26.9.2016

Camino de Santiago, päivät 11 ja 12: Portomarin - Palas de Rei - Ribadiso

Mielessäni aloitin blogin päivittämisen jo toissailtana heti nukkumaan käydessäni. Tai sitä yrittäessäni. Heti valojen sammuttamisen jälkeen alkoi kahden ihmisen kuorsaamisen kuorolaulanta, johon ei olisi auttanut, vaikka olisi tunkenut kymmenen paria korvatulppia korviin. En kyllä rehellisyyden nimissä kokeillut, mutta ihan villinä veikkauksena vain. Mietin sitä kuorsausta kuunnellessani, että kirjoitan vielä joskus pienen yhteenvedon myös niistä ei niin mukavista puolista. Niistä, jotka eivät sinänsä haittaa tai muuta, mutta itse haluaisin ehkä joskus vähän turhankin realistina tuoda niitäkin esiin. Ihan vain vaikka siksi, että osaa ainakin henkisesti varautua. Mutta siinä yrittäessäni saada unta listailin niitä mielessäni.

Eilen lähdimme siis hieman heikosti nukutun yön jälkeen pienessä tihkusateessa Portomarinista kiipeämään taas mäkeä ylöspäin. Sade hellitti onneksi ensimmäisen tunnin aikana ja sadetakit pääsivät hetken kuivattelun jälkeen taas rinkkaan. Ensimmäisen vaelluspäivän jälkeen ei olekaan satanut tippaakaan, mutta ilma on alkanut hieman viilentyä. Saapuu se syksy tännekin. Itseäni ilman viilentyminen ei haittaa ollenkaan, koska kävely on mukavampaa suhteellisen painavan rinkan kanssa hieman viileämmässä ilmassa. 

Maisema alkaa olemaan aika samanhenkistä vehreää metsää lehti- ja havupuineen. Tie on huomattavasti helpompikulkuista kuin aloittaessamme reissua. Ihmisten määrä on myös lisäntynyt ihan huimasti ja reppuselkäisiä reippaasti kulkevia ihmisiä huristaa ohi toivottaen buen caminot. Olemme olleet myös kaukaa viisaita ja varanneet aina edellisenä iltana tai viimeistään samana aamuna seuraavan yön majoituksen. Majapaikat alkavat olla täällä loppupäässä täynnä jo suht aikaisin. Ja onhan se mielellekin kevyempää tietää, ettei tarvitse vaellella majapaikasta toiseen kysellen yösijaa.

Väsymys painoi sen verran jaloissa, että päätimme illalla hemmotella itseämme ja varata alberguesta ihan oman kahden hengen huoneen. Ja se oli muuten ihan täydellinen veto siihen päivään. Koko päivä meni vähän sellaisessa sumussa ja maisemien ihastelu taisi jäädä aika pitkälle muiden ihmisten harteille. Eilen tuntui, että reissuväsymys alkoi todellakin painaa ja melkein koko päivä tuli vaellettua vähän omissa oloissa.


Tänä aamuna oli kyllä ihanaa herätä, laittaa valot päälle juuri kun itse halusi, pakata tavarat ihan kaikessa rauhassa ja lopuksi mennä aamupalalle. Tässä kohtaa reissua alkaa vaalea leipä jo tulla hieman ulos korvista ja tänään mietittiin jo sitä, mitä kaikkea sitä aikookaan syödä, kun pääsee takaisin kotiin. Itse aion käydä ostamassa rasiallisen pensasmustikoita ja vuorata mansikoista ja puolukoista tekemäni smoothiebowlin niillä. Ja monta kuppia ihan oikeaa kahvia.

Päivä lähti siis reippaamissa merkeissä käyntiin ja tänään tulikin höpöteltyä koko päivä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Päivä menee huomattavasti kevyemmin kaverin kanssa jutellessa. Tällekin päivälle tuli sen reilu 25 käveltyä kilometriä ja tien varressa olevat pylväät kertovat koko ajan lyhyempää matkaa Santiagoon. Illalla tolppa kertoi meille, että matkaa on enää 41 km. Jos jaksaisimme, kävelisimme sen huomenna koko matkan, mutta ihan rehellisyyden nimissä se ei olisi ainakaan itselleni mahdollista tuon rinkan ja näiden jalkojen kanssa. Eikä ehkä järkevääkään. Toisaaltaan olisi mukavaa kokeilla, kuinka kevyt matka olisi, jos rinkan laittaisi bussin matkaan ja menisi ilman painolastia. Olen kuitenkin sen verran jäärä, että luonto ei antaisi siihen periksi. Nyt kun tuota minikotia on kantanut selässään jo kaksi viikkoa, ei tuntuisi oikealta luopua siitä vielä. Vasta sitten kotona.


Maisema jatkui tänään vähintään yhtä vehreänä ja vuorossa oli aika pitkälle ylämäki, alamäki osuutta, mutta tie oli koko päivän helppokulkuista ja tuntui, että sellainen maalaistunnelma alkaa olla vähän takapäin ja tilalle on tullut enemmän kaupunkimaista asutusta omakotitaloineen ja pihoineen.



Neljän jälkeen saavuimme Ribadisoon ja tämän päiväiseen albergueeseen. Täytyy sanoa, että paikka sai heti täydet 10 pistettä jo siitä, että pihalla oli jaloille oma kylmäallas. Meillä ei kauaa mennyt viedessä tavaroita omiin sänkyihimme, kun säntäsimme takaisin pihalle valkoviinilasien kanssa viilentämään päivän hautuneita jalkojamme. Pieni, mutta äärettömän iso apu kävelijöille. Ihanaa.

Nyt vain toivomme, että ensi yönä samaan huoneeseen majoittunut italialainen pyöräilijäryhmä ei päätä vetää kuorsausmaratonia kaanonissa. Ja hei, enää kaksi päivää, ja olemme kohteessa Santiagossa. Ihanaa ja ihan hullua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti