Liikunta ja oma luonne

Olen viime aikoina hieman höllentänyt käsitystäni siitä, mitä pidän treeninä. Olen aina tykännyt treenata kovaa ja hyvä treeni on mielestäni ollut aina sellainen halkipoikkipinoon-treeni, joka ei jätä kylmäksi ja jonka kroppa muistaa vielä seuraavanakin päivänä. Tämä treenitapa kuvastaa myös hyvin luonnettani, jolle enemmän on enemmän. Lähden helposti suorittamaan asioita ja en tyydy vähään. Minulla on sisäinen tarve tehdä vielä vähän enemmän, vielä vähän lisää.

Tästä ehdottomuudesta olen pikkuhiljaa päästänyt irti ja todennut, että omalle kropalle jopa parempia treenejä ovat joskus suhteellisen rauhalliset treenit tai jos haluan kunnon hien pintaan, ei treenin tarvitse olla mikään älyttömän pitkäkestoinen. Kun treenaan näin, pysyy oma kroppa paremmassa kunnossa, en tule tehneeksi ylilyöntejä ja mielikin on parempi. 


Tämä oli sinänsä jännä huomio, että tasoittaakseni omaa mieltäni ja voidakseni paremmin, minun tuleekin tehdä juuri sitä, mitä en ehkä luontaisesti tekisi. Mutta joka tuntuu hyvältä ja oikealta. Aikoinaan ajauduin joogan pariin juuri siitä syystä, että kaipasin jotain, missä hiljentyä. Jotain, missä saan aikaa itselleni ja omille ajatuksilleni. Vaikka jooga aluksi tuntuikin aika tylsältä, koska siinä ei tapahtunut "tarpeeksi" ja menokin oli aika rauhallista makuuni, sai se olo, joka harjoituksesta tuli, palaamaan matolle aina uudestaan.

Jossain kohtaa ymmärsin, että se on juuri se tasapaino, joka pitää olon hyvänä. Jos arki ja elämä ovat kovin kiireisiä, ei tilannetta ainakaan tasapainota siihen päälle tehty hullu treeni, joka repii keuhkot pihalle ja mieli käy niin ylikierroksilla, että uni ei mainaa tulla iltaisin, vaikka treenistä olisi useampi tunti.


Tähän ajatusmalliin sain aikoinani vielä tukea ja vahvistusta, kun tutustuin ayurvedaan, joka tähtää ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ottamalla huomioon kaikki elämän osa-alueet. Jos oma kehotyyppi on epätasapainossa, korostuvat erilaiset oireet, sairaudet ja eri asioista johtuva huono olo kropassa ja mielessä. Ayurvedassa kehotyypit jaetaan kolmeen eri tyyppiin, joista yksi on yleensä muita hallitsevampi ja tätä kehotyyppiä pyritään tasapainottamaan, jotta ihminen pysyisi terveenä ja tasapainoisena. Voit käydä tekemässä testin löytääksesi oman kehotyyppisi täältä.

Kannattaa toki lukea sivustoa muutenkin saadaksesi paremman kuvan aiheesta. Itse en toki täysin elä ja hengitä tätä menetelmää, mutta tunnistan kyllä itseni testin antamaksi kehotyypiksi, eli vataksi.

"He ovat saaneet itsensä uskomaan, että järjestäytymätön elämä on sama kuin virikkeinen elämä. Tilanne paranee, kun he alkavat noudattamaan tasapainoisia tapoja ja kiinnittävät huomiota säännöllisyyteen.

Kaikkein tärkein ohje vatalle on säännölliset elämäntavat ja rutiineista kiinni pitäminen. Vatadoshan tasapainottamisen avain on säännöllisyys. Vata on niin herkkä ja nopeasti muuttuva, että se kiihottuu helposti liikaa. Vaihtelu saa vataihmiset kukoistamaan, mutta kun muutoksia on liikaa, into ja jännitys vaihtuvat uupumukseksi. Tämä aiheuttaa hermostuneisuutta ja väsymystä."

Olen siis huomannut, että treenin ei tarvitse olla rankkaa ollakseen kuitenkin treeni. Tänä kesänä olen opetellut kuuntelemaan itseäni vieläkin paremmin ja ollaan istuttu oman minän kanssa vähän alas ja juteltu, että mistä sä Terhi ihan oikeasti tykkäät. Mistä sulle tulee hyvä olo? Onko se jatkuvasti sitä hullua treeniä vai voisiko se treeni olla välillä jotain muutakin? Olen jäänyt jossain kohtaa niin jumiin siihen kovan treenin ajattelumalliin, että olen vähän "pelännyt" sitä, onko esimerkiksi jooga minulle tarpeeksi treeniä. Kroppahan tykkää ihan tosi paljon, mutta pää ei aina meinaa pysyä mukana. Kuitenkin olen voinut tänä kesänä todella hyvin ja pysynyt oikein hyvässä ja ehjässä kunnossa, kun olen tehnyt niitä juttuja, joista oikeasti nautin. Juoksemista, kiertoharjoittelua, voimaharjoittelua, joogaa, kikkailua trampoliinilla (niiiin kivaa), rauhallisia kävelylenkkejä metsässä. Tykkään.

Olen kuitenkin opetellut luottamaan siihen, että kyllä kroppa kertoo, mikä on riittävää ja milloin menee yli. Jos vain osaan kuunnella.

Ja peeäs. Viimeinen kuva saattaa järkyttää herkempiä lukijoita. Anteeksi.




Kommentit