Mitä jos antaisi vain mennä?

Viime lauantaina kävin joogailemassa pienen tauon jälkeen. Tällä kertaa kyse ei ollut mistään pitkästä tauosta, mutta nykyään jo viikonkin väli joogailuista tuntuu pitkältä. Olkapää on hieman kipuillut ja tällä kertaa päätin kokeilla sitä vaihtoehtoa, että en treenaisi kivun kanssa. Reilu viikko siinä meni, mutta nyt on olkapää parempi. Onneksi. Ja kieltämättä on pieni haaste malttaa ottaa väliaika tarpeeksi ajoissa, kun pää vielä sanoo, että treenaa vähän kevennetymmin, vaikka kroppa selkeästi jo ilmoittelee liikarasituksesta.

Vaikka olkapää ei enää varsinaisesti kipeä ollutkaan, tunnustelin silti harjoitusta vähän kevennellysti. Harjoituksen aikana en jäänyt kertaakaan jumiin ajatukseen, että joku asia ei olisi sujunut, vaan annoin vaan mennä. Ja mikä fiilis siitä tuli. Harjoitus ei ollut läheskään tyylipuhdas suoritus keventelyineen ja vajaine asentoineen, mutta se flow... Hyvä energia virtasi koko harjoituksen ajan, en miettinyt mitään, annoin vain kropan viedä liikettä. En takertunut omaan tekemiseeni, tekniikkaan tai niiden puutteeseen. Tekeminen oli vähän sellaista dance like nobody's watching. Ja se oli ihan parasta.


Harjoituksesta jäi vähän sellainen fiilis, että mitä sitten, jos aina ei suju ihan 100 %. Mitä jos vain antaisi mennä, eikä miettisi aina, onko tarpeeksi hyvä, meneekö tämä nyt varmasti oikein tai puhtaasti? Mitä sitten, jos en aina täytäkään odotuksia tai normeja? Mitä jos vain olisikin ihan reilusti vähän epätäydellinen? Jos sillä ei aiheuta vahinkoa itselleen tai muille, niin mitä jos vähän hölläisi?

Turhautumalla ja negatiivisilla fiiliksillä harvemmin pääsee toivottuun tulokseen. Jos vain uskoisi siihen, että ihan automaattisesti sitä tulisi tehtyä juuri siinä hetkessä oman parhaansa ilman itsensä mollaamista ja ruoskimista. Antaisi kropan kertoa, mitä se on valmis tekemään juuri tässä hetkessä.

Joskus vain on parempia päiviä ja joskus taas niitä ei niin hyviä. Hyväksyisi molemmat sellaisinaan ja luottaisi, että jos nyt ei mene ihan 100 %, joku toinen päivä menee. Veisikö se samaan lopputulokseen, kuin se, että päivästä toiseen pakottaisi itsensä tekemään aina sen 100 %?

Kommentit