kun jonkun kesäisen siivousurakan temmellyksessä käteeni osui vaelluskengät, joilla käyn koiran kanssa metsässä kävelemässä syksyisin ja keväisin, mietin, että haloo, jos minulla on jo täysin sisäänajetut kengät, niin mihin minä uusia tarvitsen. Lisäksi omistan kasan urheiluvaatteita, jotka kuivavat nopeasti ja ovat hengittäviä. Kävelysauvatkin olen saanut joskus vuosia sitten joululahjaksi. Edellisestä vaellusreissustani on jo niin monta vuotta (23 v), että en edes muista, kuinka hifistellä.

Odotuksia matkalle en aseta. Ehkä kuitenkin salaa fiilistelen sitä, että kipinä vaeltamiseen heräisi uudelleen ja tulevaisuudessa tulisin tekemään enemmänkin vastaavia reissuja. Ehkä eniten odotan sitä, mitä en tiedä. Sen verran kokemusta minulla on matkustamisesta ja jopa asumisesta ulkomailla, että tiedän löytäväni perille, osaan sopeutua ja mukautua tilanteisiin. Mielenkiinnolla odotan sitä, kuinka kroppa ottaa vaeltamista vastaan ja varsinkin sitä, mitä pääkopan sisällä tapahtuu.

Toistaiseksi suurimmat valmistelut olen tehnyt kotona. Jostain kieroutuneesta syystä minulla on ennen matkalle lähtöä tarve tehdä tietyt asiat valmiiksi. Koti täytyy siivota, keskeneräinen sukka kutoa valmiiksi, piha laittaa kuntoon. Jos tämä lähtee ihan tosissaan lapasesta, teen varmasti perheellekin ruuat valmiiksi kahdeksi viikoksi. Saas nähdä.



Kommentit