Camino de Santiago, päivä 9: A Balsa - Barbadelo

Koska alamäen jälkeen tulee taas ylämäki, alkoi aamu napakalla nousulla ja kieltämättä pari pätkää oli sellaisia luulot pois-nousuja, joille hyppyrimäen portaat häviävät aivan 6-0. Mutta ei olleet menneet porrasjuoksut hukkaan, koska pätkät kuitenkin sujuivat jopa rinkka selässä ja vaikka vauhti ei päätä huimannut ja jalat hapottivat, ei syke noussut kuitenkaan pilviin. 

Edellisenä iltana mietittiin porukalla, että miten tällaista vaellusta varten voisi treenata ja vastaus oli aika pitkälle, ei mitenkään. Hyvästä peruskunnosta ei toki ole haittaa ja kaikki harrastettu liikunta on kotiinpäin. Mutta kyllä tällainen rinkka selässä kävely on kuitenkin ihan oma juttunsa ja kroppa vain tottuu siihen. Sillä, mitä sukupuolta tai mitä ikäryhmää on, ei ole mitään merkitystä sille, mikä on vaelluskunto. Eilen tapasimme mm. miehen, joka oli jo lähemmäs 80-vuotias. Muutenkin tuntuu, että suurin osa vaeltajista on reilusti yli keski-iän tällä reissulla. Loppupeleissä itsehän sitä päättää kuljetun matkan määrän ja vauhdin.



Eilinen meni aika pitkälle jutellessa kaikesta maan ja taivaan välillä. Välillä menee päiviä, kun Sini kävelee muutaman askeleen edellä ja minä perässä. Vaihdamme muutaman sanan silloin tällöin, naureskelemme jollekin ja jatkamme matkaa omissa ajatuksissamme. Itse olin jotenkin ajatellut, että matkalla olisi aikaa ajatella kaikkea maan ja taivaan väliltä ja tulisi mietittyä syvempiäkin ajatuksia, mutta täällä olen huomannut, että kävellessä tulee loppupeleissä mietittyä aika vähän. Hyvän kävelyflown löydyttyä kävely on enemmänkin meditointia, jolloin joku ajatus saattaa käväistä vain mielessä, mutta enemmän ajatukset vain tulevat ja menevät. Harvoin itse asiassa olen koskaan ollut miettimättä niin pitkään, kuin täällä. Välillä katse nousee katsomaan maisemia, välillä tulee tuijotettua, mihin astuu, jos tie on haastavampi kulkea.



Edellisenä iltana ekologisessa alberguessa tuli puhetta kasvisruokailusta ja saksalainen nainen pöydästämme kertoi, että hän on seurannut the vegetarian wayta, johon on merkitty albergueita, joissa tarjoillaan kasvisruokaa. Hyvä, että tällainen on olemassa, mutta harmi, että tajuttiin se vasta tässä vaiheessa, kun paikat alkavat loppua. Kartan mukaan niitä on enemmän reitin alkuvaiheilla, kuin loppupäässä.

Mutta tämän kartan mukaan valitsimme myös seuraavan yöpymiskohteemme, joka oli aivan ihana albergue noin 4 kilometrin päässä Barbadelon kylän keskustasta. Mutta ylimääräinen kävely oli sen arvoinen, koska Molino de Marzan albergue oli kuin pieni keidas kaiken kävelyn keskellä. Paikka oli omassa rauhassaan, kaunis ja hiljainen. Meidän lisäksemme paikkaan oli eksynyt vain saksalais-ruotsalainen pariskunta ja täysin samalla aaltopituudella oleva irlantilaisnainen. Tälle paikalle annan vahvan suosituksen, jos ikinä innostut lähtemään kulkemaan Caminoa.






Yksi tämä matkan parhaita hetkiä ovat ihmiset, joiden kanssa tulee juteltua, kuten tässäkin paikassa istuessamme ruuan ääressä ja kertoessamme aivan randomtarinoita elämästä, nuoruudesta, kouluajoista. Jutut saattavat kääntyä aivan mille poluille tahansa ja mm. eilen kuulimme, kuinka irlantilaisystävämme oli saanut kouluaikoina seksuaalikasvatusta koulusta nunnalta. Hän oli aivan mahtava tarinankertoja muutenkin ja tässä kohtaa nauroimme jo vedet silmissä.

Paikan omistaja oli myös aivan ihana nuori nainen, joka todellakin teki työtään sydämestään ja hän oli miettinyt pitävänsä paikassa joskus myös joogaretriittejä, ja voin kuvitella paikan erittäin hyvin ko. käyttöön.

Kaikkinensa päivä oli mukava ja kilometrejäkin kertyi taas reilusti päälle 25, jotka kieltämättä tuntuivat vielä yölläkin jaloissa. Täällä onneksi tulee mentyä jo hyvissä ajoin nukkumaan ja harva jaksaa valvoa yli yhdeksään.





















Kommentit