Kun ruoka ei ole vain energiaa

Tänä päivänä yksi suurimmista puheenaiheista terveyden ja hyvinvoinnin alueella on ruoka. Mitä saa syödä ja mitä ei. Mikä ruoka edistää parhaiten terveyttä kenenkin mielestä. En ole koskaan asettunut minkään ääripään puolelle ruokailuissa, vaikka monenlaista tapaa olenkin kokeillut. Olen sitä mieltä, että yhtä ja ainoaa oikeaa ruokavaliota ei ole olemassa tai että aivan äärimmäisyyksiin viety ruokailumalli ei palvele kovinkaan suurta osaa ihmisistä.

Omassa työssäni ruokavaliot kuuluvat aivan normaalina osana siihen, mitä teen auttaakseni ihmisiä voimaan paremmin ja löytämään sen heille optimaalisimman tavan liikkua ja syödä. Sen jälkeen, kun asiakkaan kanssa on kartoitettu mm. ruokailutottumukset ja allergiat/muut rajoitteet, laadin heille heidän tavoitettaan vastaavan ruokavalion, jonka pitäisi olla suhteellisen helposti heidän arkeensa sopiva. Ei välttämättä mitään suuria muutoksia kerrallaan, mutta järkevää, pääasiallisesti ihan normikaupasta saatavaa ruokaa, ei kikkakolmosia tai oikoteitä onneen.

Tiedän, että tekemäni ruokavaliot sellaisenaan noudatettuna toimivat.

Mutta.

Kun se ei aina olekaan niin yksinkertaista. Sen lisäksi, että olen hyvin kiinnostunut ravinnosta itsessään ja sen terveysvaikutuksista kehoomme, on toinen vähintään yhtä mielenkiintoinen asia ruuan psykologinen puoli.

On toki ihmisiä, joille ruoka on pelkkää energiaa, se ei liity mihinkään sosiaalisiin kanssakäymisiin saati sitä käytetä lohtuna. Tällaiset ihmiset harvemmin painiskelevat esimerkiksi ylipainon kanssa. Heille ruoka on energiaa, jota syödään siksi, että jaksetaan ja voidaan hyvin.

Mutta sitten on ne ihmiset, jotka nauttivat hyvästä ruuasta, ruuan tekemisestä, ruuan nauttimisesta sosiaalisissa tilanteissa, ruoka voi tuoda lohtua tai voidaan palkita itsensä hyvästä työstä herkuttelulla, on totuttu herkuttelemaan tietyissä tilanteissa. Tällöin ruuan merkitys onkin jo hieman monimutkaisempi ja muutoksen teko omiin ruokatottumuksiin huomattavasti vaikeampaa. Tämän ihmisryhmän kanssa toimin itse useimmin omassa työssäni, eli kyse on henkilöstä, joka haluaisi pudottaa painoa ja samalla nostaa kuntoaan. Treenaamiseen löytyy usein aika ja se onkin helpompi saada mukaan omaan arkeen ihan säännölliseksikin jutuksi.

Painoa pudottavalle (ja toki kaikille muillekin) ihmiselle liikunta on toki tärkeää, mutta ruokailun merkitys painonpudotukseen on kuitenkin pääosassa. Mikä sitä tekee niin haasteellista? Ei ole yksi eikä kaksi esimerkkiä siitä, kuinka ruokavaliota aloitettaessa kaikki menee loistavasti, paino putoaa, se lisää motivaatiota entisestään, hehkutetaan maailmalle, kuinka uusi elämäntapa on löytynyt, ollaan oikeasti todella onnellisia, eikä palata enää koskaan siihen entiseen.

Kunnes tapahtuu jotain. "Jotain" voi olla joku negatiivinen juttu lähipiirissä, pidempiaikainen sairastuminen (esim. pitkittynyt flunssa), pidempi loma, joka rikkoo opitut rutiinit. Tilanne, jossa ei osatakaan enää toimia uudella opitulla tavalla, vaan turvaudutaan vanhaan, koska muistetaan, että se tuo lohtua tai vähintään uskotellaan itselle, että juuri tässä tilanteessa voin vähän höllätä. Jostain syystä hölläily jääkin päälle ja paluu opittuun ei olekaan enää niin helppo. Ehkä sen vuoksi, että ruokavaliota oli noudatettu liian tiukasti, motivaatio jatkaa on kateissa, koska uutuudenviehätys on kadonnut. Syitä on monia. Todella monia.

