24.9.2016

Camino de Santiago, päivä 10: Barbadelo - Portomarin

Viime päivien hyvä kävelyflow kostautui tänään ja jalat tuntuivat olevan kuin lyijyä. Kävely ei vain millään meinannut sujua lennokkaasti, joten ensimmäisen 10 kilometrin jälkeen totesimme, että ehkä parempi vähän vetää henkeä ja antaa jalkojen levätä. 


Tälle päivälle osui kuitenkin merkittäviä etappeja, kuten 100 kilometrin rajapylväs. Matkaa on nyt siis taitettu yli 220 km ja tuo 100 km tuntuu enää aika vähältä. Toivottavasti jalat tästä rauhoittuvat yhden kevyemmän päivän jälkeen ja pääsemme jatkamaan taas hyvää kävelyflowta. Rakot jaloissa alkavat olla jo so last season, mutta ihmettelin tänään oikeassa jalassani ollutta kipua nilkassa, kunnes illemmalla se selvisi hyvin tyypilliseksi rasitusvammaksi, joka voi tulla, kun rinteitä kuljetaan alaspäin pitkiä aikoja.


Matkalla ei onneksi tarvitse ilman evästä olla, koska polkujen laidat kasvavat valtoimenaan villiä karhunvadelmaa ja noihin piikkipuskiin sitä tulee itsekin eksyttyä aina silloin tällöin. Vakavasti suunnittelin näiden salakuljettamista myös Suomeen.

Hiukan ennen Portomarinia kävimme syömässä Los Andantes-nimisessä kasvisravintolassa, joka oli miljööltään kuin pieni keidas muun maailman keskellä. Meitä huvitti Sinin kanssa, kun siinä tiskillä laskeskelimme viimeisiä kolikoitamme, että mitä näillä oikein saisi, heltyi tarjoilija tuomaan meille lopulta vähä isommat kahvit ja ruokaankin tuli hieman ekstraa. Yritimme toki selittää, että ei meiltä ole rahat loppu, mutta käteiset ovat kaikki tässä ennen seuraavaa pankkiautomaattia. Reissuun kannattaa varata tosian käteistä mukaan, koska pankkiautomaatteja ei ole joka nurkalla ja kerran kortilla maksaessani tarjoilija kaivoi hieman närkästyneenä korttikoneen esille ja puhalsi siitä ensin pölyt pois :D.

Portomarinin kaupunkiin saapuessamme jouduimme ensin kulkemaan solan läpi, joka ei onneksi ollut pitkä, mutta sitäkin haastavampi. Solan jälkeen piti vielä kävellä sillan yli, jonka kaiteeseen ei todellakaan tehnyt mieli jäädä nojailemaan. Korkeusero oli valtava. Itse vain kävelin siltaa pitkin katse tiukasti maahan luotuna ja odotin vain hetkeä, kun silta oli ohi. Huh.


Loppuhuipennuksena oli vielä mukavan jyrkät portaat, joiden jälkeen onneksi olimmekin kaupungissa. Etsimme alberguen, jossa oli vielä tilaa ja viihtyisän paikan löydettyämme kuin pisteenä iin päälle pihalla odottivat meitä riippukeinut. Mikä onkaan mukavampaa, kuin nostaa kävelyn jälkeen jalat ylös riippukeinuun.

Siinä useamman tovin köllöteltyämme raahauduimme viereiseen ruokakauppaan ostamaan illallistarpeet ja nautimmekin hyvästä ja simppelistä ruuasta pidemmän kaavan kautta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti