Tee sitä, mikä on kivaa

Viikonloppu meni mukavissa merkeissä, kun perjantaina meidän PureFactory piti kaksi workshopia raakasuklaanvalmistuksen saloihin Kouvolan Luontaistuotteella ja lauantaina oli Kuntokeskus Ykkösellä Joogapäivä. Molemmat tapahtumat onnistuivat yli odotusten ja kieltämättä sunnuntaina takki oli aika tyhjä sellaisella hyvällä tavalla. Sunnuntain pyhitin siivoilulle ja pienelle metsälenkille. Siinä oli hyvää aikaa miettiä kulunutta viikonloppua ja niitä fiiliksiä, mitä näitä tapahtumista jäi.

Samalla tulin sukeltaneeksi tähän omaan matkaani vähän pidemmällä aikavälillä ja en voi olla kuin tyytyväinen siihen polkuun, jota pitkin olen viime vuodet kulkenut. Se päivä, kun jäin päätoimiseksi yrittäjäksi on ollut suurin ja pelottavin asia ikinä, mitä minulle on tapahtunut. Tie siitä pisteestä tähän on pitänyt sisällään paljon rankkoja ja raskaita asioita, ovia on avattu ja suljettu, etsitty omaa polkua, suoritettu aivan liikaa, koettu aivan mielettömiä ilon ja onnistumisen hetkiä. Jokainen päätös, niin helppo kuin vaikea, on ollut juuri se oikea siihen hetkeen ja vienyt aina askeleen eteenpäin. 

Aikamoista vuoristorataa, sanoisin. Silti, vaikka monesti on miettinyt, kuinka paljon helpommalla olisi päässyt tyytymällä palkkatöihin toisen palveluksessa, on vahva usko omaan tekemiseen vain vienyt eteenpäin.  Samalla olen huomannut, että niistä rankimmat ja vaikeimmat jutut ovatkin loppujen lopuksi aina kääntyneet niiksi suurimmiksi ja parhaimmiksi asioiksi. Yrittäjän elämä on aika pitkälle uskaltamista. Uskaltamista ja halua tehdä juuri sitä omaa juttuaan. Viime viikonloppu oli taas hyvä esimerkki sitä, kuinka tekemällä sitä omaa juttuaan, se poikii aina uusia juttuja ja mahdollisuuksia.




















Ja silti, vaikka välillä on tuntunut siltä, että universumi on vetänyt minua avolävärillä pitkin poskia, olen jatkanut. Olen jatkanut siksi, että olen kaikesta huolimatta tykännyt siitä. Siis tykännyt tekemästäni suuremmassa mittakaavassa. Ja se on oikeastaan se, mikä saa aina kampeamaan itsensä takaisin jaloilleen.

Samaa pitäisi soveltaa useammallekin elämänalueelle. Sitä että on hauskaa ja tykkää tekemästään. Se on aika hyvä motivaattori nousta aamuisin sängystä ja lähteä töihin, jos oikeasti tekee työtä, josta tykkää. Miksi pitäisi vuodesta toiseen tyytyä siihen samaan, jos se ei oikeasti nappaa? Vaikka se olisi kuinka tuttua ja turvallista, mutta ei anna sitä, mitä pitäisi. Sitä kivaa ei varmasti tuoda kenenkään nenän eteen tuosta vain, vaan sen eteen täytyy tehdä töitä, kulkea välillä syvissäkin vesissä, mutta silti jatkaa, koska kokonaisuutena ja pitkällä aikavälillä se antaa sisältöä kuitenkin niin paljon enemmän, kuin se "ihan ok".


Tai harrastamisessa. Miksi niin monet ihmiset harrastavat lajeja ja treenaavat vain siksi, että se on tehokasta tai helppoa, mutta kynnys treeneihin menemiseen on silti korkea? Mielestäni ei ole yhtä oikeaa tapaa treenata ja harrastaa, vaan ihan oikeasti jokaisen tulisi löytää itselleen juuri se juttu, joka saa sinut lähtemään ja treenaamaan. Aina tavoite ja treeni eivät kohtaa toisiaan, kuten vaikka juoksemalla ei saa kehonrakentajan vartaloa, mutta kun ihan rehellisesti miettii, kumpi itselle on tärkeämpää, se, että treenaaminen on kivaa, vai treenistä saatu hyöty. Ja voisiko näitä jollain lailla yhdistää, eli oikeasti löytää sen lajin, jonne lähteminen on jo kivaa, itse treenaaminen on kivaa ja jos treeni tähtää muuhunkin, kuin vain hyvään oloon, tuoko se sen, mitä halutaan.

Mikä olisi sinusta se kiva työ, mitä haluaisit tehdä, vai teetkö sitä jo? Entä harrastus? Onko se juuri sitä, mikä saa sinut lähtemään ja tekemään niin, että motivaatiota ei tarvitse etsiä?


Kommentit