Tässä kohtaa oman projektin jatkaminen vaatii pääkopalta jo hieman enemmän ja nyt tullaan siihen, mikä minusta on hyvinkin mielenkiintoista. Voisiko sitä kutsua syömisen psykologiaksi? Omassa työssäni olen huomannut, että tietyt jutut toistuvat kerrasta toiseen ja käyttäytymismallit ovat hyvin samanlaisia tilanteesta riippumatta. Moni kokee olevansa jotenkin epäonnistunut tai yksin näiden asioiden kanssa, mutta näinhän se ei ole.

Itse koin tämän aiheen niin mielenkiintoiseksi, että kokosin pienen ryhmän henkilöitä, joilla kaikilla on sama tavoite, eli he ovat jo kokeilleet ruokavalioita, pudottaneet painoaan, mutta jatkaminen on vain ollut viime aikoina syystä tai toisesta haasteellista. Tein näille henkilöille ruokavalion ja nyt pääosassa ei ole se, kuinka paljon painoa saadaan pudotettua, vaan mitä ajatuksia ruokavaliossa pysyminen aiheuttaa, mitkä ovat omat heikkoudet ja vahvuudet.

Näitä ajatuksia kirjoittelen tänne viikottain ja osaa avaan hieman syvemminkin. Toivon, että tämä 10 viikkoa kestävä projekti tuo ahaa-elämyksiä sekä ryhmälle, että ihan jokaiselle teille, jotka olette miettineet samoja juttuja. Aihe on todella laaja ja mitään helppoja ja yksinkertaisia ratkaisuja näihin ei välttämättä ole, mutta tarkoituksena on nostaa viikottain aina muutama aihealue esiin, jotka ovat niitä haasteellisimpia voitettavia juttuja siellä päänsisässä. Tai sitten ihan niitä konkreettisia asioita, joihin voi vaikuttaa suhteellisen helpostikin, mutta joita ei ole ehkä tullut ajatelleeksi.

Ruokavalio tulee olemaan aivan perusruokaa sisältävä, muutamaa arkea helpottavaa juttua lukuunottamatta, joita ovat mm. viherjauhe ja maitohappobakteerit. Ne eivät itsessään ole mitään oikoteitä onneen, mutta helpottavat monin osin kiireisemmänkin arjen pyöritystä. Näistä tuotteista valikoimme Kouvolan Luontaistuotteen kanssa ryhmälle viherjauheeksi Terranovan Life Drinkin ja suoliston hyvinvointia parantamaan Bioteekin probiootti compin (maitohappobakteerit), joka sisältää myös glutamiinia ja biotiinia.

Viherjauhe on näppärä lisä varsinkin yhtään kiireisempään arkeen, jossa ei välttämättä joka päivä tule syötyä tarpeeksi kasviksia. Esimerkiksi yksi annoslusikallinen (12 g) tuota Terranovan Life Drinkiä vastaa yli 100 g kasviksia ja yrttejä. Viherjauheita voidaan käyttää parantamaan huonoa ruuansulatusta, imeytymishäiriöitä tai tasaamaan verensokeria tai noh, ihan vain ylläpitämään ja parantamaan kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä.

Maitohappobakteerit puolestaan ylläpitävät suoliston tervettä bakteerikantaa ja limakalvojen kuntoa, tasapainottavat suolta ja edistävät ruuansulatusta sekä vahvistavat vastustuskykyä. Maitohappobakteereja voi syödä joko kuuriluontoisesti (lääkekuurit, ulkomaanmatka) tai säännöllisesti.

Muuten ruokavalion pääperiaatteita ovat seuraavat asiat:
Ruokailuvälit ovat säännölliset
Ruoka-annos sisältää sopivan määrän proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja hyvistä lähteistä mahdollisimman monipuolisesti. Eli minimoidaan esimerkiksi sokerin käyttö, suositaan erilaisia rasvojen lähteitä monipuolisesti ja pidetään huolta, että (mielellään) jokaiselta aterialta löytyy joku proteiininlähde.
Ei unohdeta kasvisten ja vihannesten syöntiä.
Muistetaan juoda säännöllisesti vettä.
Unohdetaan itsensä huijaaminen, eli popkorni ei ole vihannes, eikä suklaa.

Mutta näillä lähdetään liikkeelle. Toivon, että jos olet miettinyt vastaavia juttuja mielessäsi, saisit tästä juttusarjasta itsellesi ahaa-elämyksiä ja ehkä motivaatiota jatkaa myös omaa projektiasi. Oli se sitten mikä tahansa omaan elämäntapamuutoksen ravintoon liittyvä asia.

Yhteistyössä Kouvolan Luontaistuote

Kommentit